En voi kuin ihmetellä niitä monia, jotka vauvan tulon myötä valittavat miten mies jätti jo raskausaikana, tai että mies jatkaa kavereiden kanssa bailausta viikonloput, ei huolehdi vauvasta, ei tee kotitöitä, yms. yms.
Ei kai ne tämän tyypin miehet sitten jo ennen raskauttakaan ja vauvan tuloakaan ole kovin vastuuntuntoisia miehiä olleet? Vai onko joku siivoava, ruokaa laittava, huolehtiva, vastuun tunteva aikuinen mies sitten muuttunut "rentuksi" lapsen tultua perheeseen? Vaikea ainakin uskoa.
Kai se vähän kannattaa katsoa että kenen kanssa edes suunnittelee perheen perustamista, se pelkkä intohimo ja villi seksi ei pitkän päälle riitä vaikka olisi miten "ihana" se puoliso ja sitä haluaisi palvoa, yms.
Miksi naiset tekevät näiden "renttujen" kanssa perheitä ja sitten ollaan yksin vauvan tultua ja valitetaan miehen renttumaisuutta? Vai avautuuko ne silmät todellisuudelle vasta siinä vaiheessa?
Hyvä esimerkki on tuttuni tapaus, jonka mies oli siis iät ja ajat sama "huithapeli". Ihmettelin aina että miksi hemmetissä he ovat yhteiselämää viettäneet kymmenisen vuotta, kun näki ettei mies muutu ikäpäivänä mihinkään, tyyppiä ikuinen lapsi. Nainen hoiti kaiken ja kantoi kaiken vastuun ja ei kai osannut irrottautua pelkän tottumuksen vuoksi. Riitoja oli enemmän kuin sopua ainakin ulkopuolisen silmin. Sitten pykästiin lapsi perheeseen ja ei mennyt kuin hetki niin oli ero edessä. Jälkeenpäin tosi hankalia juttuja lapsen ja isän välit ja tapaamiset yms. yms. josta koitui ongelmia lapselle. Tässäkin tapauksessa olisi ollut viisainta jättää lapsi tekemättä kyseisen miehen kanssa, kun jo ulkopuolinenkin näki ettei hommasta koskaan tule mitään. Vai onko naiset niin hyväuskoisia, että he aina uskovat viimeiseen asti parasta ja että mies muuttuu ja ehkä omalla rakkaudella sen toisen saa muuttumaan vastuuntuntoiseksi mieheksi siitä säälittävästä rentusta?
Ei kai ne tämän tyypin miehet sitten jo ennen raskauttakaan ja vauvan tuloakaan ole kovin vastuuntuntoisia miehiä olleet? Vai onko joku siivoava, ruokaa laittava, huolehtiva, vastuun tunteva aikuinen mies sitten muuttunut "rentuksi" lapsen tultua perheeseen? Vaikea ainakin uskoa.
Kai se vähän kannattaa katsoa että kenen kanssa edes suunnittelee perheen perustamista, se pelkkä intohimo ja villi seksi ei pitkän päälle riitä vaikka olisi miten "ihana" se puoliso ja sitä haluaisi palvoa, yms.
Miksi naiset tekevät näiden "renttujen" kanssa perheitä ja sitten ollaan yksin vauvan tultua ja valitetaan miehen renttumaisuutta? Vai avautuuko ne silmät todellisuudelle vasta siinä vaiheessa?
Hyvä esimerkki on tuttuni tapaus, jonka mies oli siis iät ja ajat sama "huithapeli". Ihmettelin aina että miksi hemmetissä he ovat yhteiselämää viettäneet kymmenisen vuotta, kun näki ettei mies muutu ikäpäivänä mihinkään, tyyppiä ikuinen lapsi. Nainen hoiti kaiken ja kantoi kaiken vastuun ja ei kai osannut irrottautua pelkän tottumuksen vuoksi. Riitoja oli enemmän kuin sopua ainakin ulkopuolisen silmin. Sitten pykästiin lapsi perheeseen ja ei mennyt kuin hetki niin oli ero edessä. Jälkeenpäin tosi hankalia juttuja lapsen ja isän välit ja tapaamiset yms. yms. josta koitui ongelmia lapselle. Tässäkin tapauksessa olisi ollut viisainta jättää lapsi tekemättä kyseisen miehen kanssa, kun jo ulkopuolinenkin näki ettei hommasta koskaan tule mitään. Vai onko naiset niin hyväuskoisia, että he aina uskovat viimeiseen asti parasta ja että mies muuttuu ja ehkä omalla rakkaudella sen toisen saa muuttumaan vastuuntuntoiseksi mieheksi siitä säälittävästä rentusta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
puhut asiaa. se on tavallaan tietynlainen riippuvuussuhde, elämä kiltin miehen kanssa ei tunnu miltään. mutta rentun kanssa se ei koskaan onnistu niin, että olisi onnellinen. ei siinä auta kuin ajatustoiminnan muuttaminen, mikä ei ihan helppoa ole. kiltit miehet tuntuu tylsiltä, mutta jotenkin sen perusteella mitä elämässään haluaa, ajatus täytyy muuttaa, jos haluaa KUNNOLLISEN suhteen.
