Tämä on pikkujuttu, mutta kirjoitan saadakseni muiden näkökantoja! Suhtaudun kielteisesti alkoholiin. Tyttöystäväni kokeili juomista muutamaan kertaan vuosi sitten ollessaan 16. Tutustuimme pian sen jälkeen ja olin juomista vastaan, jonka jälkeen hän sanoi ettei hänellä ole tarvetta juoda, varsinkaan jos minä en siitä tykkää. Ei kuulemma edes kaipaa sitä nykyään, koska sellainen elämäntapa ei sopinut hänelle, mutta suhtautuu myönteisesti siihen että voi maistaa jossain bileissä tms. (Ei kuitenkaan tee sitäkään, sanoo vain ettei siinä olisi mitään pahaa hänen mielestään). Minusta juominen tuossa iässä ei ole millään lailla järkevää tai tarpeellista, vaan siitä saattaa helposti syntyä riippuvuus ja kulutusmäärä lisääntyä. Lisäksi se tuntuu massan mukana menemiseltä. Jotenkin vastenmielistä kun tyttö ja vieläpä noin nuori on alkoholin parissa, vaikkakin sitten vain maistamassa eikä juomassa itseään känniin. Tulevat mieleen kaikki teinit jotka riehuvat siideripullo kädessä! Hän on sellainen "kilttityttö" ja jotenkin tuo hänen suhtautumisensa asiaan ei mielestäni sovi hänelle. Olen itse 19 enkä juo tai polta... Miten tähän asiaan kannattaa suhtautua, miten te muut suhtautuisitte? Olisitteko pelkästään iloisia siitä ettei hän käytä alkoholia? Minua kun häiritsee tuo hänen näkökantansa, vaikka faktathan ovat kyllä tärkeämpiä!
Kielteinen suhtautuminen
alkoholiin!
4409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toisaalta olisi vähän outoa jos joku ei koskaan edes kokeile dokailua. Ja taitaa se kokeilun aika olla sen iän jälkeen kuin on inhonnut viinaa yli kaiken. Vähän sama asia kuin seksikin. Kaitpa siltä jo pesää saa, onhan se täysi-ikäinenkin. Vai erehdyitkö kokeilemaan alaikäistä????
Liekö montaakaan joka ei ole kaljaa juonut eläissään? Puritaanithan laskevat senkin juopotteluksi. Pääasia että ei kokeile sukurutsaa tai...
"Pääasia että ei kokeile sukurutsaa tai..."
Kannabista. Se nyt loppupelistä kuitenkin on pahin piikkihuumeista. Se tapppaa kerrasta. Älkää ikinä piikittökö kannabista yli 3 litraa.
Ulkoisten massojen paine on kova alkoholikokeilujen suuntaan. On erinomaisen hienoa, että olet henkilökohtaisella tasolla kyennyt pitämään pintasi ja valitsemaan toisin.
Ja vielä sitäkin parempi, jos kykenet pureskelemaan pari allaolevaa lisäpointtia:
1. henkilökohtaisten valintojen/näkemysten/mieltymysten rajaaminen omaa itseä koskeviksi
2. henkilökohtaisten valintojen/näkemysten/mieltymysten erottaminen faktoista (mitä ne faktat sitten olivatkaan)
3. järkevyyden ja kielteisyyden ja erottaminen toisistaan
t. logiikka
...Kukin taaplaa tyylillään!
...ja toivon heille hyvää jatkoa yhdessä/erikseen valitsemallaan taapelilla!