Mutta monia se auttaa ja se on hyvä se. Haluaisin nyt kertoa kuitenkin hieman omia kokemuksiani. Olen kerran ollut katkolla hoidossa, olin siellä siis ihan sairaalakuteen päällä, en ottanut sinä aamuna alkoholia ja kävin ostamassa evääksi vähän suklaata ja tupakkia. No, loppujen lopuksi olin siellä katkolla about kolme tuntia ja lähdin pois, koska en tehnyt juuri muuta kun istuin jatkuvasti tupakkahuoneessa ja ravasin veskissä. Eli koin helpommaksi pysyä järjissäni kotona selvinpäin. Niinpä juttelin siellä sitten ja vaikka mulle suositeltiin että jäisin sinne ainakin pariks päiväski, niin pidin pääni, lähdin himaan ja olin selvinpäin muistaakseni noin viikon. Koska olin päättänyt olla selvä ja halusin olla selvä ja kotona tutussa ympäristössä olokin oli parempi. Mutta mulla on yleensä ollut kaks viikkoa aina raittiutta ja kaks viikkoa juopottelua, eli jos päätän olla kuivilla, niin pystyn siihen.
Katko ei auta kaikkia
Kokenus miesh
141393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuohon: Kaks viikkoa aina raittiutta ja kaks viikkoa juopottelua, eli jos päätän olla kuivilla, niin pystyin siihen, katkolla on myös oltu kymmenkunta kertaa ja siellä päätin että nyt ollaan pitkän aikaa "raittiina" no se pitkä raittius oli mun kohdalla muistaakseni 12 vrk. ja taas mentiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ollut koskaan raittiina koska alkoholi hallitsi minua kokoajan, päänuppi ja keho pakottivat minut tuohon vajaan parin viikon taukoon koska ne ei kestäneet kokoaika juopottelua.
Niin, totta. Mulalkin on elimistö yksinkertasesti mennyt niin huonoon kuntoon rankan juomaputken jälkeen, että oon suorastaan joutunut juomaan väkisin8niin kova alkoholinhimo) ja mennyt niin surkeaan kuntoon että oon oikeesti luullut kuolevani8meninannut tukehtua esim. omaan ''oksennukseenn'', vaikkei mitään oksennusta oo oikeestaan ees tullut, kun ei oo mitään nauttinut, siis ruokaa ja enimmäkseen vaan maannut puolkuolleessa olotilassa).
Terveyttä ei takaisin saa,menisit katkolle,tai näytä oletko mies,ja lopetat koko ryyppäämisen
Itse asiassa en tunne ketään, joka olisi raitistunut katkolla. Alkkikset menevät sinne vaan tarkoituksenaan lepäillä pari päivää ja saada diapam-resepti. Nappien voimalla jaksaa sitten taas ryypätä ja sekoilla muutaman viikon kunnes voimat ja pillerit loppuvat ja sitten taas katkolle. Ja yhteiskunta maksaa tietenkin koko lystin. Aika suuri osa niistä pameista päätyy tietenkin katukauppankin. Mielestäni katko ei ole ainoastaan turha paikka vaan myös haitallinen.
on ollut ties kuinka monta, ainakin 10, vuotta, mutta hän meni katkolta päästyään jo seuraavana päivänä AA-ryhmän kokoukseen ja liittyi AA:han.
Käy hyvin vastuullisessa työssä, maksaa veronsa ja muutkin kulunsa.
Mutta minä en tunne valitettavasti ketään. Kaikki alkkistuttuni siellä käyvät yhtenään ja sitten sieltä päästyään yrittävät baarissa vaihtaa pameja kaljaan. Pakollinen hoitoonohjaus katkon jälkeen olisi paikallaan. Terapiaa tai AA:ta.
Mitä järkeä yleensäkään jakaa alkkiksille pameja? Eikö ne tajua siellä katkolla että ihminen jolla on yksi riippuvuussairaus kehittää helposti toisenkin ja bentsoriippuvuus on vielä koukuttavampi kuin viinariippuvuus???
Yhden (itseni) joka raitistui katkolla käynnin jälkeen. Menin katkon suosituksesta Myllyhoitoon ja jatkan AA:ssa. Tämä tapahtui 16 vuotta sitten.
Enkä huikkaakaan ole ottanut - enkä ota -
Hohhoijaaa...
