Ryhtivikainen

Hei kaikki lukijat :)
mulla on tosi kiusallinen ongelma, ja olen pitkittäny asiaa mutta nyt en jaksa enää. minulla todettiin pienenä että jalat eripituiset, mutta koulun terkka(yllätys)sanoi ettei hätää, ne kasvaa kyllä samankokoisiksi, ja uskoimme sitten...noh, nyt huomaan, että olen vinossa, ja jopa onnun toista jalkaani, ja istun vinossa, toinen lantio siis korkeammalla kuin toinen. Ongelman huomaan myös siinä, että kun vaistomaisesti koittaa parantaa asentoa, niin kävellessä toinen jalka menee "linttaan", eli kengät menee vinoon, enkä voi sille mitään vaikka kuinka koitan kävellä suoraan..kävelystä on nyttemin tullut tuska,a kaikki jalkineet jo pilalla, hankala kävellä. onko kellään samanlaiseta kokemusta, voiko 24 vuotiaan jalkoja enää operoida, mm.venyttämällä kansanparantajalla tms.? olisi helpottavaa kuulla kokemuksia, olen hakeutumassa lääkäriin, kun vielä tietäisi mistä tätä alkaisi purkamaan.
171113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

että jalat ovat tosiaan eripituiset.
käyppä kansanparantajalla, turusella, timgrenillä, luomalla, lahdessa, onhan noita paikkoja kun tietäis missä asustat.
muista kertoa sitn täällä et oliko ne tosiaan eripituiset.

Äänestä
  • Hei, ja kiitti vinkeistä...olen tosiaan LAhdesta itse, eli täytynee ottaa selvää noista. vähän kyllä arveluttaa nämä kansanparantajat..tosin olen kuuullut joidenkin saaneen apua heiltä. Onko sulla sit samoja kokemuksia vai?
    sitten vähän mietityttää -voi kuulostaa koomiselta-mutta mahtaako olla kivuliaita toimenpiteitä? olen meinaan tosi arka sen suhteen..kipukynnys matala..onko tietoa?

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Hei, ja kiitti vinkeistä...olen tosiaan LAhdesta itse, eli täytynee ottaa selvää noista. vähän kyllä arveluttaa nämä kansanparantajat..tosin olen kuuullut joidenkin saaneen apua heiltä. Onko sulla sit samoja kokemuksia vai?

    Jos haluat jatkaa elämääsi lääkäreiden hellässä hoidossa eli istua metrin päässä tohtorista vastaanotolla ja kuunnella vaihtelevia arveluja tilastasi ja saada lähtiessäsi kipulääkereseptin niin jatkat samaan malliin.

    Vuosikausia, -kymmeniä saat kokeilla mikä kipulääkeyhdistelmä sopisi parhaiten. Ikävä kyllä kivut eivät hellitä. Välillä tilanne on parempi mutta hetimiten taas huonompi. Kivut leviävät myös: polviin, lonkkiin, olkapäähän, jalkateriin, niskaan, ylä- ja alaselkään, nivusiin, reisiin. Iskias alkaa vaivata. Jopa sydänoireiluja esiintyy selkäkipujen ohessa. Kävelet ja istut silmin nähden vinossa yhä. Kengät kuluvat epätahtiin mutta sinua kehoitetaan vain oikaisemaan ryhtiäsi. Podiatrilta saat kyllä mittatilaus pohjallisia ja korotuspaloja. Olethan vielä nuori, ei sinulla mitään kummempaa voi olla, normaalin rajoissa olet. Saisit vain tuon ryhtisi paremmaksi niin kyllä se siitä. Fysioterapiaa ja saikkua saat välillä ja jatkuvan kehoituksen harrastaa paljon liikuntaa, jota myös teet minkä kivuiltasi pystyt. Mielenterveyttäsikin saatetaan epäillä kun aina valitat. Noh, jossain vaiheessa nivel- ja nikamavaurioita alkaa sitten monenlaista näkyäkin röntgen- ja magneettikuvissa mutta pahin saadaan kyllä leikkauspöydällä myöhemmin kuntoon. Kukaan ei kuitenkaan takaa, ett leikkaus jää ainoaksi.

    Kansanparantajan käsittely on kivutonta nykyiseen tilaasi verrattuna. Hyvä fysiatri Turunen ottaa vastaan lähelläsi, Kouvolan lääkäriasemalla. Lahdessahan on parantaja Holma, myös kuntohoitaja Maaranen. Älä kärsi turhaan. Googleta selkäsivut ja ala tutkia asioita.

    http://www.selkasivut.fi

    Äänestä

  • MMi kirjoitti:

    Kiitti vastauksesta ja vinkeistä. Otin yhteyttä jo lahden HOlmaan, josko sieltä apu löytyisi, toivotaan. suhtkoht ajoissa kun hoitaa, niin ei pääse paheneen.
    Onko sulla omakohtaisia kokemuksia tällaisista paikoista?

    Äänestä

  • kirjoittaja.. kirjoitti:

    Kiitti vastauksesta ja vinkeistä. Otin yhteyttä jo lahden HOlmaan, josko sieltä apu löytyisi, toivotaan. suhtkoht ajoissa kun hoitaa, niin ei pääse paheneen.
    Onko sulla omakohtaisia kokemuksia tällaisista paikoista?

    Mullahan muutamissa nikamaväleissä on jo välilevyjen madaltumaa ja alkavaa nivelrikkoakin todettu siellä täällä. Kävin Holmalla kerran ja sain siellä lantion tasapainoon ja selkärangan lukkoja avatuksi ym. Olen käynyt sitä ennen monenlaisissa hoidoissa mutta en kansanparantajilla muilla, ilman suurempaa apua. Mutta nyt tämän asteisillakin rustokulumilla voin viettää kivutonta, lääkkeetöntä elämää ja liikkua mielin määrin. Tee sitten kaikki mahdollinen kehosi eteen itsekin ohjeiden kukaan. Parempaan päin olet jo menossa. Toivon sulle parasta.

    Hei...taitaa olla niin, että vanhemmat kieltää ton koko touhun multa.sanoivat että on halvaantumisriski siinä..itse tahtoisin uskoa kansanparannukseen muun hoidon sijaan...Hemoon jos menee, saa korkeintaan lähetteen kuvauksiin yms. Onko tämä Holma ammatiltaan muukin kuin kansanparantaja? koitin netistä katsoa kyllä, mutta huonoin tuloksin. ERäs vastaaja laittoi video-linkin, siellä oli hyvin näytetty toimenpiteitä :) mutta silti arveluttaa, että kuinka riskitöntä tämä on ??

    Äänestä

  • vino nainen kirjoitti:

    Sitten fysiatrian erikoislääkäri Turunen, suosittelen. Viestiketjussa jo hänet mainitaankin.

    Äänestä

  • vino nainen kirjoitti:

    Hei...taitaa olla niin, että vanhemmat kieltää ton koko touhun multa.sanoivat että on halvaantumisriski siinä..itse tahtoisin uskoa kansanparannukseen muun hoidon sijaan...Hemoon jos menee, saa korkeintaan lähetteen kuvauksiin yms. Onko tämä Holma ammatiltaan muukin kuin kansanparantaja? koitin netistä katsoa kyllä, mutta huonoin tuloksin. ERäs vastaaja laittoi video-linkin, siellä oli hyvin näytetty toimenpiteitä :) mutta silti arveluttaa, että kuinka riskitöntä tämä on ??

    """"Hei...taitaa olla niin, että vanhemmat kieltää ton koko touhun multa.""""

    No sitten ei auta kuin kärsiä.

    Itsekkin kärsin vuoskymmeniä, kun en tiennyt, että kansanparantajalta sen oikean avun saisin.

