Bioala Turussa

Turku on ollut pitkään Suomen johtava kaupunki bioalalla, mutta nyt taitaa sen asema olla mennyttä.

http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-03-17,104:1:445834,1:0:0:0:0:0:

"Lab Pharman lopettaminen on jatkoa Turun seudun bioalan takaiskuille. Viime vuonna Turusta lopetettiin Juvantia Pharma, jonka lääkekehitystyö myytiin sveitsiläiselle Santhera Pharmaceuticalsille. Tekes ja Sitra olivat rahoittaneet Juvantiaa yhteensä 16 miljoonalla eurolla. Konkurssiin ajautuivat puolestaan Biofons ja Novatreat, jonka suuri toimitila seisoo tyhjillään Kiinteistö Oy Focun vieressä. Lisäksi Scheringin lääketehtaalta Turusta on katoamassa parissa vuodessa 80 työpaikkaa."

Iloitkaamme kuitenkin Helsingin puolesta, minne perustetaan parin sadan työntekijän molekyylilääketieteen tutkimuslaitos. Asiasta päätti opetusministeri Antti Kalliomäki vuosi sitten. Turku ei kelvannut, koska perustelujen mukaan "vain Helsinki voi olla riittävän houkutteleva kansainvälisten huippututkijoiden näkökulmasta".

EU:n kemikaalivirastokin tuo mukavan 500 työntekijän piristysruiskeen Helsingille. Turkulaiset bioalan yritykset on myyty ulkomaisille suuryhtiöille jotka lakkauttavat ne vähitellen. Valtio taas keskittää tutkimus- ja kehitystoimintaa Helsinkiin. Ei näytä hyvältä.
2402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miten iloisesti olisivatkaan asiat, jos valittamisen ja itkemisen sijasta, tänne tultaisiin aina silloin kirjoittamaan, kun jotain hyvää on tapahtunut.

Se on aina Turulle kehnoa mainosta, kun ihmiset puhuvat vain ikävistä asioista ja unohtavat mainita ne hyvät.

Tällä palstalla hyvätkin uutiset tosin muutetaan huonoiksi. Kuten uusi hieno pääkirjastohan oli tietysti aivan paska, kun tältä palstalta asiaa kysyy.

Saataisiin Helsingistäkin aika ruma, kun tuotaisiin vain Helsingin huonot puolet esille. :)

Äänestä
  • Itse Turkuun pari vuotta sitten muuttaneena pidän tätä Suomen parhaana asuinpaikkana. En oikein ymmärrä tätä jatkuvaa valittamista tällä keskustelupalstalla. Vaikka toisaalta Turun palsta ei muiden kaupunkien vastaavista niin valtavasti eroa, ihmisillä nyt tuntuu olevan valitettavaa missä tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin sitten kävi kirjoitti:

Turku on ollut pitkään Suomen johtava kaupunki bioalalla, mutta nyt taitaa sen asema olla mennyttä.

http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-03-17,104:1:445834,1:0:0:0:0:0:

"Lab Pharman lopettaminen on jatkoa Turun seudun bioalan takaiskuille. Viime vuonna Turusta lopetettiin Juvantia Pharma, jonka lääkekehitystyö myytiin sveitsiläiselle Santhera Pharmaceuticalsille. Tekes ja Sitra olivat rahoittaneet Juvantiaa yhteensä 16 miljoonalla eurolla. Konkurssiin ajautuivat puolestaan Biofons ja Novatreat, jonka suuri toimitila seisoo tyhjillään Kiinteistö Oy Focun vieressä. Lisäksi Scheringin lääketehtaalta Turusta on katoamassa parissa vuodessa 80 työpaikkaa."

Iloitkaamme kuitenkin Helsingin puolesta, minne perustetaan parin sadan työntekijän molekyylilääketieteen tutkimuslaitos. Asiasta päätti opetusministeri Antti Kalliomäki vuosi sitten. Turku ei kelvannut, koska perustelujen mukaan "vain Helsinki voi olla riittävän houkutteleva kansainvälisten huippututkijoiden näkökulmasta".

EU:n kemikaalivirastokin tuo mukavan 500 työntekijän piristysruiskeen Helsingille. Turkulaiset bioalan yritykset on myyty ulkomaisille suuryhtiöille jotka lakkauttavat ne vähitellen. Valtio taas keskittää tutkimus- ja kehitystoimintaa Helsinkiin. Ei näytä hyvältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu