Kuinka suuri osa kuntoutumisesta on mielestäsi kiinni ihan vain omasta tahdosta?
Oman tahdon merkitys kuntoumisessa
hermiitti
13772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
On vaikea sanoa osuuden suuruutta, mutta mitkä muut seikat parantumiseen vaikuttavat? En tiedä niistäkään varmasti sanoa. Joka tapauksessa uskon ihmisen kehon parantavan itseään. Mieli saattaa tehdä sairaaksi.
Jos itse uskoo voivansa hyvin, niin mitä siihen muilla on sanomista? Kuitenkin sanovat. Lääkärikin voi vakuuttaa, että et ole terve. Sukulaisetkin voi epäillä terveyttäsi. Mutta kun minä olen varma, että pärjään joka tilanteessa, niin minä pärjään. Minulla on oikeus olla sellainen kuin olen, jos en häiritse muiden elämää.
Ne ihmiset, jotka panevat luottamuksensa lääkäriin, eivät ehkä parane koskaan. Ei lääkäri voi ketään parantaa. Potilaan on se itse tehtävä.
"Ne ihmiset, jotka panevat luottamuksensa lääkäriin, eivät ehkä parane koskaan."
Toisaalta, jos sulla on vanha paska auto josta mekaanikko sanoo : "Ei kannata lähteä lomareissuun, toi on valmis laukeamaan milloin tahansa" ja itse et suostu katsomaan sitä tosiasiaa että se auto on tosiaan totaalisen paskana ja lähdet ajelemaan.
Miksi asiantuntijaan ei pidä luottaa? Mielestäni se menee niin että asiantuntija toimii peilinä jonka kautta voi kohdata oman rikkinäisen mielensä ja hahmottaa ongelmansa ja sitten parantua. Koska itseluottamus on mielen tuote niin silloin sairaan ihmisen itseluottamus on RIKKI ja saattaa ihan yhtähyvin tukea sitä sairautta - jolloin lääkäri on parempi arvioimaan tilaa kuin mitä itse on. (Mekaanikko tietää paremmin!).
Tämä ei päde aina mutta pätee varmasti riittävän usein että jokaiselle mt-potilaalle pitäisi tulla epämiellyttävä olo ja kyseenalaistus omasta arvostelukyvystä - se epävarmuus on TERVETTÄ mielestäni. Tämän sanon ihan siksi että mulla on kokemus siitä millaista paskaa oma mieleni voi pitää arkisena totena. Nyt jälkeenpäin katsoen siinä ei ollut mitään mieltä joten - jos joskus olen samassa tilassa niin PLEASE joku ajatelkaa mun puolesta koska mun ajatteluväline on RIKKI siinä tilassa!
Taitava psykiatri rikkoo potilaan sairaan itsetunnon nopeasti ja varmasti. Sitten hän kylvää tyhjään maahan terveen siemenen jonka potilas itse kasvaa ja jota psykiatri tukee. Näin sen pitäisi mennä.
Älä luota kehenkään. Kaikkein vähiten itseesi.
sellainen hän on.
Minulla oli muutama lyhyt sairaalareissu, noin viikon ja parin-kolmen viikon mittaisia. Sain lääkäriltä lääkettä vuodeksi. Söin sitä viikon verran ja sitten lopetin. Lopetin sen vuoksi, koska pidin varmana, että pärjään ilman sitäkin. Siitä on nyt aikaa n.20 vuotta, enkä ole lääkkeitä tai sairaalaa tarvinnut. Lyhyestäkin sairaalareissusta seuraa ihmisten epäluulo ja luottamuksen menetys. Jos se paljastuu työnantajalle, olet hylkiö sen jälkeen. Diagnosit oli kovat, paranoia ja skitsofrenia, masennusta. Paskat, sanoin minä. Minä selviän, koska olen älykäs.
Tunnen läheisen ihmisen, joka on luonteentaan aika arka. Hän luotti ehdottomasti lääkäreihin. Hän ei parantunut koskaan työkuntoiseksi. Huomasin, että hänelle oli määrätty aivan liian monia lääkkeitä, jotka pahensivat hänen tilaansa. Puhuin häntä hoitavan lääkärin kanssa. Hän jätti pois muutaman lääkkeen. Potilaan tila parani tästä huomattavasti ja on nyt normaalin ihmisen tapainen. Hän on siis ollut lääkkeillä n.40 vuotta.
