Ikäeroa

Moi!

Kyllä luulen, että se riippuu paljon lasten luonteesta. Mulla on 13 vuotta vanhempi isoveli ja meijän välit on tosi etäiset vaikka asutaan suht lähekkäin. Ei meillä oo mitään puhuttavaa toisillemme. Toisaalta taas mun miehellä on samanmoinen rako isosisaruksiin ja heillä taas on oikein lämpimät välit keskenään. Joten ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta tuohon kysymykseesi.

Jos hyviä puolia isosta ikäerosta mietitään, niin ainakin tulee sellanen mieleen, että kummatkin lapset saavat pikkulapsiajan paljon huomiota ja hellyyttä osakseen. Itelläni on kohta vuoden ikänen tyttö ja musta tuntus väärältä sitä kohtaan, että nyt saatais toinen vauva. Mun huomio ois kuitenki sen jälkeen paljon siinä uudessa hoivattavassa ja tähän asti runsaisiin hellyyden osoituksiin tottunut esikoinen ei varmasti ymmärtäisi, miksei äiti nyt ehdikään halimaan niin usein.

Toinen plussapuoli on se, että isosta sisaruksesta on varmasti tukea ja roolimallia pienemmälle.

Eli on hyviä ja huonoja puolia, mutta ei mun mielestä kannatta ainakaan itseään syyttää ettei ollu valmis aiemmin. Jokainen perhe on erilainen ja jokainen tekee niin kuin itselleen parhaaksi näkee. Muiden mielipiteistä ei kannata välittää. Sitä paitsi luulen, että esikoisesi on juuri siinä iässä, että hän on todella innoissaan mahdollisesta pikkusisaruksesta.

Mukavaa kevättä sinulle!

Kun vanhemmat haluaa mahdollisimman pienen ikäeron, on se parempi vanhempien kannalta, ei lapsen. Jokainen vauva tarvitsee ainakin kaks vuotta spesiaalihuomiota, aikaa olla se pienin. Riippuu täysin kasvatuksesta, minkälaiset suhteet lapsilla on keskenään, ei ikäerosta. Esimerkkejä kyllä riittää...

kun ikäeroa on enemmän niin silloin asetelma on se isosisko-pikkusisko eikä olla kavereita kuten pienellä ikäerolla. Meillä ainakin kaikki isot tykkää touhuta jotain joskus tuon hännänhuipun kanssa. Eli kaikilla on erilainen suhde, mutta kaikilla on jonkinlainen mukava ja molemminpuolin tyydyttävä suhde toiseensa.

Vähän isompi kannattaa ottaa siihen odotukseenkin mukaan jotta ehtii tottua ajatukseen jne. Joku on ollu tneuvolassakin mukana jollain kertaa joku ei misään, mutta muuten seurailee sen mahan kasvua, tapoja on.

Pienellä ikäerolal pääsee tietyllä tavalla helpolla samalla kertaa samoja juttuja yms, mutta toisaalta moni on rankkaa ja hankalaakin. Isolla erolla homman joutuu tavallaan aloittamaan alusta, mutta yhden pienen kanssa on helpompaa ja isosta voi olla apua paljonkin ja hauskaa. Kyllä se pieni sitten aiheutta ariitaakin sotkemalla kaiken isomman huoneessa ja tunkemalla perheeseen jne joten jokalähtöön on jotakin molemmissa malleissa.

Mä olen 25, mun sisarukset on 35- ja 41-vuotiaat. Eli ikäeroa löytyy ja paljon, vielä paljon enemmän kuin se 6 vuotta. Hyvin pitkään välit olivatkin etäiset, ehkä johtuen siitä että olin itse niin nuori ettei ollut paljon yhteistä aikuisten sisarusten kanssa. Eniten jotenkin harmittaa se, että lapsena ei kaikki asuttu samaan aikaan kotona, eli ei ollut sillä tavalla leikkikavereita.

Nyt välimme ovat vähän parantuneet ja lähentyneet, koska ikäero ei tunnu enää niin merkittävältä tässä iässä. Mutta varmasti sellainen läheisyyden tunne tai yhteenkuuluvuuden tunne olisi vahvempi, jos olisimme kaikki kasvaneet yhdessä lapsina. Olisi yhteiset lapsuusmuistot, jne.

Oon oikein tyytyväinen. Ehkä lapset tykkäis enemmän, jos ikäero ois pienempi, mutta äitille on helpompaa, kun ikäero on reilumpi.

Mun lapsilla 6v. ikäero. Vauvakuume oikeestaan tulikin silleen, kun katsoin, kuinka ihanasti isosiskot ja veljet autteli pikkusiskojaan.

Ei tarvii pelätä mustasukkaisuuden ilmenevän lyönnein. Isompi auttoi mielellään vauvan hoidossa ja pystyi vahtimaankin pieniä aikoja jo melko pian.

Pikkuinen katsoo isompaa ylöspäin tosi paljon. Oppi syömään itse ja juomaan lasista jo 1v.3kk ja leikkimään itsekseen leluilla samoihin aikoihin, kun katsoi isommasta mallia. Isompaa kehun, kun on niin hyvä ja reipas isoveli.

Ite oon päässy toisen kans niin paljon helpommalla. Vie, ku tommonen 6-7v. voi jo olla yksin ulkonakin, ni saa levätä vauvan päikkäri aikaan.

Mä oon oikeen tyytyväinen isoon ikäero ratkaisuun. Lapsilla on rakkautta ja kunnioitusta toisiaan kohtaan ja isompi huolehtii pienestä / pitää puolia, vaikkei ihan leikkiseuraksi asti aina oiskaan.

Meillä pojat 8v ja 10kk. Ikäeroa on, mutta ainakin tällä hetkellä pojat on tooosi läheisen oloisia toisilleen. Isoveli on ylpeä kun voi auttaa pikkuveikkaa ja leikkiä tämän kanssa. ja pikkuveikka seuraa kiinnostuneesti isomman touhuja ja selkeästi palvoo tätä. välillä kun pienemmällä on huonoja päiviä niin isoveli on ainoa joka saa pienemmän nauramaan.-ja naurattaakin mielellään!

paha sanoa, mutta epäilen että ainakin näillä kahdella tulee jatkossakin olemaan hyvät ja läheiset välit. niin tärkeitä ovat nyt jo toisilleen...ja eivätpä tarvitse samoja asioita tällä hetkellä (niin kun pienemmän ikäeron omaavat sisarukset), joten huomiosta ei juurikaan tule kiistelyä meillä. isomman kiinnostukset ja tarpeet ovat jo niin paljon erilaiset kun taapero-ikäisten. ja isompi on myös tarpeeksi vanha ymmärtämään että vauvan tarpeet voivat joskus tuntua suuremmilta ja tätä ajoittain joudutaan huomioimaan enemmän..mutta ei se kuitenkaan ole isoveikalta pois =)

mun mielestä tämä ikäero on ollut aivan loistava!

Siskollani ja minulla oli vain 1,5v ikäeroa. Silti sitä oli lapsena niin paljon, etteivät yhteiset leikit sujuneet. Varsinainen suhteen lähentyminen tapahtui vasta kun molemmat olimme yli parikymppisiä.

Lapset kehittyvät todella nopeasti viiteentoista vuoteen asti. Silloin jo vuoden ikäero voi aiheuttaa sen, ettei sisaruksilla ole "mitään yhteistä". Nuoremmalle jää lähinnä säestäjän rooli yhteisissä leikeissä.

ja olin niin tottunut olemaan se PIKKUsisko (kuten siskoni minua mielellään nimitteli ja kaupungilla vastaan tuleville tuttavilleen esitteli), että näin päälle kaksikymppisenä on ollut todella vaikeaa päästä tuosta pikkuisen asemasta irti.

Sisarukset ovat toki aina erilaisia, mutta itse olen kokenut tämän ikäeron nyt vanhemmalla iällä lähinnä haitaksi. Ala-asteikäisenä oli kyllä oikeasti hauskaa kyläillä siskoni luona suuremmassa kaupungissa ja jopa saada häneltä tukea vaikeaan äitisuhteeseeni (sisareni on nähdäkseni tullut aina äitimme kanssa sopuisammin toimeen), mutta siinä oli kuitenkin aina se typerä ja tietämätön pieni - vanhempi ja kaiken tietävä aikuinen sisko -asetelma.

