Olen niin yksin..jo monta päivää mennyt etten ole jutellut juuri kenellekään. Aamut ahdistaa, toiset lähtee töihin, opiskelemaan- minulla ei ole mitään. Kukaan ei muista minua..muuta kuin silloin kun heillä on itsellään murheita. Muuten olen kuin ilmaa. Hekö olivat minun hyviä ystäviäni? Nyt kun heillä menee hyvin ja elämässä on kaikenlaista muuta, minua ei kukaan tarvitse. Turha kysellä ketään kylään tms. kun vastaus on aina sama-ei ehdi. Näköjään ei kukaan jaksa jos joku on masentunut tai ei ole mitään uutta kerrottavaa elämästään kun ei ole töitä eikä siis rahaakaan juuri mitään hienouksia tehdä ja kokea. En ole ihmissuhdemarkkinoillakaan mitään kun olen työtön. Olen ihan rikki ja väsynyt..en näe tulevaisuudessa mitään parempaa. Päivä päivältä oloni vain pahenee..en jaksa edes lääkäriin menoa ajatella..ja olen aina ajatellut etten minä tarvitse mitään apua, mutta nyt en jaksaisi enään päivääkään.
AHDISTAA
JA PAHASTI
5478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ymmärrän tuskasi paremmin kuin hyvin. Olen itse ollut jo monta kertaa valmis heittämään lusikan nurkkaan ja luovuttamaan, mutta aina olen päässyt niistä fiiliksistä ainakin hetkeksi pois. Ne hetket ovat tärkeitä ja niistä täytyy nauttia. Saattavat kestää päivän tai pari. Kauhulla odotan aina sitä kun ahdistus alkaa...kovenee ja pahimmillaan meinaa viedä hengen minulta. Näen kuitenkin tämän elämänvaiheen eräänlaisena suona. Välillä upottaa ja meinaa vajota syvyksiin, kunnes taas saa hetkeksi tukevampaa jalansijaa. Vaellan läpi suon, jonka pituutta en tiedä, mutta kuitenkin tiedän että jossain on kuivaa maata tulossa. Nämä ajat koettelevat voimia, mutta uskon että voimistun päivä päivältä, vaikka nyt mieli ja ruumis on heikko tästä tuskaisesta rämpimisestä.
Eräs kaverini hylkäsi minut lähes täysin kun olin vaikean elämäntilanteeni alussa. Hän lopetti yhteydenpidon, eikä halunnut että minäkään pidän yhteyttä. Nyt parin vuoden päästä koen selviytyneeni niin monesta masennus kaudesta, että mikään ei minua voi poistaa tästä maailmasta. Nykyään se minun ystäväni soittelee joskus, ja kertoilee että ei ole oikein kavereita ja ahdistaa. Tiedän tuon tuskaisen tunteen ja haluan olla hänen tukenaan, mutta samalla myös tiedän että kun hän selviytyy omasta ahdistuksestaan, hän hylkää minut taas. Siispä en odota tältä kaveruudelta mitään. Varaudun jo siihen että ehkä mahdollisesti päivän tai parin viikon päästä ollaan samassa tilanteessa kuin ennenkin. Ilmaa toisillemme.Katkeruudelle en suostu antamaan tilaa. Miksi haluaisin hänelle pahaa?
Älä anna muiden tekemisten masentaa, vaan keskity pitämään itsesi kasassa. Ei missään vaiheessa kannata ruveta miettimään että muilla menee hyvin ja minulla ei. Mitä väliä sillä oikeasti on mitä muut elämässään tekee? Kieltämättä tätä elämää on vaikea lähteä yksin rakentamaan, mutta se voi muuttua täysin pienestäkin elämänmuutoksesta. Se lääkäriin meno on itselläkin sellainen kynnys, jota en varmaankaan uskalla ainakaan vielä ylittää, mutta jos sinusta tuntuu että nyt on sen aika niin mene ihmeessä. Kunnioitan suuresti niitä jotka sen tekee, että hakee apua. Se olisi järkevää, mutta niin kovin vaikeaa. Luulen että en itse ole sinne mennyt siksi että en ole täysin suostunut vielä myöntämään tätä masennusta ja häpeilen tätä ja pyrin piilottamaan tunteeni muilta.Hirveä tunne kun tuntuu että joutuu salailemaan koko ajan totuutta.Jos joku joskus sattuu soittamaan, niin sanon että "mulla menee ihan hyvin".
Toivottavasti pääset kuivalle maalle. Paljon voimia. Toi sun teksti kuvasi niin täydellisesti omaa elämääni, että oli vastattava. Eiköhän me vielä tästä nousta...kohtalotoveri
Ekana aivan hillittömän iso hali sulle joka masennuksen suossa just nyt taistelet. Olet varmaan mielettömän hyvä tyyppi kuulostat sellaselta. Ajattelet muita ja teet muutakin kun vaan ajattelet. On väärin että ne on niin nuijia ettei ne nää tota tilannetta ja itteensä mut sitä just tää päivä usein on! Kylmää itsekästä tärkeilyä joka ei lopulta vie hyvään..mut sinä tarviisit ystäviä oisko yhtään voimia mennä esim tuomasmessuun tai johkin ihmisiä tapaamaan jos ei hengellisyys nappaa on erillaisia ryhmiä ja paikkoja johon oot tervetullut kkun vaan löytäsit ne. Tappelin itteni 5 vuotta sitten eroon huumeista ja tiedän mitä masennus on ja moni muukin ikävä asia voit uskoa. Mulle on ajan myötä löytyny uudet jutut oon saanu myös ammattiapua. Edelleen asun yksin mut on paljon ystäviä ja muuta tukea. Älä ikinä ikinä anna periksi sä oot hyvän elämän arvonen ja mä toivon sydämmestäni sulle sitä. Koita kelata jos joskus diggasit jostain tai kuuluit johkin ja hae jotain apua jos et ite jaksa!!Auringonsäteitä ja ihanaa kevättä ja voimia t.tuntematon ystäväsi
Voit laittaa mulle mailia, jos kiinnostaa purkaa ajatuksia joskus...
[email protected]
juttu täällä.Et ole yksin!
ihanku minusta oisit puhunu tsemppiä ystävä et ole yksin et todellakaan