Kuinka nukahdit lapsena? Menitkö yksin nukkumaan ilman mitää nukkumisrituaaleja. Vai otitko kainaloon molla-maijasi tai oliko sinulla uni-nalle jonka kanssa nukahtaminen oli helppoa. Kiikuttelitko pyllypystyssä itseäsi ja imit peukaloa vai oliko sinulla tutti. Tai ehkä isäsi luki sinulle iltasadun, ja äitisi tuuditti sinut uneen. Vai nukuitko äitisi viereen, ristit pienetkätesi ja äitisi luki sinulle "levollelasken luojani" rukouksen. Tai ehkä nukahdit samoin kuin minä. Minulle äitini lauloi hyvin usein Tapio Rautavaaran "Sininen uni" laulun. Hän lauloi sen hiljaisella kauniilla äänellä. Minä kuuntelin sitä aina uudelleen ja uudelleen yhtämieluusti ja ajattelin lapsen vilkaalla mielikuvituksella kuinka se pieni Nukku-Matti unisilla tossuillaan sipsuttaa ovesta sisään ja hyppää kaapintaa. Ja kuinka se sillä pienellä sinisellä autollaan hyrrää unen sinistä maata päin. Usein jo nukahdin ja seuraavana iltana jatkoin ajatusta kuinka se vie lapset sillä autolla unien sinimaahan Surrur, surrur. Se laulaa unisen laulun lalalallala lallala laa.
Lapsuuden unet.
jartsev
371227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
sisaruslauman kanssa nukuttiin samassa huoneessa..Ei siinä enää tarvittu mitään nukuttamisrituaaleja..
Jokainen vaan kömpi omaan sänkyynsä ja se oli siinä..:)
kun pitkäpäivä oli leikitty ulkona. Varsinkin silloin kun ikää oli jo vähän enemmän, jaksettiin jo juosta paljon ulkona toisten kanssa, oltiin jo ilalla niin väsyksissä että nukahtaminen oli helppoa.
olessani asuimme niin ahtaasti, ettei meillä kai ollut tilaa millekään perinteille. ;)
En kuolemakseni muista yhtään nukkumaanmenoa. Iltarukous on kyllä vieläkin muistissa. Meillä äiti lauloi aina, lähes ainakin. Virsiä tai keveitä, mitä vain. Isä taas puolestaan soitti taitavasti maniskaa. Jokaiselle merkkipäivälleni isä teki minulle runon.
jotenkin erityisesti jäänyt mieleen. Olin todella nuori silloin ja pidin tuosta paljon. Muistan kun mietin aina niitä sanoja, pohdiskelin mielessäni sitä Nukku-Mattin olemusta jne. Tuli mieleen lapsuusmuistot niin elävästi kun sinä se pätkän illalla kirjoitit. Kiitti! Kyllä minulle hän, äitini opetti myös iltarukousta, se oli tuo lyhyt "Levolle lasken luojani"
oli minunkin iltarukoukseni, ja lopussa luettelin kaikki, joista Taivaan Isän pitäisi pitää huolta.
Minulla on vain jotenkin kaksi elämää. Aika ennen ja jälkeen vanhempieni eron. Se aikaisempi on jotenkin vaipunut unholaan. Nyt kun oikein muistelen, on minullekin jotain iltasatua kerrottu. Muistan kuinka oikein näki tapahtumat sielunsa silmin. Samalla tavoin kuuntelin radiosta kuunnelmia.
...sinulla että ajatus vaatii varmaankin jonkun
stimulantin että ne muistot pulpahtavat pintaan. Onko sinulla vielä kenties tallalla niitä isäsi rustaamia merkkipäivä runoja, haluatko kertoa? Minulla on joitakin muistikuvia lapsuudesta hyvin nuoreltaiältä. Jotenkin sieltä muistan, nyt vanhempana unohtuu tuontuostakin vaikka mitä. Ja varsinkin jos tulee tilanne että pitäis muistaa juuri nyt esim. jonkun nimi niin joskus tulee täysipaniikki ja katastrofi. Ei muistu sitten millään mieleen.
tallella, olenhan "orava", tietäis vain missä.
On tallella isäni kirjoittamia kirjasiakin, joihin hänen veljensä on tehnyt kuvituksen, jo 40-luvulta asti.
Ja niin varhaiselta ajalta. Olet varmaan niitä lukenut useita kertoja. Onko ne runokirjoja vai jotain muita...novelleja ehkä. Kivoja muistoja.
runoja, laulujen sanoja.
Mukavia muistoja menneiltä ajoilta.
ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee,
ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä uniset tossut
Ja niillä se sipsuttaa,
Se hiipii ovesta sisään
ja hyppää kaapintaa.
Äiti lauloi:Äiti lasta tuudittaa,lasta tuntureiden..ja myöskin sininen uni oli suosikki.
Ja sitten oli joku surumielinen laulu,josta tuli melkein tippa linssiin.En nyt muista nimeä.
Myöskin ruokous,levolle lasken luojani jne.
Samat sävelet siis.
...oli samanlaisia uni lauluja kuultavana. Minullakin juuri samoja. Miä pidin tuosta Sininen uni laulusta ja varmaan aina sitä pyysin äidiltäni. Minusta se oli niin satumainen ja ne sanat synnytti todella paljon kivoja mietteitä ja kuvitelmia pienen ihmisen mielessä.
Keskeen. Pieneen ahtaaseen sänkyyn.
Se oli nuorimmaisen etuoikeus.
Iltarukous luettiin ensiksi.
Tosin tämä oli aikaa varhuus lapsuudesta.
Isäni kuoli ollessani 8-vuotias.
Jälkeenpäin tuntuu ihmeeltä, miten me kaikki
siihen sänkyyn sovimme.
Ihmeesti sitä mahduttiin. Minä taas olin vanhin meistä lapsista. Nukuin aivan pienenä lapsena yleensä pinnasängyssä joskus kuitenkin samassa sängyssä vanhempien keskellä.
"Levolle laske Luojani jne.." piti lukea, ja sitten kun ymmärsin lukemani en meinannut uskaltaa nukkua, kun pelkäsin etten "...sijaltain nousisi.."/kaan.:/
Ja ennen tuota vaihetta ihmettelin mitä ihmetta se sika siinä tekee, - se oli kyllä paljon pienempänä..:))
..syntyy kaikenlaisia mielleyhtymiä, niin kuin tuo "sika" sijaltaan sanasta. Nyt jälkeenpäin ne tuntuvat aivan kivoilta muistella, ajatuksina ja pohdintoina joita niihin lapsena sisältyi.
..tai nukkea ollenkaan. Enkä muista tuttiakaan. Radi tuli sitten myöhemmin. Se oli sellainen iso laatikko. Sanoivat kuivaparistoradioksi sitä.
Usein nukahdin tuulen suhinaan pihapuissa. Varsinkin talvella suojasäällä ympäröivät suuret metsät kohisivat salaperäisesti ja unettavasti.
Kesällä aitassa nukkuessa nukahdin yölintujen lauluun. Varsinkin laulurastaan.
Minä kanssa sitten hieman vanhempana nukuin aitassa. Meillä oli suuria vaahteroita pihassa. Niissä tuuli todellakin humisi ja lehdet lepattivat. Ja todella lintujen laulua oli kivaa kuunnella. Illalla noiden, laulu- tai kulorastaan yksinäistä laulua, aina kuitenkin jostain kaukaa vastasi joku lajitoveri. Silloin aamulla oli sitten kottaraisten vuoro. Ne olivat hyviä matkimaan kaikkia kuulemiaan ääniä ja toisia lintuja. Siihen oli kivaa nukahtaa ja herätäkin.
Minä nukuin aitan vintillä jossa oli kivan viileää. Siellä ei ollut seinissä mitään eristettä, kaikki ulkoa tulevat äänet kuuluivat hyvin sisälle. Minä nukahdin kevätkesän iltana varmaankin linnunlauluun ja tuulenhuminaan. Nukuin raskaasti koko yön. Aamulla aurinko alkoi lämmittää aittaa ja unikin varmaan keveni. Yht-äkkiä hätkähdin...kuka ampui aivan aitan seinän vierellä. Kuulostelin..ei kuulunut mitään ja minä nukahdin uudelleen. Juuri kun olin nukahtamassa paukahti taas ja minä pomppasin sängyssä. Mikä se oli..? Taas aivan kuin joku olisi ampunut aitantakana. Sitten ei uni enää tullut mutta loikoilin siinä ja katselin kärpästen pörinää siinä ainoassa aurinkoisessa pieniruutuisessa ikkunassa. Ajattelin että mitä nuo paukut olisvat voineet olla kun taas paukahti! aivan tuossa alpuolella. Ei se ole aseella ampumista päättelin, jotain muuta. Nousin ylös ja menin portaita alas ja kurkkasin ovalta ala-aitaan. Huomasin lattialla pullon korkin, katselin ympärille, niin toisenkin ja sitten keksin! Äiti oli tehnyt simaa ja oli tuonut niitä simapulloja sinne ala-aittaan varmaankin edellisenä iltana. Ne olivat seinustalla olevan matalan kaapin päällä. Sima oli auringon lämittäessä alkanut uudelleen käymään ja paineen vaikutuksesta korkit poksahtelivat kuin aseella olis ampunut. Nostelin simapullot varjoisalle puolelle ja lattialle jolloinka ne olivat viileämmässä niin poksahtelu loppui sitten siihen.
aittaa, mutta me nukuttiin puovin vintillä, halkovajan yläpuolella, yhden harvan seinän takana oli navetan tunkio, mutta ei meitä lannanhaju haitannut, melkein ulkona nukkuminen oli niin jännittävää.
Oltais me voitu nukkua meidän talon vielä sisustamattomassa yläkerrassa, mutta siellä oli sahajauhot ja niin paljon sinikilkoja ja kopringaisia ettei nukkumisesta tullut mitään.
halkovaja teidän murteella?
Kopringaiset olivat varmaan meijjän tuntemat tukkimiehen täit, tai rautakourat - eli niitä harmaita kärsällisiä jotka puristi mukavasti kun niitä otti käteen?
ole, ja nytkö luin tuota tekstiä huomasin että se oli kirjoitettu väärin, puoji sen pitää olla.
Puoji oli melekeen sama ko aitta, mutta soli vaan rakennettu navetan jatkoksi, sielä pijettiin laarisa jyviä ja haudattiin leivät jyvien sekkaan että pysyivät tuoreina. Rakennuksesa oli väliseinä ja sen seinän takana puuliiteri, näillä oli yhteinen vintti josa me nukuttiin.
Samoja otuksia ne meijän kopringaiset ja teijän rautakourat.
Äiti puhu "puorista", samaa tarkotti. Sinne laitettiin syksyisin sianliha suolattuna tiinuihin. En muista oliko muuta. Leipä ei koskaan kerinny sinne asti.
Muistan elävästi miten ihanaa oli herätä tällaisten aittaöiden jälkeen. Lapsen uni oli syvää raikkaassa aittailmassa ja lämpimässä siskonpetissä. Miten valtavaa oli kesäaamun valo kun raotti pimeän aitan ovea. Iso pihapihlaja taivasta vasten täydessä kukassa humisten mehiläisten paljoudesta. Tämä on hyvin varhaisen lapsuuden yhäkin väkevä ja elämässä kantava muistikuva.
..minulla, vain sillä erotuksella että meillä oli pihassa noita vaahteroita. Pihlajoita oli kanssa siinä vähän matkan päässä pellon reunassa. Mahiläisiä oli siinä vaahterassakin ja lintuja. Siinä oli kottaraisen pönttö jossa usen kottaraiset pesivät. Siellä todella nukutti hyvin, viileässä ulkoilmassa ja rauhallisssa tutussa ympäristössä. Sitä kaipais nykyisinkin vaikka ei ole enää mahdollista.
meilläkin suolattu sianliha, survottu puolukka puusaavissa, tönkkösuolattu painettu silakka nelikoissa.
On mukava muistella tuota aikaa, silmieni eteen tulee kuva nuoresta ja kauniista äidistäni.
Pyysimme äitiä laittamaan korvakorut ja huulipunaa, joskus illalla äiti laittoikin kun oli varma ettei kukaan näe.
pohjalaaset olette sellaisia oikeita suomalaisia, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Mielikuvani voi kylläkin olla kotimaisten elokuvien välittämä :). Suuret maatalot, kaksikerrosisine aittoineen ja pihan poikki kiiruhtavine emäntineen ja piikoineen; vauraitahan siellä on aina oltu.
Vauraustenne on kai merestä kotoisin, ja viljavista maistanne, - luulisin.
ollut isoa taloa, vaan semmonen 50-luvun aravatalo.
Aiemmin asuimme isän kotitalossa monen sukupolven kanssa.
Varsinainen leipä meille tuli isän kuorma-autoilusta ja kaivinkoneista.
Me lapset viljelimme ja hoidimme karjan äidin kanssa, joten ihan pienestä opimme työntekoa ja ottamaan vastuuta.
Täällä pohjanmaalla on paljon yrittäjiä. Onhan täällä toki viljavat pellot ja paljon aavaa lakeutta viljelyn harjoittamiseen.
julkisuudessa on annettu ymmärtää, että se on vain pohjalaisten kateellisen luonteen ansiota.., vaikka mie en kyllä en usko tuota :)
Meillä täälläpäin, siis Savon puolessa ainakin, perheillä oli pienet viljelystilat; kiviset pellot ja muutama lehmän kanttura, josta saatiin tarvittava maito ja voi.
Pääasiallisin toimeentulo on saatu metsätöistä, - uitoista ja pöllinteosta ja -ajosta.
lastenkamari täynnä puikkosänkyä ja hetekaa, ei siinä yksin päässyt nukkumaan.
Levolle lasken Luojani oli myös meidän iltarukous, en tykännyt siitä kun en halunnut vielä lapsena päästä taivaaseen, ja yhteisen rukouksen jälkeen supisin tyynyyn, rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä, siivillänsä meidät peitä, älä meitä koskaan heitä. Pikkusisko kysyi kerran multa että miksi meidät pitää peittää siivilällä.
Äiti lauloi myös meille Sininen uni kehtolaulua ja Lapinäidin kehtolaulua sekä muutamia muita tuutulauluja joita olen siirtänyt omille lapsilleni.
Isä ja äiti ei koskaan lukeneet iltasatuja vaan me lapset luimme ääneen toisillemme.
Itse opin lukemaan alle viiden vanhana.
Olin kova kävelemään unissani, joskus minut aamulla löydettiin naapurin heinäladosta nukkumasta.
oli myös vilkas yöelämä lapsena, mutta hän kävi sekkailemassa vain tuvassamme.
Poikamme oli kans kova unissa kävelijä; kävi kerrostalossa asuessamme rapussakin; onneksi heräsin oven sulkeutumisääneen ettei hän kerennyt mennä ulko-ovesta pihalle - oisi ollut lapselle karmea kokemus herätä pihalla pimeässä.
Kerrostalon ulko-ovat olivat lukittuna öisin.
Säikähdin ensin oven rapsahdusta, - kelasin hetken että jäikö meillä kotiavain rapun puolelle oveen, ja tuliko joku niillä sisälle :/
ja elämyksellisiä että silloin valveillaolon ja unenrajalla liikuttiin molemminpuolin kaikella tavalla. Tähän voisikin kertoilla samaan ketjuun lapsuuden unikuvia ja nukkumistapahtumia muutenkin.
tuli mieleen, mulla on pikkusiskon kanssa lapset tehty kolmena eri sarjana ja samaa laatua kaikissa sarjoissa, ensiksi kaks paria poikia ja sitten tytöt.
Kyläilimme paljon keskenämme ja serkukset viihtyivät toistensa kanssa, kun aina oli ikäistään leikkiseuraa.
Usein olimme meidän mökillä kun siellä oli tilaa ja lääniä touhuta, koko päivän muksut asuivat vedessä, sauna oli koko ajan lämpimänä ja välillä kipusivat lauteille lämmittelemään.
Yläkerran toiseen makuuhuoneeseen heille oli tehty iso siskonpeti ja itse nukuin toisessa huoneessa.
Heidän nukkuminen oli mukavaa katseltavaa ja kuunneltavaa, unissaan tekivät uintiliikkeitä ja yks alkoi puhumaan unissaan, toiset vastasivat eikä sanoista saanut mitään tolkkua.
lapsi elää vielä unessa päivän tapahtumia, -niinkai aikuinenkin muttei muista niitä :) - kaikki ihmiset kuulemma näkevät unia.
Minua nauratti aikoinaan meijjän koirakin, kun se tuli metältä väsyneenä ja nukahti tuvan lattialla niin sillä jalat vipattivat kuin oisi ajanut vielä hirveä - ja se haukatelikin välillä :)
sattui meillä usein, isällä oli nuoria miehiä työmiehinä, olihan ne meille tuttuja ja kuin perheenjäseniä, jäivät yötuurista tultua meille päiväksi nukkumaan.
Kerran oli kesken yön mennyt auto rikki ja vänkäri tuli yöllä meille, olin jo senverran iso, (noin 10 v) että vinttiin oli tehty makuuhuoneet ja nukuin vintissä.
Isä oli sanonut apumiehelle, että mene vinttiin nukkumaan, eihän siellä ollut yhtään tyhjää sänkyä joten tämä mies tuli mun viereen nukkumaan ko mulla oli kaikista levein sänky.
Olin illalla laittanut nukkumaan ilman yöpaitaa, vain alusvaatteisillani.
Voi että hävetti kun aamulla heräsin.
Ja myöhemmin kun aloin kulkea tanssilavoilla muistui tämä juttu mieleen kun tämä vänkäri haki tanssimaan.
muista, mutta jo pitemmän aikaa olen ollut paljas uneksija.