Puolue poistetaan puoluerekisteristä

Kaksien vaalien jälkeen

Wikipedia kertoo:

"Köyhien asialla -puolue perustettiin marraskuussa 2002. Puolueen puheenjohtaja keräsi tarvittavat 5 000 kannattajakorttia itse.

Puolue on ottanut osaa vuoden 2003 eduskuntavaaleihin sekä vuoden 2004 euro-, kunta- ja Kainuun maakuntavaaleihin, mutta ei ole toistaiseksi saanut ketään läpi. Eurovaaleissa kristilliseltä pohjalta toimiva puolue ajoi mm. liittovaltiokehityksen pysäyttämistä.

Puolueen henkilöitymä puheenjohtaja Savola on toiminut ennen omaa puoluettaan Kristillisessä liitossa, Perussuomalaisissa ja Remonttiryhmässä.

Puolue sijoittuu poliittiseen keskustaan. Puheenjohtaja Terttu Savola kannatti Sauli Niinistöä presidentiksi vaalissa 2006."

Koska kyseessä olivat toiset peräkkäiset eduskuntavaalit, joissa puolue ei saanut ehdokastaan läpi, puolue tullaan poistamaan puoluerekisteristä.

18

924

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kylmasen.Usko

      Puolueen toiminta on varsin ristiriitaista. Oltiin ajavinaan köyhien asiaa ja samanaikasesti
      ollaan mahtvan porvarin perässä hiihtäjä. Täytyy ola melko tyhmä, joka ei ymmärrä ristiriitaisuuksia, mitä puolueen toimiva johto yrittää köyhille "myydä"!

      • IHAN VARMA

        VIELÄ

      • Kerätä uudelleen kasaan
        IHAN VARMA kirjoitti:

        VIELÄ

        Ja taas voi osallistua kaksiin parlamenttivaaleihin ja sitten taas pullahtaa pois puoluerekisteristä ja sitten taas koota ne 5000 kannattajaa ja sitten taas...

        Siinähän se aika kuluu.

    • kannatti presidentiksi?

      No sitten on kyllä pakko lakkauttaa koko paskapuolue.
      Muuten kyllä tämä Savola kuntavaaleissa meni valtuustoon.

      • Lainaus oikeusministeriön sivuilta. Erityisesti viimeinen kappale on tässä yhteydessä merkityksellinen:

        "Puolueen perustaminen

        Puoluerekisteriin merkitään hakemuksesta yhdistysrekisteriin merkitty rekisteröity yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen. Puoluerekisteriä pitää oikeusministeriö. Yhdistyksen perustamisesta ja sen rekisteröimisestä yhdistysrekisteriin on lisätietoa patentti- ja rekisterihallituksen kotisivuilla.

        Puoluerekisteriin merkittävän yhdistyksen sääntöjen tulee turvata, että sen päätöksenteossa ja toiminnassa noudatetaan kansanvaltaisia periaatteita. Yhdistyksellä tulee myös olla säännöistä ilmenevän tarkoituksen toteuttamiseksi laadittu yleisohjelma, josta ilmenevät yhdistyksen valtiollisessa toiminnassa noudatettavat tavoitteet ja periaatteet. Lisäksi tarvitaan vähintään 5 000 eduskuntavaaleissa äänioikeutetun kansalaisen allekirjoittamaa kannattajakorttia, jossa nämä ilmoittavat kannattavansa yhdistyksen merkitsemistä puoluerekisteriin.

        Mitä puolueen perustamiseksi vaaditaan?

        Puolueen rekisteröimishakemukseen on liitettävä

        * ote yhdistysrekisteristä;
        * virallisesti oikeaksi todistettu jäljennös puolueen säännöistä;
        * yleisohjelma sekä
        * vähintään 5000 oikeusministeriön vahvistaman kaavan mukaista kannattajakorttia.

        Kannattajakortissa, jonka kaavan oikeusministeriö on päätöksellä 97/1990 vahvistanut, tulee olla

        * kannattajan henkilötiedot;
        * kannattajan vakuutus siitä, että hän on äänioikeutettu eduskuntavaaleissa;
        * päivämäärä, joka ei saa olla vuotta vanhempi, sekä
        * kannattajan omakätinen allekirjoitus.

        Puolueen merkitseminen puoluerekisteriin

        Puoluerekisteriin merkitään ainoastaan puolueen keskusorganisaatio. Puolueiden piirijärjestöt, alue- ja kunnallisjärjestöt sekä paikallisyhdistykset ovat yleensä myös rekisteröityjä yhdistyksiä. Niitä ei kuitenkaan merkitä puoluerekisteriin.

        Mikäli puoluerekisteriin otetun puolueen sääntöihin tai ohjelmaan tehdään muutoksia, tulee niistä ilmoittaa sekä yhdistysrekisteriin että oikeusministeriölle. Sääntöjen muutos tulee voimaan vasta, kun muutos on merkitty puoluerekisteriin.

        Vain puoluerekisteriin merkityllä puolueella on oikeus käyttää nimessään lyhennystä r.p. (rekisteröity puolue) erotuksena lyhenteestä r.y. (rekisteröity yhdistys).

        Jos puolue ei ole kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa saanut kansanedustajan paikkaa, tai jos se on lakannut olemasta rekisteröity yhdistys, se poistetaan puoluerekisteristä. Puolue voidaan poistaa rekisteristä myös oman hakemuksensa perusteella."

      • ennen muita

        Presidentinvaalikannatuksessaan Savola oli ihan oikeassa. Oli vain kaksi vaihtoehtoa - demari, jota SAK kannatti myös Savolan jäsenrahoilla ja painatti mustaamiskirjan Niinistöstä. Savola näki demaripolitiikan kurjuuden paljon ennen muita. Nythän se vasta näissä vaaleissa muille valkeni. Ei puolueen ja ehdokkaan nimi merkitse mitään, vaan teot

      • unta nää

        Savola ei ole ollut lähelläkään päästä kuunnallisvaaleissa läpi. Ei Hesassa eikä Espoossa ole niin seko jenggiä, että tämöstä pyrkyriä äänestäisi.Vähät äännet oli varmaan sen sukulaisilta.

      • unta nää
        unta nää kirjoitti:

        Savola ei ole ollut lähelläkään päästä kuunnallisvaaleissa läpi. Ei Hesassa eikä Espoossa ole niin seko jenggiä, että tämöstä pyrkyriä äänestäisi.Vähät äännet oli varmaan sen sukulaisilta.

        Sattuupas Savola olemaan tälläkin kertaa Espoon kapungin varavaltuutettu ja arvostetun tarkastuslautakunnan jäsen.

        Niin että hyvin menne ja sinä saat vaan katkerana kadehtia. Tulossa on vielä paljon enemmän kadehdittavaa. Mutta annetaanpas sinun tukahtua katkeruuteesi eikä kerrota

      • tuossa

        luuserissa on kadehdittavaa ? Voitko kertoa .

      • itse sen
        tuossa kirjoitti:

        luuserissa on kadehdittavaa ? Voitko kertoa .

        kun jatkuvasti annat täällä väärää tietoa hänestä. Toimintasi voi kyllä jättää omaan arvoonsa, mutta toinen puoli on asiassa se, että näillä palstoilla on rangaistuksen uhalla kielletty väärän tiedon levittäminen, Sitähän sinä juuri teet. Ei kukaan kyllä usko alkuunkaan, että tuollaista kampanjaa jaksaisit käydä sellaisen henkilön mustaamiseksi, jota pitäisit luusenina.

      • mahtaa
        itse sen kirjoitti:

        Onkohan nyt kysymyksessä sama henkilö joka on ollut piikomassa Ameriikassa?
        Vai kenestä luuserista on puhe.

      • on puhe
        mahtaa kirjoitti:

        Onkohan nyt kysymyksessä sama henkilö joka on ollut piikomassa Ameriikassa?
        Vai kenestä luuserista on puhe.

        Terttu Savolasta, joka perusti Köyhien Asialla puolueen, kun Jumala pyysi häntä siihen sen takia, että kukaan muu ei sitä tee ja köyhiä sorretaan maassamme. Hänellä oli näkemystä asioista kun oli asunut Amerikassa - ei kylläkään piikomassa, niinkuin mustaaja mainitsee- vaan Hollywoodissa, koska oli jo Suomessa toiminut vuosia menestyvänä ja hyvämaineisena mannekiinina. Hän myös opiskeli UCLA:ssa Los Angelssin parhaassa yliopistossa biologisessa tiedekunnassa ja englantilaista kirjallisuutta . Hän on myös toiminut kohdepäällikkönä Jordaniassa ja mm. Jerusalemin heprealaisen yliopiston ohjelmassa suorittanut vaativan Israelin opastutkinnon. Hänellä on laaja kokemus työskentelystä ja opiskelusta ulkomailla. Piikomista hän ei valitettavasti ole ehtinyt suorittaa milloinkaan eikä missään maassa, päinvastoin kuin edellinen kirjoittaja väittää. Varmaan sekin olisi hyvä kokemus siitä ammatista varsinkin kun hänet on nimitetty myös YK:n ihmisoikeuslähettilääksi ja tehnyt myös sitä työtä. Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Luulenkin, että myös mustaajien kirjoitukset ovat tarpeen sen takia, että moni sitten perehtyy enemmän taitavien ja rehellisten ihmisten taustoihin

        Silti olemme ajatelleet, että vastoin määräyksiä ei saa toimia ja ruvenneetkin jo joihinkin toimenpiteisiin niitten kirjoittajien kohdalla, jotka suoranaisesti valehtelevat asioita eivätkä suinkaan vain sano omia mielipiteitään. Ne ovat kaksi eri asiaa. Mutta tällaista on elämä. Yksi asia, mistä koskaan ei kannata olla pahoillaan eikä hävetä, on se että tottelee Jumalan käskyjä ja myös sanoo sen julkisesti. Kaikkea muuta elämässä pitää hävetä enemmän.

      • jakeluun
        on puhe kirjoitti:

        Jumalan johdatuksessa astelemme täällä. Monelle meistä on annettu monen moisia tehtäviä. Ei niitä ole tarvis väen väkisin hakea. Kaikki hyvä tulee jumalan lapsille kuin lahjana. Kyllä luoja pitää omistaan huolta.

        Muuten mitä tekemistä on mannekiin työllä kansanedustajan työllä ? Missä tarvitaan englannin kirlallisuushistoriaa, Entäs opas koulutusta. Me tarvitsemme auttavia käsiä vanhushuoltoon. Työttömien autamiseen, vähempi osaisia siskoja ja veljiä tukemaan. Ne ovat jumalalle suosiollisia tekoja.

        Valtioppineita meillä riittää maata hallitsemaan.
        Julkisuuten ei kannata pyrkiä se on monellekkin aivan liian kovaa. Pakkomielteet on pahasta.
        Paras palvelus kaikille olisikkin jos tämäkin henkilö lopettaisi jo turhan voohottamisen ja rupeaisi tekemään Jumalalle otollisia tekoja. Jokaiselle meistä on määrätty oma tehtävä täällä ei niitä voi uppiniskaisella niskuroinnilla muuttaa. Heikko lahjaisemmatkin yleensä tietävät paikkansa tässä ajassa.

        Siunausta matkan varrelle.

      • todellakaan mene
        jakeluun kirjoitti:

        jakeluun. Terttu Savola on toiminut yli kymmenen vuotta ruuanjakelukeskuksen Manna-apu ry:n hallituksessa ja sihteerinä ja ollut auttamassa ruokajonoissa myös Veikko Hurstin toiminnassa konkreettisesti syöttämässä nälkäisiä monta vuotta. Olisikohan noilla asioilla mielestäsi nmitään tekemistä köyhien auttamisen kanssa? Kerropa nyt mitä SINÄ toivoisit hänen tekevän vielä. Et kai voi olla niin läpeensä paha, että
        vaikka henkilö osoittautuu kaikkensa toisten eteen antaneeksi, olet sittenkin tyytymätön. Kannaattaa itsekin vaan seurailla Jumalana tahtoa, josta kirjoituksessasi puhut, ja pääset irti kaikesta nälvimisen halusta

      • lienetkään
        todellakaan mene kirjoitti:

        Olet todella olet katkeroitunut ihminen. Säälin sinua.
        Olkaamme kaikki tyytyväisiä osaamme. Älkää huudelko kadun kulmissa hyviä tekojanne kuten fariseukset. Menkää kammioonne ja rukoilkaa Jumalaanne sillä hän joka näkymättömissä on kuulee sinua.

        Tutkituta pääsi!

      • menepä kammioosi
        lienetkään kirjoitti:

        Olet todella olet katkeroitunut ihminen. Säälin sinua.
        Olkaamme kaikki tyytyväisiä osaamme. Älkää huudelko kadun kulmissa hyviä tekojanne kuten fariseukset. Menkää kammioonne ja rukoilkaa Jumalaanne sillä hän joka näkymättömissä on kuulee sinua.

        Tutkituta pääsi!

        niinkuin kehotat muita tekemään. Kehotat myös tutkituttamaan päätä. Sinulla sitä ei onneksi enää tarvitse tehdä. tilanne on niin ilmiselvä

      • Otsaa
        menepä kammioosi kirjoitti:

        niinkuin kehotat muita tekemään. Kehotat myös tutkituttamaan päätä. Sinulla sitä ei onneksi enää tarvitse tehdä. tilanne on niin ilmiselvä

        Kuuntele tarkkaan pillit soivat. Valkotakkinen noutaja on jo tulossa, kääntyikö juuri M:kylään!

      • nyt.
        Otsaa kirjoitti:

        Kuuntele tarkkaan pillit soivat. Valkotakkinen noutaja on jo tulossa, kääntyikö juuri M:kylään!

        Kiusatko sairasta ihmistä eiköhän ole jo saanut tarpeeksi rankaisua. Eihän jumalakaan kiellä suuria ajattelemasta. Josko vallan ihan presidentiksi asti jos kerran on jerusalemissakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1324
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      947
    3. 69
      787
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      728
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      622
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      605
    10. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      548
    12. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      78
      539
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      532
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      527
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      90
      472
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    18. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      447
    Aihe