Moi, mun ongelmani on ehkä joidenkin mielestä varsin erikoinen ja outo. En välitä, haluan silti purkaa sydäntäni:(
Eli olen kohta 23-vuotias esikoisen odottaja. Olen vakituisessa suhteessa huomaavaisen ja fiksun miehen kanssa, asumme yhdessä, tulevaisuutta suunniteltu ja toivomme (niin kuin varmasti jokainen) elävämme yhdessä ikuisesti. Miehellä on jo lapsia ennestään ja hoitaa niitä hienosti ja esimerkillisesti, mutta etäisänä..
Minun menneisyyteeni tai jopa vielä viimeiseen vuoteen kuuluu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Huumeita, päihteitä, prostituutiota ym rikoksia.. Elämä on ollut vauhdikasta mutta kamalaa, jotain ihan muuta kun halusin. No, kävi nämä perinteiset eli -> löysin miehen joka pelasti minut kirjaimellisesti katuojasta, rakastuimme ja aloimme seurustelemaan. Mieheni tiesi kuvioni jo ennestään, olinhan kuuluisa joka paikassa ja baarissa tekemisistäni ja mies sattuu olemaan ravintolan työntekijä. En edelleenkään ole ihan kunnossa, on paniikkia, alko-ongelmaa, syömishäiriötä, masennusta....
Meille nyt kuitenkin on tulossa vauva. Vahinko mutta mies oli salaa toivonut... joten halusimme ehdottomasti pitää lapsen. Olen ollut raittiina koko raskauden ajan, nyt olen n. puolessa välissä.
Mies on luvannut tukea minua raskaudenaikana ja pitävänsä huolta sekä minusta että lapsesta. Ja haluaa kanssani naimisiin jne.. Meillä meneekin ihan hyvin, uskomattoman hyvin. Olen vain epävarma tulevasta äidinroolistani. Oma äitini on luvannut tukea, samoin siskoni..mutta pelkään niin paljon tätä muutosta, kaikkihan tässä muuttuu! Pelkään senkin puolesta etten ole vielä terve (masennus, päihdeongelma..) olen päättänyt että tervehdyn, mut eihän se välttis niin helppoa ole toteuttaa kuin mitä on ehkä sanoa.
Suurin pelkoni tuntuu kuitenkin olevan yksinjäämisen pelko? Mitä jos mies ei hoidakaan lasta kun se syntyy? Jos kaikki vastuu, arjen pyörittäminen jää minulle, miten sitten käy? Olen niin paljon käynyt näillä keskustelusivuilla hakemassa tietoa ja vastauksia kysymyksiini, ja olen huomannut että moni äiti valittaa/suree kun on jäänytkin yksin asioiden kanssa - miestä ei ehkä kiinnosta tai huvita, työt ja nukkuminen ovat tärkeysjärjestyksessä ykkösenä monella miehellä. Ja nimen oman naiset ovat sanoneet että mies muuttunut lapsen tulon jälkeen.
Kertokaa onko teillä ollut samoja pelkoja, ja ovatko pelkoni turhia vai ihan aiheellisiä? Kuinka teille nyt sitten on käynyt?? Kiitos tuhannesti jos jaksatte vaivautua vastaamaan..

Vastaukset 4
Vanhimmat
usko itseesi ja mieheesi. olet käyny paljon läpi ja nyt noussut ja yrität kovasti. anna itsellesi mahdollisuus. kaikilla on varmaan joskus käyny mielessä nuo samat asiat kun sinulla. ei kukaan ole täydellinen vaikka kuinka yrittää. uskalla puhua miehesi kanssa näistä asioista ja uskalla pyytää apua. niin me muutikin joskus teemme vaikka ei olekkaan ollut niin paljo ongelmia ennen "tätä" elämää. minä odotan nyt toista lastani. ole naimisissa, ollut jo vuosia, ole koha 30v enkä aina ihan varma että olenko aina se hyvä äiti mutta yritän parhaani. miehei on aina osallistunut lapsenhoitoon samoi kun minä vaikka hän on se joka meillä käy töissä ja minä olen kotona. ollaa yhdessä päätetty että minä olen kotona. mutta ei se ole kuitenkaa tarkoittanut sitä että minä hoidan lapset yötä päivää ja hän vaan on kun tulee kotiin. ei vaan tää on kutenki meidän yhteinen juttu ja lapsia on tehty yhdessä. älä hätäile , kyllä kaikki menee varmaan hyvin ja toivon sulle nyt kaikkea hyvää iha mun sydämmen pohjasta asti ja muistan sua iltarukouksissani. oot mielessäni.
ihmisiä olemassa. Myös täällä keskustelusivuilla
Älä turhaan ota paineita tulevasta. Sinä opit hoitamaan lasta aivan kuten muutkin äidit. Kotiaskareista ei kannata ottaa paineita, sillä sinun tärkein tehtäväsi on tutustua lapseesi ja opetella olemaan hänelle äiti. Pikku hiljaa huomaat pyörittäväsi arkea jo tosi hyvin. Kerroit rankasta taustastasi ja jos annat itsellesi aikaa niin luulen että äitiys ja arjen hallinta antaa sinulle itsellesi varmuutta.
Itse sain esikoisen lokakuussa -06 eli olen nyt 5kk vanhan tytön äiti. Meidän neiti oli ärhäkkä koliikkivauva ja kolme ensimmäistä kuukautta elettiinkin täysin neidin ehdoilla. Silloin kun neiti itki minä valvoin, kantelin ja rauhoittelin. Sitten kun neiti nukkui nukuin minäkin. Onneksi mieheni auttoi minua paljon ja antoi myös lepo hetkiä. Mutta suurin apu minulle oli heittäytyminen uuteen tilanteeseen. Kun itseä väsytti ajattelin vain että joskushan tytönkin on nukuttava ja minä lepään silloin. Eli ei kannata odottaa että pieni lapsi mukautuu sinun rytmiin vaan mukaudu sinä hänen. Ja loppujen lopuksi lapsikin tarvitsee pitemmän levähdyshetken joten yövalvomiset loppuvat kyllä jossain vaiheessa.
Mies hoiti meillä suurimmaksi osaksi kotityöt joten minä sain rauhassa opetella imettämään ja hoitamaan lasta. Kuitenkin meilä oli selkeitä tilanteita jotka kuuluivat isälle mm. isä kylvetti.
Pikku hiljaa meillä löytyi normaali rytmi kun koliikkioireet helpottuivat 3kk iässä. Nyt on uskomattoman ihanaa kun neiti nukkuu päivällä pitkiä pätkiä ja saan tehdä kotityöt rauhassa ja olenkin nyt alkanut paneutumaan ruoanlaittoon ja harjoitellut tekemään paljon sellaisia ruokia mitä en ennen ole osannut tehdä. Nautin omasta arjenhallinnan tuomasta äitiyden onnesta.
Olit huolissasi miehestäsi ja yksin jäämisestä. Ainakin meillä mies oli todella haltioissaan pikkuneidistä. Mielellään hän opetteli vauvan hoitoa. Tänä päivä hän onkin jo melkoisen etevä hoitaja ja erityisen tarkka yhteisistä hetkistä tytön kanssa. Ainakin meillä mies nauttii isyydestään täysin eikä pidä sitä "paskamaisena vastuuna".
Onnea sinulle odotukseen ja muista että tällaiset pelot ja huolet kuuluvat oleellisena osana äitiyteen. Sillä sinä olet aloittanut kasvamisen äidiksi.
Uskon, että kaikki menee teillä hienosti. Älä käsitä nyt väärin, kun sanon näin, mutta jos miehesi olisi joku vastuuta välttelevä pelkuri, hän ei olisi alun pitäen alkanut olemaan kanssasi. Hän rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet ja rankasta menneisyydestäsi huolimatta hän haluaa olla juuri sinun kanssasi. Olet hänelle varmasti hurjan rakas! Ja samoin tulee olemaan teidän pienokainen!
Kannattaa kyllä puhua peloistasi miehesi kanssa. Hän voi olla niistä autuaan tietämätön. Kaikkea hyvää sinulle ja teille!