Viime talvena jotenkin... en osaa selittää, mutta laihduin muutamassa kuukaudessa 10 kiloa. Aika pahaan kuntoon, sillä olin normaalipainoinen sen kaiken "alkaessa" Parantuminen oli hyvin vaikeaa, sillä en enää tiennyt millaista on oikea syöminen. Mitä voisin syödä, mikä on normaaliraja jne... En tiedä tahdoinko lihoa, vaikka olinkin niin hervottoman näköinen.
Jotenkin nyt syksyllä pääsin jaloilleni oikeastaan kunnolla. Sitä kestikin muutaman kuukauden, kun ruoka ei oikeasti enää haliinnut mua. Ei paino, ei mikään siihen liittyvä...
Nyt, jotenkin, olen taas laihtunut muutamia kiloja. Olen vähentänyt syömistäni reilusti, olen ollut pari kuukautta taas sellaisella "kuurilla" Enkä tiedä selitystä? En ollut saanut edes edellisiä kiloja takaisin, vaikka olinkin jo normaalimtoissa jälleen. Silti.. nyt en enää osaakkaan syödä. Nyt tuntuu taas hirveältä, että lihon joka suupalalla. En tahdo, tahdon olla näin siro. Mutta kun on nälkä, mutta en voi syödä, sillä lihon. Vaikka en edes lihoisi, toisaalta tiedän senkin, mulla lihominen hyvin vaikeaa kun on sellaiset geenit nopea ruoansulatus. Silti, välillä, tuntuu että tahdon syödä ja olla laiha. Mutta en voi..en osaa enää. En enää kykene loogiseen ajatteluun, kirjoitin tämänkin vain miten se taas mieleeni tuli.
Mulla meneillään ylioppilaskirjoitukset...jotenkin kauheaa miten rytmi menee niin sekaisin. Nyt on tullut muutamaan päivään syötyä enemmän kuin yleensä ja pelkään, että kohta olen taas läski. Vaikken ole koskaan ollutkaan.. mutta.. en jaksaisi kiduttaakkaan enää itseäni vaikka tekisi mieli olla syömättä taas muutaman päivän tämän takia.. Tämä on toivotonta, en tahtoisi enää käydä näitä juttuja läpi, en jaksa...
Jotenkin nyt syksyllä pääsin jaloilleni oikeastaan kunnolla. Sitä kestikin muutaman kuukauden, kun ruoka ei oikeasti enää haliinnut mua. Ei paino, ei mikään siihen liittyvä...
Nyt, jotenkin, olen taas laihtunut muutamia kiloja. Olen vähentänyt syömistäni reilusti, olen ollut pari kuukautta taas sellaisella "kuurilla" Enkä tiedä selitystä? En ollut saanut edes edellisiä kiloja takaisin, vaikka olinkin jo normaalimtoissa jälleen. Silti.. nyt en enää osaakkaan syödä. Nyt tuntuu taas hirveältä, että lihon joka suupalalla. En tahdo, tahdon olla näin siro. Mutta kun on nälkä, mutta en voi syödä, sillä lihon. Vaikka en edes lihoisi, toisaalta tiedän senkin, mulla lihominen hyvin vaikeaa kun on sellaiset geenit nopea ruoansulatus. Silti, välillä, tuntuu että tahdon syödä ja olla laiha. Mutta en voi..en osaa enää. En enää kykene loogiseen ajatteluun, kirjoitin tämänkin vain miten se taas mieleeni tuli.
Mulla meneillään ylioppilaskirjoitukset...jotenkin kauheaa miten rytmi menee niin sekaisin. Nyt on tullut muutamaan päivään syötyä enemmän kuin yleensä ja pelkään, että kohta olen taas läski. Vaikken ole koskaan ollutkaan.. mutta.. en jaksaisi kiduttaakkaan enää itseäni vaikka tekisi mieli olla syömättä taas muutaman päivän tämän takia.. Tämä on toivotonta, en tahtoisi enää käydä näitä juttuja läpi, en jaksa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsekin tiedän, että vaikka söisinkin, en lihoisi, enkä ole koskaan ollut lihava. Silti.. Ei pysty..
Voimia sinulle
Kerron mun tarinan, voinko auttaa jotenkin?
Alotin laihuttamisen noin vuos sitte mitoista 163/60 ja pahin vaihe oli viime kesä anoreksian kourissa 163/43. Nyt oon terve ja varmaan joku 163/55 vaik en puntaril edes välitä käydä.
Kuitenkiln, mun elämä on muuttunu muutamassa kuukaudessa aaaaaika tosi tosi roimasti. Tässä kiteytetysti.
10 vuotta yhteensä sairastin syömishäiriöitä ja noin vuoden anoreksiaa. Pahimmassa vaiheessa elin masennuksen, ihmispelon, itseinhon, yksinäisyyden, sairauden, ahdistuksen ja kaikenlaisten anoreksian oireiden vallassa. Lisäks ystävät, huumorintaju, itsetunto ja elämänilo katos. Ihan pohjalle vajosin lopussa, enkä edes tajunnu kun vasta nyt, että pikkuhiljaa se kaikki tuli ja vei ihan pohjalle.
No, nyt oon terve enkä oo ikinä edes tienny miltä tuntuu arvostaa ja rakastaa itteään kun vasta nyt. Elämä on ihanaa, on ystäviä, harrastuksia, elämänilo ja terve itsetunto, saan nauttia jokasesta päivästä ja oon löytäny identiteettini ihan muusta kun ulkosesta. :)
Uskon parantumiseen 100%. Haluutsäkin, ennen kun edes sairastut yhtä pahasti kun minä? Harmittelen vieläkin vuosieni tuhaalmista ja turhuutta, mutta ehkä ne ei ole turhia, jos vaan voin olla vaikka sun avuksi.
voi että miten ilonen oon lukea ihmisten juttuja, jotka HALUAA parantua, koska sillon on jo parantuminen alkanu. HYVÄ, oon ylpee ja ilonen susta että haluut parantuu ja siks tuutki paranee 100%.
Kerron mun tarinan.
Ensinnäkin, miksi haluat laihtua, ootko tyytyväinen ittees? arvostatko ittees sellasena kun oot ja rakastatko itteäsi ihmisenä, tajuutko miten upee ja ihana ja ainutlaatunen oot ja siihen ei millääntavalla liity se, miltä näytät? Muuta kun et se on huippubonus että oot JUST sen näkönen kun oot, kaunis ja ainutlaatunen.
Kerron mun tarinan.
Alotin laihuttamisen noin vuos sitte mitoista 163/60 ja pahin vaihe oli viime kesä anoreksian kourissa 163/43. Nyt oon terve ja varmaan joku 163/55 vaik en puntaril edes välitä käydä. Muuten, kärsipä muuten mullakin yo-kirjotukset ton taudin takia.
Kuitenkiln, mun elämä on muuttunu muutamassa kuukaudessa aaaaaika tosi tosi roimasti. Tässä kiteytetysti.
10 vuotta yhteensä sairastin syömishäiriöitä ja noin vuoden anoreksiaa. Pahimmassa vaiheessa elin masennuksen, ihmispelon, itseinhon, yksinäisyyden, sairauden, ahdistuksen ja kaikenlaisten anoreksian oireiden vallassa. Lisäks ystävät, huumorintaju, itsetunto ja elämänilo katos. Ihan pohjalle vajosin lopussa, enkä edes tajunnu kun vasta nyt, että pikkuhiljaa se kaikki tuli ja vei ihan pohjalle.
No, nyt oon terve enkä oo ikinä edes tienny miltä tuntuu arvostaa ja rakastaa itteään kun vasta nyt. Elämä on ihanaa, on ystäviä, harrastuksia, elämänilo ja terve itsetunto, saan nauttia jokasesta päivästä ja oon löytäny identiteettini ihan muusta kun ulkosesta. :)
Uskon parantumiseen 100%. Haluutsäkin, ennen kun edes sairastut yhtä pahasti kun minä? Harmittelen vieläkin vuosieni tuhaalmista ja turhuutta, mutta ehkä ne ei ole turhia, jos vaan voin olla vaikka sun avuksi.