olen itse aina lähes aina ollut renttujen kanssa, kilttien kanssa lopettanut suhteen hyvin nopeasti. tiedostin käyttäytymiseni ja nyt lapsen takia minun oli pakko muuttaa tätä tapaa. lähes vuoden terapiassa käynnin se vaati, perehtyä syihin, miksi näin, mutta toivottavasti nyt osaan sanoa rentuille EI, kun tulevat vastaan. lastani en sellaisille miehille altista. toivotaan siis uutta tasapainoista elämää :)))
Meneehän se päivä ihmetellesäkin.
on kai sitä riippuvuutta ja tunnetta että toinen tarvii mua ja ei pysy pystyssä ilman mua..
..niinpä niin..
kunpa osaisivat naiset katkaista sen oravanpyörän ennen kuin tuovat niitä lapsia tähän maailmaan..
me kaikki olemme ansainneet onnen ja suhteen jossa puhalleetaan siihen yhteiseen hiileen..
ehkääpä ne rentut aiheuttaa meissä naisissa sen hoivaamis vietin???
>>Vai onko joku siivoava, ruokaa laittava, >>huolehtiva, vastuun tunteva aikuinen mies sitten >>muuttunut "rentuksi" lapsen tultua perheeseen?
Kyllä näin on käynyt.
Aloitin seurustelun lapsen isän kanssa ollessani 15v ja mies oli 17v.
Lapsi syntyi kun olin 31 ja kaikki oli siihen saakka hyvin, mies kävi töissä, huolehti ns. miesten työt ja oli kaikin puolin kunnollinen. Ei toki mikään kodinhoitaja, mitä en mieheltä odottanutkaan.
Mies jaksoi hoitaa yhdessä kanssani vauvaa todella hyvin 3kk minkä jälkeen kaikki meni yhtäkkiä pieleen.
Mies lähti viikonlopun kestäville festareille kavereidensa kanssa ja sillä tiellä on edelleen. Päihteitä käyttää sekakäyttäjänä psyykelääkityksellä ja työtä ei ole tehnyt pariin vuoteen enää.
Lasta kyllä muistaa ja käy katsomassa, mutta perheenisäksi hänestä ei ole.
En tiedä mikä tuli, liian raskasta valvoa koliikkivauvaa kuunnellen ja käydä raskaissa töissä yhtä aikaa, vai olinko minä liian vaativa.
Näin on kuitenkin meille käynyt.
Meidän suhde lähti renttuilusta, sekoilusta ja villistä intohimosta. Miehellä oli sellainen maine, että jokainen järkevä nainen olisi pysynyt siitä erossa. Mun sitten piti kokeilla ja eipä aikaakaan, kun kävi "vahinko". Siinä sitä sitten oltiin ja ihmeteltiin, että mitäs tehdään. Päätin pitää lapsen, enkä painostanut renttuani yhtään mihinkään. Alkoi kummasti viihtyä kotosalla ja vähitellen tuo itsekäs nautinnonhaluinen poikamies kasvoi aikuiseksi. Nyt on mitä parhain perheenisä ja nauttii uudesta roolistaan. Enpä olisi koskaan uskonut, että niinkin voi käydä. Tokihan se voi vieläkin jonain kauniina päivänä kyllästyä tylsään perhe-elämään ja renttuus palautuu! ;)
Niin. Minkäs sitä tunteilleen voi. Toiset menee mukaan täysillä, silläkin uhalla että tietää että voi sattua, toiset ottaa järkiavioliiton kautta tietäen ettei koskaan tule olemaan mitään palavaa muttei sitten vaikeuksiakaan, muutakuin korkeintaan tylsistyminen.
Harvoin on täydellisiä paketteja, jokaisessa meissä on jotain korjaamisen varaa. Ja jossei ole, on korjaamisen varaa siinä, ettei tylsistyisi kuoliaaksi?
Kukin taplaa tyylillään.
Kyllä kahden "järki-ihmisen" hieno liitto voi olla kaikkea muuta kuin tylsä, sehän on näistä kahdesta kiinni millä tavalla asiat halutaan järjestää.
Sehän noissa alkuper. mainitsemissa suhteissa on se kaikista ikävin ja surullisin asia, että lapsi on se joka saa sitten loppupeleissä kärsiä kaikista eniten toisinaan.