Kielteinen suhtautuminen

Tämä on pikkujuttu, mutta kirjoitan saadakseni muiden näkökantoja! Suhtaudun kielteisesti alkoholiin. Tyttöystäväni kokeili juomista muutamaan kertaan vuosi sitten ollessaan 16. Tutustuimme pian sen jälkeen ja olin juomista vastaan, jonka jälkeen hän sanoi ettei hänellä ole tarvetta juoda, varsinkaan jos minä en siitä tykkää. Ei kuulemma edes kaipaa sitä nykyään, koska sellainen elämäntapa ei sopinut hänelle, mutta suhtautuu myönteisesti siihen että voi maistaa jossain bileissä tms. (Ei kuitenkaan tee sitäkään, sanoo vain ettei siinä olisi mitään pahaa hänen mielestään). Minusta juominen tuossa iässä ei ole millään lailla järkevää tai tarpeellista, vaan siitä saattaa helposti syntyä riippuvuus ja kulutusmäärä lisääntyä. Lisäksi se tuntuu massan mukana menemiseltä. Jotenkin vastenmielistä kun tyttö ja vieläpä noin nuori on alkoholin parissa, vaikkakin sitten vain maistamassa eikä juomassa itseään känniin. Tulevat mieleen kaikki teinit jotka riehuvat siideripullo kädessä! Hän on sellainen "kilttityttö" ja jotenkin tuo hänen suhtautumisensa asiaan ei mielestäni sovi hänelle. Olen itse 19 enkä juo tai polta... Miten tähän asiaan kannattaa suhtautua, miten te muut suhtautuisitte? Olisitteko pelkästään iloisia siitä ettei hän käytä alkoholia? Minua kun häiritsee tuo hänen näkökantansa, vaikka faktathan ovat kyllä tärkeämpiä!
1344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olisin tosi ylpeä, ettei nuori juo. Tai ylipäätään lähträä niiden kanssa. Minä en ole tykännyt läträtä viinasten kanssa, en nuorena enkä nytkään. Perheessäni ei kukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkoholiin! kirjoitti:

Tämä on pikkujuttu, mutta kirjoitan saadakseni muiden näkökantoja! Suhtaudun kielteisesti alkoholiin. Tyttöystäväni kokeili juomista muutamaan kertaan vuosi sitten ollessaan 16. Tutustuimme pian sen jälkeen ja olin juomista vastaan, jonka jälkeen hän sanoi ettei hänellä ole tarvetta juoda, varsinkaan jos minä en siitä tykkää. Ei kuulemma edes kaipaa sitä nykyään, koska sellainen elämäntapa ei sopinut hänelle, mutta suhtautuu myönteisesti siihen että voi maistaa jossain bileissä tms. (Ei kuitenkaan tee sitäkään, sanoo vain ettei siinä olisi mitään pahaa hänen mielestään). Minusta juominen tuossa iässä ei ole millään lailla järkevää tai tarpeellista, vaan siitä saattaa helposti syntyä riippuvuus ja kulutusmäärä lisääntyä. Lisäksi se tuntuu massan mukana menemiseltä. Jotenkin vastenmielistä kun tyttö ja vieläpä noin nuori on alkoholin parissa, vaikkakin sitten vain maistamassa eikä juomassa itseään känniin. Tulevat mieleen kaikki teinit jotka riehuvat siideripullo kädessä! Hän on sellainen "kilttityttö" ja jotenkin tuo hänen suhtautumisensa asiaan ei mielestäni sovi hänelle. Olen itse 19 enkä juo tai polta... Miten tähän asiaan kannattaa suhtautua, miten te muut suhtautuisitte? Olisitteko pelkästään iloisia siitä ettei hän käytä alkoholia? Minua kun häiritsee tuo hänen näkökantansa, vaikka faktathan ovat kyllä tärkeämpiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu