http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000024490024#22000000024490024
Tästä viestistä alkaa keskusteluketju joka jatkuu tässä ketjussa (ja varmaan jossain muissakin)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000024572133
päätyy täläliseen lopputulokseen
ei osata vastata
Kirjoittanut: seurapenkki 15.3.2007 klo 18.42
Tuolla aijemmassa avauksessa jo sun kanssa tivattiin. Minä en osannut vastata sulle tyhjentävästi, eikä osaa kukaan muukaan.
Koska olet itsekkin vl-uskova, niin tiedät itsekkin, mutta tekeydyt tietämättömäksi.
Mutta tavallinen rivijäsen on kuitenkin tälläinen:
- ei lue raamattua koskaan
- rukoilee tosi vähän
- ei kyseenalaista mitään
- kuuntelee apaattisena seurapuhetta
- ei muista koko seurapuheesta mitään
- ei keskustele uskonasioista
- pitää omaa uskontoaan oikeana ja ainutlaatuisena
- käy tavan mukaan seuroissa säännöllisesti
- ajaa ylinopeutta, koska se ei ole kovin paha
asia, saa joskus sakot, mutta se kuuluu asiaan
- pitää tupakointia luonnolisena, yhtä luonnollisena kuin kahvinjuontiakin
- äänestää joko keskustaa tai kokoomusta
- ei käytä ehkäisyä tavan vuoksi
- ei tunnusta julkisesti uskoaan kouluissa tai
työpaikoilla
- ei puhu uskottomille uskonasioista
- lukee päivämiehen otsikot ja selailee lehden
nopeasti läpi n. 10-15 minuutissa.
- televisiota ei laiteta tavan vuoksi
- Siionin painotuotteita ostetaan tavan vuoksi,
mutta lukematta ne silti jää
- suviseuroihin mennään totuttuun tapaan ja lasten
vuoksi, jotta ne juurtuisivat tähän samaan
elämäntapaan
... luetteloa voisi jatkaa, mutta tämä
riittäköön. Mutta tälläisiä me olemme,
heikkoja ja huonoja matkamiehiä. Siksi ahke-
roimme tehdä parannusta kelvottomasta vaelluk-
sestamme. Tosin sitä parannusta ei tehdä, kun
uskotaan, että istumalla ahkerasti seuroissa, se
on samaa kuin saisi synnit pyyhityksi pois.
Lainaus päätyy tähän....
Totean jo tässä vaiheessa ettei tarkoitukseni ole sinänsä kohdistaa tämän kertaista kirjoituskamppanijaa tähän henkilöön joka kuitenkin sekä ansiokkaasti että sangen taidokkasti kirjoitaa ajatuksia jotka tunnen ja tunnistatan vl liikeessä.
Eli en halua loukata seurapenkkiä vaan kiinnittää huomion edelleen siihen kysymykseen joka minulla on ollut mielenpäällä monta päviää näitä seurapenkin viestejä luettuani.
Missä on usko ja kenen päälle tässä uskotaan? Kenelle ollaan kuuliaisia ja miksi? Mitä em ajattelevien ihmisten mielestä usko oikeasti on? Ja ennen kaikkea....
MISSÄ ON IHMISEN omakohtainen usko?
Tästä viestistä alkaa keskusteluketju joka jatkuu tässä ketjussa (ja varmaan jossain muissakin)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000024572133
päätyy täläliseen lopputulokseen
ei osata vastata
Kirjoittanut: seurapenkki 15.3.2007 klo 18.42
Tuolla aijemmassa avauksessa jo sun kanssa tivattiin. Minä en osannut vastata sulle tyhjentävästi, eikä osaa kukaan muukaan.
Koska olet itsekkin vl-uskova, niin tiedät itsekkin, mutta tekeydyt tietämättömäksi.
Mutta tavallinen rivijäsen on kuitenkin tälläinen:
- ei lue raamattua koskaan
- rukoilee tosi vähän
- ei kyseenalaista mitään
- kuuntelee apaattisena seurapuhetta
- ei muista koko seurapuheesta mitään
- ei keskustele uskonasioista
- pitää omaa uskontoaan oikeana ja ainutlaatuisena
- käy tavan mukaan seuroissa säännöllisesti
- ajaa ylinopeutta, koska se ei ole kovin paha
asia, saa joskus sakot, mutta se kuuluu asiaan
- pitää tupakointia luonnolisena, yhtä luonnollisena kuin kahvinjuontiakin
- äänestää joko keskustaa tai kokoomusta
- ei käytä ehkäisyä tavan vuoksi
- ei tunnusta julkisesti uskoaan kouluissa tai
työpaikoilla
- ei puhu uskottomille uskonasioista
- lukee päivämiehen otsikot ja selailee lehden
nopeasti läpi n. 10-15 minuutissa.
- televisiota ei laiteta tavan vuoksi
- Siionin painotuotteita ostetaan tavan vuoksi,
mutta lukematta ne silti jää
- suviseuroihin mennään totuttuun tapaan ja lasten
vuoksi, jotta ne juurtuisivat tähän samaan
elämäntapaan
... luetteloa voisi jatkaa, mutta tämä
riittäköön. Mutta tälläisiä me olemme,
heikkoja ja huonoja matkamiehiä. Siksi ahke-
roimme tehdä parannusta kelvottomasta vaelluk-
sestamme. Tosin sitä parannusta ei tehdä, kun
uskotaan, että istumalla ahkerasti seuroissa, se
on samaa kuin saisi synnit pyyhityksi pois.
Lainaus päätyy tähän....
Totean jo tässä vaiheessa ettei tarkoitukseni ole sinänsä kohdistaa tämän kertaista kirjoituskamppanijaa tähän henkilöön joka kuitenkin sekä ansiokkaasti että sangen taidokkasti kirjoitaa ajatuksia jotka tunnen ja tunnistatan vl liikeessä.
Eli en halua loukata seurapenkkiä vaan kiinnittää huomion edelleen siihen kysymykseen joka minulla on ollut mielenpäällä monta päviää näitä seurapenkin viestejä luettuani.
Missä on usko ja kenen päälle tässä uskotaan? Kenelle ollaan kuuliaisia ja miksi? Mitä em ajattelevien ihmisten mielestä usko oikeasti on? Ja ennen kaikkea....
MISSÄ ON IHMISEN omakohtainen usko?
Vastaukset 54
Vanhimmat
Tuo luettelo vei sanat suustani. Kun oli vl-uskossa, niin juuri tuollaista se oli ja silti niin mahdoton ylemmyyden tunto, että tässä on taivasta kohti menossa. Ulkokultaista uskoa yhtä kaikki ja mahtava itsetyytyväisyys. Ja muiden uskoa arvosteltiin ja nimitettiin epäuskoisiksi. Ja jos piti etsiä perusteluja, niin ei tietoakaan mistä kohtaa Raamattua vai onko sitä siellä ollenkaan, mutta kollektiivinen aivopesu oli juurtunut ja siinä oli mistä ammentaa.
Rebekka, "tavallinen rivijäsen" pohtii omaa tilannettaan ko. asioissa.
Raamatun lukeminen jää aivan liian vähiin. Samoin rukouksella voisi useammin kääntyä Taivaan Isän puoleen.
Kyseenalaistan paljonkin.
Kuuntelen puhetta kiinnostuneena tai apaattisena. Riippuen omasta vireystilasta, tekstistä ja puhujan taidosta puhua helposti ymmärrettävällä tavalla.
Samoista syistä johtuu mitä muistan seurapuheesta.
Keskustelen uskonasioista.
En pidä uskoani ainoana oikeana. Paino sanalla ainoana.
En ikävä kyllä käy seuroissa säännöllisesti. Enemmän voisi käydä.
En aja ylinopeutta kuin korkeintaan epähuomiossa. Kahdenkymmenen vuoden aikana olen saanut kahdet sakot.
Pidän tupakointia erittäin ikävänä ja epäterveellisenä tapana.
Äänestän mainittuja puolueita, koska sieltä olen löytänyt minulle sopivat ehdokkaat.
Ehkäisyasia ei ole ajankohtainen.
Tottakai tunnen itsensä huonoksi uskontunnustajaksi, mutta tilaisuuden tullen keskustelen mikäli vastapuoli haluaa ja on aidosti kiinnostunut. En salaile uskoani.
Luen Päivämiehen lähes kannesta kanteen, vaikka sen sisältöä joskus kritisoinkin.
Televisiota talosta ei löydy emmekä ole kaivanneet sitä illanvietteeksi. Aika kuluu kehittävämminkin. (Kuten istuessa tietokoneella:)
Ne SRK:n tuotteet mitä ostetaan (ehkä 3-4/vuosi), luetaan. Mitään mistä en ole kiinnostunut, en osta.
Suviseuroihin mennään mikäli olosuhteet lähtöön ovat suotuisat. Pyritään joka vuosi. Maailma ei pysähdy ellei pääse.
En ala tämän syvällisempiin analyyseihin tässä yhteydessä. Halusin vain tuoda esille sen, että tavallista rivijäsentä ajatuksineen ei ole olemassakaan. Edellisen listan kirjoittaja ei voi tietää mitä toisten pään sisällä pohjimmillaan liikkuu, enkä minäkään väitä tietäväni.
jonka kamael esitti minulle missä on minuin omakohtainen usko. Mihin minä olen uskonki kiinnittänyt? Kenelle halauna pohjimmiltani olla kuuliainen ja miksi. Ja nyt rebekka esitän ne samat kymsymykest sinulle mutten edes odota että vastaat.
Jokainen meistä vastaa niistä kysymyksistä viimeisellä tuomiolla ja kuitenkin me kaikki kuljemme kuolinpaita päällä joka päivä....
Esitin nämä kysymykset en sikisi että haluaisin niihin vastauksen vaan siksi että niiden kysymysten vastaukset ovat olennaisesti vaikuttamassa siihen onko nimemme elävien kirjassa vai ei. Ajattelen ettei näitä kysymyksiä tulis olankohautukella tai välttelyllä ohittaa. Ne eivät ole yhdentekeviä tai on tapana olevia asioita vaan ne ovat meidän uskomme kulma kieviä.
Tapakristillisyys ei pelasta ketään. Halusin kertoessani omaa näkökulmaani asioihin vain tuoda esille sen tosiasian, että on turha puhua että "tyypillinen rivi-vl" toimii niin tai näin. Käsitettä tavallinen rivi-vl ei ole edes olemassa.
Se, mihin on uskonsa kiinnittänyt, on todella hyvä asia pohdittavaksi. Kuuliaisuuden vaatimus seurakunnalle ei voi eikä saa mennä omakohtaisen uskon edelle. Kukaan ei voi toimia omatuntoaan vastaan. Juuri seurakuntapäivillä olin mielessäni aivan eri mieltä lääkärin kanssa, jolle Jumala on antanut maallista viisautta paljon, mutta tyhmistänyt monien asioiden edessä. Tämä lääkäri kertoi miten äidin masennuttua on tyypillistä, että psykiatri sanoo sen johtuvan suuresta perheestä. Tämä ei hänen mukaansa kuitenkaan voi pitää paikkansa. Se voi pitää todellakin pitää paikkansa. Jos ihmisen psyyke ei kestä sitä kuormitusta mitä uusiutuvat raskaudet tuovat tullessaan, suuri perhe voi olla äidin masennuksen aiheuttaja. Miksi lestadiolainen äiti ei saa hoitaa masennustaan asiankuuluuvalla tavalla, kokea ja tuntea aidosti miten tilanne on vaan asia pitää yrittää kääntää huomio johonkin muuhun, toisarvoiseen seikkaan?
Nyt meni vähän sivuraiteelle, peittoalueen sisäpuoli kutsuu. Hyvää yötä sinulle ja koko nettimaailmalle.
Vaikka oltaisiin millä sivuraiteella kysyn kyllä että todellako lääkäri sanoi ettei masennus voi johtua suuresta perheestä?
Väite voi pitää paikkansa sillä ehdolla että kaikki se ylimääräinen fyysinen ja psyykkinen kuormitus joka aiheutuu normaalia (ei vl perhettä) suuremasta perheestä katsotaan normaalikisi elämäksi joka jokaisen ihmisen on aivan tuosta noin vaan kestettävä.
Jossain mielessä normaalin käsite on vääritynyt vl liikeessä. Ehkä siitä kannattaisi tehdä oma avauksensa.
Ei hän suoraan sanonut, että se ei voi olla totta.Tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta hän sanoi jotenkin siihen tapaan, että silloin kun psykiatri ja muut ihmiset ylipäätään puhuvat siitä että suuri perhe olisi se masennuksen aiheuttaja, kannattaa etsiä siionista joku, jonka kanssa keskustella näistä asioista ja hakea oikeanlaista tukea sieltä. Mielestäni tässä tuli kuitenkin sellaista viestiä, että pitäisi jotenkin pyrkiä kiistämään todelliset tunteensa ja uskoa ne väärinä anteeksi. Suuri perhe ei ole automaattisesti masennuksen aiheuttaja eikä sen ainoa syy. Senhän tiedämme siitä että mielenterveyspalveluja käyttävät paljon kaikista eri elämäntilanteista tulevat ihmiset. Miksi kuitenkaan ei voida myöntää tosiasiaa, että kaikkien psyyke ei todellakaan kestä uusiutuvia raskauksia ja mikä on silloin jo olemassaolevien lasten kohtalo? Miksi heidän elämänsä pitää uhrata sille alttarille, että aina mennnään kaikessa vahvimman mukaan? Sille, joka ei jaksa, voidaan antaa ymmärtää että ei ole oikein uskomassa, vaikka kyse on siitä, että psyyke ei kestä. Se, jos psyyke pettää ei tarkoita sitä, että lapsia ei pitäisi Jumalan lahjoina. Jumala ei varmastikaan ole tarkoittanut että lapsia synnytetään oma fyysistä ja henkistä terveyttä uhmaten ja jo olemassaolevien lasten tulevaisuuden vaarantaen.
Tuo on aivan totta. Lähimmäisenrakkauden kai pitäisi ihan ensimmäiseksi alkaa niistä, jotka ovat aivan ihmisen lähellä: oma puoliso, omat lapset, omat vanhemmat... Oman fyysisen ja henkisen terveyden kustannuksella, ja usein suorastaan raskauden kammoisena ei ole oikein lisääntyä uskon nimissä! Jumala kyllä antaa voimia niin kuin on päiviä, mutta vastuu kuuluu myös ihmiselle, on vastoin Jumalan tahtoa laiminlyödä oma terveytensä ja hyvinvointinsa, ja samalla yleensä kaikkein pienimpien ja viattomimpien hyvinvointi. Omien lasten hyvinvointi!
Niin sinun, hyshysin kuin Rebekankin ajatukset vastaavat omaa käsitystäni Raamatun keskeisimmästä sanomasta, joka on juuri lähimmäisen rakkaus. Tämänhän pitäisi ilmanmuuta olla uskomisen peruslähtökohtana.
Uskon, että useimmat tavalliset riviveeällät ovat tästä asiasta samaa mieltä. Suurin ongelma käsittääkseni on, ettei näitä HS:n aikaansaamia opillisia vääristymiä, jotka johtavat suuriin inhimillisiin kärsimyksiin, ei kukaan tunnu uskaltavan lähteä kyseenalaistamaan eikä korjaamaan. Kuka olisi se ensimmäinen rohkea, joka uskaltaisi ojentaa SRK:n johtoa ja vl-puhujia, että lähimmäisen rakkaus nostettaisiin vl-saarnoissa oikealla tavalla etusijalle?
Lähimmäisen rakkaus on vl-opetuksessa 60-luvulta saakka opetettu koskemaan vain samassa lakihenkisessä vl-opissa olevia. Tämä on mielestäni Raamatun opetuksen halveksimista ja suoranaista Jumalanpilkkaa.
Se on muuten kumma, että johtotyypeiltä(?) puuttuu rohkeutta alkaa selvittämään hoitokokousvuosien sotkuja ja lakihenkisiä oppisäädöksiä, jotka vielä tänäänkin ovat monelle totta ja auktoriteetti. Mutta rohkeutta ei puuttunut, kun jotkut muutamia vuosikymmeniä sitten rajasivat, että vain vl:t menevät taivaaseen ja muut helvettiin. Se oli rohkea päätelmä, minkä mukaisesti vielä tänäänkin uskovat.
Niin, en tiedä mistä eri lailla uskovien väheksyminen oikein juontaa, sieltä surullisen kuuluisalta 70-luvulta vai jo kauempaa? Minä ajattelen samoin kuin täällä usein siteerattu ML toteamalla että "me olemme saaneet tässä rauhan, muita emme lähde arvioimaan".
Miksihän erilaisia mielipiteitä pelätään kuin ruttoa ja ne yritetään hyssytellä hiljaiseksi vl-yhteisössä? Kuka tai ketkä olisivat ne rohkeat jotka saisivat suunsa auki siitä, että kaikkien ei tarvitse olla toistensa klooneja. Ei kai uskon perusta murene hetkessä arvottomaksi tomuläjäksi vaikka asioita tarkastellaan kriittisessäkin valossa. Mielestäni asioita on pakko aika ajoin miettiä, onko tullut tehtyä oikeita ratkaisuja, onko otettu suunta terve ja rakentava? Miksi kestämättämäksi osoittautuneita ja inhimillisiä kärsimyksiä aiheuttaneita ihmismielen viritelmiä ei voida purkaa ja myöntää että metsään on menty ja syvälle.
lähimmäisenrakkaudesta vl:n keskuudessa on yhtenevä kanssasi, että lakihenki ohjaa. Piiriin kuulumattomia ei koske rakkaudellinen lähestyminen, tosin monenlaisia ihmisiä on vl joukoissa, mutta päällimmäisenä nousee kyllä tämä ajatus. Olen lähtenyt aikoinaan joukosta pois, joten tiedän mistä puhun.
Karjulan vaimo on tehnyt jo 18 lasta, joista 15 on poikaa. Ei siellä kuule auta psyyken olla heikko, joka tämmöistä Jukolan veljessarjaa kasvattaa. Se lääkäri, josta kerroit, oli pakoitettu puhumaan juuri sillä tavalla.
Jos elämä tuntuu raskaalta, niin mars, mars isät ja äidit leirille virkistymään, sitten sitä taas jaksaa ähilästää ison perheen parissa.
Eli siis jos Karjulan vaimo jaksaa kasvattaa 18 lasta niin silloin eivät voi 10 tai 14 lapsen vanhemmat valittaa väsymystä!? Miten Karjulan vaimon psyyke liittyy sellaisiin naisiin, joiden psyyke ei kestä jatkuvia raskauksia? Nostan todella hattua KK:n vaimolle, hänellä on suuret voimavarat kasvattajana. He Karjulan lapsista ketä minä tunnen, ovat todella reippaita ja avoimia nuoria.
Mutta vertailu ei auta, pikemminkin pahentaa asioita. Pienemmän perheen äiti voi ajatella, että ei voi valittaa väsymystä jos joku jaksaa suuremmankin porukan kanssa. Voimavarat ovat kuitenkin yksilölliset, niihin vaikuttavat monet asiat lapsuudenkokemuksista alkaen. Miksi on yhden ja kahden lapsen äitejä, jotka ovat väsyneitä ja masentuneita?
Mitä tarkoitit sillä lääkäri oli pakoitettu puhumaan sillä tavalla? Kuka hänet oli pakottanut?
Minusta tuntuu että sinä aliarvioit muiden vaikeuksia ja kokemuksia. Et kai kuvittele että joku isät ja äidit-leiri kerran vuodessa, vaikka hyviä ja tarpeellisia ovatkin, ratkaisee ongelmat?
Arjesta se jaksaminen, onni ja elämänilo pitää löytää. Silloin jos elämä on mielekästä eikä käy jatkuvasti yli voimien, se yleensä löytyykin.
Olemme ihmisinä niin erilaisia. Se asia joka toiselle on pieni lähes huomaamaton vaikeus, voi toiselle olla lähes ylittämätön vuori. Jokaisen kokemus on aito eikä sitä voi vähätellä. Vaikka itseään voi kasvattaa kestämään koettelemuksia, on paljon asioita joihin emme voi vaikuttaa. Omat vanhemmat ja itseluottamuksen kehittyminen varhaislapsuudessa on yksi niistä.
mutta ei ole aina kyse psyykeen heikkoiudesta. Eikä ensinkään siitä että ihminen on heikko huono tai saamaton. Minusta pahinta kun näistä asioista puhutaan puhutaan heikkoudesta ja kuitenkin miten työmäärää mitataan.
Jos vaikka kk onkin 18 lasta niin joku jolla on 3 lasta voi olla aivan yhtä tiukilla mutta eri syistä. Eli kuka ja miten mitataan heikkoutta. Sekö on heikkoutta ettei jaksa tilanteessa jossa työmäärä on kaksin kertainen kk perheeseen verrattuna.
Tai sekö on heikkoutta että sairastaa ilman omaa syytään? Tai lapset sairastaa?
Eli väärin on puhua heikkoudesta tai vahvuudesta kun kahden ihmisen tilannetta ei voi verrata keskenään. Ne eivät monestakaan syystä ole vertailukelpoiset. Siinä missä ihminen omassa perheesään uupuu 5 lapsen kanssa hän voisi toisen perheessä toimia uupumatta 10 lapsen kassa. Eli asiat eivät ole suorassa suhteessa lapsimäärään. Eikä avaimet ole aina ihmisellä itsellään.
Uupuminen ja täydellinen lopuunpalaminen on aina kerymien summa.
Kuten varsin hyvin tiedät, lasta kastettaessa hänen puolestaan uskotaan ja hänelle annetaan usko tahtoipa hän sitä tai ei.
Ennen uskottiin toisin, eli jos lasta ei kasteta evankelisluterilaisen kirkon uskoon, hänet vie helvetti, jos kuolee ennen kastetta.
Lapsella on oikea usko sillä perusteella, ettei hänellä ole vielä ymmärrystä mistään.
Mutta hyvin pian lapsi ei enää voi olla toisten uskon varassa, sillä synti alkaa tarttua sitä mukaa, mitä enemmän käsittää asioita.
Omakohtainen usko tulee kait sitten viimeistään rippikoulussa, jossa sitä oikein kysytään ja vahvistetaan.
Tämä omakohtainen usko keskustelu ei ole niin helppoa kuin luulis. Minulla on kyllä omakohtainen usko, mikä tarkoittaa sitä, etten usko kaikkiin vanh.lestadiolaisiin opillisiin asioihin, vaan minulla on niistä oma mielipide, vaikka en sitä ääneen sanokkaan.
Voiko omakohtaista uskoa, suhdetta Jeesukseen syntyäkään niin vain, jos ns.roikkuu mukana lapsuudenuskossa sisäistämättä sen tarkemmin mistä uskomisessa oikeastaan on kysymys? Asioita tulisi pohtia, kyseenalaistaa, tutkia eri vaihtoehtoja, analysoida ja sitä kautta löytää se omakohtainen käsitys, oivallus. Kyllä Jumala rohkaisee ja auttaa löytämään vastauksia, kun häneltä sitä pyytää.
Entisenä vanhoillislestadiolaisena olen löytänyt uskon uudestaan Jeesukseen sekä Jumalaan. Koen saavani kirkossa seurakunnallista vahvistusta ja rohkaisua ja koen, että Jumala sekä Jeesus että Pyhä Henki ovat läsnä elämässäni joka hetki. Olen saanut paljon tuntea, miten Pyhä Henki vaikuttaa minussa. Suhteessa lähimmäisiin, suhteessa elämään ja asioihin. Moni asia on avautunut minulle käymällä läpi oman todellisen etsikkoaikani, mikä sai kyllä alkunsa siitä että en pitänyt kaikkia vl-opin uskontotuuksia enää virheettöminä, ehdottoman oikeina. Omakohtaisessa uskossa itselläni on tärkeää oma henkilökohtainen suhteeni Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, olen saanut monesti huomata että he ovat läsnä elämässäni.
En henkilökohtaisesti käsitä, että miten vanhoillislestadiolaisuudessa on muutettu Jumalan valtakunta konkreettiseen näkyvään muotoon. En ymmärrä miksi hoitokokouksia ei voida selvittää, myöntää että niissä erehtyivät. Enkä ymmärrä miksi vanhoillislestadiolaiset monesti pitävät itseään parhaimpina uskovaisina ja koevat olevansa parempia kuin muut kristityt: hehän mielestään pääsevät taivaaseen ja muut eivät. Ja en ymmärrä, miksi he pitävät Lutheria vanhoillislestadiolaisena opiltaan, vaikka Lutherin opetukset eroavat kuin yö päivästä mm.sakramenttien suhteen siinä, mitä vl:t opettavat sakramenteista. Mielestäni vanhoillislestadiolaisuudessa ei ymmärretä oikein Lutheria, tunnustuskirjoja eikä Raamattua mm.siksi kun he ovat määritelleet, että vain vl:t pelastuvat ja siksi heidän on unohdettava sellaisetkin Raamatun kohdat, jotka puhuvat heidän käsityksiään vastaan.
- ei lueta raamattua koskaan
- rukoillaan tosi vähän
- ei kyseenalaisteta mitään
- kuunnellaan apaattisena seurapuhetta
- ei muisteta koko seurapuheesta mitään
- ei keskustella uskonasioista
- pidetään omaa uskontoa oikeana ja ainutlaatuisena
- käydään tavan mukaan seuroissa säännöllisesti
- ajetaan ylinopeutta, koska se ei ole kovin paha
asia, saa joskus sakot, mutta se kuuluu asiaan
- pidetään tupakointia luonnolisena, yhtä luonnollisena kuin kahvinjuontiakin
- äänestetään joko keskustaa tai kokoomusta
- ei käytetä ehkäisyä tavan vuoksi
- ei tunnusteta julkisesti uskoa kouluissa tai
työpaikoilla
- ei puhuta uskottomille uskonasioista
- luetaan päivämiehen otsikot ja selaillaan lehti
nopeasti läpi n. 10-15 minuutissa.
- televisiota ei laiteta tavan vuoksi
- Siionin painotuotteita ostetaan tavan vuoksi,
mutta lukematta ne silti jää
- suviseuroihin mennään totuttuun tapaan ja lasten
vuoksi, jotta ne juurtuisivat tähän samaan
elämäntapaan
Listaa voisi jatkaa. Usko on juuri tällaista tietynlaista elämäntyyliä ja erityisesti sitä, että sitä pidetään oikeana. Siinä on se omakohtainen usko.
Niin, se on uskoa seurakunnan erehtymättömyyteen kun seurakuntaa pidetään auktoriteettina. Loppujen lopuksi Raamattukaan ei näyttäisi olevan niin tärkeä, kuin se mitä seurakunta johtajineen opettaa.
Jos viitsit lukea ketjua löydät sieltä minun "listani" näistä asioista. Voit puhua vain omasta puolestasi kertoessasi miten koet, riiputko vain tapauskossa vai mihin uskosi perustat. Käsitettä tyypillinen vl - ei ole olemassa. Elämää on myös sinun ja avauksentekijän päänupin ulkopuolella. Minäkään en väitä, että kaikki ajattelisivat ja toimisivat kuten minä. Niin monta kuin on ihmistä, tulee myös mielipidettä jos vain ollaan rehellisiä. Ja varmasti - jos vain ollaan rehellisiä - noita avauksen tyyppisiäkin listoja tulee, mutta on turha yrittää mitätöidä ja leimata niitä joilla on elävä usko sydämellä eikä vain oman järjen ja erinomaisuuden varaan rakennettu paatumuksen rauhanomainen tila.
Raamatunmukaista uskoa ei voi ollakaan. Sen verran ristiriitainen opus se on.
Jos uskon voi jotenkin määritellä, niin sillä on jokin muoto. Se on silloin ns. muotojumalisuutta. En ole kiinnostunut sinun uskostasi, vaikka se olisi eettisesti kestävämmällä perustalla.
On toisaalta harmi, että puhtaaseen ateismiin on sekoitettu mukaan agnostikkojenkin tapa katsoa asioita. Ateismikaan ei ole enää niin suosittua ja jotta ateistien määrä ei olisi niin pahasti laskussa, niin ateisteiksi luetaan nykyään agnostikotkin.
Ethä olekaan kiinnostunut kuin vain oman napasi ympärillä pyörimisestä, omasta asenteestasi ja siitä miten mahdollisimman paljon tuot esille sitä että teeskentelet lestadiolaista ja kuitenkin olet ateisti. Mielestäni se ei ole kuin erikoisuuden tavoittelua. Itsensä kanssa tasapainossa oleva ihminen ei pidä omia ajatuksiaan ainoina oikeina ja on hieman kiinnostunut ympäristöstäänkin.
Totuus ei ole uskonnollinen.
Mielestäni on aivan yhdentekevää sanotaanko Jumalasta, että sitä ei ole olemassa vai että sen olemassaolosta ei ole mitään selvää näyttöä. Molemmat johtavat täsmälleen samankaltaisiin johtopäätöksiin opillisista kysymyksistä. Tämä johtopäätös on se, ettei uskonoppeja voida perustella millään tosiasioilla.
Vilkaisin hiukan kirjoitustasi, jossa kerroit omasta elämäntyylistäsi ja se muistutti jonkin verran omaani. Minä kuitenkaan en pidä Päivämiehen lukemista missään arvossa. Seuroissa käyn ehkä useammin ja helvettiin ja muihin kristinoppeihin en usko lainkaan. Taivaaseen ja helvettiin ei mene mielestäni ketään.
Omasta mielestäni en lainkaan teeskentele lestadiolaista. Minun mielestäni lestadiolaisuus on kulttuuria jota toteutetaan käymällä seuroissa jne... En kuitenkaan ulota tuota kulttuuria maailmankatsomukseeni saakka.
En tavoittele mitään erikoisuutta.
"Omasta mielestäni en lainkaan teeskentele lestadiolaista. Minun mielestäni lestadiolaisuus on kulttuuria jota toteutetaan käymällä seuroissa jne"
Kaikkeen sitä törmää.
Kaikille en kerro omia jatuksiani, koska minut leimattaisiin pian harhaoppiseksi. Ethän sinäkään luultavasti kerro kaikille, että uskot joidenkin muidenkin menevän taivaaseen, kuin lestadiolaisten. Olet siis yhtälailla teeskentelijä kuin minäkin.
Edellinen kommentoija ei puhunut omasta uskostaan mitään, joten arvelen että tarkoituksesi oli vastata minulle. Miksi minun pitäisi erityisesti kulkea kertomassa kaikille, että uskon muidenkin taivaaseen pääsyyn? Eikö se ole minun henkilökohtainen asiani? Jos sitä erityisesti kysytään, vastaan varmasti kuten ajattelen.
Mielestäni on kuitenkin aivan eri asia esiintyä lestadiolaisena, jos ei edes usko Jumalaan ja taivaan olemassaoloon. Eikö ole raskasta elää valheessa, ei voi olla rehellinen edes itselleen?
taikauskoa, olisi kai oikeampi sanoa. Jos on vähääkään tutustunut juutalaisuuden syntyyn noin 4000 vuotta sitten, ei voi päätyä muuhun lopputulokseen kuin siihen, että juutalaisuus on samanlaista taikauskoa ja ihmismielen keksintoä kuin muutkin tuon ajan uskonnot. Ja siitä seuraa, että kristinusko, joka pohjautuu juutalaisuuteen, on samalla tavalla ihmisen luomus. Jeesuksella ei ole mitään tekemistä jumalallisuuden kanssa, koska jumalia ei yksinkertaisesti ole olemassa. Miksi ihmisen pitää uskoa olemattomaan johonkin ja pilata sillä koko elämänsä.
Tähdistä sinä olet syntynyt ja tähdiksi sinun pitää jälleen tuleman!
raamattua puhtaasti etiikalasit silmillä joutuu toteamaan että sieltä löytyy kaikki hyvän moraalin ja etiikan perjaateet soveltamisohjeineen.... Edellyttää lukijaltaa avaraa mieltä :)
kannanotot löytyvät Raamatusta, mutta niinhän ne löytyvät jokaisesta uskonnollisesta opuksesta jokseenkin samanlaisina. Raamattua voi toki lueskella ja suhteuttaa sen opetukset omaan etiikkaan. Jeesuksella oli avara sydän ja eettisesti hän oli korkeasti kehittynyt. Siinä voimme toki ottaa hänestä oppia, mutta ei meidän tarvitse häntä jumalana pitää. On tärkeämpi tehdä oikein kuin uskoa.
mielipiteesi mutten yhdy siihen kaikilta osin...
Kantaa otan vain siltä osin että olet oikeassa että perjaateessa kaikista löytyy pitkälle samanlaiset eettiset arvot. Kaikki uskonnot käyttävät niitä väärin alistamiseen valtaan ja mielivaltaan.
linkissä on sinulle viesti, viestissä sinua epäillään, ettet ole vl.
auringon alla (tosin en tiedä mitä juttua tarkoitat kun linkki puutuu viestistäsi)...
Minun vl käydään täällä enemmän ja vähemmän jatkuvaa spekulaatiota, mittä sitten?
alotuksessa, se alempi.
Mitä valheessa elämistä siinä on, jos jatkaa samaa elämäntyyliä kuin ennekin? Mielestäni en valehtele kenellekään sillä, että olen ateisti. Se vain on totuus, että olen.
"Miksi minun pitäisi erityisesti kulkea kertomassa kaikille, että uskon muidenkin taivaaseen pääsyyn? Eikö se ole minun henkilökohtainen asiani? Jos sitä erityisesti kysytään, vastaan varmasti kuten ajattelen."
Miksi minun pitäisi erityisesti kulkea kertomassa kaikille, että olen ateisti? Eikö se ole minun henkilökohtainen asiani? Jos sitä erityisesti kysytään niin vastaan tilanteen mukaan joko totuudenmukaisesti tai valehtelen.
Eikö tunnu raskaalta, kun uskot muidenkin kuin vanhoillislestadiolaisten pääsevän taivaaseen ja silti teeskentelet uskovasi kuin muutkin? Eikö ole raskasta elää valheessa, ei voi olla rehellinen edes itselleen?
Anteeksi, jos olen epäkohtelias, mutta kyllä tuo minusta lievästi sanottuna valheessa elämiseltä vaikuttaa...
"vastaan tilanteen mukaan joko totuudenmukaisesti tai valehtelen."
Uskovaiset viljelevät tietämättään valheita. Esim. Jeesus oli oikeasti vain ihminen, eikä lainkaan Jumala. Uskovaiset elävät valheessa.
Miten niin teeskentelen? Sanoinhan, että jos sitä kysytään vastaan miten ajattelen. Jos joku arvelee taivaspaikkani olevan kiinni siitä, se on hänen asiansa. Hänelle tuskin on luovutettu taivasten valtakunnan avaimia. Kun taas sinun kaikki toimintasi rauhanyhdistyksessä on teatteria, jos todellisuudessa et usko edes Jumalan ja taivaan olemassaoloon.
Sinun kaikki toimintasi rauhanyhdistyksellä on teatteria, jos et usko edes Jumalan ja taivaan olemassaoloon. Siksi se ei mielestäni ole henkilökohtainen asia, vaan on muiden ihmisten tietoista sumuttamista ja aliarvioimista. Esittää jotakin roolia ja selän takana naureskella asioille, joihin nämä uskovat.
Miksi näin teet, on kysymys, johon vain sinä voit vastata.
Mutta miksi kulkisin kertomassa ihmisille, että en usko enää mitään siitä hölynpölystä.
Jatkan vain vanhaa elämäntyyliäni. Mitä teatteria siinä muka on, jos esim. tervehtii kuten on tottunut tervehtimään? Ns. uskon kieltäminen ei minua kiinnosta. Olen kokeillut sitä kahdesti, eikä tuntunut lainkaan kivalta.
henkilökohtaista teatteria se on sinun valintasi.
Ota huomioon että sinä et ole maailmannapa. Sinun arviosi toiminnasta on vain sinun henkilökohtainen arviosi. On paljon ihmisiä, joilla on aito, vilpitön usko sydämellä ja sinun vallassasi ei ole sitä pois ottaa. Voit puhua vain omasta tilanteestasi.
Minusta tuntuu, että et tiedä edes mitä ateismi tarkoittaa. En tiedä onko kysymys erikoisuuden tavoittelusta vai mistä, mutta arvelen että vakaumuksellinen ateisti ei varmasti jaksaisi sinun laillasi teatteria vetää. Tai ainakin totisesti ihmettelisin hänen motiivejaan siihen.
Mielestäni toimin eettisesti oikein, kun en kiellä uskoani. Uskovaiset kun pitävät uskonkieltämistä jonkinlaisena kertalaakista helvettiin toimenpiteenä. Kukapa sitten ei järkyttyisi, jos luulee jonkun läheisensä olevan matkalla helvettiin.
Olen sitä mieltä, ettei eettisiä periaatteita voida johtaa mistään tosiasioista. Toimin siis tilanteen mukaan siten, kuin vaikuttaa fiksuimmalta juuri sillä hetkellä. Vedän roolia tarpeen mukaan ja olen aito tarpeen mukaan.
Minun motiivini olla kieltämättä uskoa liittyy siihen, että lähes kaikki ystävät ja tuttavat ovat ry:n piireissä.
Jos en mielestäsi ole ateisti, niin mikä sitten? Laki ei kiellä sellaista teatteria jota harrastan. Sitäpaitsi ei tässä minun "teatterissani" ole mitään erityisen raskasta. Minähän jatkan vain elämääni kuten ennekin. Mikä velvollisuus minulla muka on johonkin muutokseen? Voin tunnustaa ateismini julkisesti sitten, kun Päivämiehessä kerrotaan uskon olevan pelkkää teatteria ja taikauskoa ja puhujat alkavat siitä puhumaan saarnoissa. Sellaista ei ole vielä tapahtunut.
Ajattelin vain, jos uskonkieltäminen tekee mahan kipeäksi, ajatus on hieman ristiriidassa ateistisen ajatusmaailman kanssa:)
Päivänjatkoja!
Ateisteillakin on tunteet. Mahapurut tulivat siitä, kun sressasin uskovaisten läheisteni reaktioita. Mitään hengellistä hätää omasta tilasta niihin ei todellakaan liittynyt. Usko on inhottava ajatusprässi joka kangistaa ihmisiä.
Mahanpurut tulivat siitä kun mietin toisten reaktioita. Oma ns. sieluntilani ei minua sressaa. En edes usko sielun olemassaoloon.
Tuo läheisten reaktioiden pelkääminen on ihan luonnollinen tunne ja ymmärrän sinua hyvin noilta osin.
Eikö silti ole kauhean hankalaa näytellä? Miten esim. seurusteluun liittyvät asiat? Ne tulevat jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi lähes jokaisella. Aiotko vetää teatteriroolia sydämestään uskovan ihmisen kanssa? Vai oletko löytänyt jonkun teatterissasi mukana olevan puolison rooliin? Tuo nyt vain on yksi mieleentuleva asia.
En tällä hetkellä seurustele, joten ei ole ongelma.
Heh, sinä ajattelet uskonasioista täsmälleen samalla lailla kuin minä. En kuitenkaan kehtaa paljastaa edes oikeaa nimimerkkiäni, sillä niin tulenarasta asiasta on kysymys.
Mutta hyvä, kun ei kukaan ole kysellyt, muutenhan sitä joutuisi valehtelemaan.
Ei edes lähipiirini tunne tarkoin minun sielun maailmaani. Heille sanon vaan, että uskoni on vaan heikko ja se vastaus tyydyttää heitä.
En voi pakoittautua olemaan oikea uskovainen. Lestadiolaisuus on vain elämäntapa, koska en pidä epäuskoisten elämän tavasta.
Jo kiintyisin maailmalliseen elämäntapaan, olisin jättänyt lestadiolaisen elämäntavan jo aikapäiviä sitten. Kuitenkin lestadiolainen elämäntapa on tupakointia lukuunottamatta ihanteellinen monista kieltäymyksistä huolimatta.
En kuitenkaan kaipaa televisiota, teatteria, urheilua, koreilua, alkoholia, enkä viihdettä, vaan lestadiolainen elämäntapa antaa kaiken tarpeellisen viihteen.
Aika kuluu ilman maailmallista viihdettäkin.
Minulle riittää viihteeksi marjastus, mökkeily, kalastus, puutarhanhoito, retkeily, lukeminen ja tämä nettiviihde.
Uskonasiat eivät saa tulla rasitteeksi elämään ja siksipä en uskomisen asioita niin tosissaan jaksa, enkä viitsi ottaakkaan.
Edes helvetinpelkoa ei tule, sillä en edes usko sellaiseen. Uskon jonkinlaiseen tuomioon, mut en mihinkään loppumattomaan piinaan.
En ajattele rauhanyhdistystä minään teatterina, vaan yleishyödyllisenä kohtaamispaikkana, joka sentään on kapakoita paljon parempi paikka kohdata sitä tuttua kantaporukkaa.
tuossa vain ei ole mitään uutta....
SRK-laisuus on. SRK määrittelee hyvin tarkoin mitä saa ja mitä ei saa tehdä, joita "armoneuvoja" noudattamalla sitten ansaitsee itselleen armon. Näinhän se on jo vuosikymmeniä ollut ja näin näyttää jatkuvan.