kirjoittakaa tästä!

siis tylsää på finska?
Ei kai tässä ketään nokitella, vaan yritetään saada porukka kirjoittamaan.
Kirjoitusharjoitukset valitettavasti kuuluvat kirjailijanalkujen harrastuksiin.

lähes 200 sivua paksun kirjan. Novelleja. Lyhyimmät vähän yli 10 sivua.(pukki toi) En ole lukenut, kun on pitänyt koettaa pystyisikö samaan kuin oikeat kirjoittajat.

Ehdotus tämä vain oli. Haukutaan sitten toisiamme.

ei uutisessa sanottu, että kyseessä olisi murha!
Voihan äijä olla vaikka bussista pudonnut. Mielikuvitusta ystävä. Mutta miksi putosi?

Eväät on laihat, koska tässä katsotaan kenellä on mielikuvitusta.

Ja sen Gummeruksen nostin esiin, ettei ala kukaan kitistä, että on suoraan kopioitu heidän kirjastaan.

Oliko väärän nimimerkin ehdotus? Vai onko täällä kirjoittajia, vai pelkkiä kriitikoita?

voidaanhan kai säveltää, kun ei ole mistään kilpailusta kysymys. Menin vain helpoimman kautta, enkä vaivautunut keksimään omaa 'uutista'.
Ei juttu saa vieraaseen paikkaan kaatua. Voihan jokainen kirjoittaja muuntaa uutista vaikka kotikaupunkiinsa -kyläänsä.

Ideana vain, että löytynyt tuntematon vainaja, josta ei tiedetä mitään ja poliisi kaipaa vihjeitä.

Sitten vain mielikuvitus hommiin.

Itsekin lupaan jonkinlaisen pätkän kirjoittaa. Nyt on vain liekit hännän alla, ettei ehdi aloittamaan kuin ehkä yöllä.

Moi vähän kiirettä, joten viskaan tähänkin kilpailuhenkisenä yhden tekstini jälleen muokaten vanhaa, aikoinaan jatkonovellipuolella ollutta pätkää.

Joku oli sitä mieltä, että boooooring, mutta minun mielestäni tämä on kyllä aika vinkeä tapa harjoitella kirjoittamista, sillä tästä jatkokirjoittamisesta saattaa hyvinkin syntyä kokonaisuuksia. Sillä muistelen:

Eikö muuten Dostojevski kirjoittanut alkuperin Rikos ja rangaistus tekstinsä lehteen jatkokertomuksena, vai muistanko väärin jostain lukeneeni ? (Oikaiskaa jos muistan väärin, please!)

---

mutta asiaan:
Silvuplee! Tässä siis osallistumistekstini tähän, kun ihan uutta en nyt ehdi kirjoittamaan, mutta ehkä myöhemmin...

¤

Esplanadilta löytyneen hengettömän miehen taskusta oli onneksi löytynyt Mikonkadulla sijaitsevan kasinon kasinokortti. Nykytekniikan avulla lankaa oli siis yllättävän helppo keriä. Valvontakameroiden kuvaamat yölliset tapahtumat kasinolla ja parkkihallien alamaailmassa olivat tallentuneet sekunnilleen. Nyt kun näin kuvan tarkennettuna, niin hämmentyneenä minun oli taas kerran myönnettävä, että siinä oli todellakin Rosa, joka pelisalien kameleonttina hääräili välillä rulettipöytien toisella ja välillä toisella puolella. Tottakai Rosan paluu pelikasinolle oli pantu ylös jo alkuviikosta kasinoiden mustaan kirjaan, siihen globaaliin verkkoon, jonka avulla jäljitetään pelihuijareita. Kasinot tunsivat hyvin tämän usein eri paikoissa tanssi- ja bridge-emäntänä ja pelisalipomonakin toimivan ammattilaisen. Eipä todellakaan ollut minullekaan ensimmäinen kerta nähdä tuo nuori nainen kameroiden ikuistamana. Niinpä silmät tarkkana tuijottelin miehen pelaamista ja Rosan tuttua liikehtimistä, kun hän nyt valkoisessa housupuvussaan kuin puhdas pulmunen menee nopeasti croupierin taakse ja kuiskaa: "Ei enää panoksia, sulje pöytä!"

