Aloitan keväällä talon rakentamisen lounais-suomeen,neliöitä tulee 170 kahteen kerrokseen. Olen seurannut näitä keskusteluita ja huomannut että pellettiä vastaan "hyökätään" eniten ja toiseksi eniten maalämpöä, joten oletan että ne ovat kaksi edullisinta. Mutta kumpi kannattaa laittaa, vai kannattaako kumpikaan. Suorasähkö olisi edullisin rakentaa. On todella vaikeaa tehdä päätöstä joka vaikuttaa pitkään. Ei näihin palstan kirjoituksiinkaan ole aina uskominen, sillä joillakin menee vähemmän kokonais sähköä vuodessa 200m2 talossa kuin meillä 82m2 kerrostalo asunnossa. Enkä usko että se maalämpö pumppu niin tehokas on.
Valinnan
vaikeus
234282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Lisäksi pitäisi laskea kannattaako matalaenergia talon tekeminen vai ei. Ja sitten vielä eristys on selluvillaa lasivillaa vuorivillaa ja pellavaa. Kaikki on mainosmiesten mukaan ainoita oikeita. Pitää varmaan pysytellä rivitalossa.
Jokainen kehuu oman (pip)pelinsä. Puolueetonta tietoa et saa mistään, sinulle hyödyttömiä käyttökertomuksia sitten senkin edestä. Tosin niputettuna löytää niistä jonkinlaisen kokonaiskuvan. Jokaisessa systeemissä on omat nyanssinsa, esim. pelletissä Vapon monopoli, maalämpö tarvitsee kun tarvitseekin sähköä toimiakseen, suorasähkö on kallis käyttää, puulämmitys tarjoaa "hyötyliikuntaa" pakkasilla...
Valinnan perusteeksi on todella vaikea saada oikeaa puolueetonta tietoa.
Itsellä vaihtoehtoina oli pelletti, maalämpö ja varaava sähkö. Lämmönjakotavaksi oli jo lukinnut vesikiertoisen lattialämmityksen.
Kaikkia em. vaihtoehtoja joko ylistettiin tai haukuttiin tasavertaisesti näilläkin palstoilla.
Myös Motivan laskelmat eri vaihtoehtojen kustannuksista on tyrmätty.
Päädyin sitten maalämpöön. Enkä ole katunut, ainakaan vielä.
Ei kai Vapolla sentään pellettimonopolia ole???
Pelletin hinnat on kai nousseet viimeaikoina?
käyttäjäkertomus: Uusimaa suorasähkö. Rv. 2005. Lämmitettävää 490m3 ja puolilämmin varasto 50m3. 6 henkeä. Viime vuonna 28000 kWh, tämän vuoden ennuste hieman pienempi, kun saatiin systeemit säädettyä ja tähän mennessä vuoden alusta kulutus on ollut n. 2500 kWh viime vuotista pienempi. Tosin eihän siitä ensi talvesta taas tiedä ;-)
Suorasähkösysteemissä säästää vain investointivaiheessa, sen jälkeen se käyttökustannuksiltaan on kallein tapa lämmittää.
Pelletti vai maalämpö, varmaan aika samalla viivalla, jos ynnätään investoinnin kulut+ energiakulut.Maalämpö vie 30% antamastaan lämmöstä sähköä, eli jos sähkö maksaa 8 c, niin sähkökulu on 2,4 c/kWh. Pelletti maksaa irtona ostettuna 3-3,5 c/kWh. Sen tiedän, että suuret käyttäjät saavat hintaan noin 2 c/kWh, joten tinkiä kannataa. Jos oletetaan että käyttökustannuksen ero on vaikkapa 1c/kWh, niin tekee se vuodessa 250 euroa(kulutus 25000 kWh). Että silloin saa maalämpösyteemi maksaa 2500 euroa enmmän, silloin maksaa kilowattitunti yhtä paljon.Savupiippu pitää olla muuten kummasakin talossa, muuten saattaapi tulla vilu, kun sähkö katkeaa eli pellettitalossa se on vakiona jo olemassa.Ei tuo maalämpö todellisuudessa ole niin ylivoimainen ja jos tontti sattuu olemaan todella kivinen, niin toteuttaminen saattaa olla hankalaa ja kallista.
