Vastuu asioista

Kepu valtapuolueena on vastuussa Saloisten ja Pattijokisten Terveys palvelujen huonontamisesta. Miksi kepulaiset ei kannattanut palvelujen säilyttämistä, kun olisi voinut niin tehdä ? Jos kansa haluaa näin typeriä päättäjiä ja kärsiä heidän päätöksistään- siitä vaan. Äänestäessä olisi hyvä muistaa kuka uskaltaa puolustaa pientä Ihmistä ! Kepu on ollut valtaasemassa ja seuraukset Pelottavat .
6838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

varmaan kovastikin kiinnostaa uutta eduskuntaa ? Taitaa sossut olla jo aika epätoivoisia.

Äänestä
  • mutta ihmisiä luulisi kiinnostavan että jos kepun johdolla tehdään tuollaisia päätöksiä paikallisella tasolla, niin minkälaisia ne päätökset on sitten valtakunnallisella tasolla. Kepu on aina kusettanu kansalaisia ja nykyään vieläpä omiaankin.

    Äänestä

  • kiinnosta, mutta kirjoitti:

    mutta ihmisiä luulisi kiinnostavan että jos kepun johdolla tehdään tuollaisia päätöksiä paikallisella tasolla, niin minkälaisia ne päätökset on sitten valtakunnallisella tasolla. Kepu on aina kusettanu kansalaisia ja nykyään vieläpä omiaankin.

    Meinaat, että enemmistö suomalaisista kusettaa itseään? Ellen väärin kuulut, kepu on suurin puolue.

    Äänestä

Kävinpä äänestämässä mutten kepulia! Saa taas valittaa oikein urakalla! :)

Äänestä
  • äänestää keskustaa, keskustalla on Maan Mainio Matti pääministeriksi.

    Äänestä

  • kansa on sanansa sanonut ja vasurit oppositioon!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ihminenxx kirjoitti:

Kepu valtapuolueena on vastuussa Saloisten ja Pattijokisten Terveys palvelujen huonontamisesta. Miksi kepulaiset ei kannattanut palvelujen säilyttämistä, kun olisi voinut niin tehdä ? Jos kansa haluaa näin typeriä päättäjiä ja kärsiä heidän päätöksistään- siitä vaan. Äänestäessä olisi hyvä muistaa kuka uskaltaa puolustaa pientä Ihmistä ! Kepu on ollut valtaasemassa ja seuraukset Pelottavat .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu