teidän mielestänne minuuttinovelliksi? Kommentteja ja/tai parannusehdotuksia otetaan vastaan! Vai onko toivotonta?
Miro tuijotti neljännen kerroksen päätyasunnon naista, joka laahasi kumpaakin pentuaan käsistä ovea kohti. Nainen oli ilo silmälle: punaiset kiharaiset hiukset, punainen polvipituinen takki, kalliin näköiset ruskeat saapikkaat ja keltainen kaulaliina. Miro oli aina pitänyt naisesta, mutta pian tämäkin muuttaisi pois. Asunto olisi ollut Mirolle ja Jennille juuri sopiva, mutta Miro ei voinut edes harkita hakevansa siihen. Jo kolme perhettä oli hajonnut neljännen kerroksen kirotussa asunnossa sinä aikana kun Miro ja Jenni olivat asuneet tässä.
Kumpikin lapsi oli aloittanut vimmatun kirkunan. Nainen päästi heidät irti ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Jos Miro ei olisi seissyt siinä, olisivat pikku kullat saaneet ympäri korvia. Joskus Miro kuuli käytävään kuinka nainen karjui kotonaan. Eihän hänellä ollut helppoa olla yksinhuoltajana kahden pirulaisen kanssa. Millainen ääni niistä lähtikään! Nainen päätti kantaa yhden kerrallaan ja tarttui isompaa kainaloista ja hilasi hänet rappuun. Samalla toinen pinkaisi pakoon suoraan parkkipaikan suuntaan. Kun nainen tuli rapusta, poika oli jo kadonnut näkyvistä. Miro huikkasi naiselle, että kannattaisi etsiä parkkipaikalta. Nainen lähti juoksemaan hienoilla saapikkaillaan, jalat lonksuivat jäisellä pihalla. Kuului auton ääntä ja hetken päästä naisen huuto.
Miro meni sisään ja yritti saada ajatuksiaan selkenemään. Hän kerta kaikkiaan vihasi olla rakastunut yleensäkin, saati sitten vaimonsa parhaaseen ystävään. Elisa kävi heillä harvoin, mutta Miron unissa joka yö. Hänellä oli useita henkilöllisyyksiä, mutta lopputulos oli aina sama, koko seuraavan päivän Miro ajatteli Elisaa, hänen suloista hoikkaa olemustaan, kaikkea Elisassa. Tarkemmin ajatellen Miro ei tuntenut Elisaa juuri ollenkaan. Elisan vierailut heillä kun rajoittuivat muutaman minuutin seisomiseen eteisessä. Jenni ei koskaan pyytänyt naista heille kylään, aivan kuin olisi pelännyt, että Miro iskee silmänsä Elisaan. Mutta Miro oli päättänyt, ettei ihastu Elisaan jo ensimmäisellä kerralla kun näki hänet. Elisa ei ollut lainkaan hänen tyyppiään, Elisa oli liian vanhakin, luultavasti kuusi tai seitsemän vuotta Miroa vanhempi.
Kaikki alkoi katseesta, ajatteli Miro, samalla kun kuuli ulkoa ambulanssin sireenin. Ei Elisan kauneus mitään merkinnyt. Yhden kerran Elisa oli katsonut Miroa suoraan silmiin, tullessaan hakemaan Jenniä iänikuiseen tyttöjen keilailtaan. Katse oli kestänyt sekunnin kauemmin kuin yleensä ja Mirosta oli tuntunut, että Elisa näki suoraan hänen sielunsa ytimeen, mutta todennäköisempää oli tietenkin, että Elisa oli vain huomannut, että Miro oli käynyt parturissa sitten viime näkemän, leikannut nenäkarvansa, hankkinut vihdoin uuden paidan, mitä naiset ikinä miehessä näkivätkään.
Miro tuijotti neljännen kerroksen päätyasunnon naista, joka laahasi kumpaakin pentuaan käsistä ovea kohti. Nainen oli ilo silmälle: punaiset kiharaiset hiukset, punainen polvipituinen takki, kalliin näköiset ruskeat saapikkaat ja keltainen kaulaliina. Miro oli aina pitänyt naisesta, mutta pian tämäkin muuttaisi pois. Asunto olisi ollut Mirolle ja Jennille juuri sopiva, mutta Miro ei voinut edes harkita hakevansa siihen. Jo kolme perhettä oli hajonnut neljännen kerroksen kirotussa asunnossa sinä aikana kun Miro ja Jenni olivat asuneet tässä.
Kumpikin lapsi oli aloittanut vimmatun kirkunan. Nainen päästi heidät irti ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Jos Miro ei olisi seissyt siinä, olisivat pikku kullat saaneet ympäri korvia. Joskus Miro kuuli käytävään kuinka nainen karjui kotonaan. Eihän hänellä ollut helppoa olla yksinhuoltajana kahden pirulaisen kanssa. Millainen ääni niistä lähtikään! Nainen päätti kantaa yhden kerrallaan ja tarttui isompaa kainaloista ja hilasi hänet rappuun. Samalla toinen pinkaisi pakoon suoraan parkkipaikan suuntaan. Kun nainen tuli rapusta, poika oli jo kadonnut näkyvistä. Miro huikkasi naiselle, että kannattaisi etsiä parkkipaikalta. Nainen lähti juoksemaan hienoilla saapikkaillaan, jalat lonksuivat jäisellä pihalla. Kuului auton ääntä ja hetken päästä naisen huuto.
Miro meni sisään ja yritti saada ajatuksiaan selkenemään. Hän kerta kaikkiaan vihasi olla rakastunut yleensäkin, saati sitten vaimonsa parhaaseen ystävään. Elisa kävi heillä harvoin, mutta Miron unissa joka yö. Hänellä oli useita henkilöllisyyksiä, mutta lopputulos oli aina sama, koko seuraavan päivän Miro ajatteli Elisaa, hänen suloista hoikkaa olemustaan, kaikkea Elisassa. Tarkemmin ajatellen Miro ei tuntenut Elisaa juuri ollenkaan. Elisan vierailut heillä kun rajoittuivat muutaman minuutin seisomiseen eteisessä. Jenni ei koskaan pyytänyt naista heille kylään, aivan kuin olisi pelännyt, että Miro iskee silmänsä Elisaan. Mutta Miro oli päättänyt, ettei ihastu Elisaan jo ensimmäisellä kerralla kun näki hänet. Elisa ei ollut lainkaan hänen tyyppiään, Elisa oli liian vanhakin, luultavasti kuusi tai seitsemän vuotta Miroa vanhempi.
Kaikki alkoi katseesta, ajatteli Miro, samalla kun kuuli ulkoa ambulanssin sireenin. Ei Elisan kauneus mitään merkinnyt. Yhden kerran Elisa oli katsonut Miroa suoraan silmiin, tullessaan hakemaan Jenniä iänikuiseen tyttöjen keilailtaan. Katse oli kestänyt sekunnin kauemmin kuin yleensä ja Mirosta oli tuntunut, että Elisa näki suoraan hänen sielunsa ytimeen, mutta todennäköisempää oli tietenkin, että Elisa oli vain huomannut, että Miro oli käynyt parturissa sitten viime näkemän, leikannut nenäkarvansa, hankkinut vihdoin uuden paidan, mitä naiset ikinä miehessä näkivätkään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jep, tuon lukee minuutissa. Sikäli se kyllä täyttää kriteerit.
Mutta missä on novelleihin olennaisesti kuuluvat alku-keskivaihe-loppu -jaottelu? Tuossa oli mielestäni vain sitä alkua. Ei minkäänlaista huipennusta eikä varsinkaan loppua. Tarina jäi aivan keskeneräiseksi.
Mieti siis vielä uudestaan. Minuuttinovelli, vaikka lyhyt onkin, on tarkoitettu ihan muutoin samanlaiseksi kuin tavan novelli.
Tarkoitatko TAVALLINEN novelli, vai oliko mielessäsi jotakin muuta?
Minusta tuo aloitus oli sen verran kiinnostava, että siitä olisi kannattanut pakertaa tavallinen novelli eikä mitään minuuttinovellia.
Toivottavasti kirjoittaja ottaa sen uudelleen käsittelyyn ja pidentää sitä.
kommentista. Itse näin tässä pikku tarinan taustalla: lapsi juoksi parkkipaikalle, sattui haaveri, ambulanssi kutsuttiin... Tämä oli rivien välissä. Tarinan päähenkilö taas oli rakastunut, hajamielinen mies, eikä huomannut mitä tapahtui.
Mutta oletan, että tämä oli liian rivien välissä, kun sitä ei osaa kokea tarinaksi, tai huomaa... Arvasin että kaivannee muokkausta enemmänkin. Halusin kokeilla juuri tosi lyhyttä muotoa, koska se on alkanut kiinnostaa.
... siis huomasin, että täällä oli myös tällainen minuuttinovelliksi, kun äsken tuolla ylempänä ehdotin, että se sopisi minuuttinovelliksi.
No. En ole siis kriitikko oikeasti, vaan kirjoittaja itsekin.
Tästä olisin sitä mieltä, että on liian täynnä asiaa, mutta jos saat kevennettyä niin ihan hyvä, tosin pitää keventää aika paljon.
Usein kun kirjoitan omiani, niin minulle on juuri vaikeinta sitten karsia rönsyt pois ja minulle käykin sitten niin, että kirjoitan lisää.(Tästä tulikin taas mieleeni täällä oleva Saunailta -jutut, jossa oli minua älyttömästi riemastuttava yhden "agentin" tekstikohta, jossa kerrottiin jostain puheesta... joo, hauskaa oli mullakin, hyvä että pysyin koossa ylipäätään!)
Se on tässäkin tekstissä ehkä hyvä juttu, että ei minuuttinovelliksi, vaan kirjoittaisit lisää eli oikein kunnon novelliksi.
vahingossa mietin eilen asiaa ja kun tulin ulkoa, "näinkin" tälle jatkoa, eli en ollut alunperin ajatellut tälle jatkoa. Aion yrittääkin, mutta saa nähdä mitä tulee.