Nyt he, jotka hänet väittävät tuntevansa kertovat kuin yhteen ääneen, että Rosa on äärimmäisen älykäs, jolle tittelit ja maallinen mammona eivät hirveästi paina. Heidän mielestään hän on aina pitänyt "junailusta", tämä jokseenkin särmikäs eläin. Oikein hätkähdän, sillä kun tarkemmin ajattelen, niin minulle hän on ja tulee olemaan ikuisesti kaunis nukke ja seuralainen. En ymmärrä, enkä käsitä, että oikeasti hän onkin agentti, jonka ÄO on ainakin 170. Mutta hänhän ei ollutkaan minulle Madonna.

Mikä kimurantti juttu voi yhdistää tämän kuolleen miehen ja Rosan?

Tiedän, että Rosan toiveet ja halut tulevat herttasarjojen maailmasta. Hän on välillä kuin pikkutyttö, joka välttämättä haluaa lukea ääneen lapsellisen naiiveja kertomuksia. Lukeminen on hänelle ihanaa ajanvietettä, ja hän sanoi, että sillä tavalla meille tulee yhteinen kokemus. Se oli hänelle tosi tärkeää, se oli kuin kadonnutta aikaa etsimässä; hän uppoutui henkilöihin syvemmälle ja syvemmälle kuin kiehtovaan palapeliin. Vasta nyt käsitän, että hän rakensi niin omaa elämäänsä. Aivan samalla tavalla hän uppoutui laulujen ja runojen kautta suuriin tunteisiin, oppiakseen tietämään mitä on eläytyminen.

Ulkonäkö voi pettää. Rosan siro, nukkemainen olemus antoi signaalin viattomuudesta, mutta sisältä hän on kieroutumien monumentti. Eksoottiset mantelisilmät tuovat raikkaan tuulahduksen idästä, mutta hienostunut puhe, käytös ja ulkoasu saavat vakuuttuneeksi, että taustalla on oikea elinympäristö, hyvä koulutus, hyvä perhetausta.

Totuutena kerrotaan, että hänet oli aikoinaan pikkutyttönä löydetty punaisten lyhtyjen kujalta. Legendana kerrotaan, että hänen isoisänsä on ollut erikoisjoukkojen helikopterilentäjä, joka oli kadonnut viidakkoon.

Kauneus ja myötätunto on vastustamaton yhdistelmä. Rosa on niin kaunis ja niin hyvä näyttelijä, että yhdessäolo jatkuu joskus vieläkin omissa unissani. Noloa tunnustaa, mutta niissä unissani olen alkanut tehdä naiivia omaa tarinaa, omaa herttasarjaa. Näistä unien labyrinteista herään hämmentyneenä ja kiroan alitajuntaani.

Nyt tiedän vain, että en osannut suojella heikompaa astiaa. Joskus öisin, kun Rosa tarrautui lujasti kiinni minuun herättyään omista painajaisistaan, ja yritin saada hänet hereille, etäisyys oli liian pitkä. Hän roikkui minussa kuin muukalainen yössä, ja itki itkemistään tuhottua elämäänsä, lapsuuttaan, nuoruuttaan. Itki kaikkia niitä kertoja, kun miehet kohtelivat häntä kuin jalkarättiä, sillä niin pitkälle kuin hän muisti, olivat hänen kosketustaan tarvinneet vain pahat miehet, eivät hyvät.

Mutta mikä on totuus?
Miksi unissani aina toistuu Rosan suloisen kuiskaava ääni: "Menen viemään sanaa…" ja siihen herään. Pidän tiukasti sydänalastani, pulssini on kohonnut huippulukemiin ja istun sänkyni laidalla kuin tärähtänyt fossiili. Ja kaduttaa, että minäkään en ollut hyvä hänelle. Unissani käteni kurkottavat kerta toisensa jälkeen kuun heijastusta vedestä, ja kuulen hänen sanovan: "Unohda minut!"

Kun ruutu pimenee huomaan rutistavani pahvista tyhjää kahvimukiani rystyset valkeana. Outoa, että tekisi mieleni karjaista, mutta vähään aikaan en saa sanaa suustani, kunnes murahdan huoneessa olijoille:

- Tästä on hyvä jatkaa.

Virkavallalle ei ollut siis ensimmäinen kerta kun näkivät Rosan seurueineen vilahtelevan kuvissa, mutta tämän kuolleen miehen esiintyminen juuri hänen seurassaan vaikutti jokseenkin hämäävältä. Tässä vaiheessa en voinut kuin ihmetellä, että mikä kuvio Rosalla tällä kerralla oikein onkaan menossa, ja haluanko edes olla tässä selvityksessä mukana?

¤
... menikö ihan metikköön ? ? ?

scarabaeus kirjoitti:

Moi vähän kiirettä, joten viskaan tähänkin kilpailuhenkisenä yhden tekstini jälleen muokaten vanhaa, aikoinaan jatkonovellipuolella ollutta pätkää.

Joku oli sitä mieltä, että boooooring, mutta minun mielestäni tämä on kyllä aika vinkeä tapa harjoitella kirjoittamista, sillä tästä jatkokirjoittamisesta saattaa hyvinkin syntyä kokonaisuuksia. Sillä muistelen:

Eikö muuten Dostojevski kirjoittanut alkuperin Rikos ja rangaistus tekstinsä lehteen jatkokertomuksena, vai muistanko väärin jostain lukeneeni ? (Oikaiskaa jos muistan väärin, please!)

---

mutta asiaan:
Silvuplee! Tässä siis osallistumistekstini tähän, kun ihan uutta en nyt ehdi kirjoittamaan, mutta ehkä myöhemmin...

¤

Esplanadilta löytyneen hengettömän miehen taskusta oli onneksi löytynyt Mikonkadulla sijaitsevan kasinon kasinokortti. Nykytekniikan avulla lankaa oli siis yllättävän helppo keriä. Valvontakameroiden kuvaamat yölliset tapahtumat kasinolla ja parkkihallien alamaailmassa olivat tallentuneet sekunnilleen. Nyt kun näin kuvan tarkennettuna, niin hämmentyneenä minun oli taas kerran myönnettävä, että siinä oli todellakin Rosa, joka pelisalien kameleonttina hääräili välillä rulettipöytien toisella ja välillä toisella puolella. Tottakai Rosan paluu pelikasinolle oli pantu ylös jo alkuviikosta kasinoiden mustaan kirjaan, siihen globaaliin verkkoon, jonka avulla jäljitetään pelihuijareita. Kasinot tunsivat hyvin tämän usein eri paikoissa tanssi- ja bridge-emäntänä ja pelisalipomonakin toimivan ammattilaisen. Eipä todellakaan ollut minullekaan ensimmäinen kerta nähdä tuo nuori nainen kameroiden ikuistamana. Niinpä silmät tarkkana tuijottelin miehen pelaamista ja Rosan tuttua liikehtimistä, kun hän nyt valkoisessa housupuvussaan kuin puhdas pulmunen menee nopeasti croupierin taakse ja kuiskaa: "Ei enää panoksia, sulje pöytä!"

Nyt he, jotka hänet väittävät tuntevansa kertovat kuin yhteen ääneen, että Rosa on äärimmäisen älykäs, jolle tittelit ja maallinen mammona eivät hirveästi paina. Heidän mielestään hän on aina pitänyt "junailusta", tämä jokseenkin särmikäs eläin. Oikein hätkähdän, sillä kun tarkemmin ajattelen, niin minulle hän on ja tulee olemaan ikuisesti kaunis nukke ja seuralainen. En ymmärrä, enkä käsitä, että oikeasti hän onkin agentti, jonka ÄO on ainakin 170. Mutta hänhän ei ollutkaan minulle Madonna.

Mikä kimurantti juttu voi yhdistää tämän kuolleen miehen ja Rosan?

Tiedän, että Rosan toiveet ja halut tulevat herttasarjojen maailmasta. Hän on välillä kuin pikkutyttö, joka välttämättä haluaa lukea ääneen lapsellisen naiiveja kertomuksia. Lukeminen on hänelle ihanaa ajanvietettä, ja hän sanoi, että sillä tavalla meille tulee yhteinen kokemus. Se oli hänelle tosi tärkeää, se oli kuin kadonnutta aikaa etsimässä; hän uppoutui henkilöihin syvemmälle ja syvemmälle kuin kiehtovaan palapeliin. Vasta nyt käsitän, että hän rakensi niin omaa elämäänsä. Aivan samalla tavalla hän uppoutui laulujen ja runojen kautta suuriin tunteisiin, oppiakseen tietämään mitä on eläytyminen.