Itse aikuiseksi kasvettuani on ollut hyvin vaikeaa asettaa rajoja sisareni holhoamiselle ja neuvojen antamiselle - varsinkin kun mielipiteemme eivät useinkaan kohtaa arvomaailmojemme erilaisuudesta johtuen. Tällä hetkellä emme ole läheisiä, lähinnä tämä taitaa johtua minun tahdostani. Sisareni on selvästikin ollut vaikeaa ymmärtää, että osaan ajatella itse enkä kaipaa toista äitiä joka kuvittelee voivansa sotkeentua asioihini toisinaan mielivaltaisesti vaikkakin mielestään pelkkää hyvää tarkoittaen.

Joka tapauksessa tahdon tällä pitkällä ja hieman katkeralla vuodatuksellani vain sanoa, että eihän sitä kykene ennustamaan millaiset välit sisaruksila sitten joskus tulevaisuudessa tulee olemaan, joten mielestäni tällaisia asioita ei kannata etukäteen suuremmin pohtia. Suhteen läheisyys tietenkin myös vaihtelee iän ja elämäntilanteiden mukaan. En muuten itse muista koskaan kokeneeni ongelmaksi sitä, ettemme ole siskoni kanssa asuneet montakaan vuotta yhdessä tai että meistä ei tullut leikkikavereita, varsinaiset vaikeudet ovat alkaneet vasta näin molempien aikuisiällä, mikä ei ole vanhempieni syy - vaikka minulle onkin sisareni auktoriteettia ja kaikinpuoleista hyvyyttä pienestä pitäen korostettu ja nähdäseni oman pääni pitäminen sisarta vastaan on myös tämän vuoksi ollut varsin vaikeaa.

Ihmiset ovat erilaisia ja tilanteet vaihtelevat, joten ikäero itsessään ei nähdäkseni ole hankaluuksien pääsyy. Enemmänkin painottaisin sitä, ettei vanhemmille sisaruksille annettaisi sananvaltaa pienempien kasvatuksessa vaan että he olisivat kaikki samalla tavoin vanhempiensa lapsia joihin perheen aikuisilla on se viimeinen sana ja päätäntävalta.

Ja enpä muista hänen kanssaan kovinkaan usein leikkineeni... Harmi sinänsä... Nyt hänestä näyttää tulevan kapinoiva teini, paljon "pahempi" kuin minusta ja toisesta pikkusiskostani yhteensä, hän menee 6. luokalle ensi vuonna. Hän on aina saanut tahtonsa läpi ja käyttäytyy törkeästi äitiämme kohtaan. Itsekin kiukuttelin teininä välillä, mutta en lähellekään noin paljon, olin todella kiltti. Nyt kun olen itsekin äiti, ja asun velkaisena omassa kodissa mieheni ja 6 kk poikani kanssa, olen aika hämmästynyt nuorimmaisen käytöksestä. Äitiä käy sääliksi. Toisen siskoni kanssa meillä on ikäeroa hieman vajaa 2 vuotta ja olimme tosi hyvät ystävät aina siihen asti kun täytin 17 ja tutustuin mieheeni, siskoni koki sen niin, että mieheni vei minut häneltä ja on vieläkin 4 vuoden jälkeen varautunut mieheni seurassa.

Että tämmöisiä kokemuksia, itse ajattelimme suunnilleen vuoden päästä yrittää toista lasta, jolloin poikamme olisi melkein kolme kun pikkusisarus syntyisi... Mutta saa nähdä kuinka elämä heittelee.

Mulla on kokemusta sisarparven viimeisenä: vanhin systeri on 10v vanhempi ja toinen 7v vanhempi.

Jotenkin on huomannut että kun olin tuollaiset 8-15, niin systerit eivät paljoa enää kotona käyneet tai viettäny aikaansa mun kanssa. Mutta kun aloin olemaan 18 ja yli, niin olemme päivittäin tiiviissä yhteydessä ja vietämme aikaa yhdessä.

Toisen systerin kanssa yhdistää tällä hetkellä lisäksi myös valmentaja-uimari suhde...