Pidän ihmisen oma-aloitteisuutta ja tahtoa välttämättömänä parantumisessa. Ihmisestä tulee mitä hän vain tahtoo, kun odotukset on vain realistiset.
>Minulla on oikeus olla sellainen kuin olen, jos en häiritse muiden elämää.
Tämä mietityttää. Näin minäkin ajattelen, mutta pelkään että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen. Olen sosiaalinen jännittäjä persoonallisuushäiriöiseksi asti, ja tämän vuoksi olen työelämän ulkopuolella.
Jonkun mielestä haittaa muiden elämää sillä että nostan sairauspäivärahaa. Tunnen voimakasta syyllisyyttä asian johdosta.
Mutta haittaanko todella kauheasti muita? Olen lähinnä omissa oloissani, en haistattele ja puhu sekavia tuolla maailmalla. Enkä halua muuttua muuksi, eli en aio tulla sosiaalisemmaksi.
0-100%
Jos syy ongelmiin on esim. pysyvässä fyysisessä vammassa ei loppujen lopuksi omalla tahdolla ole mitään merkitystä. Se on rikki, ei voi korjata vaikka kuinka tahtoisi. Silloin tahdolla on sellainen merkitys että sen avulla voi opetella elämään vammojensa kanssa paremmin kuin huonommin.
Jos taas ongelmat on omasta itsestä ja suhtautumisesta kiinni niin silloin se on varmasti oma tahto vastaa reippaasti yli puolesta kuntoutumisessa. Ylikin.
Itselläni takana kaksi päihdepsykoosia, tahdoin vihdoin lopettaa sen sekoilun ja niin tapahtui. Tahdoin kuntoutua ja niin tapahtui. Tahdoin päästä takaisin entiseen toimintakykyyni ja itsetuntooni ja jopa sen yli ... sekin tapahtui. Ainakin 95% on mulla ollut omasta tahdosta kiinni. 5% menee pakkohoidolle joka sai pysäytettyä mun sekoiluni hetkeksi ja pääsin hetkeksi arvioimaan asioita kunnolla... Kiitos siitä vähästä muuten... Kaikki muu hoito mitä on annettu on ollut lähinnä kosmeettista pakkopullaa josta en koe hyötyneeni pätkänvertaa.
Vaikea sanoa - tapauskohtaista. Varmaanki aina yli 50%. Mutta entä, kun psykoosipotilaalle ei saada aikaiseksi sairaudentunnetta pakkohoidossa ja avohoito kutsuu? Sairaalalla on nykyään tulosvastuunsa... Ulos ja uusi sisään - mitä nopeammin sitä parempi.
On aina hienoa kuulla mt-kuntoutujista, jotka ovat hyväksyneet sairautensa ja toimivat parantuakseen yhteistyössä erikoislääkärinsä kanssa. Mutta entä ne potilaat, jotka eivät pysty myöntämään edes itselleen, että ovat hoidon tarpeessa? Heitä on paljon, mutta heille ei ole toimivaa hoitomuotoa.
Pysyvä parantuminen, vaikka söisi loppuelämän lääkkeitä, lähtee ehdottamasti kuntoutujasta itsestään ja hänen tahdostaan. Samoin kuin esim. tupakoinnin lopettamisessa.
>>Mutta entä ne potilaat, jotka eivät pysty myöntämään edes itselleen, että ovat hoidon tarpeessa? Heitä on paljon, mutta heille ei ole toimivaa hoitomuotoa.
Miksi pitäisi hoitaa ihmistä, joka on tyytyväinen elämäänsä, käy työssä eikä häiritse ketään?
niin, luulisin kuitenkin, että tällaisen sairaudentunnottoman sairaan elämänlaatu on laskenut. Hän voi olla yksinäinen ja ihmetellä, kun hänestä ei välitetä. Vaikea selittää hänelle, että se johtuu esim. hänen harhaisuudestaan, joita läheiset eivät enää jaksa kuunnella. Harhathan ovat hänelle totta! Kuka tällaista potilasta auttaa? Pakkohoitoon pääsyyn menee vuosia ja sitten uusi kierros alusta.
Olet ihan hassu. Onhan tämä kyllä vakavakin asia todella. Minä pidän hirveänä asiana sitä, että ihmiseen iskostetaan sairauden tuntoa. Olen siitä todella vihainen. Herkkäuskoisten ihmisten elämä tuhotaan sellaisella paskalla.
Ihmisen oma käsitys itsestään ratkaisee koko hänen elämänsä. Ihmisen täytyy pitää itsestään ja elämästä yleensä. Silloin hän paranee ja kestää vaikeinakin aikoina.
Jos ihminen saadaan vakuuttuneeksi siitä, että hän on sairas, silloin hän tulee sairaaksi.
Masentunutkin jaksaa ahdistavan tuntuista elämäänsä, jos hän uskoo parempaan tulevaisuuteen.
Se on niinkuin pieni valopilkku pimeydessä, mutta se on tärkeä.
Ihmisen oma keho antaa hänelle tarpeeksi onnellisuutta, kun hän on terve. Se on suurempaa kuin viinan antama hyvänolon tunne. Kehon antama onnellisuus on parempaa kuin pillerit. Se täytyy vain keksiä. Sitä eivät lääkärit kerro potilailleen, kun eivät osaa itsekään.
Minulla on vuosikymmenien karvas kokemus omaisena tästä aiheestamme. Sairaudentunnon aikaansaaminen potilaalle on todellakin oleellista parantumisen kannalta. Ilman sairaudentuntoa ei ole sitä omaa tahtoa parantua - oikeasti. Ja olet oikeassa, jos ymmärsin oikein, usein juuri herkät ja luovat ovat vaarassa sairastua tässä kovassa maailmassamme.
Mutta entä, kun ihminen ei pidä itsestään eikä elämästä yleensä? Kun eläminen pelottaa? Kun harhat ja mielikuvitusmaailma tuntuvat turvallisimmalta selitykseltä tälle kaikelle?
ettei samat selitykset varmaan päde kaikkiin. Myös ihmisiä on erilaisia, ja tarvitsevat erilaista kohtelua.
Luulen, että olen puhunut masennuksesta. Lääkärit antaa sitten diagnooseja mitä sattuu.
>>Mutta entä, kun ihminen ei pidä itsestään eikä elämästä yleensä? Kun eläminen pelottaa?
Pitääkö tällaiselle ihmiselle tyrkyttää ajatuksia sairaudentunnosta? Sehän on pahinta mitä hänelle voi tehdä.
Kun ihminen on fyysisesti terve, mutta ei voi hyvin, hänen pitää oppia ajattelemaan uudella tavalla. Jos joku tämän älyää, hän alkaa siivota omia ajatuksiaan. Huonot ajatukset voi korvata hyvillä ajatuksilla. Ei huonot ole yhtään sen oikeampia kuin hyvätkään. Kumman näkemyksen tahansa voi ottaa.
Pahoista ajatuksista voi tulla fyysisesti huonovointiseksi.
Ajatuksensa saa jokainen vapaasti valita.
Elämä on sellaista. Ei pidä kuvata elämää väärin.
>>Mutta entä, kun ihminen ei pidä itsestään eikä elämästä yleensä? Kun eläminen pelottaa?
>>>Pitääkö tällaiselle ihmiselle tyrkyttää ajatuksia sairaudentunnosta?
Kyllä, jos hän on paranoidisessa psykoosissa kuten yritin aikaisemmin sanoa.
Keskustelusta ei tule mitään, kun ei ole selvyyttä mistä keskustellaan. Pitäisi ensin tarkkaan määritellä mistä puhutaan. Tällaisella palstalla ei edes tiedä, milloin puhuja on vaihtunut, kun jatkuvasti vaihdetaan nimimerkkiä.
Joka tapauksessa on selvää, että paljon on ihmisiä, jotka eivät pidä elämästään. Ei niidenkään kanssa keskustelemisesta tule mitään.