Ulkonäkö voi pettää. Rosan siro, nukkemainen olemus antoi signaalin viattomuudesta, mutta sisältä hän on kieroutumien monumentti. Eksoottiset mantelisilmät tuovat raikkaan tuulahduksen idästä, mutta hienostunut puhe, käytös ja ulkoasu saavat vakuuttuneeksi, että taustalla on oikea elinympäristö, hyvä koulutus, hyvä perhetausta.

Totuutena kerrotaan, että hänet oli aikoinaan pikkutyttönä löydetty punaisten lyhtyjen kujalta. Legendana kerrotaan, että hänen isoisänsä on ollut erikoisjoukkojen helikopterilentäjä, joka oli kadonnut viidakkoon.

Kauneus ja myötätunto on vastustamaton yhdistelmä. Rosa on niin kaunis ja niin hyvä näyttelijä, että yhdessäolo jatkuu joskus vieläkin omissa unissani. Noloa tunnustaa, mutta niissä unissani olen alkanut tehdä naiivia omaa tarinaa, omaa herttasarjaa. Näistä unien labyrinteista herään hämmentyneenä ja kiroan alitajuntaani.

Nyt tiedän vain, että en osannut suojella heikompaa astiaa. Joskus öisin, kun Rosa tarrautui lujasti kiinni minuun herättyään omista painajaisistaan, ja yritin saada hänet hereille, etäisyys oli liian pitkä. Hän roikkui minussa kuin muukalainen yössä, ja itki itkemistään tuhottua elämäänsä, lapsuuttaan, nuoruuttaan. Itki kaikkia niitä kertoja, kun miehet kohtelivat häntä kuin jalkarättiä, sillä niin pitkälle kuin hän muisti, olivat hänen kosketustaan tarvinneet vain pahat miehet, eivät hyvät.

Mutta mikä on totuus?
Miksi unissani aina toistuu Rosan suloisen kuiskaava ääni: "Menen viemään sanaa…" ja siihen herään. Pidän tiukasti sydänalastani, pulssini on kohonnut huippulukemiin ja istun sänkyni laidalla kuin tärähtänyt fossiili. Ja kaduttaa, että minäkään en ollut hyvä hänelle. Unissani käteni kurkottavat kerta toisensa jälkeen kuun heijastusta vedestä, ja kuulen hänen sanovan: "Unohda minut!"

Kun ruutu pimenee huomaan rutistavani pahvista tyhjää kahvimukiani rystyset valkeana. Outoa, että tekisi mieleni karjaista, mutta vähään aikaan en saa sanaa suustani, kunnes murahdan huoneessa olijoille:

- Tästä on hyvä jatkaa.

Virkavallalle ei ollut siis ensimmäinen kerta kun näkivät Rosan seurueineen vilahtelevan kuvissa, mutta tämän kuolleen miehen esiintyminen juuri hänen seurassaan vaikutti jokseenkin hämäävältä. Tässä vaiheessa en voinut kuin ihmetellä, että mikä kuvio Rosalla tällä kerralla oikein onkaan menossa, ja haluanko edes olla tässä selvityksessä mukana?

¤
... menikö ihan metikköön ? ? ?

taisivat yleisesti julkaista jatkokertomuksina noita romaaneja kirjallisessa aikakausilehdessä (ellei oma muistini petä). Ei hän tainnut kuitenkaan jatkikseksi sitä kirjoittaa (ellen ihan väärin muista).

Oma tekstisi oli kerrassaan kiehtova. Rakkaudessa pettyminen tuli siinä erittäin hyvin esiin, koska mulla on siitä tuoretta kokemusta, niin ehkä se kosketti siksikin.

yöpöllöilijä kirjoitti:

taisivat yleisesti julkaista jatkokertomuksina noita romaaneja kirjallisessa aikakausilehdessä (ellei oma muistini petä). Ei hän tainnut kuitenkaan jatkikseksi sitä kirjoittaa (ellen ihan väärin muista).

Oma tekstisi oli kerrassaan kiehtova. Rakkaudessa pettyminen tuli siinä erittäin hyvin esiin, koska mulla on siitä tuoretta kokemusta, niin ehkä se kosketti siksikin.

Kiitos!

Tässä onkin ehkä aiheellista kertoa, että ensimmäinen, siis tämän pätkän ihan alkuperäisen tekstin olen kirjoittanut muutama vuosi sitten kurssilla saadulla tehtävällä: kirjoita otsikolla
Magdalan Maria.

... että näin.