Itse lämmittelen polttopuulla(käänteispalokattila), joten mielipiteeni perustuu ihan saamaani tietoon ei kokemukseen.
Jonka hinnat on ollut nousussa melko hurjasti. Mutta ei vielä pahemmin kaduta. Mulla on neliöitä 194 58 ja kuutioita 980. Asuin huoneis- sa on ollut 24 astetta ja auto tallissa 20 astet- ta. Pellettiä on kulunut 6.7 tonnia ja sähköä 9000 kwh. Rahassa 1170€ ja 816€. Tuhkat olen poistanut 1kk välein ja putsannut myös palopään. Siihen menee n. puolituntia. Olen kyllä lukenut paljon halvemmista kulutuksista mutta niistä saa unohtaa melko monet mahdottomina.
Koska maalämmöllä lämmittäminen on AINA halvempaa kuin pelletillä niin valitse maalämpö. Porakaivosta saat ilmaiset kasteluvedet ja tehokkaan viilennyksen puhallinkonvektorin kautta taloosi lähes ilmaiseksi.
Pelletin pitäisi olla lähes ilmaista, jotta se kannattaisi valita maalämmön sijaan. Täyttä potaskaa on nämä 2c/kWh jutut. Lue pellettifoorumilta mitä se pelletti maksaa ja ihmettele Vapon tulosta viimevuoden pellettikaupoista ja mieti kuinka hauskaa on naama noessa rassata pellettikattilaa.
Maalämmössä periksi antaa joskus kompressori, mutta maapiiri kestää yhden jos toisenkin ihmisiän.
Pelletti ei ole kilpailija maalämmölle vaan lähinnä suuriin kohteisiin korvaamaan öljylämmitystä.
Turhaan lasket talosi jälleenmyyntiarvoa laittamalla pellettilämmityksen.
Olisiko tässä kiteytettynä "pellettitaivas":
"Tavara tulossa kaksi viikkoa, eikä toimitusta näytä järjestyvän seuraavallakaan viikolla. Surkeata on se, ettei tiedä, koska tavara tulee, eikä toimittajalla ole mitään vastuuta siitä, jos toimitusaika ei pidä kutinsa. Siilo on tyhjä, ei kun Messupuuhun ostamaan säkki 98€ plus kärryvuokra. Öljyä tilatessa aina tiesi sentään, koska viimeistään tavaraa tuli. Pettymys siirtymisessä öljystä pellettiin on ollut suuri. Kun hinta ei ole vakaa, jakelu tökkii, kesän helteet vievät vedon ja hälytykset vievät unet, ei ole kaukana järjestelmän vaihto maalämpöön, makso mitä makso. "
Lähde: http://www.pellettikeskustelu.net/keskustelu/viewtopic.php?t=26&start=450
terveisin maalämmittäjä
Ei tullut mieleeni toi kastelu ja viilennys. Olis varmaan vaikuttanut valintaan.
Valintani oli öljy .Se on halpa .Ja vaivaton.Eikä sitä ole tarkoitettu typeryksille(Maalämpö hörhöille)
Eikö se ole jo ohi se öljy lämmitys kattiloiden asennus uusiin taloihin.
Se on paras.HALPA.VAIVATON.
Jos kyselet täältä, niin voit saada minkä vastauksen tahansa.
Jos et itse osaa asiaa arvioda ja päättää, niin saattaa se valinta mennä pieleen. Heitä nopalla!
