Osaisikohan joku auttaa ongelmani kanssa? Kylvimme viime syksynä nurmikon (elokuussa), ja ihan kohtalaisen hyvin se sitten itikin. Mutta sitten tapahtui jotakin. Kasvua tapahtui vain paikoittain. Ja kun nurmikko oli leikkauspituinen oli suurin osa siitä kuollut. Eli tarkemmin sanoen nurmikko ruskettui, tai muuttui tummanpuna-ruskeaksi. Ei siis sellaiseksi vaalean ruskeaksi, mikä johtuu kuivuudesta. Nyt sitten nurmikon kylvö menee uusiksi, mutta vaarana tietysti on, että tapahtuu samoin, eikä ole mitään hajua, mistä moinen johtuu? Kalkkiakin nurmikko sai kylvön yhteydessä.
Vastaukset 2
- pettynyt multaan
Meille kävi samoin. Ihmettelin asiaa eräälle tuttavalleni, meinaan teimme nurmikon istuttamisen kaiken taiteen sääntöjen mukaan. Nurmikko lähti hienosti kasvuun, kunnes siihen alkoi tulemaan melkein mustia pälvejä. Tuttavani oli sitä mieltä, että syynä oli multa, jonka olimme hankkineet firmalta, joka kemiallisin keinoin kompostoi. Kovasti kehuivat ja tuoteselostekkin tuli mukana. Tuttavani mukaan multa on "täysin paskaa". Soitimme firmaan, lupasivat tulla katsomaan, eivät koskaan tulleet. Kylvimme huonot kohdat vielä syksyllä uudestaan, nähtäväksi jää...
Nyt keväällä nurmikko on kauttaaltaan kuin siinä olisi kansi päällä ja aivan ruskea, ihan hirveä (aivan kuin mädäntynyt) verrattuna naapuriin, joka kylvi samaan aikaan. Ohjeeksi saimme kun ammattilaiselta kysyimme, että nyt vaan ns. kansi rikki eli haravointia, jotta saa ilmaa. Heikkoa nurmikon alkua näyttäisi olevan, mutta totuus selviää myöhemmin. Kauhussani katselen muitakin istutuksia, joihin käytimme kyseistä multaa ei hyvältä näytä. - 3hg
Anteeksi, mutta minultakaan ei ratkaisua kysymykseesi. Mutta tässä ikävä kokemukseni. Alkukesästä tuli minulle kuorma-auton nupillinen ekstrahyvää multaa, lannoitettua jne. Levitin sen, kylvin siemenseoksen ja jyräsin. Kasvoi tuuhea upea nurmikko, jota jouduin voimakkaan kasvun tähden useasti leikkaamaan. Olin puolitoista viikkoa poissa, jolloin ruoho venähti ja vettä tuli päivä toisensa perään taivaalta. Päätin leikata nurmikon märkänä, jolloin traktorimallisen leikkurin pyörät painoivat pitkää ruohoa lakoon. Haravoimalla nostin lakoon mennyttä pystyyn, jonka ajoin taas ruohonleikkurilla. Nyt lopputulos on, että entinen hieno nurmikkoni on lähes kokonaan ruskeaa, siellä täällä vihreää. En tiedä miksi näin tapahtui ja miten voisin tilanteen korjata. Neuvoja tietenkin kyselen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43611
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 35473
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421