Mikä naispappeudessa on väärää? Miksi vl ei sitä hyväksy? Raamatun kohdat missä naispappeus kielletään? Eikö Jeesus ilmestynyt ensin naiselle?
Miksi EI
naispappeudelle?
7371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
1. Kor. 14:35
35 Mutta jos he jotain oppia tahtovat, niin kysykööt miehiltänsä kotona; sillä häijysti se vaimoille sopii, että he seurakunnassa puhuvat.
muut naispapit kelpaavat vl-miespapeille työpareiksi, mutta vl-naispappia ei sallita koko yhteisössä.
ei VL-piireissä ole mitään arvoa!
Vuonna 1976 tehdyn päätöksen mukaan apteekkari ei saa myydä apteekissaan ehkäisypillereitä, mutta vl-pappi (heitä on toista sataa) saa pitää jumalan palveluksia ja muita kirkollisia toimituksia yhdessä naispappien kanssa.
Käytännössä vl-liike on siis hyväksynyt naispappeuden.
Odotankin nyt innolla, mitä tapahtuu jos ja kun naispuolinen vl-teologi päättääkin pyytää pappisvihkimystä ja antaa vihkiä itsensä papiksi. Erotetaanko hänet uskovaisten yhteydestä, siis "jumalan valtakunnasta", pidetäänkö häntä pakanana ja publikaanina?
Minusta tuntuu vl-elämää tuntevana mahdottomalta, että siellä voisi olla uskovainen naispappi. Eihän veeällien mielestä nytkään ole yhtään uskovaista naispappia koko kirkossa. Se on helppo päätellä, koska kukaan eivl ei voi olla uskovainen.
Entä jos naispappi-parka tekee vl-parannuksen? Joutuuko hän omasta halustaan luopumaan virastaan kuin tuo kuulu apteekkari aikoinaan? Painostaako kukaan vai tuleeko hengen hedelmänä ehkä vuosien päästä 'valkeus' luopua ammatistaan?
Raamatussa sanotaan Paavalin kirjeessä että nainen vaietkoon saurakunnassa. Siihen vl:ät perustavat mm. sen ettei nainen voi puhua seurakunnan yli eli toimia puhujana tai pappinakaan. Kuitenkin Paavalin kirjeet jaetaan Paavalin omiin kirjeisiin sekä ns. jälkipaavalilaisiin kirjeisiin, ja tämä kyseinen lausahdus ei ole edes Paavalin itsensä kirjoittama vaan hänen oppilaittensa.
Paavali aikana alkuseurakunnassa naiset profetoivat ja rukoilivat samoin kuin miehetkin. Uskottiin että maailmanloppu tulee pian ja ilosanomaa pitää viedä mahdollisimman monelle. Paavali itse kirjoittaa "Yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen orja vai vapaa, mies tai NAINEN, sillä Jeesuksessa Kristuksessa te kaikki olette yksi." Eli naisen asema oli alkuseurakunnassa miehen aseman tasolla. Kuitenkin myöhemmissä vaiheissa tilanne muuttui mm.hallinnon patriarkaalisuuden vuoksi. Vasta myöhemmin alettiin opettaa, että mies on vaimon pää ja muuta sontaa...Ihmettelenki miksi vl-liike on poiminut raamatusta vain Paavalin oppilaiden kirjotukset ja puhujat selittää että Paavali on opettanut niin. EI MITÄÄ JÄRKEE!! ja jos joltaki vanhemmalta ihmiseltä asiasta kysyy niin mitää vastausta ei saa. Sanotaan vaan et kyllä siihen joku uskovainen puhuja osais vissii vastata...just..Mitä enempi opiskelen uskontoa, sitä enempi alan kyseenalaistamaan vl-oppeja.
en ole vl. Olen nainen ja kristitty. Olen ollut synakookassa usein ja siellä naiset ovat parvella ja miehet alhaalla. Ylhäällä naiset usein äityvät keskustelemaan keskenään ja rabbi saattaa kehoittaa naisia vaikenemaan.
Uskon ennemmin tuohon miksi naisia kehoitetaan vaikenemaan seurakunnassa. Täytyy paremmin tuntea tapoja ja kulttuuria, ennenkuin voi varmasti sanoa mitään naisten vaikenemisesta seurakunnassa.
Mutta silti en usko naispappeuteen.
Pappihan on seurakunnan palvelija vaan, minusta naisilla on paljon arvokkaampi tehtävä olla luomistyössä mukana Jumalan työtoverina.
Se ei tee naisesta yhtään huonompaa miehen rinnalla. Nainen luotiin miehen kylkiluusta joten olemme tasavertaisia miehen rinnalla. Jos nainen olisi luotu kantapäästä olisimme silloin kuvainnollisesti saapaan alla.
Jeesus Kristus oli mies ja Hän valitsi apostoleikseen miehiä suorittamaan pappeuden vaatimia palvelustehtäviä. Hän oli myös esimerki meille kaikessa, seuratkaamme Häntä.