Riittääkö se pari viikkoa. Ei riitä. Se ON hyvä.mutta se ei riitä,jos/kun taas palkitses itses siitä.
Mene takaisin katkolle ja ole siellä kaksi viikkoa ! Itsesi takia.
Usko tai älä , sä tarvitset sen tauon !
mun alkkistuttuni ovat melkein kaikki ennenaikaisessa haudassa! ei ole montaa jäljellä meikäläisen tutuista ihan yhdenkäden sormissa on, ja lähtö 25v-20v sitten 50, tai ehkä enämpikin, joten kato on ollut kova ei yksikään luonnolliseen, ei tautiin ei muuhun vaan yksinkertaisesti juoppouden aiheuttama kuolema ai onhan niitä muutama onnettomuuksiin mutta kun nekin kännissä hukkumiset murhat ja tosiaan neki juominkien seurauksena. ehkä myös tässä on ikä kysymys koska kaikkien kuolleiden ikä suurimmaksi osaksi yli 50v, on siellä muutama 39, 46, 49, ja koviin huumeisiin muutama alle 30v, jaa ei ne oluttkaan juoppoja tai olivat nööseinä juomassa. kauheaa. minä olen saanut raittiuden. ei ole mun entisiä ryypykaverita montaa tässä enään. jaa juttuhan oli katkohommista, juu kyllä niissä laitoksissa tuli käytyä, myös terv.keskuksen vuodeosastolla, katkaisuhoidossa muutamia kertoja, ja sitten kerran iski päähän ajatus muutoksesta, ja näin sieltä ulos tullessani en enään ole ottanut, ja aikaa on kunut jo vuoskymmen siitä, ja se oli asennekysymys, asennoiduin asiaan päin vastoin kuin ennen. tänäpäivä nään asiat selvänä, ja ihmeellisen helppoina, mitä se ei suinkaan ole aina olut. jotenkin ajattelen nyt kuinka väärin ajattelin silloin kaikista asioista, enkö ymmärtänyt, vai en halunnut antaa oikeiden asioiden tulla esille, kätkeydyin viinan taakse. sieltä heittelin vastalauseita nyt aivan selville asioille, eli en nöyrtynyt, taistelin vastaan. huhuh en jaksa enään kirjoittaa asiaa olisi vaikka kuinka.
pitäisi mielestäsi auttaa Sinua tai muita ?
ja mitä tuolla katkolla tässä tarkoitat ?
Toisille on apua katkosta,jos asennoituu oikein,eikä sillain että dokaan taas kun pääsen pois,Toiset saavat avun AAsta,ja jotku raitistuvat yksikseen.Minä raitistuin,kun päätin että nyt riitti,7 vuotta takana selvänä,ja ikinä en tule enään juomaan,mitään sen typerämpää ei ole,ei kannata pilata elämäänsä,
on, kun pääsee eroon juopottelusta, kuka mitenkin.
tuon aloittajan kanssa olisin mielelläni keskustellut siitä miten hän tuon asian/ elämän yleensäkin kokee ja ymmärtää.
ehkä siinä voisi antaa pientä vinkkiä tai johdatella vaikka ajattelemaan tosiasioiden pohjalta tilannetta.
aina sitä toivoo juoville juopoille parempaa, kun itse tietää sen kuitenki olevan mahdollista. vaikkakin raskaan/ helpottavan päätöksen takana.
sinä myös tiedät muutoksen olevan mahdollista mutta miten sen kertoo vielä juovalle ?
no kun kysyttäessä on paikalla vastaamassa, eikai sitä enempää voi.
on toisenlainenkin tapa elää,eikä yhtään hassumpi,vaikkei juokkaan,
katko on mielestäni pääosin vain juoppojen elvyttämis- ja kuntouttamispaikka. Siellä dokaaja saa levätä, hyvää sapuskaa, rauhoittavia mömmöjä, ja palaa taas hyvään juomakuntoon. Tiedän se, kun olen nähnyt touhua läheltä (Espoon a-klinikan katkon yhteydessä toimii aa-ryhmä jossa olen runsaasti käynyt ja siellä vierailee usein katkolaisia)ja eräs aa-kaveri käy välillä dokauksen jälkeen katkolla, haluamattakaan OIKEASTI pysyä raittiina (on sanonut sen mulle suoraan).