nyt mun on pakko myöntää itelleni se et mul on kai syömishäiriö.. alko joku pari kuukautta sit.. jaksoin kauan olla sillee et söin 600 kalorii päiväs ja liikuin 2 tuntii.. laihduin neljä kiloo.. mulle alettii huomautella laihtumisest.. vaikka en kyl oo laiha läheskää vielä.. 162\54.. varmaa painan enemmä ku ton 54 nyt ku mul on ollu nyt ahmimis jakso.. oon ayöny sikana joku 4 päivää.. ku on ollu pitkää 600 kalorilla nii ei voi hallita ahmimist.. oon ahminu luullakseni joku 2000 kalorii per päivä.. lupasin itelleni et alotan huomen taas kunnolla.. ja mun on pakko koska muuten lihon nää kilot takas.. äsken yritin oksentaa mut kurkku tuli vaa kipeeks enkä saanu mitää ylös.. ahmin ja itken ja sit taas laihdutan.. sosiaaliset suhteet kärsii ku en haluu lähtee mihinkää ku tuntuu et oon niin läski.. mä en jaksa enää tätä.. syöminen hallitsee koko elämää.. onks tällanen jo syömishäiriö nyt sit? :(
niin väsyny!
im so tired :(
3572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuosta kirjoituksesta tulee vähän mieleen mun oma syömishäiriö. Nyt olen tosin jo (lähes) parantunut, syömisongelmat nostaa kyllä välillä päätään, mutta pystyn hallitsemaan ne onneksi. Mun juttu oli aika paljon samaa kuin sun: söin joka päivä mahdollisimman vähän, kunnon ruokaa en usein ollenkaan. Elämä ja ajatukset pyörivät vain ruoan ja syömättä olemisen ympärillä. Paino laski ja laski ja alimmillaan painoin noin 40 kg(163cm pitkä). Olin aina väsynyt ja ärtynyt ja näytin kamalalta. Ystävät ihmettelivät mistä moinen edes johtui sillä olen aina ollut kaunis ja hyvä vartaloinen. Lopulta ammattiapu oli pakko ottaa vastaan. Itse ongelmat kestivät varmaan nelisen vuotta, välillä pahempana, välillä parempana. Paraneminen olikin sitten pitkä prosessi ja ehkä jopa käynnissä edelleen. Lopulta kuitenki huomasin että normaalilla syömisellä ja painon nousulla on niin paljon myönteisiä vaikutuksia elämään että se kannattaa. Kun sain painon ja syömisen normaaliksi kaikki alkoi tuntua ihanalta ja elämänilo palasi. Ystävys-ja perhesuhteet korjaantuivat ja paranivat ja kaikki tuntui sujuvan :) Ilman ulkopuolista apua paraneminen on erittäin vaikeaa ja suosittelen että hakeutuisit jonkinlaiseen hoitoon, se todella kannattaa. Kun huomaat että voit NIIN paljon paremmin ilman syömisongelmia et enää ikinä voisi kuvitella palaavasi siihen. Voimia ja jaksamista sulle :)
mul on ollu aika sama juttu..tai no ei nyt iha..oon lihonu ja laihtunu,joskus eläny iha tosi pienel päivä ravinnol mut ist taas ahminu :( ja nyt oon taas lihonu ku oon ahminu ihan sikana ja yrittäny oksentaakki(mut epäonnistunu)..tää on iha hirveetä varsinki ku oon alkanu vähä aikaa sit vast seurustelee taas ja sit vaa lihon:( mut en voi kyl täst poikaystävälle puhuu :/ mut siis kysymys oli se et oon miettiny jollekki ammattilaiselle puhumista mut en vaa kehtaa mennä..ku mitä jos tää ei ookkaa "oikeeta" syömishäiriöö vaa ne vaa aattelee et vaa tyylii esitän..saatto olla melko sekoo mut toivottavast jotai ymmärsit :)
Kyllä mun mielestä apua pitää aina hakea jos tuntee sitä tarvitsevansa. Se on nimenomaan hyvä että itse ymmärrät että tarvitset apua. Ei sen tarvitse aina olla joku tiety syömishäiriö kaikkine oireineen. Esimerkiksi mulla ei ikinä diagnosoitu mitään suoranaista sairautta, vain voimakkaita anorektisia oireita. Ja oon tosi onnellinen että mut ohjattiin sinne lääkäriin, koska ilman sitä apua olisin varmaan ajautunut anorektikoksi ja olisin ties missä nyt... Hae rohkeesti apua ja puhu läheisillesi, puhuminen auttaa ja läheiset ihmiset voivat auttaa sua hakemaan apua :)