Lueskelin tuossa Tiede -lehteä ja tuli mieleen tämän rakkaan pallomme ja itsemme mitättömyys kaikkeuden mitättömän pienenä osasena.
Kun joskus katselee tähtitaivasta, alkaa miettimään löytyykö omamme kaltaista elämää muualtakin. Joskus myös huomaa miettivänsä, että kuinkahan kaukana se tuokin tähti on.
Mitäs arvelette, kauanko kestäisi matka lähimmälle tähdelle kuulentoihin käytetyillä Apollo-aluksilla? Tietenkin unohtaen kaikki tekniset ongelmat, jotka tuohon matkaan ko. aluksilla liittyisivät.
Kun joskus katselee tähtitaivasta, alkaa miettimään löytyykö omamme kaltaista elämää muualtakin. Joskus myös huomaa miettivänsä, että kuinkahan kaukana se tuokin tähti on.
Mitäs arvelette, kauanko kestäisi matka lähimmälle tähdelle kuulentoihin käytetyillä Apollo-aluksilla? Tietenkin unohtaen kaikki tekniset ongelmat, jotka tuohon matkaan ko. aluksilla liittyisivät.
Vastaukset 35
Vanhimmat
sata?
että kestää yli neljä vuotta ennenkuin maasta lähtevä valo saavuttaa lähimmän tähden.
taisi olla noin 300000km sekunnissa.Avaruusalusten vauhti taisi olla noin 20000km tunnissa.Siis 5.6 km sekunnissa.Siitä on jo helppo laskea.
on lähin tähti.
Valon nopeudella sinne mennään n. kahdeksassa minuutissa ja kahdessakymmenessä sekunnissa.
Olisipa se haipakkaa sekin.
on kuulemma lähin tähti, ja kun valovuosi on noin 60 000 kertaa Maan etäisyys Auringosta eli noin 9,5 biljoonaa km. - siis mikäs se olikaan sen Appollon tuntinopeus :)
Mie olen ihan uuno näissä avaruusasioissa..sen tiijjän minkä luen :/
Pieniä me ollaan, mutta silti kun meitä on paljon, saamma paljon pahaa ajoiksi - noin maapallomme kannalta katsoen.
on matkaa 149 597 871 km, eli aikas paljon...ja täällä...
http://koti.welho.com/jwestman/quu/9_2_tietoisku.html
..oli kaavoja joiden avulla on helppo ratkoa noita etäisyyksiä ja niihin käytettyjä aikoja ..hihiii...
:)
unohdin sanoa, että auringosta seuraavaksi lähemmästä tähdestä kysymys.
On se tuo oma mollukkammekin niihn liki mutta silti niin kaukana...
siis aurinkoomme ei ole läheskään noin pitkä matka.
Aurinkoon on n. 150 000 000 km.
Kyllä Pirre tietää, taitaa olla Vennamon sukua :).
vielä aika pienikin. No kaikki on suhteellista. Mollukka syytää avaruuten energiaa siihen malliin, että sen massa pienenee n. neljä miljoonaa tonnia sekunnissa. Kokoa sillä on kuitenkin senveran, että viiden miljardin vuoden kuluttua sen massasta on vielä pitkälti yli 99,9 prosenttia jäljellä.
mutta mukaan lähtisin vaikka huomenna!:)
mutta perille et pääsisi, valitettavasti.
ei riitä.
kumminkin mukava olla matkalla.
Maailmankaikkeus on rajaton, rannaton, ääretön, ja ikuinen vaikka sen käsittäminen on meille mahdotonta. Vaikka meissä on viisaita niin meidän ajattelumme ei ole pystynyt sitä ratkaisemaan. Voin ajatella että tuolla kaukana on maailman kaikkeuden reuna, mutta heti tulee naiviajatus että mitä on reunan takana. Eli päättyykö maailman kaikkeus johonkin ja jos päättyy niin mitä on sen takana. Vai onko se niin kummallisesti että jos menen riitävän kauksi maailmanääreen tulen lopulta itseni seläntaakse. Mutta toinen juttu, kuinkas sitten on aika käsitettävissä. Mistä aika alkoi koska ei se alkanut alkuräjähdyksestä kun aika jo oli olemassa ennen sitä. Tai mihin aika päättyy koska se ei pääty maailmanloppuun vaan jatkaa vain pysähtymättä ja keskeytymättä kulkuaan. Leikillisesti voin sanoa että monia asioita on selvitetty mutta näissä parissa pikkujutussa olis vielä jottain epäselvää.
mietit tuon "jos menen riitävän kauksi maailmanääreen tulen lopulta itseni seläntaakse"
Joskus syyspimeällä laiturilla maatessani selälläni huovan lämpimässä ja ihmetellessäni tähtiyötä on ollut pelottavan hupaisaa ajatella, että olen vain pienen hetken tiivistymä. Näen käsittämättömän avaruuden ja elän kehossani, jossa on yhtä tuntematon avaruus mitä erilaisimpia soluja ja niiden pienempiä ja aina vain pienempiä osasia. Merkillinen paradoksi: ei ole oikeastaan yhtään mitään, mutta samalla on kuitenkin tuon hetken ja sen kaikkeuden keskipiste!
olen yksin miettinyt. Minä olen maannut joskus metsälammen rannalla, erämaassa laavulla. Nuotio on hiipunut vierellä sauhuten heikosti tyyneen lähes pimeään yöhön. Kuulasta taivasta on valaisut vain taivaanrannalla ilta-auringon punertuvakajo. Mutta tähdet loistavat mustalla taivaalla. Paljain silmin katseltuna niistä jotkut näyttävät sykkivän kaukaisuudessa kuin eläisivät. Ajatus maailman kaikkeuden käsittämättömästä laajuudesta johtaa omaan itseeni, pienuuteeni siinä lammenrannalla. Kuinka pieniin osasiin meidät voikaan jakaa. Ja kuinka ihmiselämä on näiden pienenpienten osasten jatkuvaa syntymää ja kuolemaa. Varmaan siitäkään emme tosiasiassa tiedä oikeastaan mitään. Maailmankaikkeuden mittasuhteissa ja sen kiireettömään ajankulkuun nähden tämän meidän yksityisten "tiivistymien" olemassaolo on kuin kipinä joka ponnahtaa nuotion hiilloksesta ja sammuu heti jälkeäjättämättä. Vai onko tuokin jo itsekeskeinen korostus ja vahvasti liioiteltu suuruudenhullu ajatus.
valaisee kuitenkin oman hetkensä. - Eikö vain? Samalla tavalla minusta ihmisen pitäisi "valaista" itseään ottaakseen vastuun omasta olostaan ja vaikutuksestaan lähimmäisiinsä.
Maailmankaikkeuden perspektiivistä katsottuna nuotiokipinän merkitys ja yksilön merkitys on kai yhtä tärkeä - olla olemassa, elää täydesti annettu hetki. Juuri niin kuin sinä tuolla lammenrannalla! Eikä sekään ole merkityksetöntä tai itsekeskeistä korostusta ja suuruudenhulluutta, että kerroit ja jaoit kokemuksesi uskomattoman hienosti. Upean paradoksaalista elämää tämä, jota varten olemme "tiivistyneet".
P.S. Jäinköhän kanssasi sinne lammenrannalle nuotiotulen ääreen :). Mutta kun syksy etenee ja meri sysimustana tyyntyy, voin ottaa sinut mukaani hiljaiseen saareen, jossa tähtien luokse voi melkein päästä...
Siltä pieneltä tärkeältä osaltaan niin kuin ihmiselämässäkin. Tosi upeasti kirjoitit tuon "elää täydesti annettu hetki" Mä olen aivan samaamieltä kanssasi kaikista noista ja hiljaiseen saareen haluaisinkin ja melkein tähtien luokse:)
...kirjoitit, vaikuttavasti! Minä tarkoitin että se ihmiselämän vertaaminen ajallisesti kipinän leimaukseen saattaa olla itse keskeinen korostus eli meidän aikamme on pienempi kuin kipinän leimaus maailmankaikkeuden ajankulussa. Mutta olemassaolo on tärkeä ja elää täydestä ne hetket joita on. Mikäs sen kivempaa kuin päästä ja olla syksyllä hiljaisessa saaressa sinun kanssasi lähes tähtien joukossa:)
"..ihmiselämän vertaaminen ajallisesti kipinän leimaukseen saattaa olla itse keskeinen korostus eli meidän aikamme on pienempi kuin kipinän leimaus maailmankaikkeuden ajankulussa". Noin minäkin ajattelen ja joskus kiireen keskellä muistuttelen itselleni, että suhteuta, suhteuta, ei maailmanmeno tähän lopu.
...Ja sitten joskus saa niitä hetkiä, jolloin aika katoaa ja on melkein yhtä, omat rajat kadottaen tuon konaisuuden kanssa...
Ja tarkennukseksi tuohon, ettei tuntemukseen ole tarvittu edes alkoholia, muista aineista puhumattakaan :)
Aika muutenkin on perin kummallinen juttu. Joskus kaksi päivää saattaa tuntua vaikkapa kahdelta viikolta ja taas kaksi viikkoa voi mennä huomaamatta ja sitten vain pahoilla mielin ihmettelee, minne ne hukkasi. Vaan ehkä on niin, että kontrasteja tarvitaan, ilman varjoja katoaisi valon sävyt.
Kivoja lukea niitä kuin omiaan, olen samaamieltä Kiitti noista jutuista. Hyvää yötä.
Upeita unia sinullekin!
kuuleeko taivas - tähtivyö.."
Niin - mielestäni avaruus on pienoiskoossa jo sisimmässämme.
Kaikki liittyy kaikkeen - välimatka on suhteellinen käsite.
Olet joukossa ja näet ihmiset ympärilläsi - kuitenkin joskus tunnet olevasi yksin...
Apollo-ohjelmaan en osaa ottaa kantaa teknisessä ymmärtämättömyydessäni - vastaan kuitenkin : KAUAN :)
Apollolla kestäis varmaan niin kauan että olisko enää mitään minne palata. En minäkään tiedä muuta kuin että todella kauan. Kun esim. Varkautelaiset tähtien tarkkailijat havaitsivat supernovan (tähtiräjähdyksen) joka oli jo tapahtunut, olikohan se neljävuotta sitten, eli se valo oli kulkenut neljävuotta ennen kuin tavoitti Varkautelaisten kaukoputken. Vanha tapahtuma jo sekin supernova. Ihmeellisiä ovat avaruuden mittasuhteet.
Tähdet tähdet, luoksenne tahtoisin pois
Tähdet tähdet, silloin mun helpompi ois
Tähdet tähdet, enkäö jo tulla mä saa
Tähdet tähdet, ikuisuuksiin ajan taa
Katsotaan päivemmällä, kauanko on kauan.
eli auringon jälkeen lähin tähti on yli neljän valovuoden päässä, noin 40000000000000 km.
Kuuraketilla matka kestäisi n. 120000 vuotta.
Normaalilla lentokoneella pitää jo varata hieman reilummin evästä, matka kestäisi n. 4 miljoonaa vuotta.
niitä siipiä :))
sitten kaartaa kaukaa auringosta.
Muuten voi käydä kuin Ikarokselle.
, minullapa on sitten sellaiset oikeat siivet - väriä en osaa ennustaa..:)
kieppeillä, kun veljeni kanssa istuimme tuijottaen tähtitaivasta ja mietimme maailmankaikkeutta, äärettömyyttä, järki ei millään tajunnut sitä että missään ei tule rajaa.
Veljeni sanoi että kuvittele niin että koko maapallo on jonkin hirvittävän suuren silmissä näkymätön molekyyli.
Mun on pakko päästä muutaman kerran vuodessa kaupungin valoista synkkään pimeyteen, katsomaan tähtiä läheltä ja kuuntelemaan metsän puhetta.
Mittasuhteista saa hieman konkreettisemman käsityksen kun ottaa reilunkokoisen appelsiinin (halkaisija n. 10 cm) ja kuvittelee sen olevan auringon. Maa on silloin vähän yli kymmenen metrin päässä ja on halkaisijaltaan alle yhden millimetrin (n. 0,9 mm). Matkaa Alfa Centauriin on joitakin tuhansia kilometrejä. Sitten vielä sanotaan, että ihminen on valloittanut avaruuden.
koskaan mennyt jakeluun, miksi ihmisen pitäisi valloittaa avaruus. Jos kaikki sinne tuhlatut varat olisi käytetty vaikka syöpä-tutkimukseen, olisi varmasti päästy tärkeämpään tarkoitukseen ihmisen kannalta.
tuli mieleeni, kuinka äärimmäisen pieni hetki meidän elämämme on tässä maailmankaikkeudesa.Maailmankaikkeuden kannalta mitättömän pieni hetki, mutta meille itsellemme suuri ja ainoa.Häviävän pieniä tässä kokonaisuudessa ovat myös vaikkapa itsellemme suuret asiat, onnettomuudet ja onnen hetket.
pälyiltiin tähtitaivasta selälleen maaten ja ihmeteltiin ja kysyttiin keskenämme mihin se avaruus loppuu ja loppuukokaan,täytyyhän sen takana olla jotain..mikään ei lopu seinään..ellei se seinä jatku loputtomiin..;D