Kutsunnat oli syksyllä ja armeijaan oli tarkoitus mennä tammikuussa 2008. Jos haluaisin lykätä menoa puolella vuodella kesään 2008 (opiskelujen takia), kuinka helposti asian voi hoitaa vielä ensi kesänä (heinä-/elokuussa)? Miten pitäisi tuolloin toimia?
Lykkäystä
Jann
2532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voit pyytää opiskelupaikastasi leiman lykkäyshakemukseesi, jolloin hakemusta ei tulla ainakaan ilman erittän pätevää syytä hylkäämään.
Hei,
Asevelvollisuuslain mukaan lykkäystä myönnetään rauhan aikana vähintään vuodeksi ja enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan jos sitä on pidettävä erittäin tärkeänä ammattiin valmistumisen, opiskelujen, taloudellisen tilanteen tai muun tärkeän syyn vuoksi. Lykkäystä myönnetään enintään sen vuoden loppuun, jona asevelvollinen täyttää 29 vuotta.
Koska lykkäystä voidaan myöntää vain mainituin perustein ja mainitun lainsäädännön puitteissa kannattaa ennemmin anoa palvelusajan siirtoa. Palvelusajan siirtoa voi anoa oman sotilasläänin esikunnalta, jonka asiakaspalvelu auttaa sinua käytännön asioissa.