    Kaikki muut alan manipulaatiohoitoja antavat olinkin jo käynyt läpi ja fysiatrit, ilman apua.

    Äänestä

Itselläni todettiin 90-luvun puolivälissä eripituiset jalat. Lääkäri lähetti kuvaukseen ja pituuseroksi todettiin 12-13 mm. Lääkärin mielestä moinen ero on lähellä normaalia, joten suositteli lihaskuntoutusta. Fysioterapeutti näytti jumppaliikkeet, mutta näistä ei lopulta ollut merkittävää hyötyä. Tilanne pääsi hunontumaan ja oikeastaan vasta kokenut niksauttaja (ulkomailla) hoiti asian silläkertaa kuntoon. Vähitellen kaikki alkoi vähitellen liukua nilksautusta edeltäneeseen kuntoon.

Kahta samanlaista tapausta tuskin on. Itse huolehdin kunnostani. Juoksen 5-7 km kolmesti viikossa (viisi vuotta sitten en pystynyt kunnolla edes juoksemaan), vedän leukoja tai roikun tangosta lenkkipolulla (suorista ala- ja keskiselän nikamien asentoja) sekä käyn aikuisbaletissa (voimistaa jalkateriä, aktivoi reiden lähtäjälihaksia - jotka puolestaan vaikuttavat lantion kiertymiseen, parantaa ryhtiä, voimistaa ala- ja keskiselkää sekä voimistaa myös jalkoja samalla kun notkeus lisääntyy). Kesäisin ajan myös rullaluisimilla. Pyrin kävelemään mahdollisiman paljon (en omista autoa tästä syystä). Tarvittaessa sujautan jalkineen tai luistimen sisään ylimääräisen korkkipohjallisen (1-2 mm).

Äänestä
  • """Lääkäri lähetti kuvaukseen ja pituuseroksi todettiin 12-13 mm. Lääkärin mielestä moinen ero on lähellä normaalia,"""

    Ei ole normaalia, että luut kasvavat eripituisiksi. Täytyy olla joku sairaus lapsena, joka aiheuttaa luuston kasvun häiriötä, jotta jalat kasvavat eripituisiksi. Näitä on esim. polio ja tuperkuloosi.

    Äänestä

  • Mölkky kirjoitti:

    """Lääkäri lähetti kuvaukseen ja pituuseroksi todettiin 12-13 mm. Lääkärin mielestä moinen ero on lähellä normaalia,"""

    http://www.kuntonetti.org/index.php?sivu=11

    Äänestä

  • Mölkky kirjoitti:

    """Lääkäri lähetti kuvaukseen ja pituuseroksi todettiin 12-13 mm. Lääkärin mielestä moinen ero on lähellä normaalia,"""

    Ei ole normaalia, että luut kasvavat eripituisiksi. Täytyy olla joku sairaus lapsena, joka aiheuttaa luuston kasvun häiriötä, jotta jalat kasvavat eripituisiksi. Näitä on esim. polio ja tuperkuloosi.

    Jos näkyy, että kuvassa jalat ovat erimittaiset, niin ei se tarkoita että ne oikeasti ois erimittaiset!

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Tuota voisit tietysti perustella. Rtg-kuvissa tarkistetaan lantion kallistus, selkärangan kaarevuus sivusuuntaan sekä luonnollisesti mitataan sääri- ja reisiluut, tarkistetaan polvilumpioiden tasoero ynm.

    Yleisesti jalkojen pituuseroja määritellessä alle 10mm heitot pidettän täysin normaalina. Normaali tarkoittaa, että esiintyvyys on perin tavallista ja että tämän luokan pituuserot keho klaaraa yleensä ongelmitta kunhan pitää lihaskunnostaan huolta.

    Omalla kohdalla kun katson jalkojani peilistä, huomaan polvilumpioiden olevan eri tasolla. Eli toisen jalan sääriluu on lyhyempi ja/tai jalkaterän holvikaari matalampi.

    Lähes jokaisessa ihmisessä ilmenee jonkin asteista epäsymmetriaa kehossa. Täysin symmetrinen keho on enemmänkin poikkeus kuin sääntö.

    Raajojen poikkeava pituus voi johtua yksinkertaisesti tilapäisestä verenkiertohäiriöstä kovimman kasvuiän aikana.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Jos näkyy, että kuvassa jalat ovat erimittaiset, niin ei se tarkoita että ne oikeasti ois erimittaiset!

    Jos kuvassa näkyy kaupungintalo se ei tarkoita, että rakennus olisi siinä... Entäpä autoilu sitten tällä logiikalla? Hah ahahahahah.

    Äänestä

  • Frigurdur kirjoitti:

    Tuota voisit tietysti perustella. Rtg-kuvissa tarkistetaan lantion kallistus, selkärangan kaarevuus sivusuuntaan sekä luonnollisesti mitataan sääri- ja reisiluut, tarkistetaan polvilumpioiden tasoero ynm.

    Yleisesti jalkojen pituuseroja määritellessä alle 10mm heitot pidettän täysin normaalina. Normaali tarkoittaa, että esiintyvyys on perin tavallista ja että tämän luokan pituuserot keho klaaraa yleensä ongelmitta kunhan pitää lihaskunnostaan huolta.

    Omalla kohdalla kun katson jalkojani peilistä, huomaan polvilumpioiden olevan eri tasolla. Eli toisen jalan sääriluu on lyhyempi ja/tai jalkaterän holvikaari matalampi.

    "Rtg-kuvissa tarkistetaan lantion kallistus, selkärangan kaarevuus sivusuuntaan sekä luonnollisesti mitataan sääri- ja reisiluut, tarkistetaan polvilumpioiden tasoero ynm. "

    Aika harvalla tehdään noin. Useimmilla otetaan vain yksi kuva lantiosta ja tarkastellaan kuvasta lonkkaluiden päiden korkeutta.

    "Omalla kohdalla kun katson jalkojani peilistä, huomaan polvilumpioiden olevan eri tasolla. Eli toisen jalan sääriluu on lyhyempi ja/tai jalkaterän holvikaari matalampi. "

    Ellei sitten ole se telaluu siirtynyt nilkassa/jalkaterässä. Sekin voi aiheuttaa jopa sentin pituuseron ja tuon holvikaaren madaltuman. Suht yleinen juttu. Eli oletko varma, että toinen sääriluusi on lyhyempi? Jos se olisikin vain tuo telaluu... sen voi korjata.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onko apua olemassa? kirjoitti:

Hei kaikki lukijat :)
mulla on tosi kiusallinen ongelma, ja olen pitkittäny asiaa mutta nyt en jaksa enää. minulla todettiin pienenä että jalat eripituiset, mutta koulun terkka(yllätys)sanoi ettei hätää, ne kasvaa kyllä samankokoisiksi, ja uskoimme sitten...noh, nyt huomaan, että olen vinossa, ja jopa onnun toista jalkaani, ja istun vinossa, toinen lantio siis korkeammalla kuin toinen. Ongelman huomaan myös siinä, että kun vaistomaisesti koittaa parantaa asentoa, niin kävellessä toinen jalka menee "linttaan", eli kengät menee vinoon, enkä voi sille mitään vaikka kuinka koitan kävellä suoraan..kävelystä on nyttemin tullut tuska,a kaikki jalkineet jo pilalla, hankala kävellä. onko kellään samanlaiseta kokemusta, voiko 24 vuotiaan jalkoja enää operoida, mm.venyttämällä kansanparantajalla tms.? olisi helpottavaa kuulla kokemuksia, olen hakeutumassa lääkäriin, kun vielä tietäisi mistä tätä alkaisi purkamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu