Yksinäinen mänty kalliolla
seisoo, muotopuoli.
Latvanlainen irtos oksa,
valtaoksa vääntyi.
Oksa läpi kuoren kasvoi,
läpi nilan, jälsipuun,
syvälle sydänpuuhun asti.
Repimättä puuta pahoin
irrota ei voinut.
Aukon jätti,
aukon suuren,
joka koskaan
ei voi umpeen kasvaa.
Aukon läpi näkyy avaruus.
seisoo, muotopuoli.
Latvanlainen irtos oksa,
valtaoksa vääntyi.
Oksa läpi kuoren kasvoi,
läpi nilan, jälsipuun,
syvälle sydänpuuhun asti.
Repimättä puuta pahoin
irrota ei voinut.
Aukon jätti,
aukon suuren,
joka koskaan
ei voi umpeen kasvaa.
Aukon läpi näkyy avaruus.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Poikkeavaa tyyliä, symbolistinen, ei silti kohtuuttoman vaikea tajuta. Ei paha.
Tuota, luen tätä nyt sitten taas hieman
syvemmältä. Vaikka kirjoitat yksinäisestä
männystä ja oksasta, todellisuudessa kirjoitat
itsestäsi, siitä mitä sinusta on irronnut ja mitä
jäljelle jäänyt.
Se oksa
jonka minusta irrotit poistumalla
jätti ikuisen,
parantumattoman haavan.
Turhaan yritän sitä hoivata
salvoilla
sanoilla silitellä,
se ei suostu paranemaan.
Sinun läsnäolosi
olisi ainoa lääke,
joka sen saisi umpeutumaan.
Mutta
sekin on enää
vain häälyvä toive.
Näin ajattelee Lekart.
Kyllä te olette hyvin ymmärtäneet runon ajatuksen, vaikka vaihteeksi yritin kirjoittaa hiukan toisin ja vähän kansanrunon tyyliä mukaillen. Onnistuminen uudella tyylillä on tietysti aina epävarmaa.
Kiitos lukijoille, jos jaksoitte loppuun.