Entisenä bulimikkona olen kiinnostunut onko meillä bulimikoilla jotain yhteistä muutakin kuin siis tämä sairaus.Olen kiitollinen jos bulimiaa sairastavat/sairastaneet viitsitte vastata!
1. Millainen suhde teillä on vanhempiinne? Isään ja äitiin erikseen. Onko läheiset vai etäiset välit? Onko jompi kumpi vanhempi läheisempi? Ovatko olleet vaativia tai hemmottelevia vanhempia?
2. Onko teillä sisaruksia vai oletteko ainoa lapsi?
3. Millainen suhde vanhemmillanne keskenään on? Eronneet? Naimisissa? Onnellisia?
4. Mitä elämässänne tapahtui/oli meneillään kun bulimia alkoi?
5. Oliko teillä bulimian alkaessa poikaystävää? Onko ollut ongelmia suhtautumisessa vastakkaiseen sukupuoleen?
6. Oliko teillä mielstänne bulimian alkaessa tarpeeksi hyviä ystäviä?
7. Onko jotain tyypillistä aikaa päivässä/viikossa kun ahmimiskohtaus iskee? Esim. koulun/töiden jälkeen kotiin tullessa?
8. Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita?
Kiitos jos jaksatte vastata js toivottavasti muutkin voivat nähdä vastauksista jotain mielenkiintoista ja ehkä valaisevaakin!
1. Millainen suhde teillä on vanhempiinne? Isään ja äitiin erikseen. Onko läheiset vai etäiset välit? Onko jompi kumpi vanhempi läheisempi? Ovatko olleet vaativia tai hemmottelevia vanhempia?
2. Onko teillä sisaruksia vai oletteko ainoa lapsi?
3. Millainen suhde vanhemmillanne keskenään on? Eronneet? Naimisissa? Onnellisia?
4. Mitä elämässänne tapahtui/oli meneillään kun bulimia alkoi?
5. Oliko teillä bulimian alkaessa poikaystävää? Onko ollut ongelmia suhtautumisessa vastakkaiseen sukupuoleen?
6. Oliko teillä mielstänne bulimian alkaessa tarpeeksi hyviä ystäviä?
7. Onko jotain tyypillistä aikaa päivässä/viikossa kun ahmimiskohtaus iskee? Esim. koulun/töiden jälkeen kotiin tullessa?
8. Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita?
Kiitos jos jaksatte vastata js toivottavasti muutkin voivat nähdä vastauksista jotain mielenkiintoista ja ehkä valaisevaakin!
Vastaukset 19
Vanhimmat
1.suhde isään..etäinen, suhde äitiin riitaisa, melko etäinen
2.minulla on pikkusisko ja pikkuveli
3.vanhempani ovat eronneet, eivät missään tekemisissä keskenään
4.en tiedä koska sairastuin, tai muista koska oksenteleminen edes alkoi.
5.tuolloin minulla ei ollut poikaystävää, ja suhtautuminen mielestäni normaali vastakkaiseen sukupuoleen. Olen kertonut exälleni sairastavani bulimiaa, eron jälkeen. (kukaan muu ei sairaudestani tiedä)
6.ystäviä minulla on ollut aina paljon,ja on edelleen. Myös erittäin hyviä ystäviä.
7.himo ahmia iskee töistä tai treemasta tullessa, iltaisin yleensä kun on yksin kotona eikä minulla ole mitään fiksua tekemistä, tai mitään mikä saisi ajatukset muualle.
8.en pelkää sosiaalisia tilanteita, olen sosiaalinen, pidän huomiosta ja viihdytän ihmisiä mielelläni. rakastan juhlia ja niiden järjestämistä. Töissä on helppo olla ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen.
Mietiskelin kun luin muitten vastauksia ja tuntuu että muilla elämä on lähestulkoon sekaisin ja minun..melkeimpä kaikin puolin hyvä.
Minulla ei ikinä ole ollut läheistä suhdetta vanhempiini, en siis edes kaipaa sellaista. Inhosin pienenpänä kyllä vanhempieni ainaista riitelyä ja äitimme kuritti meitä aika tehokkaasti myös fyysisesti. Henkinen pahaolo on kai peräisin niiltä ajoilta. En varmaan tuntenut itseäni tarpeeksi hyväksi ihmiseksi, kun tuntui ettei minua rakasteta. Mutta siitä on aikaa, mutta ei kai sitä voi kuitenkaan sulkea pois bulimian alkamisen syistä..
Ainut ongelmani tällä hetkellä on bulimia, joka saa elämästäni äärimmäisen ankean..salailun, masenuksen, itseinhon ym takia..enkä tiedä milloin se alkoi, tai mikä sen lopulta laukaisi.
Minulla todella on ystäviä, erittäin hyviä sellaisia myös. He ovat minulle kuin perhe.
Se miksi en pysty kertomaan asiasta heille kuitenkin vaivaa mieltäni, luotan heihin..tai sitten en. Mutta olenko minä edes luottamuksen arvoinen?
Mitä miehiin tulee..Minä olen aina ollut se joka jättää ja joka satuttaa. En petä enkä tee mitään muutakaan typerää. Mutta se että jätän kesken täydellisen suhteen..luottamuspula, en kestä itseäni kun en pysty kertomaan salaisuuttani.
Elämä on kyllä kummallista.
tämä saattaa tosiaan herättää itse kunkin miettimään elämäänsä ja bulimian vaikutusta siihen.
1. isäni kanssa välit ovat viilentyneet. hän asuu muualla ja tekee paljon töitä, en puhu hänen kanssaan juuri mistään tärkeästä enää. ennen uskouduin hänelle kaikesta. siis ihan kaikesta. harmittaa tämä henkinen etääntyminen, vaikka yhteyttä ollaankin pidetty :/ isä on aina ylistänyt ja ylistää vieläkin, valaa aina puhuttaessa itseluottamusta ja kannustaa. äidistä on parin viime vuoden aikana tullut läheisempi ja nykyään puhun ongelmistani hänelle. välejämme kuitenkin hirtää se, että olen yhä hieman katkera äidilleni elämässäni tapahtuneista ikävyyksistä, jotka osittain äiti olisi voinut estää. äiti taas tuntee näiden ikävyyksien takia olevansa huono äiti. tällä hetkellä tuntuu ettei tukea kovin ole, sillä meillä ei kemiat äidin kanssa kovin pelaa, ihan vaan siitä syystä että olemme toistemme vastakohdat. isäni kanssa olen taas täysin samanlainen, mutta hänestä olen etääntynyt. isäni ei ole koskaan ollut vaativa, mutta aina potkinut pepulle. äiti taas ei ole ikinä auttanut koulunkäynnissä, edes apua pyytäessäni. ja silti hän odottaa minulta kymppejä! kovin yksin töitä tehtyäni ja saavutettuani nuo kympit, hän kohauttaa olkiaan ja toteaa jaajaa, ihan kuin olisi joku itsestäänselvyys! alkaa ärsyttää kun ajattelenkin. äitini suvussa pitää olla yksinkertaisesti paras. tädit ja sedät kirjoittaneet L:n paperit ja ovat korkeasti koulutettuja. niinpä ainoa puheenaihe sukujuhlissa on meidän serkusten arvosanat. ja jos jollain huono arvosana sattuu olemaan ihan vaan vaikka käsitöistä, niin sitä sitten kauhistellaan. en olekaan tajunnut kuinka tuo noin paljon ärsyttää :D no tulipahan nyt itsellekin selvitettyä.
2. on veli ja sisko. olen vanhin ja näytän esimerkkiä. olen jo "aikuinen", joten minun asioihini ei enää puututa ja minun oletetaan pärjääväni mitään apua. siskoni ja veljeni ovat nyt isälleni tärkeimmät. tai olenhan minäkin. isäni vaan ei enää koe tarvetta tukea minua vaan keskittyy pienempiin. apua ja rakkautta tässä tarvitaan vaikka täysi-ikäisiä ollaan :(
3. eli eronneet ovat. molemmilla on uudet perheet. ja tuntuu että olen molemmissa perheissä vain puolijäsenenä. vähän kahtiajaettu olo. mutta molemmat ovat onnellisia tahoillaan, ja siitä olen ihan iloinen.
4. ensiksi oli anoreksia. se alkoi huomaamatta hankalan perhetilanteen aikana. muutimme juuri äitini miesystävän kanssa toiselle puolelle kaupunkia. enkä edes tuntenut miestä, noin 4 kertaa näin ennen kuin hän liittyi perheenjäseneksi. se oli kova pala, joiduin jättämään ystäväni, jotka lähes koko lapsuuteni olivat asuneet naapurustossani. oli hirveää kun ei voinut juosta äkkiä naapuriin ja purkaa tunteita kaverille. muuton jälkeen en käynyt kavereillani enää lähes ollenkaan johtuen pitkästä välimatkasta . Niin ja sitten kävikin ilmi, että äidin mies on pahemmanluokan alkoholisti. eikä äiti suinkaan jättänyt häntä. yli kaksi vuotta elettiin sen viinan löyhkän keskellä. äiti heitti miehen lopulta pellolle ja tämä teki itsemurhan. ja samaan aikaan vetreällä isoisälläni todettiin syöpä, johon tämä kuoli 2 kk sisällä analyysista. en voi vieläkään käsittää sitä. kaipaan häntä mielettömästi. sairastuin masennukseen, josta puolen vuoden aikana onneksi toivuin. ja sitten alkoikin bulimia. taitaa olla puhdasta jatkumoa tämä bulimia.
5. ei ollut poikaystävää. nykyään on kausia, jolloin olen itsevarma miesten suhteen ja toisaalta pahan bulimiajakson jälkeen olo on iljettävä ja vastenmielinen. ja pysyn kaukana miespuolisista henkilöistä. ja huomatessani vältteleväni heitä, tulee entistä pahempi mieli
6. oli. suhteet heihin vaan eivät olleet kunnossa. eivätkä vieläkään ole :( he ovat minulle tärkeitä ja minä heille, koulukiireiden ja muun takia emme vain enää keskustele. tunnemme toisemme perin pohjin, mutta jostain syystä on vaikea puhua asioista heille suoraan.
7.yleensä aina iltapäivisin kun saavun kotiin. tuntuu että kova päivä tulee "palkita" ruualla ja siitä se ahmiminen lähtee. yksin kun vielä kotona olen niin ei mikään estä.
8. kyllä pelkäsin, enää en pelkää :) johtuu varmaan siitä, että bulimia on hellittänyt, en enää juuri oksenna. itsevarmuutta on tullut takaisin ja rutkasti! tuolloin kun kunnolla oksentelin, oli itseluottamus nollassa, jäin mieluiten sisään ja jätin menemättä sosiaalisiin rientoihin.
Tuli vähän kiireellä tehtyä loput kun huomenna kirjoitukset, mutta jotain osviittaa tästäkin saa. ainiin, hienoa kuulla välillä teistä parantuneistakin :) olet sankari, tästä taudista parantuminen vaatii hirveästi rohkeutta!
ja kiitos gallupista. laittoi ajattelemaan ja kohtaamaan itsensä. ajattelin että äkkiäkö tästä selviän, mutta muutama kysymys pysäytti. on vaikea kohdata noita asioita itkemättä. näköjään ne vieläkin vaikuttavat minuun.
:D ei ollukaan huomenna kirjotukset. huh. menee päivät sekasin. yksi päivä lisää lukuaikaa, jippii.
1. Millainen suhde teillä on vanhempiinne? Isään ja äitiin erikseen. Onko läheiset vai etäiset välit? Onko jompi kumpi vanhempi läheisempi? Ovatko olleet vaativia tai hemmottelevia vanhempia?
- Vanhempani ovat eronneet (erosivat pari vuotta ennen sh:n alkamista) ja asun äidin luona. Isään on aina ollut etäiset välit, silloinkin kun hän asui vielä kotona mutta nykyään erityisesti. En osaa puhua hänelle eikä hän ilmeisesti minulle, etenkin syömishäiriö on tuonut jotain uutta "kireyttä" välillemme. Äitiini on aina ollut läheisemmät välit, tosin tämän sairauden takia ne on vuosien mittaan aika tulehtuneet. Nykyään ei muuta kuin riidellä, tai ainakin tuntuu siltä, hän on kovasti huolissaan tai sitten syyttelemässä ja itseäni ärsyttää. Kumpikin vanhempi on oikeastaan noiden hemmottelun ja vaativan väliltä.
2. Onko teillä sisaruksia vai oletteko ainoa lapsi?
- On sisaruksia, 2 veljeä (iso- ja pikkuveli)
3. Millainen suhde vanhemmillanne keskenään on? Eronneet? Naimisissa? Onnellisia?
- Eronneet
4. Mitä elämässänne tapahtui/oli meneillään kun bulimia alkoi?
- Sairastin ensin anoreksiaa joten en voi vastata tähän, mutta bulimia alkoi kun nostin painoa.
5. Oliko teillä bulimian alkaessa poikaystävää? Onko ollut ongelmia suhtautumisessa vastakkaiseen sukupuoleen?
- Ei ole koskaan ollut poikaystävää. Sairastuin niin nuorena ja sen jälkeen vuodet ovat kuluneet syömisen ja painon ympärillä. Aluksi ei ollut edes kiinnostusta poikiin tai seurusteluun (siis kun sairastin anoreksiaa) mutta nyttemmin sitä on tullut. En vain jotenkin osaa olla poikien seurassa, tai ihmisten ylipäätään.
6. Oliko teillä mielstänne bulimian alkaessa tarpeeksi hyviä ystäviä?
- Ei
7. Onko jotain tyypillistä aikaa päivässä/viikossa kun ahmimiskohtaus iskee? Esim. koulun/töiden jälkeen kotiin tullessa?
- Useimmiten illalla. Tai sitten mihin aikaan vain päivästä jolloin on tylsää. Syön siis usein tunnetiloihin (suru, ahdistus, ärtymys, viha, tylsyys, etc), en vaan keksi muuta korviketta kuin ruoka.
8. Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita?
- Erittäin paljon. Syömisen kannalta oikeastaan en, paitsi jotain juhlia, mutta en esim. koulua. Mutta pelkään ihmisiä, on liian huono itsetunto..
erinomainen gallup, kiitos!
paljon vastauksistanne! Ensin ajattelin ettei kukaan viitsi tai jaksa vastata mutta kiva et näinkin nopeasti tuli pitkiäkin vastauksia:) Tietysti toivon että mahdollisimman monet viitsivät vastata vielä! Ajattelin että voisin vaikka tässä itsekin vastata omaan gallupiini:)
1. Suhde vanhempiini on aina ollut hyvä. äitiin läheinen mutta isään etäisempi silti kuitenkin ihan hyvä.
2. Pikkuveli
3.naimisissa, mutta ei niin onnellisesti
4. tunnemyrskyä, oman minuuden ja identiteetin etsimistä, tunsin olevani hyvin erilainen kuin muut
5.Ei ollut. Vaikea suhtautua miehiin. En luota heihin ja pidän heitä hyväksikäyttäjinä. Mielestäni miehet pitävät naisten ulkonäköä ärsyttävällä tavalla tärkeänä. tuntuu että naisille miesten ulkonäkö ei ole vastaavasti yhtä tärkeää.
6.Oli kavereita mutta osoittautuivat myöhemmin huonoiksi
7. Koulusta tai töistä tullessa kotiin tuntuu että päivä pitää palkita kun on kärsinyt niin paljon.
8.Kyllä. En osaa suhtautua itseeni ja kun olen ihmisten seurassa tunnen ahdistusta vaikka peitän sen yleensä melko hyvin. Johtunee siitä että bulimia on vienyt itsetunnon ( olen siis parantunut mutta bulimiaoireista mutta tunnetasolla vielä tavallaan bulimikko)
Toivottavasti tästä gallupista irtoaa jokaiselle jotakin! Voimia:)
no ehkäpä minäkin vastailen...:)
1. Suhde isään ollut aina tosi ristiriitainen. Välillä hän rohkaisee ja tukee, välillä taas asettaa minulle mahdottomia vaatimuksia... masentaa kun tiedän tuottavani pettymyksen...
Suhde äitiin on etäinen, en pysty kummallekaan puhumaan asioistani... välinpitämätömiä, mutta vaativia.
2.Minulla on 3 vanhempaa sisarusta
3. Naimisissa, mutta eivät ole aina olleet onnellisia yhdessä. Olin neljän vanha kun minulta ruvettiin kyselemään kumman luokse muutan kun äiti ja isi eroavat. Ovat asuneet muutamaan otteeseen hetken aikaa erillään.
4. Olin lukion ekalla. Erosin poikaystävästäni kun sain tietää hänen pettäneen minua monen tytön kanssa...
5. Juuri tuon eron jälkeen sairastuin... Eli ei ollut, eikä hetkeen tullut... ja sitten kun tuli, suhde oli epävakaa ja ristiriitainen koska sain "kohtauksia" enkä kestänyt torjutuksi tulemista... Nyt on vakaa suhde, ainakin toivottavasti.. En vain uskalla luottaa ja pelkään äärimmäisen paljon menettäväni hänet koska en ole täydellinen... Edelleen ahdistuskohtauksia, varsinkin jos minut torjutaan. Saan mielettömän kriisin ja lähden lenkille... Hetkeen en ole oksentanut..:)
6. hyvät ystävät olivat kadonneet... On yksi, hän oli ensimmäinen joka sai tietää sairaudestani.. ikävä kyllä olemme etääntyneet ja on hieman turvaton olo välillä kun ei ole ketään..
7. Eipä oikeastaan.. Tai ehkä yö! kaikki pyörii päässä kun ei saa unta. muuten aika vaihtelevasti.
8. Tavallaan pelkään ja tavallaan en. Minulla on "suojakilpi" aina päällä, mutta tulen kyllä ihmisten kanssa toimeen.
kiitos gallupista. oli melko terapeuttista pohtia näitä..:)
1. Kumpaankaan ei läheinen, isän kanssa tuun hyvin toimeen ja se on kuitenki paljon paljon läheisempi. Äitiin on melkeen kuin etäinen kaverisuhde, en tunne sitä mun äidiks vaan tuttavaks, suoraan sanottuna mulle on melkeen se ja sama, onko se edes mun elämässä. mutta en halua loukata joten yritän kestää :)
no äiti ei oo ollu mun elämässä joten se ei oo myöskään vaatinu mitään, isäkään ei vaadi suoraan, mutta jotenki sitä haluu miellyttää, ja isä tietää, että jos mua käsketään tai vaaditaan jotain, niin sitä en sit varmasti ainakaan tee...
2. on sisaruksia
3.eronneet
4. sisko muutti pois kotoa ja muutettiin...
5. ei ollu poikaystävää ja suoraan sanottuna mulla on tosi paljo ongelmia suhtautua miehiin...ne on niin pettureita...
ja en enää koskaan tee niitten suhteen erehdyksiä! uskon kuitenki, että jossain on sellanen kiltti mies mua varten...kai.
6. no ei ystäviä oo koskaan tarpeeks...
7. ihan millon tahansa, aamulla yleensä ja iltapäivällä...
8. en pelkää, esiintymisestä en pidä, mutta tykkään, että on ihmisiä ympärillä.
1. Millainen suhde teillä on vanhempiinne? Isään ja äitiin erikseen. Onko läheiset vai etäiset välit? Onko jompi kumpi vanhempi läheisempi? Ovatko olleet vaativia tai hemmottelevia vanhempia?
Nyt ihan mielettömän hyvät välit, kun muutin puoli vuotta sitten pois kotoa. Nuorempana oli taas erittäin riitaisat, ja isä "käytti huutamista kovempaa voimaa" aika usein minuun, ei siskooni. Olen antanut kaiken anteeksi, koska olen huomannut hänen yrittävän parantaa välejämme. Molemmat minulle korvaamattomia! Äiti varsinkin, hän tietää sairaudestani, muttei kyllä oikein voi ymmärtää (mikä kovin ymmärrettävää)
2. Onko teillä sisaruksia vai oletteko ainoa lapsi? Yksi pikkusisko
3. Millainen suhde vanhemmillanne keskenään on? Eronneet? Naimisissa? Onnellisia? Eronneet kolme vuotta sitten. Mikä oli hyvä juttu. Eivät vieläkään pysty edes näkemään toisiaan, ettei äitini hyppäisi isäni kurkkuun kiinni..
4. Mitä elämässänne tapahtui/oli meneillään kun bulimia alkoi? Itse asiassa taisi ollakin vanhempieni eroamisaikaa, mutten usko sillä olevan vaikutusta asiaan..Taisi olla rankkaa koulussa ja olin lopettanut vuosi sitten treenaamisen, niin paino oli päässyt nousemaan..
5. Oliko teillä bulimian alkaessa poikaystävää? Onko ollut ongelmia suhtautumisessa vastakkaiseen sukupuoleen? Ei ollut poikaystävää, irrallisia suhteita kyllä.. Luottamuspula on valtava, enää en uskalla päästää oikein ketään (muuta kuin perhettä) lähelleni..
6. Oliko teillä mielstänne bulimian alkaessa tarpeeksi hyviä ystäviä? Ei varmaankaan.. Luulen niin..
7. Onko jotain tyypillistä aikaa päivässä/viikossa kun ahmimiskohtaus iskee? Esim. koulun/töiden jälkeen kotiin tullessa? Aamut aina helppoja, ei minkäänlaisia ongelmia.. Koulun jälkeen tai illalla telkkarin auetessa hankalinta..En ikinä syö normaalisti. Joko syön aivan liian vähän tai sitten aivan liian paljon.
8. Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita? Ennen olin NIIN ulospäinsuuntautunut, nykyään jostain syystä sydämeni tykyttää ihan mieletöntä vauhtia, kun minun pitää yksikin sana sanoa luokkamme edessä. Kamalaa. Johtuu varmaan siitä, että yläasteaikoina olin kovinkin yksinäinen (ainoastaan yksi hyvä ystävä, ja omat luokkalaiseni sorsivat minua. JOtenkin jäi siitä paniikki, etten ole tarpeeksi hyvä)
ykköseen vielä, että äitini on ollut aina mielettömän vaativa. Urheilukilpailuihin oli pakko mennä ja koulussa ei riittänyt pärjääminen, vaan minun piti olla PARAS. Muistan kun kirjoitukseni olivat ohi ja pitelin onnellisena arvosanakansiota käsissäni, äitini katsoi minua tuimasti ja sanoi nauraen, että ei yhtään ällää tullut. Minua alkoi itkettää. (kirjoitin Een paperit) :( Ja miessuhteista. Olen välillä todella itsevarma, ja toisaalta minusta tuntuu taas etten ollenkaan. Vaihtelee kai sekin. Mutta luottamaan en pysty.
1. iha hyvät on suhteet, ei mitenkää hirveen läheiset mut ei etäisetkään, antaavat tulla ja mennä suunnilleen oman pään mukaan. Aika hemmottelevia olivat sillon ku olin pieni, mut samalla myös vaativia.
2.pikkuveli
3.naimisissa ja onnellisia
4.olin aika yksinäinen, takana ero poikaystävästä ja tuntu etten saa keltään tukea, eikä kukaan ymmärrä
5.ei ollu. Noh, nykyään on..ei oikein jaksa tosissaan enää innostua kenestäkään ku melkeinpä tietää että ei niistä koskaan tuu mitään sen enempää, en vaan uskalla/osaa päästää ketään lähelle itteeni.
6.Itse asiassa ku oireet alko nii olin just "löytäny" vanhoja kavereita uudestaan
7.maanantait, aamu ja aamupäivä, viikonloppusin joskus illat/yöt
8.enpä juuri
1.äidin kanssa hyvät välit,isän kanssa ei.molemmat korkeasti koulutettuja ja jotenkin aina ollut tunne,etten kelpaa,ellen tee jotain merkittävää ja "hienoa" työtä ym..varsinkin isän puolelta kovat vaatimukset...
2.pikkuveli,pari vuotta nuorempi
3.vanhemmat yhdessä edelleen,väleistä ei tietoa
4.murrosiässä alkoi,olin tyytymätön vartalooni,vaikka olin normaalipainoinen,muuten elämä oli mallillaan,koulu meni hyvin ja paljon kavereita ja harrastuksia
5.ei ollut silloin poikaystävää,en osannut suhtautua vastakkaiseen sukupuoleen..nykyään avoliitossa,seurustellut 6 vuotta
6.aina ollut paljon ystäviä,ei ehkä varsinaista sydänystävää kuitenkaan..
7.väsyneenä,pettyneenä,stressaantuneena..
8.en todellakaan pelkää,olen sosiaalinen eikä minua ikinä uskoisi bulimikoksi...
melkein kaikilla on pikkuveli tai siskoja. joissain tutkimuksissa on väitetty että perheen vanhimmalla lapsella/tytöllä olisi taipumus perfektionismiin ja oman ulkokuoren täydelliseksi saamiseen. sama vika. ja vanhin olen, kaksi pikkuveljeä..
1. hyvä, äidin kanssa läheinen, isän kanssa viha-rakkaus-suhde.
2. kaksi pikkuveljeä
3. onnellisesti naimisissa edelleen
4. asuin kotona, ei mitään ihmeellistä. halusin jostain syystä laihtua vaikka olin normaalipainoinen
5. ei ollut mutta melkein heti sen alkamisen jälkeen eka.
6. ystäviä oli
7. illalla on nälkä vaikka päivällä söisi mitä. tai ei edes näklkä, syömishimo, kun ei ole tekemistä tai käymistä missään. ja vaikka olis niin syön silti.
8. en, ne auttavat kun ei voi oksentaa tai ahmia kun on tekemistä ja ihmisiä ympärillä. en ota riskiä että kukaan saisi vihiä.
nuorena 15v vanhempani saivat selville, lihoin sen jälkeen normaaliksi ja pidin taukoa kunnes muutin vuoden päästä kotoa. sen jälkeen enemmän tai vähemmän säännöllisesti oksennellu 6v. olen myös malli ja todella kaunis omastakin mielestä ja ehkä siksi paineet ovaat suuret pysyä tällaisena ja vaikea lopettaa.
1. äitiin hyvä, isään ei oikein minkäänlaista
2. isoveli ja -sisko
3.eronneet
4.muutin asumaan sisareni kanssa ja olin paljon yksin. olin 15v
5.ei ollut
6.yksi erittäin hyvä..tai ainakin luulin ja yksi normaali ystävä
7.koulun jälk. illalla
8.ehkä
parannuin onneksi jo 11vuotta sitten ja sitä toivon myös kaikille jotka vielä sairastavat
1. Ätini on minulle tärkeä, mutta välimme on jollain tavalla tosi omituinen ja etäinen.. isällä ja mulla on aika etäinen suhde
2. minä olen suurperheestä.. monta pienempää sisarusta itse olen toiseksi vanhin.
3.Vnhempani ovat yhdessä äiti on kovin alistava ja huuta paljon isä on aika kiltti..riitelevät usein.
4..Olin seiskan kasin vaihteessa kun aloitin ahmimisen sitä kautta alkoi vähitellen kehittymään bulimia syytä ahmimiselle en oikeen tiiä..
5.Ei ollut. ja vaikka poikia muuten on ollut niin jotenkin en oikeen kykene kunnolliseen
seurusteluun.
6.Kavereita oli jonkin verran..hyviä ystäviä ei ollenkaan.
7.Useinmiten ahmin illalla viikolla.
8.Sellaisia joissa tapaa uusia ihmisiä niin kyllä jonkinverran..
1. Isän kanssa ei ole mitkään parhaat välit, mutta äidin kanssa paremmat vaikka aina riidelläänkin. Vanhempani ovat aika vaativia, mutta aika paljon antavat myös periksi.
2. Mulla on isoveli ja isosisko.
3. Vanhempani on naimisissa ja kai ihan onnellisia.
4. Ei mitään ihmeempiä.
5. On poikaystävä, mutta en halua yhdyntää ainakaan vielä hänen kanssa ja hän haluaa sitä!
6. Ystäviä on todella paljon:> (onneksi!)
7. Koulun jälkeen kun pääsen kotiin.
8. En oikeastaan.
...vaikkei tarvitsisi kun paljon jo vastauksia. Kuten jo monet sanoivat, tuleepahan itselle selvitettyä asioita.
1. Millainen suhde teillä on vanhempiinne? Isään ja äitiin erikseen. Onko läheiset vai etäiset välit? Onko jompi kumpi vanhempi läheisempi? Ovatko olleet vaativia tai hemmottelevia vanhempia?
Suhteeni vanhempiini vaihtelee hyvin paljon. Olennaista on lapsesta asti ollut, että kumpikin vanhemmista olettaa minun asettuvan omalle puolelleen. Elikä yhteishenki perheessä ei kovin hyvä. (Toisaalta, missä perheessä olisi). Äiti on aina ollut aika helposti hermostuva, masentuva, mustasukkainen ja huutanut isälle paljon. syytellyt minua monista asioista, kääntänyt kaiken pahan aina minun syykseni. Vaikkei varmaan sitä tarkoitakaan kuin joskus vihoissaan. Siitä on seurannut kelpaamattomuuden tunteita, en uskalla puhua äidille enää mistään tärkeästä, sillä hän kääntää kaiken minua vastaan sopivassa tilanteessa. Isään hyvät välit useimmiten, sanoisin että läheisemmät kuin äitiini. Keskustelemme paljon, toisin kuin äidin kanssa. Kaikista aiheista ei tietty voi puhua vapaasti isänkään kanssa. Vanhemmat olleet sopivasti sekä vaativia että hemmottelevia, isä vaativampi.
2. Onko teillä sisaruksia vai oletteko ainoa lapsi?
Pikkusisko.
3. Millainen suhde vanhemmillanne keskenään on? Eronneet? Naimisissa? Onnellisia?
Naimisissa, mutta äiti puhui varsinkin ollessani nuorempi aina erosta ja siitä että nyt jätetään isä. Ei sitä kuitenkaan ikinä tapahtunut, vaikka nuorena otin sen jopa tosissaan. Enpä ota enää, tunnen vanhempani.
4. Mitä elämässänne tapahtui/oli meneillään kun bulimia alkoi?
Olin parantunut anoreksiasta ja alkanut ahmia. Yläaste oli meneillään. Masennusta ja epäselkeä, ahdistava ihmissuhde meneillään.
5. Oliko teillä bulimian alkaessa poikaystävää? Onko ollut ongelmia suhtautumisessa vastakkaiseen sukupuoleen?
Juuri tuo oli äsken mainitsemani ahdistava ihmissuhde. Liikaa valheita, liikaa petollisuutta ja asioita, joita en olisi halunnut tapahtui...vain tapahtui, koska en osannut puolustautua. Se oli hämmentävää.
6. Oliko teillä mielstänne bulimian alkaessa tarpeeksi hyviä ystäviä?
Ei ollut. Oikein yhtäkään. Pari kaveria. Nykyisinkin sosiaaliset suhteet vähissä. Nuo pari kaveria etääntynee, netissä yksi parempi tuttu jonka kanssa onneksi voi olla oma itsensä. Hänkään ei enää varmaan jaksa minua...olen käyttäytynyt tyhmästi häntä kohtaan. :/
7. Onko jotain tyypillistä aikaa päivässä/viikossa kun ahmimiskohtaus iskee? Ihan mikä päivä vain käy...mutta yleensä juuri arkipäivät ovat niitä stressaavia ja kotiin tullessa ahmii, sillä päivän ollut syömättä kokonaan.
8. Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita?
Pelkään. Jätän monet sosiaaliset tilanteet väliin, koska pelkään.
1. Millainen suhde teillä on vanhempiinne? Isään ja äitiin erikseen. Onko läheiset vai etäiset välit? Onko jompi kumpi vanhempi läheisempi? Ovatko olleet vaativia tai hemmottelevia vanhempia?
Erittain hellat valit. Isani on hankala, ja usein hermoja raastava. Eivat ole koskaan vaatineet mitaan sen kummoisempaa, mutta kannustusta olisi mielestani saanut olla enemman.
2. Onko teillä sisaruksia vai oletteko ainoa lapsi?
Perheessa 4 lasta
3. Millainen suhde vanhemmillanne keskenään on? Eronneet? Naimisissa? Onnellisia?
pitka avioliitto, yla- ja alamakea.
4. Mitä elämässänne tapahtui/oli meneillään kun bulimia alkoi?
Laihdutin paljon, ja bulimia alkoi kun aloin syomaan "normaalimmin" koska en halunnut lihoa takaisin. Olin lomalla ja minulla oli yksinaista ja tylsaa. Joten soin koska olin tylsistynyt ja oksensin koska pelkasin lihovani.
5. Oliko teillä bulimian alkaessa poikaystävää? Onko ollut ongelmia suhtautumisessa vastakkaiseen sukupuoleen?
Vaikea etasuhde, epavarmuutta ja rakkaudettomuutta. Haluaisin parisuhteen, mutta mietin joko ettei kukaan minua halua tai pain vastoin minulle ei kukatahansa kelpaa.
6. Oliko teillä mielstänne bulimian alkaessa tarpeeksi hyviä ystäviä?
Kylla reilusti, mutta bulimia on tuonut sivuoireenaan tekosyyt ja salailun kun ei ole innostusta joinakin paivina nahda ketaan. Itsetunto on hyva ja huono riippuen paivasta.
7. Onko jotain tyypillistä aikaa päivässä/viikossa kun ahmimiskohtaus iskee? Esim. koulun/töiden jälkeen kotiin tullessa?
Useimmiten iltapaivalla kun on tylsaa eika kiiretta mihinkaan seuraaviin tunteihin. Saatan syoda normaalin valipalan, mutta en osaa lopettaa syomista ja ahmin "vahingossa" kunnes en enaa jaksa tai ruoka loppuu.
8. Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita?
Olen huomannut etta pelkaan aamuisin mm. mahdunko vaatteisiini, haluaisin olla valilla vain yksin, vaikka kaipaan kuitenkin seuraa. Jos olen menossa tapaamiseen joka on esim. lounas tai illallinen stressaan siita etukateen, koska en haluaisi syoda, vaikka kuitenkin itse tilaisuudessa syon hyvilla mielin, joten stressaan varmaan siita ettei minulla ole mahdollisuutta ahmia ja oksentaa. Olen myos huomannut karsivani pienissa maarin vainoharhaisuudesta (mita ihmiset minusta ajattelee? tietaako ne?) seka paniikkiahdistuksesta, mutta vain harvoin onneksi.
8. Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita?
1. Äitiin ok:t ainakin lapsena. Myöhemmin sen alkoholismi toi kaikkea paskaa mun elämään mikä vaikuttaa vieläkin. Sillon on ollut rajoja ym. kun äiti selvinpäin, kun kännisää.. kyl te varmaan tiedätte.. Nykyään vasta ok:t välit, ei lämpimät. Vaikka rakastankin häntä. Isää ei ole ollut.
2.Velipuoli (eri isä)
3. Äiti yh, sitä ennen riitaisat kai ja etäiset
4. En osaa sanoa mitään erityistä. Paska ja ahdistava parisuhde lähellä eroaan.
5. Oli oli. Tavallaan jollain psykologisella tavalla on vaikea suhtautua miehiin. Mut seurustelu onnistuu ja sillain. Itel vaan omassa käyttäytymisessä voi olla jotain, mistä voi enemmänki jutella. En tiedä sit.
6. Aina ollut paljon ystäviä. Ehkä silloin tunsin oloni yksinäiseksi välillä. Olin sen ikäinen et meil kaikilla omat opinnot ym.
7. en osaa sanoa, en o pistänyt merkille. Useimmiten iltapäivä/illalla. Koska silloin olen kotona ja saan rauhassa...
8. en/ sh:ta ajatellen kyllä. Jos joutuu syömään jotain mitä en tod. tahdo. Ja sen saa ne muut aikaa!