Koulussa puhuttiin kaikista palveluista ja läheisten kokemuksista elää sim. vammaisen lapsen kanssa. Mutta minua alkoi kiinnostaa että minkälaista se vammaisen elämä on, niin että vammainen itse kertoo? Tunteista jne..
Hei. Haluaisin tietää minkälaista elämä on vammaisena?
SosionoomiOpiskelija85
202239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
kaikki olla ihmisiä. Vammaisella on vain yksi erilainen piirre, eli oma vammansa. Se ei vaikuta yhtään mihinkään muuhun, kuin vaikka minulla liikkumiseen. Se ei muuta tunteita, elämää miksikään muuksi.
Itse olen elänyt elämääni tuntien ja rakastaen, vihaten, peläten, ihan koko tunneprismalla, ihan kuten kuka tahansa.
Vamma on siis vain yksi piirre ihmisessä, kuten vaikka silmien väri. Se voi haitata elämää, muttei estä elämästä sitä.
noistahan tuo selviää.. jos vaan kiinnostusta riittää.
täällä on sua vuotta vanhempi vammainen sosionomiopiskelija..Mitäs haluat tietää? Vammaisen elämä ei välttämättä poikkea juurikaan "terveen" elämästä, mutta toisaalta, vamma voi rajoittaa elämää hyvinkin paljon..
Voisiko joku kertoa esimerkiksi minkälainen normaali päivä teille on, mitä se sisältyy. Millä tavalla te katsotte omaa rajoitetta?
ihan oikealla asialla, kun sosionoominkin kirjoitat virheellisesti?
vaikkapa vaikeavammaiselle henkilökohtaisen avustajan loman tuuraajaksi tai mee kesätöihin johonkin palvelutaloon, saat konkreettisen näkymän vammais liveen. Täällä foorumissa jokainen pystyy kertoo ihan mitä vaan tai olla kertomatta. Oppiminen menee silloin paremmin perille kun itse kokee ja näkee.
Anteeksi vaan jos olen suomenruotsalainen, onko se rikos?
Olen menossakin päiväkeskukseen ja työkeskukseen Lohjalle töihin vammaisten kanssa, mutta meillä onkin torstaiksi tehtävä selvittää minkälaista vammaisen elämä on? Joten ajattelin että joku olisi voinut esim. kertoa normaalista päivästä, mitä teette ja ajatuksianne vammaudesta? Olisin vaan hyvin kiittollinen jos joku kertoisi, enkä saisi hirveästi vihaisia vastauksi...
vain koska tunnut oppimishaluiselta muutenkin. Neuvosta ei kannata suuttua.☺
Sitä paitsi täällä oppii epäilemään.
Oletpa joutunut visaisen tehtävän eteen. Minusta tuo tehtävän asettelu sisältää streotypisen ajatuksen siitä, että olemmassa joku tietty "vammaisen arki", joka on tietynlainen ja johon vamma jollain tietyllä tavalla vaikuttaa. Taatusti arki on erillainen, jos olet, vaikka lapseton uraohjus tai eläkkeellä oleva alle kouluikäisten lasten isä.
Ihan alkuun voit kertoa siellä koulussa, että käsitettä "vammaisen arki" ei ole olemassakaan. Joku käy töissä, joku opiskelee, jollekin sopivaa hommaa ei ole löytynyt. Ihan niinkuin vammattomienkin arjessa, ehkä prosentuaalinen jakauma saattaa vähän poiketa. Yksittäisen vammaisen ihmisen arki on kuitenkin ihan yhtä monimuotoista kuin yksittäisen vammattoman. Jokseenkin yhtä mahdotonta on yrittää selvittää kovinkaan kattavasti millaista on maahanmuuttajan arki, tai millaista on miehen tai naisen arki.
Jollakin joihinkin tavallisiin askareisiin kuluu vähän enempi aikaa toimintarajoitteesta johtuen, mutta jollakin ei. Joidenkin täytyy miettiä kulkemistaan sen mukaan, pääseekö kohteessa liikkumaan ilman apua, joidenkin toisten menemiseen se ei vaikuta.
Ehdottaisinkin, että ottaisit ja miettisit, että mitä se vammaisuus oikein tarkoittaa. Melko nopeasti huomaat, että käsite on niin mahdottoman laaja, ettei se varsinaisesti tarkoita oikein mitään. Onpahan vain termi täyttämään ihmisessä sisäsyntyistä luokittelun tarvetta. Sitten kun olet tovin eritellyt käsitteitä, on hyvä mennä johonkin palvelukotiin käsittelemään eritteitä.
Tosi hyvin kirjoitettu...mahtava! =)
kun vammainen tekee eritteistään asiaa? :)
"Voisiko joku kertoa esimerkiksi minkälainen normaali päivä teille on, mitä se sisältyy."
Torstaina olin töissä. Siellä lähinnä istun tietokoneen ääressä, käyn lounaalla, soitan puheluita, juttelen työkavereiden kanssa.
Töiden jälkeen kävin kaupassa.
Paistoin ruoaksi kanafileitä, mutta salaattia en jaksanut tehdä itse. Ostin fetasalaatin kaupan tiskiltä.
Katsoin yhdet uutislähetykset ja Ylen A-talkin.
Suurin ero "normaalin" arkipäivään taisi olla se, että ajoin taksilla ja soitin kyydin paikallisen kuljetuspalvelukeskuksen kautta. Ei tullut kimppakyytiä, joten istuin Mersussa ihan yksin.
Sivussa join pari lasia punaviiniä.
Ja nyt ajattelin mennä nukkumaan.
Joitko sinä sitä viiniä matkalla töihin? Mihin tämä maailma on menossa?
;-)
vammaisten elämästä, vai tarkoitatko esim. kehitysvammaisia, cp-vammaisia, näkövammaisia, kuulovammaisia, tuki- ja liikuntaelinvammaisia, keuhkovammaisia, jne jne. Tästä kysymyksestä, johon oman vastaukseni kohdistin saa käsityksen, että olet menossa perehtymään kehitysvammaisten päiväkeskustoimintaan tms. Tarkenna vähän kysymystäsi niin saat parempia vastauksia! Silloin voisin itsekin vastata, olen yli 60-kymppinen syntymästäni asti liikuntavammainen, jolla on melko pitkä kokemus elämästä... ja sosionoomeista...
... vaan se viinilasi meni siis illalla tv-ohjelmien seurana.
Teksti vähän hyppeli.
Esimerkillä halusin kuvata, ettei vammaisen päivä aina eroa tavallisen ihmisen päivästä mitään. Vamma on vain yksi haitta tai hidaste, ei elämän määrittäjä. Tietysti hyvin vakava vamma voi ollakin jo aika määräävä tekijä.
tietenkin vamman vaikeudesta,itselläni on tällainen selkäydinvamma, pyörätuolissa istuskelen (MMC on vamman latinankielinen lyhennys) ja voin kyllä sanoa ettei tämä kyllä estä elämästä ihan samanlaista elämää kun kuka tahansa terve...se on vaan itsestään kiinni sitten haluaako olla "rajoittunut"
Minulla on 2 keinoniveltä,polvessa ja lonkassa ja synnynnäinen lonkkavika,kolmas nivel tulossa.Ei päivää ilman särkyjä,kylmät kosteat kelit vaikuttavat ja kävely hankalaa.Tunnetasolla;Katson haikeana toisia ihmisiä, kun he pystyvät juoksemaan, pyöräilemään ja yleensä terveen lailla liikkumaan.Ja kuitenkin olen vasta 47v. ja nyt työkyvyttömyyseläkkeelle jäämässä.Ja se jatkuva ihmisten tuijottelu, kun onnun pahasti. Ei päässäni ole mitään vikaa, vaan jaloissani.Suu auki tuijotetaan, kun kävelen ohitse, se häiritsee.Empä usko, että kenelläkään käy kateeksi elämääni.
lihasrappeuma. Istun sähkärissä, syön, katson tv:tä, ulkoilen, käyn elokuvissa, jääkiekkomatseissa, konserteissa ja teatterissakin silloin tällöin. Käytän hengityslaitetta. Koen eläväni täyspäinoista elämää samalla lailla kuin muutkin ihmiset. Ainoa ero on, että teen näitä kaikkia avustajan kanssa. Missä ikinä liikunkin, mulla on aina avustaja mukana.