koko sydämellä, en vain sen osalla.
Olisin ollut valmis tekemään kaikkeni, jotta rakkautemme olisi säilynyt...läpi tuulen ja jään...läpi harmaan arjen...
Mutta mitä teit? Jo toistamiseen?
Olisin niiiiiiiiiiiiiiiiin halunut luottaa, olsin halunut uskoa, Sinuun. Ja melkein sen jo teinkin. Mikä typerys olinkaan, minä aikuinen nainen. En tiedä miksi sen teit. En tiedä miten siihen pystyit. Kostatko minulle jotain, mitä joku muu on Sinulle tehnyt? Koska sen tiedän, minä en olisi tätä ansainnut, en enää toistamiseen.
Tiedän, Sinulla ei ole enää mitään. Ei kotia, ei läheisiä, ei edes ystäviä. Ne muutama jotka ympärilläsi pyörivät, ovat olevinaan kavereitasi, mutta Sinä tiedät mikä on totuus.
Tiedän että tulet takaisin, ja sitten on minun vuoroni. Tiedän juuri millä ja miten nöyryytän Sinua juuri niin, että hetkeksi maailmasi romahtaa. Tiedän juuri mikä Sinua satuttaa.
Minä olen itkuni itkenyt, ja suruni surrut. Sydän ei ole enää koskaan entisensä, mutta sitä Sinä et saa koskaan tietää.
Nyt minun ei tarvitse kuin odottaa, ja aikaa minulla on...
Minä olisin ollut valmis rakastamaan Sinua, ja Sinä tiedät sen.
Menetit enemmän kuin tiedätkään, ja vielä Sinä sen tulet huomaamaan.
Olen ehkä surullisempi Sinun kuin itseni puolesta, koska tiedän että Sinä et tämän jälkeen voi elää itsesi kanssa. Minä voin...
Olisin ollut valmis tekemään kaikkeni, jotta rakkautemme olisi säilynyt...läpi tuulen ja jään...läpi harmaan arjen...
Mutta mitä teit? Jo toistamiseen?
Olisin niiiiiiiiiiiiiiiiin halunut luottaa, olsin halunut uskoa, Sinuun. Ja melkein sen jo teinkin. Mikä typerys olinkaan, minä aikuinen nainen. En tiedä miksi sen teit. En tiedä miten siihen pystyit. Kostatko minulle jotain, mitä joku muu on Sinulle tehnyt? Koska sen tiedän, minä en olisi tätä ansainnut, en enää toistamiseen.
Tiedän, Sinulla ei ole enää mitään. Ei kotia, ei läheisiä, ei edes ystäviä. Ne muutama jotka ympärilläsi pyörivät, ovat olevinaan kavereitasi, mutta Sinä tiedät mikä on totuus.
Tiedän että tulet takaisin, ja sitten on minun vuoroni. Tiedän juuri millä ja miten nöyryytän Sinua juuri niin, että hetkeksi maailmasi romahtaa. Tiedän juuri mikä Sinua satuttaa.
Minä olen itkuni itkenyt, ja suruni surrut. Sydän ei ole enää koskaan entisensä, mutta sitä Sinä et saa koskaan tietää.
Nyt minun ei tarvitse kuin odottaa, ja aikaa minulla on...
Minä olisin ollut valmis rakastamaan Sinua, ja Sinä tiedät sen.
Menetit enemmän kuin tiedätkään, ja vielä Sinä sen tulet huomaamaan.
Olen ehkä surullisempi Sinun kuin itseni puolesta, koska tiedän että Sinä et tämän jälkeen voi elää itsesi kanssa. Minä voin...
Vastaukset 10
Vanhimmat
VAHVAN naisen teksti, HYVÄ! Vois olla mun tekstiä mutta mun ex ei ole edes sen nöyryytyksen arvonen, se olis liian hyvää kohtelua sille. Pahin sille on se, että se on mulle mitätön paskakasa, koiransontakin näyttää mun silmissä herkullisemmalta siihen verrattuna, exään en kato enää edes päin.
Mut tsemppiä sulle, toivottavasti onnistut ja lurjukses ymmärtää ottaa opikseen! Hyvää kevättä!
Hetkellisesti hukkasin vahvuuteni, Hänen seurassaan. Nyt, kun katson asiaa hyvän matkan päästä, ja ajatus on selvinnyt, olen oma itseni -viimein.
Eikä mikään mahti maailmassa saa minun päätäni kääntymään. Niin hyvät puheenlahjat kun Hänellä onkin.
Kaiken saa takaisin, triplana, ja minä pysyn tyynenä ja kylmänä. Sydämeen asti Hänkään ei pysty näkemään, silmät tulevat kertomaan kaiken.
Aurinkoista kevättä Sinulle "vahva nainen" myös :) Tiesin etten ole yksin...
Muiden on niin helppoa neuvoa. Kukaan ei tiedä koko totuutta...
Perutelen sitä sillä, että vahva ihmien ei alennu nolaamaan toista ja kostamaan,
ei varsinkaan henkilölle jota on mukamas rakastanut. Ja tämä oli ihan naisen mielipide.
Tämä on sellaisen ihmisen tekstiä, joka on jäänyt menneeseen suhteeseen roikkumaan eikä pääse irti. Pakkomielteenomaisesti haetaan kostoa sen sijaan että päästettäisiin irti ja tajuttaisiin elää elämää eteenpäin. Tuollainen ihminen muuttuu todella katkeraksi ja pilaa lopulta oman elämänsä. Mitä enää vanhoja muistelemaan ja kostoa hautomaan? Anna olla omassa arvossaan!
Missä tekstissäni lukee että aion kostaa? Rivien välissä ehkä? Ei, en kosta, enkä ole katkera. Surullinen kyllä, vielä osittain.
Tarina on pitkä, ja mutkikaskin. Kuten ihmissuhteet valitettavan usein ovat.
Meillä ei ole yhteistä menneisyyttä (sanan varsinaisessa merkityksessä) eikä oikein historiaakaan, eli en roiku menneessä :)
Mutta kuten elämässä yleensäkin, sitä saa mitä tilaa.
"Mikähän meihin kunnon ihmisiin menee näillä keskustelupalstoilla" :)) Aina on niitä, keiden pitää saada lyödä lyötyä, tai sitten vaan sanoa se viimeinen sana. Missä on myötäelämisen taito, empaattisuudesta puhumattakaan *ei ymmärrä*
vähänkin loukattuna tai kuvitellessaan loukkauksen, hapan, häijy ja kostonhimoinen.
Ei pidä mennä sian kanssa mudassa painimaan. Kumpikin likaantuu, mutta siinä on ero että sika nauttii siitä.
On parempi yrittää päästä tapahtuneesta yli, jopa jollain tasolla antaa anteeksikin (ei tietysti siten että antaa huonon kohtelun jatkua) ja jatkaa omaa elämäänsä.
Kumpa vastaajat lukisivat sen ihan ensimmäisen viestin uudelleen... Siellä se rivien välissä lukee mitä on tapahtunut.
Pettynyt ja loukattu olen, ihmissuhteeseen. Siksi teen niin kuin teen. Omalla tavallani. Enkä suinkaan väitä että se on ainoa oikea, ei varmastikaan. Mutta koska loukattu sydän toimii eri tavalla kuin "loukkaantumaton", saan siitä ehkä voiman...
Olen jo päästänyt irti, aikaa sitten. Tänään vain tapahtui jotain, joka "aukasi" haavan.
"Antakaa anteeksi rivini nää, sydän vaan tuntee niin suurta ikävää"
Eilen itkin silmäni turvoksiin. Tänään aamulla heräsin ja halusin jotain lohtua tähän kurjuuttakin kurjempaan oloon. Sinun viesti antoi sen. Ymmärrän täysin mitä kirjoitit. Tulin itse jätetyksi ja ajatuksesi oli kuin minun suustani jota en vain saa auki. Siksi tämä ahdistus jatkuu ja jatkuu. Voimia sinulle. Elämä on jatkumisen arvoinen.
Kirjotuksesi perusteella SINÄ et välitä kuin itsestäsi, eli ihan turhaan syyttelet jotain toista. Tommonen vihamielisyys osottaa että et välitä.