Eksä peruutti lasten kuukausittaisen viikonlopputapaamisen jo kolmatta kertaa peräkkäin.
Viimeksi on tavannut lapsensa pikimmiten uutena vuotena. Aina etukäteen lupaa ottaa lapset sovittuna viikonloppuna jos minä tuon heidät 350 km päähän edestakaisin tai vien junalle puolimatkaan. Sitten kuitenkin peruuttaa tekstiviestillä edellisenä iltana "työkiireiden vuoksi".
Olen todella väsynyt. Erityisesti siksi että en voi päälle päin näyttää olevani väsynyt.
Yritän jaksaa lasten, 9- ja 12-v takia joiden ilmeestä näen loukkaantumisen ja hylätyksen tulemisen ja pojan silmistä puhtaan vihan.
Yritän jaksaa tätä arkea vaikka olenkin todella väsynyt, fyysisesti ihan piipussa ja henkisesti niin tyhjä että pää kopisee onttona.
Olen odottanut tätä tulevaa vapaata viikonloppuani niin kuin lapsi joulua. En kaipaisi mitään muuta kuin herätä yksin ja saada olla koko päivän kotona rauhassa sanomatta kenellekään yhtään sanaa. Mutta ei! Juuri äsken eksä peruutti tämänkin viikonlopputapaamisensa lasten kanssa. Juuri nyt olen aivan aallonpohjassa. En tiedä mistä löytyy voima nousta taas uuteen aamuun ja jatkaa tätä arkea niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Rakastan lapsiani yli kaiken. Olen loistava äiti. Lapset ovat minulle joka päiväinen ilonlähde. He ovat myös jo aika isoja, eivät kaipaa enää mitään perushuoltoa, pelkästään taksikuskia ja ruuanlaittajaa ja siivoajaa ja läksyjen kuulustelijaa ja kouluun ja koulusta kuskaajaa ja kaiken organisoijaa ja tuhansiin kysymyksiin vastaajaa. Toisin sanoen äitiä joka on koko ajan 100%-sti läsnä.
Muutamia lapsenvahteja olen kokeillut mutta lapset inhoavat niitä, ovat jo sen ikäisiä. Ja lapsenvahdin takia minun täytyisi lähteä johonkin kotoa pois enkä oikeasti haluaisi muuta kuin nukkua ja sitten istua hiljaa ja rauhassa omassa keittiössäni koko päivän yhteen menoon. Isovanhemmilla on niin tärkeitä prioriteetteja elämässä, eivät he ehdi auttaa. Keskenään voin tietysti jättää lapset joksikin hetkeksi mutta en osaa kyllä sillä aikaa rentoutua. Toipuminen ja rentoutuminen ja palautuminen kun ei tapahdu kellon mukaan. Rahatkin ovat aika tiukalla niin että kovin monenlaisiin variaatioihin ei tässä ole mahdollisuutta. Eksältä on turha vaatia mitään, yrityksetkin lopetin jo 5 vuotta sitten. Hänellähän on "tapaamisoikeus", ei mitään velvollisuuksia.
Jos saisin hetken olla rauhassa, keräisin ehkä voimani ja jaksaisin taas katsoa elämää eteenpäin ja nähdä sivullenikin. Nyt voimat riittävät vain aivan välttämättömimpään. Päivät kuluvat ohi merkityksettöminä, hajuttomina, mauttomina ja värittöminä. En tiedä onko nyt tänään vai vielä eilinen.
Viimeksi on tavannut lapsensa pikimmiten uutena vuotena. Aina etukäteen lupaa ottaa lapset sovittuna viikonloppuna jos minä tuon heidät 350 km päähän edestakaisin tai vien junalle puolimatkaan. Sitten kuitenkin peruuttaa tekstiviestillä edellisenä iltana "työkiireiden vuoksi".
Olen todella väsynyt. Erityisesti siksi että en voi päälle päin näyttää olevani väsynyt.
Yritän jaksaa lasten, 9- ja 12-v takia joiden ilmeestä näen loukkaantumisen ja hylätyksen tulemisen ja pojan silmistä puhtaan vihan.
Yritän jaksaa tätä arkea vaikka olenkin todella väsynyt, fyysisesti ihan piipussa ja henkisesti niin tyhjä että pää kopisee onttona.
Olen odottanut tätä tulevaa vapaata viikonloppuani niin kuin lapsi joulua. En kaipaisi mitään muuta kuin herätä yksin ja saada olla koko päivän kotona rauhassa sanomatta kenellekään yhtään sanaa. Mutta ei! Juuri äsken eksä peruutti tämänkin viikonlopputapaamisensa lasten kanssa. Juuri nyt olen aivan aallonpohjassa. En tiedä mistä löytyy voima nousta taas uuteen aamuun ja jatkaa tätä arkea niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Rakastan lapsiani yli kaiken. Olen loistava äiti. Lapset ovat minulle joka päiväinen ilonlähde. He ovat myös jo aika isoja, eivät kaipaa enää mitään perushuoltoa, pelkästään taksikuskia ja ruuanlaittajaa ja siivoajaa ja läksyjen kuulustelijaa ja kouluun ja koulusta kuskaajaa ja kaiken organisoijaa ja tuhansiin kysymyksiin vastaajaa. Toisin sanoen äitiä joka on koko ajan 100%-sti läsnä.
Muutamia lapsenvahteja olen kokeillut mutta lapset inhoavat niitä, ovat jo sen ikäisiä. Ja lapsenvahdin takia minun täytyisi lähteä johonkin kotoa pois enkä oikeasti haluaisi muuta kuin nukkua ja sitten istua hiljaa ja rauhassa omassa keittiössäni koko päivän yhteen menoon. Isovanhemmilla on niin tärkeitä prioriteetteja elämässä, eivät he ehdi auttaa. Keskenään voin tietysti jättää lapset joksikin hetkeksi mutta en osaa kyllä sillä aikaa rentoutua. Toipuminen ja rentoutuminen ja palautuminen kun ei tapahdu kellon mukaan. Rahatkin ovat aika tiukalla niin että kovin monenlaisiin variaatioihin ei tässä ole mahdollisuutta. Eksältä on turha vaatia mitään, yrityksetkin lopetin jo 5 vuotta sitten. Hänellähän on "tapaamisoikeus", ei mitään velvollisuuksia.
Jos saisin hetken olla rauhassa, keräisin ehkä voimani ja jaksaisin taas katsoa elämää eteenpäin ja nähdä sivullenikin. Nyt voimat riittävät vain aivan välttämättömimpään. Päivät kuluvat ohi merkityksettöminä, hajuttomina, mauttomina ja värittöminä. En tiedä onko nyt tänään vai vielä eilinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen itse samanlaisessa tilanteessa. Sillä erotuksella vain, että meillä isä on asunut koko kymmenen vuotta tuossa 1,5 km:n päässä, eikä matka siis ole ollut ongelma.
Mutta koko sen ajan olemme olleet kaikki, kolme lasta ja minä, juuri tuollaisen samanlaisen pompottelun kohteena. Ikinä ei voi tietää, onko iskäviikonloppu vai ei, vaikka paperilla on selvä sopimus kellonaikoineen kaikknieen.
Vallan käyttöä tämäkin!
Esim. Kerran olimme tulossa kesälomamatkalta pois,koska lasten piti seuraavana päivänä mennä iskälle lomailemaan kahdeksi seuraavaksi viikoksi. Kotimatkalla sain tekstiviestin:" En voi ottaa lapsia." Ilman mitään selitystä. Isä ei myöskään vastannut lasten puheluihin eikä teksitiviesteihin pariin kuukauteen. Koko kesänä. Oli varmaan keksinyt itselleen muuta mukavampaa ohjelmaa.
No, nyttemmin isommiksi kasvettuaan lapset eivät kyllä sitten itsekään ole enää kovin hanakasti menossa isälleen. - Eli tavoite saavutettu!
Sääli vain lapsia, jotka ovat saaneet tuntea itsensä hylätyiksi ja toisarvoisiksi.
Itsekin olisin kaivannut ja kaipaan edelleenkin välillä henkireikää, sitä vapaata viikonloppua, edes yhtä päivää, jolloin ei tarvitsisi huolehtia muista kuin itsestään. Mutta olen kuitenkin selvinnyt jo kymmenen vuotta, kyllä sinäkin selviät!
Mutta välillä kyllä mietin,että voi kunpa joku huolehtisi joskus minusta!
käy tukiperheessä,välillä viikonloppuisin,ja odottavat kovasti sinne pääsyä,kun heidänkään oma isä ei heitä juurikaan tapaa.
Äiti saa sen viikonlopun levätä,lapset pääsevät uimaan ja muualle,tukiperheen kanssa,ja saavat leikkiä heidän lastensa kanssa.kannattaa kysellä tukiperhettä,jos tuntuu,ettei isä ota lapsia viikonloppuisin,ja tarvitset lepoa.
Ei sun kannata lapsia mihinkään ruveta kuskaamaan,jos isän tapaamiset noin epävarmalla pohjalla.Sanot sossussa että näin asiat,ja kyselet oisiko mahdollista saada tukiperhettä.suosittelen:).
yksin viime heinäkuussa kun mies kuoli pienen tyttäremme kanssa joka oli silloin 1v1kuukautta.poika syntyi isän kun isän kuolemasta oli kulunut 3 kuukautta.eikä isäänsä ikinä tule näkemään muuta kuin valokuvista.hain sosiaalin kautta tukiperhettä koska olen aikas väsynyt pikku hiljaa,tukiperhettä en kuitenkaan saanut koska sitä ei myönnetä ainakaan porissa,muuta kuin päihteiden väärin käyttäjille.nyt olen saamassa hivenen helpotusta kun meille myönnettiin kodinhoitaja joka tulee 1-2kertaa viikossa ottaa muksut ja menee niiden kanssa puistoon pariksi tunniksi,että saisin hiukan oltua itsekseni edes nuo pari tuntia viikossa.tai pääsen vaikka kauppaan ilman muksuja,vaikka rakastankin lapsiani todella paljon niin tulen nauttimaan myös joka hetkestä ilman niitä :)
siellä porissa..ei mun tuttu käytä juurikaan alkoholia,ja tukiperheen sai täällä pohjois-suomessa,koska isä ei "jouda" tapaamaan lapsiaan,ja haki sen takia yksinhuoltajuutta...täällä päihteiden käyttäjille sossusta käy perhetyöntekijä,käyttää lapsia uimassa,auttaa kotihommissa,jne.ja lapset monesti päiväksi määrätään päiväkotiin,että nähdään,hakeeko vanhempi lapsen selvinpäin,vai ei...ainakin tässä kaupungissa..
ja neuvolan kautta sain itse perhetyöntekijän,joka tuli leikittämään poikaani kerran viikossa neljä tuntia,että sain käydä asioilla.oli miespuolinen.neuvolasta suositteli,ei maksanut mitään.neuvolan kautta saatu perhetyöntekijä on vapaaehtoinen,eikä tarvitse olla mitään ongelmia perheessä,kun taas sossun kautta yleensä perhetyöntekijä määrätään,esim.päihdeongelmien takia.neuvolasta voi kysellä vaihtoehtoja,jos tuntuu,että tarttee vähän vapaata päiväsaikaan..
Sinun pitää itse löytää sopiva tukiperhe ja sen jälkeen puhua asiasta lastensuojeluvirkailijalle. Jopa alkaa tapahtumaan. Aloita kysymällä kodinhoitajalta/laita lappu kotipalvelutoimiston kahvihuoneen seinälle, jos hänellä olisi joku luotettava tuttava perhe, jolla olisi haluja kerran kuussa olla sijaisperheenä. Rahat löytyvät ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön rahastosta.
Vaikka, mitäpä nimikkeellä on mitään väliä, pääasia että saat olla ilman muksujasi joskus edes.
http://www.saunalahti.fi/~davinci/lapsitieto/data/tietopankki/ennaltaehk/main_ennaltaehkaisy.htm
aion ottaa asian "pöydälle"nyt kun kodinhoitaja tulee koti käynnille 20pvä.samaa asiaa ihmetteli myös muutama muukin ihminen porin kaupungin käytännöstä,ihan hienoa että tuetaan päihde ongelmallisia ei siinä mitään.mutta outoa ettei,päihdeongelmaton saa apua silloin kuin tarvitsee.mutta en tiennyt että mun on mahdollista päästä tuohon ennalta ehkäisevään hommaan,olisi kyllä aivan mahtavaa jos se luonnais kiitos vielä kerran avusta.
Tapaamisoikeus on lapsella. Lapsella on oikeus tavata etävanhempaansa. Eli lapselta ei saa riistää kumpaakaan vanhempaa, mutta lapsella ei ole velvollisuus tavata etävänhempaansa vastoin tahtoaan. Vai olenko väärässä?
--
Niin, myös minun exäni muistaa jatkuvasti muistuttaa, ettei hänellä ole velvollisuutta tavata lapsia. Silti hänellä on oikeuksia siihen tähän ja tuohon yhteishuoltajana. Minun on aina ollut vaikea käsittää tätä ajatusmallia, kun kuitenkin isä haluaa olla mukana lastensa elämässä.
Siis jos haluaa yhteishuoltajaksi, eikö se tarkoita, että on valmis myös hyväksymään niitä velvollisuuksia, joita lapsen huoltajuus tuo mukanaan? Eikö etävanhempana yhteishuoltaja ole velvollinen ajattelemaan lapsiaan? Velvollinen ottamaan lapsia luokseen, kun ne haluavat tulla ja heillä on oikeuskin? Mikä hlvtti siinä on, että se pitäisi paperilla etävanhemmalle tarjoilla - varustettuna niin ja niin monen virkamiehen allekirjoituksella - että KYLLÄ sinulla on myös velvollisuuksia lapsiasi kohtaan, kun kerran heidän huoltajansa olet!!??