Kun teet talostasi mahdollisimman hataran siihen kannattaa sijoittaa paljon lämmityslaitteisiin. Näin pääset tutustumaan eksoottisiin ja kalliisiin lämmitystapoihin.
Toinen vaihtoehto on tehdä kunnolla lämpöeristetty talo jolloin lämmityskustannukset ovat niin pienet että varaava takka, ILP ja suorasähkö -yhdistelmällä lämmittäminen on edullista vaikka laskisit miten päin. Tällöin et kuitenkaan pääse tutustumaan näihin mielenkiintoisiin uusiin lämmitystapoihin.
Minä päädyin kuitenkin tähän jälkimmäiseen ja tein mielestäni oikean päätöksen.
"Olen seurannut näitä keskusteluita ja huomannut että pellettiä vastaan "hyökätään" eniten ja toiseksi eniten maalämpöä, joten oletan että ne ovat kaksi edullisinta."
Samaa analogiaa käyttäen voisi todeta, että Talopaketit-osiossa käytävän keskustelun perusteella Älvsbyhus on paras talopaketti ;)
Älvärii kehutaan tietääkseni halvimmaksi, kuten myös pellettiä ja maalämpöäkin.Paremmuudesta en puhunut mitään.
Jos sinulla on mahdollisuus vaikuttaa katon harjan suuntaan kannattaa laitaa lape etelä-lounaaseen sekä aurinko keräimet lappeelle.
Tämä lämmitysmuoto täydennettynä varaajalla ja ala/käänteispalokattilalla tulee ajan mittaan ylivoimaisesti halvimmaksi, auringon hintaan ei Fortumit, Vapot tai Neste heilauta ja saat noin puolen vuoden kulutuksen vaivaisen kiertovesipumpun kulutuksella.
Aurinkolämpö lattialämmitys talossa on erinomainen yhdistelmä.
Käy tutustumassa aurinkolämmitykseen
http://cgi.ebay.de/Solaranlage-Viessmann-Vitosol-5-06qm
Täältä edullinen ja täydellinen paketti omakoti rakentajalle.
Tai tämän keskustelun edellisellä sivulla kohdasta
Aurinkolämmitys-kallistako.
Kirjoittelee tyytyväinen aurinko/puilla lämmittäjä
Lounais-Suomesta
Meille tulossa 219 neliötä lämmitettäviä asuinneliöitä. Teemme rakenteet lämpimiksi, katto 500 mm villaa, alapohja 100 mm uretaania ja seinät 200 mm villaa. Aluksi pidin selvänä maalämpöä. Maalämmön paras puolihan on siinä että tehoa saadaan myös silloin kun sitä eniten tarvitaan. Laskelmissa matalaenergiatalon lämmitykseen ja käyttöveteen (5 h.) voisi riittää 20.000 kw. Säästö olisi vuodessa 13.000 kw, joten takaisinmaksuaika venyy yli 10 vuoteen.
Toisena vaihtoehtona on ollut poistoilmapumppu ja puukattila, joka tosin on hieman vaivalloisempi. Otetaanko aurinkokeräimistä energia suoraan vai lämöpöpumpun avulla? Varaajan pistän joka tapauksessa, joten mitä puukattila sekä aurinkolämmitysjärjestelmä maksaa? Onko 1:3 katto aurinkokeräimille liian loiva? Miten pitkään lämpöä saa irti auringosta?
Löytyy paljon tietoa. Suomessa ainakin Rica.fi tai aurinkotori.fi
Kyllä 1:3 lape riittää ja tulee siistimpi kun on lappeen tasossa mutta jyrkempi parempi, saa lämpöä paremmin myöhään syksyllä ja aikaisin keväällä, itselläni on 30 astetta ja telineissä katolla asun maalla missä naapuruus ei haittaa.
Lämpöä saa keskimäärin noin viisi-kuusi kuukautta vuodessa.
Täällä oli edullinen pakettitarjous kaikkine laitteineen.
http://cgi.ebay.de/Solaranlage-Viessmann-Vitosol-5-06qm -Solarspeicher-300_W0QQitemZ180094779091QQihZ008QQcateg oryZ125068QQrdZ1QQcmdZViewItem
Ei sivu auennut, ehkä myöhemmin.
Tässä erään rakentajan kustannuslaskelma lainasin näiltä sivuilta.
Aurinkolämmitys:
suluissa () kirjoittajan huomautukset.
Aurinkokeräin, 6,4 neliömetriä 1 750 € ( nämä neliöt ei riitä sinulle)
Varaaja 270 l,(liian pieni) aurinkolämpökierukalla 1 200 €
Pumppuyksikkö 500 € (näin Hanakat tarj. 290.-)
Kalvopaisunta-astia, 12 l 30 €
Ilmanpoistoventtiili, automaattinen 20 €
Säädinyksikkö 150 €
Kupariputki 18 mm 140 € (kupariputken halkaisija
riippuu keräimien lukumäärästä)
Putkieriste, villa 88 € (Umpisolu muovi eriste parempi ja helpompi asentaa)
Putkikiinnikkeet 32 €
Lämmönsiirtoneste 30 €
Keräimen reunapellitys 30 €
Putkiasennustyöt 320 €
Keräimen asennus 320 €
Säätimen ja pumpun sähköasennus 160 €
Yhteensä 4 770 €
Sillä säästää noin 2.000 Kwh vuoteen, kun systeemiä osaa käyttää hyvin.
Käy katsomassa tämän osan edelliseltä sivulta kohdasta Aurinkolämpö - kallistako siellä oli 90 vastausta aiheesta, suhtaudu kuitenkin varauksella vielä tyhjiöputki keräimeen, vaikuttaa myyjän kehuskelulta.
Aurinkokeräimien kierukka luovuttaa lämpönsä varaajan alaosassa ja on suljettu 2,5-3baarin paineinen 40%.n vesiglykoli seos ja automatikka ohjaa sitä.
Itse olen lämmittänyt jo 15v puilla nyt vaan halusin saada vaivattomuutta lisää ja varsinkin kesäaikana jolloin lämmityksen ja lämpimän käyttöveden teon sai unohtaa kokonaan.
Tällä voi leikkiä, ja siiitä saa myös kustannusarvion irti.
Sillä voi rakentaa erilaisia vaihtoehtoja tukijärjestelmineen.
Kannattaa tutustua.
http://lammitysjarjestelmat.hosting.ambientia.fi/tyyppitalovertailu.php
Voin ilmoittaa teille, että pelletit ja jätepuukattilat tulevat olemaan tulevaisuudessa kaikkein kallein tapa lämmittää. Miksi ? Tulevaisuudessa kaikesta biomassasta tullaan käymään entistä kovempaa kauppaa sitä alkavat polttamaan entistä suuremmat yksiköt joka nostaa polttoineen hintaa väistämättä. Ainut oikea lämmitysratkaisu pientaloon on tulevaisuus huomioiden on maalämpö tai suora sähkö riippuen siitä miten globalisaatio kurittaa suomea. Jos teollisuutta siirtyy roimasti ulkomaille sähkön hinta pysyy maltillisena kuten Kara omassa tutkimuksessaan ilmaisi. Jos taas ei maalämpö on järkevin ratkaisu. Eli valitsisin maalämmön sen hinnan ennustaminen on helpointa.
Entä kun paperiteollisuus häipyy Suomesta niin on kaikki paikat puuta täynnä ja hinnat laskee.
Siinä sekoaa vain poltsi. Mitä useammalta "tietävältä ammattilaiselta" kysyt, sen useampia vaihtoehtoja tulee kunkin mieltymysten mukaan. Faktaa todella vähän. Tämä palsta näiden asioiden ruotimiseen ehdottomasti heikoin vaihtoehto, kuten muutkin vastaavat palstat.