Onko olemassakaan kateellisempaa kuntaa kuin Haukipudas? Mitä ei yhden pihalla ole, sitä ei saa olla naapurinkaan pihalla. Jos yhdellä ei ole mökkitonttia, sitä ei saisi antaa palkinnoksi menestyneelle urheilijallekaan. Jos eräällä yrittäjällä on liike Haukiputaalla, hän valittaa kaikista mahdollisista uusista yrityksistä.
Ymmärrän, että köyhiä on paljon, mutta se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi olla köyhiä. Toisten menestyksestä tulee iloita. Ei voi olla yhtään ahdasmielisempää ja kateellisempaa kuntaa.
Ymmärrän, että köyhiä on paljon, mutta se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi olla köyhiä. Toisten menestyksestä tulee iloita. Ei voi olla yhtään ahdasmielisempää ja kateellisempaa kuntaa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuultu jo on sata kertaa ja piti vielä 101 kerta kuulla sama virsi. Minä en ole kateellinen ja lapseni olen myös niin kasvattanut. Olenko siis poikkeus? Tuskimpa vaan. Annetaan ihmisten olla ihan rauhassa. Suomi on kuitenkin vapaa maa, joten jos haluaa jostain purnata, niin olkaa hyvä.
Silti itse vaikeuksien ja lapsen sairauksen keskeltä jaksan uskoa tulevaan ja hyvään elämään. Minä itse rakastan niin ihmisiä, että jopa liiankin sinisilmäisesti uskon jokaisesta pelkkää hyvää. Joskus pettymys on ollut suuri, kun henkilö johon on uskonut on ollutkin paha, sanoiltaan tai teoiltaan. Mikä ihmisestä tekee sitten pahan? Mietin, että perhe, kasvatus/sen puuttuminen, rakkaus/sen puuttuminen, sairaudet, köyhyys, työttömyys, toiset ihmiset, kateellisuus ja lopulta se on tämä yhteiskunta, joka väärin kohdeltua ihmistä ajaa siihen pahaan.
kirjoituksesi pari ensimmäistä lausetta.
Rakastatko sinä kanssaihmisiä todella,eipä sitä sinun kirjoituksistasi ole huomannut.
Eipä kadehdita,eikä kerskata ketään.
Ja kirjoittele sinä vain mielipiteitäsi,kunhan et mene henkilökohtasuuksiin,kuten olet koko ajan mennyt.Kyllä sitä niitä vaikeuksia piisaa ite kullakin,mutta ei niistä voi toisia syyttää.
Paistaa se aurinko joskus risukasaankin.
Suunsoittoa ja solvaamista. Mene itseesi. En kylläkään tänne ehdi kirjoitelle, joten olen yllättynyt paheellisuudestasi ja syyttelystäsi. Mistä ihminen kenkä puristaa? Et voi kirjoituksen perusteella väittää/haukkua toista ihmistä. Istutko päivän koneelle ja kytit seuraavaa uhria. Eläs viitsi julkisesti haukkua Haukiputaan kuntaa ja sen asukkaita näitä kun lukee muutkin ihmiset. Tiedät perheitä, jotka suunnittelivat muuttoa Haukiputaalle, mutta jostain syystä he muuttivat mielensä. Yksi syy oli kummalliset ihmiset.
Onnea valitsemallesi tielle. Älä viitsi enään syyttömän ihmisen mieltä pahoittaa. Siis, nyt taas opin kuten mainitsin, valitettavasti on pahojakin ihmisiä...mikähän se syy on nyt?
huoks.Sinä se epeli oot silität toisella kädellä ja lyöt toisella hyh hyh.
Valista minua oi aurinkoinen. Mihin henkilökohtaisuuksiin? Ketään haukkunu ainakaan vielä. Kohta kyllä pinna taitaa kiristyä.
Onneksi en asu siellä Haukiputaalla. Eihän mikään ole niin kauheaa kuin kateellinen naapuri, seläntakana paskaa puhuva, huh. Kiitän viisaasta valinnastani, että valitsin toisin.
sillä nämä puttaalaiset jos mitkään ovat oma rotunsa, muut eivät ole mittään,heidän mielestään, ovat erittäin kateellisia,jos toinen osaa enemmän kuin he, minulla on 30 vuoden kokemus, he eivät anna mitään arvoa ns. tullista tulleile, pahimpia ovat kellolaiset ja erityissti opettajat, jotka luulevat että he edelleen ovat jotain erityisiä ihmisiä, vaikka aika on jo ajanut heidän ohitse, suku ei enää määritä tänä päivänä kenenkään asemaa, vaikka he edelleen luulevat niin, jos jämsät ja kankaat jne.tai heidän rouvansa eivät ole vielä tätä oivaltaneet,niin varmasti kohta oivaltavat, kun kaikki paljastuu.
Haukipudas tai Haukiputaalaiset eivät eroa keskivertosuomalaisesta mitenkään. Vaikka tälle palstalle kirjoittavatkin pääasiassa kateelliset ja katkeroituneet, ei se ONNEKSI tarkoita, että koko kunta ja kuntalaiset olisi samasta puusta veistetty.
Asumme omakotialueella Haukiputaalla. Mukavampia
naapureita saa hakea, ei todellakaan kyttäillä eikä seurailla naapureiden varallisuutta tms. Naapureista (useasta) on tullut vuosien varrella todella hyviä ystäviä. Sitä paljon perättyä yhteisöllisyyttäkin löytyy.
Myöskään kunnan heikoksi sanottu taloustilanne ei ole mitenkään merkittävästi näkynyt perheemme elämässä. Palvelujakin on saatu ihan kohtuullisesti. Vanhustenhoidon tilasta ei kylläkään ole kokemuksia, mutta esim. lasten koulutus on hoitunut hyvin. Ainahan löytyy parannettavaa, mutta ihan tyytyväisenä täällä asustellaan. Vaikea sanoa mikä olisi paremmin tai pahemmin, jos esim. Ouluun liityttäisiin.
Ootta te hauskoja nassikoita, tukkanuottasilla koko ajan. Haukiputaalaiset oppineet käyttään nettiä. Kirjoitetaan niin äkäisesti ja syyttävästi. Onko perempi tuiskia kaikki paha mieli tänne nimimerkin takaa. Noh, parempi tossunalla kuin taivasalla. Oottako seuranneet Oululaisten juttutupaa. Siellä heti hyökätään sotakirveet esillä aloittajan kimppuun ja aina haukutaan ja pilkutkin viilataan. Kauheaa tämä suomenkansa. Onko jostain jäänyt traumoja kun kaikki on niin pahaa ja kaikki ovat mukamas niin kateellisia. Haukipudas vielä ihan siedettävä kunta mutta kuinkahan kauan? Kohta se alkaa kun vaalit on saatettu päätökseen, silloin kuullaan taas kunnon turpajuhlat...purnatkaa...purnatkaa niin jospa se joskus jossain vaiheessa helpottaa.
vain ,jos se helpottaa,emmehän me täältä päätteen takaa tiedä,mikä kunkin ongelma,tai syy on.jotkut voivat kirjoittaa ilkeyttään toiset yksinäisyyttään,olivatpahan ne se syyt mitä tahansa,jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen.olis tässä voinu ottaa eilisistä yh äitien kirjoituksista nokkaansa,vaan empä ottanu,satun näet olemaan leskiäidin yksin kasvattama lapsi,olen mielestäni kahlannut elämäni läpi kohtuullisesti ilman kenenkään apuja tai tukia.Sanoisin vain kaikille,että kannatas ensin tutkia ja sitte vasta hutkia.
Ja ei muuta kun mielipiteitä kehiin.
...on noin suurinpiirtein meille kaikille annettu ja sen aikansa voi tosiaan käyttää jokainen haluamallaan tavalla. Aina ei voi valita olosuhteita, mutta sen miten asennoituu voi taatusti itse päättää. Näkeekö elämänsä yhtenä vaikeuksien sumana ja pahaa ympärillään, vai etsiikö asioista ensin positiiviset puolet. En meinaa, etteikö purnata sais, mutta kantsii myös funtsia omaa asennettaan. Kyllä se aurinko tuolla sumuverhon takana killottaa ja kevätkin tulee ajallaan.
On totta että haukiputaalla on kateutta aivan liiaksi. Olen sen konkreettisesti kokenut.
Itseensä kääntyneitä moukkia.
Niin ovat. Jos niitä jurppii kun saivat haluamansa uimahallin ja sen myötä kunta hukkui. Ei siihen kiiminkijokeen vaan klooriveteen. Näin voi käydä joskus. Ylpeys kulkee lankeamuksen edellä.
Varokaa, ettette huku sateella, nenut kun on niin taivastakohden ja turhasta!
On kahdet huulet?
Ylemmillä vittuillaan,alemmilla pyydetään anteeksi.
Hehheh...ja minäkö oon luullut, että se on toisinpäin.
1.Et tarvitse kaukosäädintä - miehesi vaihtaa kanavaa puolestasi
2.Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin tarkistaaksesi onko sukukalleutesi vielä tallella.
3.Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.
4.Riidan jälkeen et joudu viettämään yötäsi sohvalla koiran kanssa.
5. Piip.. eivät sotke lakanoita...
...ja voit saada niitä useita peräkkäin??
Listaa voisi jatkaa loputtomiin:))