Tietysti pilkkuja on vähän siirreltävä, jos on toinen vanhempi on yksinhuoltaja. Itse olen ollut nyksänä siinä tilanteessa, että mieheni lapsi halusi pitää yhteyttä äitiinsä ja kyseli minulta, miksei äiti tule. Äiti ei halunnut tavata lastaan (selitys oli tyrmistyttävä, sitten kun se vuosien kuluttua saatiin), mutta minä en sitä saanut lapselle sanottua. Oli myös tuollaisia 'ensin luvataan, sitten perutaan'-juttuja aika monta. Lapsi odotti, äitiä ei näkynyt. Miten sanoa lapselle: sinun vanhempasi ei halua tavata sinua?
Tuntuu, ettei joillakin aikuisilla ole sydäntä. Surullista, hyvin surullista. Ja kukapa sitä joutuu läheltä katsomaan, ellei lähivanhempi (ja/tai tämän nyksä).
Sinulle Hyvä Äiti lähetän keväisen auringonpaisteen myötä voimia. Omat lapseni ovat vähän sinun lapsiasi nuorempia, ja tiedän, miten tärkeitä nuo 'omat hetket' ovat. Kun joka hetki järjestää oman elämänsä lasten mukaan, pienikin hengähdystuko olisi tervetullut.
Olisiko lapsillasi sellaisia kavereita, joiden luona he voisivat yöpyä joskus? Jos saisit molemmat pojat yökylään kavereille (ellei sukulaisille meno kiinnosta/ole mahdollista), saisit edes yhden illan ja aamupäivän vapaaksi. Tämä tuli vain mieleeni siitä, että joskus meillä vanhempi lapsista on päivän tai yön poissa ja silloin kummasti meno jo rauhoittuu. Tekee myös lapsille hyvää, kun saavat 'oman' hetken äitinsä kanssa. Tiedän, ettei se ole sama asia kuin että lapset olisivat koko viikonlopun isänsä luona...
Anteeksi vähän 'sekavahko selvitys', yritän tässä muun homman lomassa kirjoitella. Yritä jaksaa!
Minäkö kirjoitin vai sinä?
Meillä välimatka on 3,5km:ä, mutta muuten saman sisältöinen viesti. Meillä on nyt 4. kerta kun isä jättää hakematta lapset, mutta minun onnekseni on mummut olemassa. Tänä viikonloppuna sain sijoitettua kaikki lapset "jonnekin" ja saan vapaani, olen sen tarpeessa. Juuri nuo samat asiat, joista mainitsit: kukaan ei kysele mitään,saan nukkua ja tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa tai olla tekemättä. Pääsiäinen tulossa, isän tapaamispääsiäinen, odotamme kiirastorstaihin klo 17 asti, tuleeko hän vai ei. Vasta sen jälkeen tiedän, mikä on suunnitelma :)
Hän ei vastaa enää edes txt-viesteihin, jollaista tapaa itse vaati, ettei tarvitse puhua kanssani yhteishuoltajuuden vaatimista asioista. Pyysin lastenvalvojaa kysymään, ottaako hän lapset viikonloppuna vai ei, niin virkailijakin sai tiukan EIn jälkeen puhelimesta korvaan (jälleen):D
Kun sosiaalitoimi ja minä emme enää hypänneet exän ja nyxän pillin mukaan, homma kääntyi tälle tolalle.
Lapset ovat tyytyväisiä, ettei isän luokse tarvitse enää mennä, mutta olemme joka toinen perjantai valmiudessa (henkisesti aika rankkaa kaikille) pakattuine reppuine klo 17.15 saakka (asianajajan neuvosta) ja sen jälkeen alamme suunnitella viikonlopun viettoa.
Suuret kiitokset kaikille teille Hyville Äideille, Hyville Isille ja muille Hyville Ihmisille jotka kuuntelette, ymmärrätte, kannustatte ja rohkaisette!
Onni on sitä että pystyy hyväksymään asiat joita ei voi muuttaa.
Tänä iltana töiden jälkeen meillä paistetaan lättyjä ja pelataan Monopolia. Huomenna pakataan eväät reppuun ja lähdetään retkelle meren rannalle nauttimaan täysin ilmaisesta keväästä ja auringosta. Minä saan nauttia lasteni hymyistä, naurusta, riehumisista ja rakkaudesta. Sitä ei voi mikään korvata. Sitä ei kukaan voi minulta viedä.
Hyvää viikonloppua, rakastakaa tekin toisianne!
Hyvä Äiti. Mitä teet kun lapsesi nukkuvat? Mitä teet kun lapsesi ovat koulussa? Mitä teet kun lapsesi ovat kavereidensa kanssa?
Mistä voimia? Me aikuiset olemme tehneet päätöksen huolehtia lapsistamme ja olemaan läsnä 100% yksin tai yhdessä. Mitä tekisit, jos olisitte edeelleen yhdessä? Mihin sinä silloin ajaisit lapsesi?
Ja lapset tottuu ja selvityy meitä aikuisia helpommin. Heille ei tulisi antaa turhia odotuksia ja kertoa ennen kuin on 100% varmaa, että isä ottaa heidät luokseen. Niin ei tulisi turhia pettymyksiä. Unohda koko eksä, lapset kyllä siitä selviää, mutta selviätkö sinä?
Toivottavasti olet tänään ottanut yhteyttä kotipaikkakuntasi perhepalvelu toimistoon. Etsinyt sieltä vastauksia kysymyksiisi. Tosin sieltä voi vaikea saada apua, tälläinen voimattomuus on niin yleistä. Miksi?
Ja tänä iltana, kun lapsesi nukkuvat istu hetki yksin keittiössäsi ja mene nukkumaan. Äläkä seurustele tämän päivän ykkösrakastajan kanssa. Siis tietokoneen kanssa.
Toivisin todella vastauksia. Itse en ymmärrä tätä voimattomuutta, joka on niin yleistä.
Hieman taustaa itsestäni: Olen yhdeksättä vuotta yksinhuoltajana. Minulla on 8 ja 10 vuotiaat lapset, jotka harrastaa aktiivisesti molemmat kahta eri lajia. Itse teen kahdeksan tuntisia työpäiviä. Lasten isä tekee töitä ulkomailla ja on n. neljä päivää kuukaudessa Suomessa. Joten he eivät kovin usein tapaa isäänsä. Meillä voidaan erinomaisesti sekä henkisesti että fyysisesti, en odota kuin joulua, että saisin olla ilman lapsiani, he kuuluvat minun elämään olenhan heidät tietoisesti vastuulleni ottanut. Ja ennen kaikkea lapset tarvitsevat unta n. 10 tuntiä yössä. Meillä ei siitä tingitä. 2-3 tuntia "rauhaa ja hiljaisuutta" ja omaan sankyyn ja vain omaan sänkyyn(ei lapsille).
Hyvä Rouva Besser Wisser,
en pysty estämään lapsien "turhia odotuksia" koska heidän isänsä itse antaa lapsilleen lupaukset joita ei pidä.
Ja sinun on turha moittia minua siitä että "ajan lapsiani pois" enkä "sitoudu" vanhemmuuteen. Haukut täysin väärää puuta. Minä sitoudun kyllä. Sitoudun aivan perusteellisesti. Ongelma ei ole minun sitoutumisen puutteessani, vaan lasten isän. Turha minua on loukata. En muutenkaan ymmärrä miksi joillakin ihmisillä on mielestään oikeus loukata toisia ja sitten ohittaa se edes anteeksi pyytämättä.
Sitä paitsi esität outoja kysymyksiä... Kun lapset ovat koulussa, kavereidensa kanssa ja nukkumassa, minä teen töitä. Minulla on kaksi työpaikkaa - toinen kotona ja toinen kodin ulkopuolella - koska makselen eksän jälkeensä jättämiä velkoja. Ja työelämä on tätä nykyä kaikille vaativaa, niin kuin varmaan tiedätkin. Öisin tosin nukun jonkin aikaa niin kuin kaikki muutkin. Ja minäkin kuljetan molempia lapsiani iltaisin harrastuksiin yhteensä 6 päivänä viikossa, ei siinä sen kummempaa. Enkä muuten tarkoittanut alkuperäisessä viestissäni pelkästään fyysistä väsymystä. Tarkoitin tyhjiä akkuja joiden täyttämiseen jokainen ansaitsee edes joskus omaa aikaa.
Enkä ole ottanut yhteyttä minkään paikkakunnan mihinkään toimistoon. Olen itse vastuussa lapsistani ja aion myös vastuuni kantaa. Ja sitä paitsi teen sen loistavasti - ladatuilla tai lataamattomilla akuilla.
Jokainen on joskus väsynyt ja lopussa. Se on inhimillistä. Silloin on hyvä turvautua kanssaihmisiin joilta saa tukea ja rohkaisua - niin kuin minäkin jo sain, kiitos kaikille hyville ihmisille vastauksistanne - toivottavasti voin joskus rohkaista ja tukea teitä takaisin! Jaettu murhe on puolet murheesta.
Netissä en roiku mutta ymmärrät varmaan että siihen aikaan kun yksinhuoltajan päivä on pulkassa, on vaikea löytää ihmistä jonka kanssa ajatuksiaan jakaa. Tähän aikaan ei enää voi soittaa ystäville - ja heillä on sitä paitsi omatkin murheensa. En ymmärrä mitä pahaa on joskus hetki keskustella täällä samassa tilanteessa olevien sympaattisten ihmisten kanssa. Varsinkin kun tällä yksinhuoltajan aikataulutuksella ei koskaan muutenkaan pääse kanssaihmistensä kanssa kunnolla keskustelemaan.
Sitä paitsi on hullunkurista että moitit nettikeskusteluja... olethan itsekin täällä... :-)
Anteeksi, jos pahoitin mielsi. Se ei ollut tarkoitus. Olen kiinnostunut tästä väsymyksestä, koska minulla on läheinen ystävä samankailtaisessa tilanteessa ja hän on niin lukossa, ettei pysty vastaamaan.
Eikä ollut tarkoitus moittia tai se että ottaisit itseesi. Vaan tuoda esille se toinen puoli.
Akkuja voi ladata monella tavalla. Myös lapsilla on oikeus ladata akkujaan ja olla ilman aikatauluja. Ja pitää lomaa äidistään. En usko, että sinun tai eksäsi vanhemmillaan on niin paljon velvotteita, etteivät pytyisi antaamaan sinulle ja lapsillesi kaivattua lomaa toisistanne. Entä teidän sisarukset, ystävät?
Sanoit, että ei yksinhuoltajan aikatauluilla pääse keskutelemaan kanssa kunnolla. Miksi? Mikä on yksinhuoltajan aikataulu? Miksi elämä pitää aikatauluttaa? Lasten harratuksissa on vanhempia joiden kanssa voi keskustella, töissä on ihmisiä joiden kanssa voi keskustella, lastenkin kanssa voi lähteä ystävien luokse jossa voi keskustella, ystäviä voi kutsua kylään ja keskustella.
Ja mikä on sellainen ystävä, jolle ei voi soittaa aina vaikka keskellä yötä. Ja mikä on sellainen ystävä, joka ei osaa kuunnella omista murheiltaan kuunnella?
Sitten rahaan ja vaativaan työelämään. Itse olen miesvaltaisella alalla tiimipäällikkönä, toisin sanoen ainoa nainen talossa. Mikä helpotta työelämän paineita, kun miehet keskittyy olennaiseen eikä yritä päteä ja todistella parenmuuttaan. Itse olen myös aikoinani luottanut miesten logiikkaan raha- asioissa. Velkaahan siinä tuli. Tiedän, että eksäni maksaa elatusapua keskinmääräisti enemmän kuin niin monet muut saa. Ja se, että työ ja raha asiat ovat kunnossa helpottaa yksinhuoltajan jaksamista. Ja antaa voimia kesittyä olennaiseen.
Ja mitä odotit? Kun laitot kirjoituksesi tänne, pelkkää samaistumista ja myötäilyä. Asiat eivät ole musta valkoisia, vaan on myös harmaita sävyjä. Ja pyydän jo etukäteen anteeksi. Vaikka eihän omia mielpiteitään pitäisi pyytää anteeksi. Kysyselen outoja, koska ne ovat asioita, jotka kiinnostavat minua. Haluan saada vastauksi kuten sinäkin omiin outoihin kysymyksiisi.
Ja missään nimessä en moiti nettikeskusteluja, ne on loistavia, kunhan niitä ei heti ota kritiikkinä itseään kohtaan.Jos muiden mielipide eroaa omasta. Itse olen kirjoittanut vasta niin vähän, että asioiden esille tuominen saattaa olla tökeröä.
Mutta nyt ylös ja lasten ja eksän kanssa koko porukalla yleisurheilu kisoihin.
Taisit osua viimeisellä huomautuksellasi yhteisistä yleisurheilukisoista naulan kantaan: akkujen tyhjenemisen pohjimmainen syy ei itse asiassa taidakaan olla se jatkuva vanhemmuus ilman omaa aikaa. Sen kyllä jaksaa. Siinähän on iloja niin paljon että ne kyllä päihittävät raskaammat ja työläämmät hetket mennen tullen. Ja pienillä helpotuksen hetkillä jaksaa taas ihmeesti eteenpäin.
Pohjimmiltaan ongelma onkin eksän halveksivasta ja välinpitämättömästä asenteesta lapsiaan kohtaan. Eli häntä ei saisi kyllä piittaamaan lasten minkäänlaisista "kisoista" tai muista lapsille tärkeistä asioista. Se minua suututtaa. Ja lisäksi raivostuttaa se että joutuessani hyväksymään hänen pompottamisensa lasten tapaamisten kohdalla, hyväksyn itse asiassa sen että hän vieläkin hallitsee meidän elämäämme mennen tullen. Vuosien jälkeen ja satojen kilometrien päästä. Sekä lasten elämää että minunkin yksityselämääni.
Mutta jospa tästä lähtien omassa päässäni kieltäydynkin antamasta hänelle valtaa vaikuttaa sen paremmin lasten ajatusmaailmaan kuin omaanikaan... Täytyypä miettiä tuota.
Nyt menen nukkumaan!
Kaikkea hyvää!
Sinun on aivopestävä itsesi ajatukselle, että exäsi on kypsymätön ihminen, joka ajattelee vain itseään.
Unohda kaikenlainen exän ja lasten yhdessä-tekeminen, ettet pahoita mieltäsi turhaan. Samanlaisia eroperheitä on varmasti 50% kaikista. On erilaisia eroja, sinun on nyt tällainen.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut:
Kukaan ei voi pakottaa etävanhempaa rakastamaan lastansa. Ei hyvällä, ei pahalla.
Muokkaa omasta elämästäsi niin hyvä kun kykenet, niillä eväillä, joita sinulla on. Unohda exäsi. Väsymyksesi katoaa samantien ja pääset irti junnaavasta ajatuksesta, miksi lasten isä on sellainen kuin on. Kaikelle ei löydy selitystä.
Jos lapsillasi on sellaisia ystäviä, joiden vanhempien kanssa voit sopia "vaihtari viikonlopusta" esim. kerran kuukaudessa, saat vapaasi. Se tarkoittaa, että kotonasi on tuplasti nuoria kerran kuussa, mutta kyllä sen kestää, kun tietää saavansa vapaansa.
Meillä teinit harrastavat... ääh, en muista sen nimeä: kaverit kantavat tietokoneensa meille ja sitten touhuavat niiden kanssa koko yön, syövät pizzaa & turkinpippureita ja nukkuvat puoleenpäivään :)
Kavereiden vanhemmatkin saavat vapaansa. Hekin kaipaavat vapaata lapsistaan, vaikka ydinperheitä ovatkin ja tämä on heillekin turvallinen ja edullisin tapa.
Tapaamisten peruuntumisista noin viime-tipassa, vaikka välimatka on pitkä, pitäisi sinun olla yhteydessä lastenvalvojaan; anna viranomaisen hoitaa lisäys tapaamissopimukseen, että isän on ilmoitettava esim. maanantaina, ottaako lapset viikonloppuna vai ei. Lopeta sinä pomppiminen.. ;)
Ymmärrät varmasti että jokainen meistä on oma yksilönsä ja kokee asioita omalla tavallaan, omien sen hetkisten voimavarojensa mukaan? Tosi törkeää arvostella toista, joka ilmaisee olevansa juuri nyt ihan finito, vapaan tarpeessa. Se oma aika on meille jokaiselle mielettämän tärkeää, oli se oma aika sitten mitä tahansa. Sinulle ehkä riittää se illan pieni hetki kun piltit ovat pedissä, toinen tahtoo kokea pienen hetken olevansa vailla kenenkään vaatimusten täyttö valmiutta. Se on ihan eri asia olla välillä tietoinen että joku muu huolehtii nyt täydellä panostuksella lapsista kuin että lapset nukkuvat viereisessä huoneessa.
Jokaiselle naiselle tulisi suoda itsensä hemmotteluaikaa. Oli se sitten yksin kotona olemista, tietäen että kukaan ei tarvitse sinua juuri nyt, tai tyttöjen ilta ihan jossain muualla kuin kotona tai ihan mikä tahansa, missä olet vain itseäsi varten. Pääasia, että pääsee välillä irti arki kuvioista. Silloin on tasapainonen äiti, kun osaa ja uskaltaa tehdä joskus jotain itsekästäkin, ollakseen lapsilleen epäitsekkäämpi. Ymmärrätköhän?
Kokemukseni mukaan ne äidit, jotka väittävät etteivät koskaan-ikinä- kaipaa lomaa lapsistaan, valehtelevat, tai ovat joko takertuneet lapsiinsa vähemmän terveellä tavalla tai sitten ovat elämänhalunsa menettäneitä kotona nysvääviä kaappijuoppoja, jotka tissuttelevat yksin iltaisin lasten mentyä nukkumaan.
Olet just tasan tarkkaan oikeassa! Kyse ei olekaan siitä että kaikki tämän maailman eksät lakkaa pompottamasta. Vaan siitä että me lakataan pomppimasta! Ihan sama miten sen pystyy itsellensä tekemään - kunhan tekee!
Valehtelijoita,kaappijuoppoja, takertujia ja hyviä äitejä. Tavalla tai toisella jokainen äiti on paras äiti omille lapsille. Kaikilla ei aina ole kivaa. Toiset saa vähemmän ja toiset enemmän. Toisilla menee huononmmin ja toisilla menee paremmin.Toiset jaksaa huonommin ja toiset paremmin. Toiset odottavat kaiken aikaan jotain suurta ja ihmeellistä. Toiset eivät osaa kaivata jotain mitä ei ole. Kaikki me täällä elämme omien kykyjemme mukaan. Hyväksykään muut sellaisina kuin he ovat. Kaikki ei voi aina saada kaikkea. Kaikki me valehtelemme. Kaikki me arvostelemme toisia. Ja tämä on ikuista. Tämän kaiken me jätämme lapsillemmme.
Jokainen meistä kuitenkin tarvitsee sitä aikaa, tiedosti sitä tai ei, oli sitten parisuhteessa tai ei. Parisuhteessa tarvitaan sekä vanhempien keskinäistä laatuaikaa että vanhempien erillistä omaa aikaa, vanhemmuuden lisäksi. Miksi ihmeessä yksinhuoltaja, joka tekee arjen kaiken työn yksin, ei olisi oikeutettu tähän samaan, mikä parisuhteessakin on ihan itsestään selvää?
Tärkeintähän on pitää yllä oma tasapainoisuuden tunne, joka on suorassa vaikutuksessa lasten hyvinvointiin. Et ole pelkästään äiti vaikka yksin lastesi kanssa olisitkin. Moni elää yksin lasten kanssa jäätyään kuvitellen, että siitä lähtien on vain äiti, ei nainen, ei oikein edes aikuinen.
Ei oikein hjymmärrä miksi.
Tosi tutulta kuulosti tuo sinun kaipuusi siihen, että saisi joskus olla yksin kotona!
Aikoinaan kun lapset olivat pieniä, he tapasivat isäänsä noin kerran kuukaudessa. Odotin myös noita vapaita viikonloppuja kuin joulua. Oli nautinollista olla kotona yksin, kukaan ei vaatinut minulta mitään. En tehnyt suunnitelmia viikonlopun varalle vaan, tein juuri sitä mistä itse pidin. Useimmiten olin vaan kotona enkä tehnyt mitään. =) Latasin siis akkujani jaksaakseni aikataulutettua arkea.
Nyt on jo useamman vuoden ajan ollut niin, että lapset eivät juuri ole tekemisissä isänsä kanssa. Syihin en tässä kohtaa yksityiskohtaisemmin viitsi mennä, mutta todettakoon että kun ei ole säännöllisiä tapaamisia niin vieraantumista vuosien saatossa tapahtuu puolin ja toisin. Joten lapset ovat pääsääntöisesti minulla kaiken aikaa. Tai lapset ja lapset: murrosikäisiä roikaleitahan nuo jo ovat. Toinen jo kohta täysi-ikäinenkin.
Nykyään pääsen paljon helpommalla kuin aikoinaan päiväkoti-työpaikka-päiväkoti rinkiä kiertäessäni. Silloin kyllä joskus tuntui siltä ettei tilanne ihan oikeudenmukainen ollut kenellekään...
Mutta edelleen olen huono jättämään noita lapsia keskenään pidemmäksi aikaa yksin. Varmaan se on minuun jotenkin siäänrakennettu ominaisuus - taidan luulla etteivät ne yksin pärjäisi.
Vuosien saatossa olen löytänyt minulle sopivat tavat "ottaa omaa aikaa/etäisyyttä" lapsiin:
käyn useamman kerran viikossa salilla, lasten treenien aikana kierrän milloin minkäkinlaista lenkkiä koiran kanssa, kun nuo häipyvät omiin huoneisiinsa illalla valvon vielä tovin aikaa ja nautiskelen hiljaisuudesta.
Ja itsekeskeisyyden huippuna tunnustan, että sovin aina talvilomani muuhun aikaan kuin hiihtolomalle. Sillä heillä on leirejä ja muuta ohjelmaa ollut hiihtolomalla, joten kun minä lomailen niin he ovat päivät koulussa. Ja minä saan olla yksin kotona! =)
Koeta löytää itsellesi se sopivin tapa ottaa omaa aikaa ja hieman etäisyyttä. Jos vapaat viikonloput ei onnistu, koeta kerätä voimia vaikka pienemmissä palasissa. Minusta tuntui aikanaan siltä, että tuntikin "omaa aikaa" oli jo suurta ylellisyyttä. Aikatauluja pystyy hieman aina sumplimaankin kun tahtoa ja määrätietoisuutta asiaan löytyy!