Apua..

en voi sille mitään. en sairasta bulimiaa, mutta nykyään syön paljon enemmän kuin ennen. pelkään, että alan oksentaa, koska niin jo kerran melkein tein, kun ahdisti niin paljon. painoindekseni oli 21 keventäjien sivulla, mutta aina tuntuu, että maha kasvaa. muistan pari vuotta sitten, kun olin ihanan hoikka, mutta nyt tuntuu, kuin vain paisuisin. syön aterioiden välillä, syön ranskalaisia ja muuta rasvaista, mutta ei ne ennen haitanneet. syön jäätelöä ja muuta, mutta talvella ei huvita liikkua. kesällä aloitan sen liikkumisen taas, mutta pahoin pelkään, onnistunko. ja aina kun olen esim juoksulenkillä käynyt, niin tuntuu aina ettei se auta mitään. tietenkään ei, jos syön aina vain. hedelmät tietysti olisi hyvä juttu, mutta aina jotakin on pielessä. pelkään, että sorrun oksenteluun.
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kulta pieni

Äänestä
  • kiitos

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäliikkuja kirjoitti:

en voi sille mitään. en sairasta bulimiaa, mutta nykyään syön paljon enemmän kuin ennen. pelkään, että alan oksentaa, koska niin jo kerran melkein tein, kun ahdisti niin paljon. painoindekseni oli 21 keventäjien sivulla, mutta aina tuntuu, että maha kasvaa. muistan pari vuotta sitten, kun olin ihanan hoikka, mutta nyt tuntuu, kuin vain paisuisin. syön aterioiden välillä, syön ranskalaisia ja muuta rasvaista, mutta ei ne ennen haitanneet. syön jäätelöä ja muuta, mutta talvella ei huvita liikkua. kesällä aloitan sen liikkumisen taas, mutta pahoin pelkään, onnistunko. ja aina kun olen esim juoksulenkillä käynyt, niin tuntuu aina ettei se auta mitään. tietenkään ei, jos syön aina vain. hedelmät tietysti olisi hyvä juttu, mutta aina jotakin on pielessä. pelkään, että sorrun oksenteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu