onko täällä paljonkin sellaisia, jotka huolestuttuaan jostain pahkurasta ovat käyneet näyttämässä sitä ja se on osoittautunut kasvaimeksi?
galluppi
patista huolestuneille
12960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eikö syöpä juuri sillä tavoin yleisimmin huomata?
kävi juuri näin,eli löysin vasemmasta rinnasta patin ,ajattelin että rasvapatti,kävin kuiteski näyttää sitä terveydenhoitajalle,hän passitti mammografiaan,olin varma et joku rasvapatti kun ikää vasta 37v.Isku oli kova kun olikin syöpä.
Mulla sama juttu...ikää vuosi vaan vähemmän kuin sinulla!
lääkäri vakuutteli että kysta se vaan on tuonikäisellä.....
Kyllä otti sitte pattiin.
>:[
minä olin 44.vuotias,kun löysin rinnastani patin,joka osoittautui syöväksi.pidin itseäni kovin nuorena rintasyöpä potilaana,mutta olenkin jo vanha teidän rinnalla. sisareni oli pari vuotta minusta nuorempi,kun sairastui ja hänellä oli patti kainalossa.
Juu, ei ole kiva olla tämän ikäisenä (ja kahden lapsen YH-äitinä) ilman toista rintaa ja sairastaa syöpää. Tosin lääkäri sanoi minulle, että minä paranen ja nyt minulla on sytot takana. Sädehoito alkamassa kuun lopulla! Elämä meni pilalle! Murheen ja surun murtamana loppuikä!
Ja aurinkoista sunnuntaiaamupäivää :)
Elämä pilalla? Vai onko sittenkään.. Osa siitä tuntuu synkältä, mutta..
Itse olen ajatellut asian näin, että joka tapauksessa elän vain määrätyn määrän päiviä tai vuosia, kuolen sitten tähän syöpääni tai johonkin muuhun.
Minusta itsestäni on kiinni, millaiseksi jäljellä oleva elämäni muodostuu. Onko se itsesäälin ja katkeruuden sävyttämää vai jatkanko elämääni iloiten niistä hyvistä asioista mitä on jäljellä? Ja niitähän on. Ei elämäni ennenkään rakentunut rintojeni ympärille tai päiväni kuluneet terveyttäni (tai nyt sairauttani) miettien..
Toki minäkin olen masennellut ja varmasti tulen masentelemaan edelleenkin, mutta ei minun elämäni ole pilalla, ei alkuunkaan!
Sairaslomani otan aikalisänä, hoidot välttämättämänä pahana, mutta mahdollisina pelastajina.. Jos sairauteni uusii ja leviää, tilanne on toinen. Sitten minun on sopeuduttava siihen tilanteeseen. En minä ole ensimmäinen enkä viimeinen syöpäpotilas maaimassa. Kun tälle ei kerta mitään voi, tämä on pakko hyväksyä ja koittaa rakentaa elämä tämän sairauden kanssa niin hyväksi kuin suinkin.
Haluan että elämäni on sairauksineenkin elämisen arvoista! Jos kuolen vaikka nelivitosena tähän, niin uskon että kasvan hyväksymään sen tosiasian sairauden edetessä. Suurin suru ja selviäminen jää lopulta läheisille. Heistä olenkin huolissani ja siksi haluan että hekin näkevät minusta, että en ole antanut periksi ja että iloitsen elämästäni heidän rinnallaan edelleen!
Isäni jäi kolmivuotiaana puoliorvoksi, kun hänen isänsä kuoli leukemiaan. Hän on kuitenkin selviytynyt, kasvanut aikuiseksi, isäksi, isoisäksi.. Ihminen sopeutuu siihen mihin on pakko. Se on elämää, sekin.
Ihminen sopeutuu ja tottuu, kunhan tästä koitoksesta selviät, kaikki kirkastuu taas. Jaksat nauttia elämästä ja lapsistasi. Onneksi on sytot takana, sädehoito on pelkkää lasten leikkiä niiden rinnalla.
Jos oikein pahalta tuntuu, hae itsellesi kevyt mielialalääkitys pahimmaksi ajaksi - niin on monet muutkin tehneet samassa vaiheessa.
Eihän se yksirintaisuus ole ainoa vaihtoehto - teetät itsellesi oikein hemaisevan uuden varustuksen ihan Kelan maksamana, siitä se taas suttaantuu. Tai tyydyt proteesiin, kukin makunsa mukaan.
Tärkeintä on, että näet tämän vain yhtenä vaikeana vaiheena elämässäsi - ja se on todellakin väliaikaista. Etkä todellakaan ole yksin, meitä on paljon - ja hyvin selvitään koko sakki!
arka jos se o syöpäpatti?? onko se itse rinnassa pehmyt kudoksessa,)) mä olen vähä huolissani ,,mul on kyhmy,,,rinnan alapuolella,,ei näkys mammos ,näyti sitä tk lääkäril sanoi et rasvapatti ,,ei ole turvonneita kainolo imusolmukkeita,,,mitäs sanotte,,,,??
vihdoinkin ultraäänitutkimukseen ja sitten saan tietää olenko huolestunut rinnassani olevasta patista turhaan vai ihan syystä. Pelottaa.
Itse löysin vasemmasta rinnasta parin sentin kokoisen patin,tiesin heti että se on syöpäpatti.Mulla oli joskus jokin 'nestepatti' ja tämä ei ollut samanlainen.Rinta on nyt leikattu ja hoidot saatu..kaikki ok.
Tyttäreltäni 16-v löytyi iso patti kaulassa. Katsoin netistä sikotaudin ja pusutaudin oireita, päätimme kuitenkin näyttää heti lääkärille. Heti ensimmäinen lääkäri suhtautui vakavasti, vaikka sanoikin että olisi tosi harvinaista, jos olisi jotain pahanlaatuista. Oli kuitenkin imusolmukesyöpä. Nyt on sytostaatti- ja sädehoidot ohi ja elämä normalisoitunut. Ei enää päivittäin jysähdä mieleen ahdistus, että lapseni on sairastunut syöpään. Olen myös ajatellut että tätä päivää on elettävä täysillä. Katsotaan sitten uusiksi, jos tauti ei olekkaan vielä voitettu kokonaan. On tämän takia niin paljon itkettykin, ettei varmaan ole asian torjumista.
Olen huomannut ajaessani väsyneenä ja nälkäisenä töistä kotiin, on pakotettava itsensä ajattelemaan muita asioita, kunnes on nähnyt tytön kotona ihan kunnossa ja syönyt. Sitten asiaa uskaltaa taas ajatella.