VL-perheissä tytöt kasvatetaan jo pienestä pitäen siihen että naiset ja tytöt "alhaisempia" ku pojat ja miehet.Naispuolisten on tehtävä lähes kaikki kotityöt ja miespuolisilla on töitä vain silloin kun on ns. miestentöitä. Meidän perheessä ainakin tytöt saivat kuulla jos oli päässyt kertymään tiskiä tai muuta sotkua.
kotityöt
ex-uskis
131073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ainaki meijän perheessä oli nuin. Mää oon kans ex-uskis.
kun piti osallistua. minä ehkä liiankin annoin tytärten olla osallistumatta, mutta on ne nyt omien perheiden kanssa joutuneet touhuamaan.ja kotona käydessään touhuavat täällä,
Irman ja ex-uskiksen mielestä se ollut paha että piti osallistua kotitöihin, vaan se että tyttöjen ja poikien välinen tasavertaisuus on kaukana!
Samoin oli meidän perheessä. Pojat olivat tyttöjä parempia ja saivan asua kotona niinkauan, että vaimo löytyi tai oli säästössä mukava pesämuna omaa taloa varten. Tyttöjen annettiin ymmärtää että 17-18 vuotiaina saavat siirtyä asumaan omilleen. Lisäksi muutenkin vanhempien asenteissa näkyi, että tytöille on luotu raskaampi taakka, töistä joutui tekemään, opettelemaan miesten passaamista. Minulle nousi tästä vastarinta ja en tänä päivänäkään passaa miestä, vaan olemme tasa-arvoisia ja saan paljon hyvää huomioita mieheltäni. Toisin on lestadiolaisina edelleen olevat siskoni, sääliksi käy. Miehet menee miten tykkää ja naiset hoitaa kodissa kaiken, ison lapsilauman ohella. Onneksi minä olin niin vahva etten alistunut moiseen. Ja onnellisempi olen!!
isä sanoi tytöille että saatte sitten viimeistään lähteä kotoa kun täytätte 18(lähettiin jo aikasemmin) Pojilla ei ole ollut mitään kiirettä muuttaa pois.
Monessa perheessä tehdään tällä systeemillä varsinainen karhunpalvelus pojille.
Olen itse vl-perheestä, samoin mieheni, mutta emme ole kumpikaan enää vl:iä.
Kun menimme naimisiin, jouduin toteamaan kauhukseni, että mieheni ei osaa mitään kotitöitä. Eikä edes tajunnut, että mitä pitäisi tehdä... En seurusteluaikana rakkauden huumassa kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, vaikka hän joskus ohimennen mainitsikin, että heillä kotona on tytöillä naisten ja pojilla miesten hommat. Hän ei ollut eläissään tehnyt mitään kotitöitä!
Meillä sentään kaikki olivat tasavertaisia: pojat laittoivat ruokaa, siivosivat... siinä missä me tytötkin. Ja me likat heiluttiin mootttorisaha ja kirves kädessä tekemässä saunapuita siinä missä pojatkin :) Korjattiin omat polkupyörätkin itse, kun isä ei ehtinyt.
Tein miehelle heti alussa selväksi, että myös hänen tulee osallistua kotitöihin, koska käymme molemmat kokopäivätyössä. Minä en ala ketään passaamaan päivätyöni päätteeksi ja katselemaan, kuinka toinen maksaa toimettomana sohvalla minun raataessani. Oli siinä kuulkaa kova työ opettaa hänelle kaikki kädestä pitäen: pyykinpesu, ruoanlaitto, siivous... kun mies ei osannut edes puuroa keittää eikä viedä omia pyykkejään pyykkikoriin. Heillä äiti ja siskot olivat passanneet pojat niin hyvästi, että keräsivät jopa likapyykit lattioilta ja vaihtoivat aikuisille veljilleen lakanatkin petiin! Vaan vaikeinta oli asennemuutos.
Ei hyvä päivä, sanon minä. Meidän poika opettelee siis sekä miesten että naisten hommat.
Voihan siinä käydä niin, että jää sinkuksi ja mitenkäs sitten suu pannaan, jos ei osata itselleen ruokaa laittaa, pyykkiä pestä tms.?
kuitenkin isäntä on tienannut leipään rahat ja minä olen leiponut.
Tällaisia miehiä olemme.
Miehenä olen tottunut tekemään monenlaisia töitä. Päivätyö vieraan palveluksessa. Illat saa korjata autoa, jotta pääsee aamulla töihin.(huono palkka, huono auto). Heinätyöt, rehunteot, puunteot tuttuja. Kodinkoneiden korjaustaito keskinkertainen. (=sähkö, elekroniikka, mekaniikka, hitsaukset yms.). Siivoukset, pyykinpesut, tiskaukset yms. onnistuvat. Ruuanlaittoa jonkinverran. Rahasiaiden hallinta tuttua. Tupakka ei kiinnosta. Siis tavavallinen tyhmä ukko!
Seurustelin joskus aikaisemmin. Kaverini ei ollut kiinnostunut juuri mistään, vaikka kannustin häntä. Marjoja ei kannata poimia, kun ei tykkää, leipoa ei kannata, kun se ei onnistu, pyykinpesu ja kotityöt kuuluvat miehelle, naista pitää kannustaa, koska hän on kaunis, ja kehuja on mukava kuunnella..jne.
Ajattelin kutenkin, että Jumala on nähnyt hyväksi antaa minulle elämääni tälläisen kaverin ja olin iloinen. Vaan näinpä ei käynyt. Hän lähti toisen mukaan.
Minä tyhmä luulin, että nainen on luotu miehelle avuksi eikä kilpailijaksi.
Siispä olkoon naiset myös yksin. Voivat peilistä katsella ihanaa ihmistä!
on monasti maailman palkka.Ei kaikki tyydy onneensa. Ruoho on vissiin vihreämpää aidan toisella puolella.
ei ole paljon mahdollisuutta mennä töihin vaikka haluaisivat.
Mielummin sitä yksin on kuin onnettomassa suhteessa. Tämä on tultu todettua jo moneen otteeseen elämän varrella.
Kyllä miehenkin pitää alkeellisista kotiaskareista suoriutua, varsinkin kun tämän päivän Suomessa sekä mies että nainen käyvät palkkatyössä.
Peräkammarin poikia on maalla jo nähty ihan tarpeeksi. Mitään ei osata tehdä jos ei äiti ole hyysäämässä. Itsenäistyminen ei onnistu. Sitten kun äiti kuolee, niin ollaan ihan avuttomia ja jäädään tyhjän päälle.
Kaikille osapuolille on parempi että pojatkin opeetetaan ruonlaittoon jne.
Onneksi nykyään myös miehet osaavat jo kiitettävästi kokata, oma poikaystäväni on itse asiassa parempi kokki kuin minä. Samoin aiempi poikaystäväni. Tunnen kuitenkin miehiä, jotka eivät osaa edes perunoita keittää.
Omituista, miten osa väestöstä on voinut jämähtää tähän todella vanhakantaiseen ja kehitysmaistakin tuttuun järjestykseen, että naiset synnyttävät kymmenen lasta ja tekevät kaikki kotityöt siinä sivussa.
vanhempiesi virheistä kaikkia vl ihmisiä. Minun kotonanikaan poikien ei tarvinnut tehdä siivousta yms naisten töiksi kutsuttuja ja kotini ei ollut vl koti.
Itse olen vl ja minun lapseni ovat tehneet tasapuolisesti kotitöitä sukupuoleen katsomatta. Sama käytäntö on lasteni perheissä (ovat kaikki vl perheitä).
Jos sinun vl vanhempasi ja minun ei vl vanhempani aikanaan olivat kangistuneet vanhakantaisiin rooleihin, ei sitä voi vl viaksi sanoa
Meillä ei ollut ongelmia kotitöiden kanssa.
Jokainen siivosi omat sotkut ja muutenkin, silloin kun aikaa oli. Sopuisasti elettiin, ihana lapsuus mulla. Siitä kiittäminen rakkaita vanhempiani.