Minulta leikattiin 7.3 välilevyn pullistuma selästä. Niitä oli siellä kaksi mutta vain alempi ja todennäköisesti kivun aiheuttaja leiakttiin. Toinen on niin siellä edelleen.
No kaikki meni hyvin ja olin todella iloinen, olen noudattanut ohjeita hyvin. En siis ole istunut, enkä rehkinyt muutenkaan. Olen tehnyt pieniä kävelylenkkejä ja seisonut jonkin verran, muuten makoillut.
Torstaina menin saunaan ja samoin eilen ja sitte eilen illalla tuli ne kivut taas uudelleen. Ei pahoina ollenkaan, mutta sellaisia kipuja kun ne oli alussa (nelisen kuukautta sitten).
Eli, eikö siitä leikkauksesta ollutkaan mitään hyötyä? Se toinen välilevykö siellä sitten painaa vai voiko tämä olla jotain tulehdusta tai jotain sellaista? Onko kenelläkään mitään kokemusta tälläisestä?
Ja sitten vielä kysyisin, että onko teillä tälläistä kokemusta, että on leiakttu toinen väli mutta sitten on jäänyt toinen pullistuma ja onko se parantunut ilman leikkausta?
Olen hyvin kiitollinen, jos joku vastaa. Sillä olen todella paniikissa, että alkaako se neljän kuukauden helvetti uudestaan =`(
No kaikki meni hyvin ja olin todella iloinen, olen noudattanut ohjeita hyvin. En siis ole istunut, enkä rehkinyt muutenkaan. Olen tehnyt pieniä kävelylenkkejä ja seisonut jonkin verran, muuten makoillut.
Torstaina menin saunaan ja samoin eilen ja sitte eilen illalla tuli ne kivut taas uudelleen. Ei pahoina ollenkaan, mutta sellaisia kipuja kun ne oli alussa (nelisen kuukautta sitten).
Eli, eikö siitä leikkauksesta ollutkaan mitään hyötyä? Se toinen välilevykö siellä sitten painaa vai voiko tämä olla jotain tulehdusta tai jotain sellaista? Onko kenelläkään mitään kokemusta tälläisestä?
Ja sitten vielä kysyisin, että onko teillä tälläistä kokemusta, että on leiakttu toinen väli mutta sitten on jäänyt toinen pullistuma ja onko se parantunut ilman leikkausta?
Olen hyvin kiitollinen, jos joku vastaa. Sillä olen todella paniikissa, että alkaako se neljän kuukauden helvetti uudestaan =`(
Vastaukset 11
Vanhimmat
On myös olemassa mahdollisuus, että kumpikaan pullistuma ei ole kivun aiheuttaja. Eli se kivun aiheuttaja on se sama, mikä on myös pullistumienkin aiheuttaja.
Nyt menee noi sun kommentit jo ennustamiseksi ja arvailuksi.
Välilevynpullistuman aiheuttaja on esim. vääränlainen nostotapahtuma niin se nostoko se siellä takapajuisesti kipua tuo.
Nyt menee ihan kotitieteeksi nää sun ohjeet.
"Välilevynpullistuman aiheuttaja on esim. vääränlainen nostotapahtuma "
No tietenkin. Eihän ne itsekseen pullistele. Kun nostaa väärin selällä ja lantiolla, jotka ei toimi oikein, niin pullistuma seuraa helposti. Eli mitä vinompi lantio niin sitä helpommin pullistumia tulee.
Uskotko tosiaan että kaikki selän vaivat johtuu yhdestä asiasta. Näyttää siltä, että kaikkiin vaivoihin löytyy selitys lantiosta.
Jos kaikki selkäpotilaat alettaisiin hoitaa samalla konseptilla (keskittymällä lantioon) niin niitä selkäkipuisia olisi tupla määrä.
Menee ihan fundamentalismin puolelle toi sun keskustelu.
Olen vain samaa mieltä kuin moni fysiatri, kiropraktikko ja muu koulutettu.
www.selkasivut.fi
Ja lisää asiansa osaavien ammattilaisten haastatteluja on tulossa...
"Uskotko tosiaan että kaikki selän vaivat johtuu yhdestä asiasta. "
Ei kaikki, mutta yllä mainittujen ammattilaisten mielestä suurin osa.
"Jos kaikki selkäpotilaat alettaisiin hoitaa samalla konseptilla (keskittymällä lantioon) niin niitä selkäkipuisia olisi tupla määrä. "
Tuo on vain sun arvauksesi, kun et asiasta mitään tiedä...
On se vaan kumma kun yksikään fysiatri, ortopedi, neurokirurgi, fysioterapeutti, OMT ja hieroja sekä Nottinghamin mallin fysioterapeutti ei ole sanonut minulle, että vaivasi johtuu lantiosta.
Ja puolisoni joka tekee työtään meidänlaisiamme auttaakseen on nauranut noille sun keskusteluille. Kuinka naiivisti uskot yhteen asiaan ja sitä eteenpäin julistat. Jos hän lähtökohtaisesti alkaisi hoitaa potilaitaan tavallasi, että kaikki kivut johtuulantiosta, niin potilaita olisi jonoksi saakka.
Nim.merk:Prol.Disci L4-5
"On se vaan kumma kun yksikään fysiatri, ortopedi, neurokirurgi, fysioterapeutti, OMT ja hieroja sekä Nottinghamin mallin fysioterapeutti ei ole sanonut minulle, että vaivasi johtuu lantiosta."
Monella on tilanne ollut ihan tuo sama! Surullista, että vain niin harva fysiatri/ortopedi edes ymmärtää tutkia lantion saatikka että siitä jotakin tajuaisi.
"Jos hän lähtökohtaisesti alkaisi hoitaa potilaitaan tavallasi, että kaikki kivut johtuulantiosta, niin potilaita olisi jonoksi saakka. "
Arvaile vain. Tuolla on jo satakunta samalla_tavalla_ hoidettua. Ja se on vain murto-osa siitä, mikä heidän oikea määränsä on..
Samaa ihmettelin minä. Vasta neljäs fysiatri ymmärsi missä vika. Siinä matkalla mua tutki myös ortopedi, neurologi, kaks kiropraktikkoa, naprapaatti n. 5 fydioterapeuttia.
Ja ihan samoja kokemuksia on noilla sivuilla monilla muillakin lopulta apua saaneilla potilailla. Suurin osa fysiatreista ei ymmärrä ihmisen liikeketjua ja lantion merkitystä siinä lainkaan...
Minulle kävi samoin muutama vuosi sitten.Oli 3 pullistumaa,joissa alimmassa prolapsi,siis välilevymassa painoi hermojuurta,se leikattiin pois ja kivut jäivät siihenpaikkaan.Mutta heti kotiutuksen jälkeen kotiinpäästyä kivut alkoivat uudelleen.Soitto lääkärille ja samalla myös vastaanotolle aika.Odotettiin 6 viikkoa josko se olisi leikkauksen jälkeistä tulehdusta.Ei parantunut,sitten uudet mri-kuvat ja sielä samasta välistä,joka leikattiin löytyi uusi prolapsi,jälkivuodoksi sitä myös sanotaan.Ei ollut otettu kaikkea massaa pois.Sen jälkeen ei mitään ongelmia ole ollut selän kanssa.Minulla oli vakuutus joten ei ollut vaikeuksia valita lääkäreitä,eikä jonotuksia ollut.Jos olet yhteiskunnan lääkäreillä niin vaadi nopeaa toimenpidettä,älä anna periksi,älä jää odottamaan.
Vastaan jos sinulla on kysyttävää.
Siis, kun tää mun kipu ei oo ollenkaan niin paha kuin silloin loppuajasta. Voin hyvin istua (siis sen väähän aikaa mitä saa), seistä, kävellä, maata. Mutta aina välillä se kipu "tuikkasee" tonne vasempaan jalkaan.
Oliko sulla samanlailla vai oliko se samanlaista kipua kun ennen leikkaustakin? Perajantaina kun tää mun kipu alkoi niin olin kyllä yli kolme tuntia jalkeilla. Kävin kaupoilla yms.. Niin siitä vaan aattelin, et olisiko se voinut jotenkin ärsyynytä tai jotain...
Mä toivon, ettei se oo sitä jälkivuotoa. En millään enää jaksa tän kivun kanssa =(
Se miksi minut ekakerran sitten jouduttiin leikkaamaan johtui siitä että jalalla ei voinut kävellä,se ei pitänyt päällä.Kivut jäivät pois,mutta tuo jalka ei toiminut,kinkkasin sillä ne kuusi viikkoa,josko se tokenisi,mutta ei.Tietenkin olisin päässyt nopeamminkin leikkaukseen,jos olisi ollut näitä pidätysvaikeuksia,silloin on aina kiire päästä toimenpiteeseen,samoin jos mulla olisi ne kivut jatkuneet.Kyllä minä sinuna vaatisin jo tässävaiheessa uudet kuvat jotta tiedetään missä mennään,onhan ne kalliit jos itse maksaa,noin 300-400 €,omavastuu.