Mitähän

Pohdin tässä, kun kesäkin on jo tuloillaan, että mitä laittaisi kasvamaan noin 8aarin pikku savipellolle? Koiranputket, horsmat, nokkoset, takiaiset yms tuntuvat ainakin kasvavan rehevästi kesäisin siinä.

Ajatuksena olisi, että jokusen euronkin voisi kenties saada siitä, mitä kasvattaakin. Ajatuksia ja ideoita, mitä kannattaisi laittaa?
3137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Naapurilla oli savipellollaan 80-luvulla HERNEITÄ monena vuonna.
Käänsivät maan sillä jyrsimellä syksyllä ja keväällä. Jos syksyllä eivät ehtineet käänsivät keväällä muutamaan kertaan.
Kai siinä voi menestyä muukin. Itse en ole vielä savisessa maassa mitään kasvattanut.

Äänestä

Meilläkin on melko savipitoinen peltopläntti ja siinä kasvaa perunat tosi hyvin. Sipulikin (kelta- ja puna, purjo) viihtyy. Ja tuo edellä mainittu herne.

Äänestä
  • on hyvä kasvi, mutta hae hyvä ystävä muutama säkki ihan peruslannoitettua turvetta maanparannukseksi. Niin voit lisätä hyötykasvivalikoimaasi huomattavasti. Kaaalikasvit ovat suoiteltavia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvamaan? kirjoitti:

Pohdin tässä, kun kesäkin on jo tuloillaan, että mitä laittaisi kasvamaan noin 8aarin pikku savipellolle? Koiranputket, horsmat, nokkoset, takiaiset yms tuntuvat ainakin kasvavan rehevästi kesäisin siinä.

Ajatuksena olisi, että jokusen euronkin voisi kenties saada siitä, mitä kasvattaakin. Ajatuksia ja ideoita, mitä kannattaisi laittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu