en uskalla

olen siis eri minä vaan ku toi toinen tuolla... en humannut samaa nimimerkkiä

juuri ruokahaluttomuus ja lapsen menettämisen pelko/pelkotilat. Itsellä oli kulunut synnytyksestä 4 päivää kun ahdistus iski, en luottanut omaan itseeni koska päässäni soi ajatus että lapsi "syypää" olotilaani, siitä täytyy päästä eroon, itse tietenkin pelästyin ajatuksiani ja samantien pelästyin omaa itseäni,en halunnut jäädä lapsen kanssa yksin etten vain tekisi pienelle mitään, onneksi hain heti apua, ensin kerroin miehelleni joka oli isyyslomalla ja sitten menimme lääkäriin. Paino laski myös monta kiloa,ruoka yksinkertaisesti jäi kurkkuun kiinni. Nyt elämä jo valoisampaa kun sain apua ja lääkkeet,näin jälkeenpäin ahdistaa ajatus kuinka ihminen voi niin muuttua jasysätä kaiken pienen niskaan, viattoman ihmislapsen. Kannatta ajoissa hakea apuaennenkuin menee liian syväksi olotila. Toivon sydämestäni kaikkea hyvää teille.

Hei,
Kerroit, että mietit, "olenko hyvä äiti?" ja "mitä voisin tehdä paremmin?", myöskin mietit että "mitä jos teen jotain väärin?"

On ihan ymmärrettävää, että asiat mietityttävät, mutta luulenpa että olet oikein hyvä äiti. Ainakin omalle lapsellesi olet paras ja ainoa!

Jos jotakin haluaisit vielä paremmin lapsesi vuoksi tehdä, niin tärkein asia olisi mielestäni, että huolehtisit myös itsestäsi!
Anna itsellesi lupa epäonnistua ja välillä tehdä asioita väärinkin.

Missä päin muuten asutte?

Voimia ja jaksamista sulle =; D

Kun minä sain lapseni 7kk sitten minulle kävi samoin . laihduin,en ehtinyt syödä..siivosin,siivosin yms.. syöminen vain "unohtui" kiireen keskellä. itsekkin kävin katsomassa vähän väliä hengittääkö lapseni. minusta on ihan normaalia kun on tuore äiti että tuntee tälläisiä tuntemuksia. mut jos nyt tekisin jotain toisin niin keskittyisin lapseeni ja itseeni! se on tärkeintä.. kotityöt yms..Ei niillä niin väliä. muista syödä ja levätä jaksat paremmin. itekkin olen aika yksinäinen miehelläni 3 vuorotyö ja urheilee joten ei ehdi juurikaan auttaa. Ulkoile lapsesi kanssa,se piristää. pyydä ystäviä kylään. ja muista myös vaatia omaa aikaa aina silloin tällöin,kyllä miehesikin täytyy hoitaa lasta. se piristää kun pääsee edes pariksi tunniksi pois kotoa ihan yksikseen .se ei ole itsekästä,etkä ole huono äiti jos haluaa välistä olla yksin. olet sen ansainnut. Hyvää kevättä teille ja voimia sinulle :)

mutta jos tuntuu että pahaolosi ei mene ohi niin hae apua asialle. miettimällä ja lykkäämällä asiaa asia voi vain paheneta. mutta luulen että olet väsynyt ja puhki.lepää paljon,se on hyvä lääke ja auttaa taas jaksamaan.

on suuri voimavara.
Olet hyvä esimerkki mitä tapahtuu kun sitä ei tehdä.
Ihan yllätyksenä tämä tilanne sinulle tuli. Voi herranjestas!

Itselläni meni aluksi hyvin. Synnytys oli sujunut sen verta lennokkaasti ja imetys alkoi sujumaan hyvin että elin jonkinlaisessa onnen huumassa pari ensimmäistä kuukautta. Tämän jälkeen tuli alamäki ja rupesin ajattelemaan muista ihmisistä, talostani, tekemisistä, itsestäni todella negatiivisesti. Tuntui että en ole mitään, en osaa mitään, en saa mitään järkevää aikaiseksi. Neljän viiden kuukauden kuluttua synnytyksestä olo oli jo sen verta paha etten kestänyt riitelyjä tai mitään tavallisuudesta poikkeavia välikohtauksia, en osannut suhtautua niihin rauhallisesti. Esim. esikoisen temppuiluihin suhtauduin liian jyrkästi, liian usein huusin komennot kuin olisin voinut lempeästi ja kärsivällisesti ohjata oikeaan suuntaan. Puhuin asiasta neuvolassa ja siellä minua kehoitettiin ottamaan yhteyttä lääkäriin ja sitä kautta pääsin psykologin juttusille jonka luona käyn edelleenkin. Viime syksy oli melko rankka, olin vasta aloittanut psykologi-käynnit, sain itkukohtauksi muutaman kerran. Aina ne ajoittuivat yöaikaan jolloin oli aikaa ajatella kaikenmaailman asioita. Joskus jopa kuvittelin talossa jonkun hiiviskelevän ja herätin mieheni sitä varten. Kaikista vaikeinta asiassa oli se että kun päivän rutiineissa tavallaan kaikki on ok, niin sitä sitten monasti pettää itseään ja ajattelee että tällaistahan tämä on kaikilla äideillä ja sitä lääkäriin menemistä turhaan venyttää.

Heips! eiköhän se oo ihan normaalia väsymystä? itse synnytin yksin ja olin raskausajan yksin, hoidin kodin ja tein ruokaa. asuin vieraalla paikkakunnalla eikä ollut oikein paljon yhteyksiä keheenkään. välillä väsytti rankasti. nukuin aina kun vauvakin vain nukkui. vauvalla oli koliikkia. jotenkin vaan selviydyin. rukoilin paljon voimia. olin tytön kaa kahdestaan kun tyttö täytti yli yksi vuotta. nyt on tilanne toisin. onneksi. on perhe ja odotetaan uutta vauvaa. tuntuu helpommalta kun on puoliso. vaikka hän on päivät töissä jne niin silti oon tosi onnellinen että on perhe.