Olen käynyt lukemassa miltei päivittäin ja joskus on tuntunut siltä, että joku kirjoittaja on lähellä omaa ajatusmaailmaani.
Tällä en nyt tarkoita Rikhard Remanderia sietämättömine kannanottoineen, joita hän kuvittelee huumoriksi.
Oletteko te toiset löytäneet täältä kirjoittajia, jotka tuntuvat henkisesti tutuilta ja läheisiltä?
Tällä en nyt tarkoita Rikhard Remanderia sietämättömine kannanottoineen, joita hän kuvittelee huumoriksi.
Oletteko te toiset löytäneet täältä kirjoittajia, jotka tuntuvat henkisesti tutuilta ja läheisiltä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
monia,
tulee mieleen Atolfia, Satu, Tuoksuvattu, SkillaN ja monet muut.
Mutta kadonneita kaipaan kovasti.
Vaikka on ystäviä, niin välillä täällä voi tuntea olevansa vuoropuhelussa samantyyppisen ajatusmaailman omaavan ihmisen kanssa. Se tuntuu ihmeen hyvältä.
On täällä monia. Ihan tämä on kuin elävässä elämässäkin. Toisten kanssa synkkaa paremmin kuin toisten. Ohjaahan se myös kirjoitusten suuntaa.
"kultaiset langat kulkevat rintahan kunkin...", pulpahtaa mieleen nuoruuden ajoilta, vaikken muista, mistä runosta se tulee.
Tuntuu hyvältä lukea kypsiä ajatuksia. Toisinaan ilahduttaa toiveita herättävä avaus, mutta sitten se vanha vitsaus tuhoaa kaiken. Tarvittaisiin sähkösilmä poistamaan tarkoitukselliset torajyvät.
On löytynyt hengenheimolaisia, joita on aina ollut miellyttävä kohdata.
Valitettavasti suuri osa on lähtenyt pois tai karkoitettu. Vieraat voimat valloittavat palstan.
tääl kuleksin. Luettuu tullee ja kirjotettuukii.
Iha mukavii kirjotuksii tääl on. Rutinoist miekää en pijä.
Onha tääl samanmielisiiki ihmisii. Kyl mie tääl viihyn.
Siult Carolus mie kysyn niist "palstan vallotaneist vieraist voimist" et mitä ne o?
Mie oon kai vähä yksinkertane ko en niitte pääl ymmärrä.
Kyllä on löytynyt ystävä hyvä
jolle voin koska vain kirjoittaa,
ja on täällä monta muuta joiden kanssa tuntee olevansa samalla aaltopituudella ja silloin sitä mielellään kirjoittaakin muutaman sanan.
Täällä on kaunis vaalipäivän sää, lähden kohta äänestämään. Ajatelkaa, en ole koskaan äänestänyt ennakkoon, mutta en kyllä ole myöskään nukkuvien puoluetta.
Vähän on vielä nuoret, lihaksikkaat kirkassilmät hakusessa. Kun yläikäraja on 30, niin välillä tuntuu, että on väärällä palstalla.
Tai en minä, mutta muut.
Jatkan heimolaisten etsintää.
säilyy täälläkin.
Kyllä minä olen tuntenut monen kirjoittajan kanssa olevani samaa mieltä monista asioista
olemme varmaan useammat kuitenkin ikäihmisiä ja ongelmat ja hankaluudet kokolailla samat, minä käyn myöskin joka päivä sivuilla lukemassa joskus parikin kertaa, eikä siinä Remanderissakaan mitään moittimista sanoisin.
Et sunkan sää ole se mukava tampuurimajuri jolle mää vuanna yhreksäntoistasattaa seittemänkymmentä annoin vahinkossa viiskymppisen vitosen sijasta ku siälä ravittemusliikkeen narikassa oli niin summee valo?
Pirssillä oli tarkotus ajjaa kottiin, mutta eihän se kuski vitosella kyyrinny ku pual kilometrii.
Yhreksän kilometrii jouruin menneen jalkapatikassa muttei se mittään haittaa ku sää noin kauniisti kirjotat ettei Remanterissa mittään moittimista ole.
Remanterska kyllä vähän moitti sillon.
Kyä määki jonkummoisen henkellisen heimolaisen olen ollu löytävinäni. Nimmee en uskalla kertoo, ettei jouru vaikeuksii.
Meinaan, että on sillä joskus jottain asiantynkääki, vaikka velmulta vaikuttaaki.
Mitä olemmekin,huumori mukaanlukien,olemme ennen muuta yksilöitä.Toisinaan vaan tapaamme ihmisen
jossa kaikki viehättää meitä ja vetää puoleensa.
Sellainen pienten asioiden summa,jota ei voi yksilöidä.Toisinaan taas tapaamme ihmisen jossa oikeastaan kaikki vaan ärsyttää,tuntuu vastenmieliseltä.Kai se periaatteessa on yksilöllisyyden ihanuus ja kirous.Tätä taustaa vasten voisi ajatella,kasikkien kanssa ei voi olla ystävä,mutta on hyvä opetella suvaitsemaan toiset sellaisenaan.Ihmisyys ei ole täydellisyyden
vaatimista,vaan inhimillisyyden hyväksymistä!
Meillä levisi netti, ja kesti enemmän kuin aikansa ennen kuin systeemi taas alkoi pelata.
Vieroitusoireita ei kuitenkaan tullut, mutta tännepä rynnistin heti katsomaan, mitä uutta on tullut.
En ota kantaa herra Remanderin kannanottoihin, mutta Rouva Remanderin kysymys on sen verran kiinnostava, että ihan pakko siihen on vastata.
Olen tosiaankin mielestäni löytänyt täältä sukulaissielun. Hän vain valitettavasti kirjoittelee harvakseltaan.
Hänen lisäkseen täällä on joukko muita, joiden ajatukset kiinnostavat; varsinkin ne huumoriin käärityt vakavat ajatukset.
Tuntea joku, jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys välimatkasta tai lausumattomista ajatuksista huolimatta - se voi tehdä tästä maailmasta puutarhan.