Kaikki alkoi vähän reilut 20vuotta sitten kun synnyin.
Ennen olin iloinen, sosiaalinen ja elämänmyönteinen.
Opiskelin itselleni ammatin.
Siitä kaikki sitten alkoi valmistuin ammattiin noin 2vuotta sitten, jonka jälkeen olen ollut työttömänä. Jos ei lasketa muutamaa työharjoittelukuukautta.
Asun yksin koirani kanssa.
Nykyään olen ahdistunut, masentunut, yksinäinen, erakko, ei sillä on mulla kavereita ja ystäviä.
Pikku-piru lymyää ajatuksissa hiukan liian usein. Hengissä tuskin enää olisinkaan ilman koiraani.
Tällä hetkellä on erittäin huono tilanne olen työtön ja rahaton kokoajan ja laskut pitäisi saada hoidettua ja jotenki vielä pystyä elämään. Koirani on sairas ja hoitokeinoja ei ole. Joten minun pitäisi päättää milloin annan rakkaan koirani lähteä sateenkaarisillalle. Tiedän vaan sen, että kun sen päätöksen teen niin maailmani romahtaa entisestään. En vaan yksinkertaisesti jaksa. Itseni pitäisi raahautua lääkäriin, että saisin tietää sairastanko syöpää.
En vaan yksinkertaisesti jaksa.
Kiva jos joku jaksaa tämän lukea.
Ennen olin iloinen, sosiaalinen ja elämänmyönteinen.
Opiskelin itselleni ammatin.
Siitä kaikki sitten alkoi valmistuin ammattiin noin 2vuotta sitten, jonka jälkeen olen ollut työttömänä. Jos ei lasketa muutamaa työharjoittelukuukautta.
Asun yksin koirani kanssa.
Nykyään olen ahdistunut, masentunut, yksinäinen, erakko, ei sillä on mulla kavereita ja ystäviä.
Pikku-piru lymyää ajatuksissa hiukan liian usein. Hengissä tuskin enää olisinkaan ilman koiraani.
Tällä hetkellä on erittäin huono tilanne olen työtön ja rahaton kokoajan ja laskut pitäisi saada hoidettua ja jotenki vielä pystyä elämään. Koirani on sairas ja hoitokeinoja ei ole. Joten minun pitäisi päättää milloin annan rakkaan koirani lähteä sateenkaarisillalle. Tiedän vaan sen, että kun sen päätöksen teen niin maailmani romahtaa entisestään. En vaan yksinkertaisesti jaksa. Itseni pitäisi raahautua lääkäriin, että saisin tietää sairastanko syöpää.
En vaan yksinkertaisesti jaksa.
Kiva jos joku jaksaa tämän lukea.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivon että saat voimia avun hakemiseen.
Jaksoin hyvin lukea tekstisi,ymmärrän sinua.
Itsekin pelkään tautia.
Vaikka viimeisilla voimillasi, sinun on tultava ulos kolostasi ja ihmisten seuraan. Vie koirasi lenkille, kanna sylissasi ellei se pysty kavelemaan. Pyyda vaikka ystavia mukaasi. Tehkaa siita paivittainen tapa.
Lenkin jalkeen mene vaikka kirjastoon lukemaan lehdet ja selaamaan kirjavalikoimaa.
Vaikka et olisikaan niin kovin "uskovainen", mene sunnuntaina kirkkoon. Saat kuulla ilmaiseksi hyvaa musiikkia ja kuulla jonkun puhuvan.
Onko alueellasi minkaanlaista seuratoimintaa? Mene sinne joukon jatkoksi, naet ihmisia ja aivan varmasti joku tulee juttelemaan tai voit itse kysymalla tehda aloitteen.