Eli minä olen kohta 15-vuotias, siskoni oli 21
Onnettomuudet alkoivat kaksi vuotta sitten kun äitini kuoli syöpään, kolme kuukautta myöhemmin isäni otti yliannostuksen unillääkeitä ja kuoli.
Samoihin aikoihin syntyi siskontyttäreni.
Isän kuoleman jälkeen asuin siskopuoleni kanssa. Hän oli isäni ja hänen entisen vaimonsa tytär.
Siskoni (jolla oli samat vanhemmat kuin minulla) alkoi odottaa toista lastaan pian ensimmäisen syntymän jälkeen. Aika kului nopeasti ja pian siskoni toisen synnytyksen aika tulikin.
Syntyi poika. Poika eli viisi päivää ja viidennen päivän iltana poikavauva kuoli. Siskoni pääsi sairaalasta kaksi viikkoa pjan kuoleman jälkeen. Hänellä oli syvä masennus. Hän lukkiutui huoneeseensa, päästi vain minut tuomaan ruokaa muttei sanonut mitään. Yritimme kyllä puhua hänelle mutta hän ei vastannut. Iltaisin kuulin hänen itkevän. Psykiatreja tai muitakaan lääkäreitä hän ei suostunut tapaamaan eikä myöskään ystäviään. Jos hänen tyttärensä tuotiin huoneseen niin hän alkoi huutamaan ja heittämään jopa tavaroilla. Tytärtään hän ei kestänyt katsoakaan. Hän eristäytyi koko maailmasta. Lopetti töissä käymisen, ystäviään ei suostunut tapaamaan.
Neljä kuukautta sitten hän tappoi itsensä
Syytän tästä kaikesta itseäni, en vain tiedä miksi.
Siskon menettäminen
5
2352
Vastaukset 5
- Kekkonen
Emo.owned
- tytsi.
Kauheeta. surullista ja kamalaa. tsemppii.
- dgkjdfögokjg
Jos tämä ei ollut provo niin miten helvetissä jaksat? Oot tosi vahva!
- heaven_of_heavy
et sä saa syyttää itseäs! ei se oo sun vika!
yritä olla onnellinen. mulla on ollu kanssa kova vuosi: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=3000000000000010&posting=22000000024807997#22000000024807997
mutta kaikesta huolimatta sun täytyy jatkaa elämääsi! tsemppiä, kyllä sä jaksat jos yrität, ja osaan ottoni, toivottavasti sinulle tapahtuu jotain myönteistäkin. - ...
Minäkin olin 15 ja siskoni 21... sama loppukulos. Tosin siitä on jo 2 vuotta.. Sitä on tosin turha tähän verratakkaan. Vanhemmat ovat kuitenkin elossa... toistaiseksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561344- 26980
- 78827
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131665Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10632Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i12615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 85595
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �127543- 4542
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 92486
- 36465
- 16461
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 36447