FAS

Huomaako Sikiön alkoholivaurio FASin missään tutkimuksissa odotuksen aikana ja jos huomaa niin kuinka varhaisessa vaiheessa?
91019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos raskaana olet älä juo.Silloin ei syytä huoleen. Jos ongelma on mene hoitoon. Vahingoitat juomisellasi lastasi. Kaikkia niitä äitejä jotka lastaan jotenkin vahingoittavat tulisi rangaista, myös syntymättömän lapsen juomisella tai huumeittenkäytön vuoksi vammautuneen

Äänestä
  • Mutta jos ei ole tiennyt olevansa raskaana ja on juonut.Monilla tulee raskauden aikana yhdet kuukautisetkin.

    Äänestä

  • .,.,., kirjoitti:

    Mutta jos ei ole tiennyt olevansa raskaana ja on juonut.Monilla tulee raskauden aikana yhdet kuukautisetkin.

    tulee bileissä tai kaksissa jonkin verran nautittua alkohoia,kun ei tosiaan tiedä olevansa raskaana. Yleensä silloin raskaus niin alussa että ei vielä vahinkoa tapahdu. Verenkierto äidillä ja alkiolla yhteinen vasta n.rv6 lähtien.

    Varsinaiseen kysymykseesi en osaa valitettavasti vastata. Kysäise asiaa neuvolasta myös. Ja onnea raskauteesi:)

    Äänestä

  • käy niin,että kirjoitti:

    tulee bileissä tai kaksissa jonkin verran nautittua alkohoia,kun ei tosiaan tiedä olevansa raskaana. Yleensä silloin raskaus niin alussa että ei vielä vahinkoa tapahdu. Verenkierto äidillä ja alkiolla yhteinen vasta n.rv6 lähtien.

    Varsinaiseen kysymykseesi en osaa valitettavasti vastata. Kysäise asiaa neuvolasta myös. Ja onnea raskauteesi:)

    paitsi että eiväthän äiti ja lapsi ole "veriyhteydessä"

    Äänestä

Saa juoda alkuraskauden aikana aika pitkään, joitakin viikkoja jopa, ennen kuin lapsi saa äidin verenkierrosta mitään vahingollista, koska alussa istukkaa ja napanuoraa ei ole vaan hän saa kaiken tarvitsemansa ruskuaisesta. Tähän ei kuitenkaan kannata luottaa kovin paljoa, koska jossain vaiheessa jota ei voi varmasti arvioida, verenkierrot tulee yhteyteen ja alkoholimolekyylit läpäisee istukan täysin estoitta jääden kiertämään sikiön verenkiertoon (siltä voi mitata 4 kertaa korkeammat pitoisuudet kuin äidiltä).
Jokatapauksessa FAS vaikuttaa vain vähän ulkomuotoon jos ei aivan kauheasti ryyppää, mutta vaikuttaapa lopulta kuitenkin. Eniten vaikuttaa aivojen ja hermoston kehitykseen, eipä niitä päältä näe mutta voi vauva parkaa joka vammautuneena syntyy totaali-itsekkään alkoholistiäidin takia..

Äänestä
  • raskausaikana,koko raskausajan ajan,ainakin viikonloppusin,ja poltti tupakkaa.kävi baarissakin,asui eri paikkakunnalla,joten kuulin vasta jälkeenpäin,itse päisään kertoi myöhemmin.Sama rata jatkui kun raskautta ennen,ja sen jälkeenkin,eli reilusti joi.(oli ent.mieheni sukulainen,joten ei enää olla yhteyksissä).Pojalla ei todettu mitään syntymän jälkeen,ei kyllä edes tiedetty äidin juomisesta raskausaikana,mutta ei ollut ainakaan näkyviä kehityshäiriöitä.ihan normaalin näköinen,suloinen poika,nyt 11v,mutta koulussa jonkun verran oppimishäiriöitä oli ainakin 1lk,ja hermostui helposti,muuta poikkeavaa ei ollut,mutta osasyy noihin kahteen mainitsemaan asiaan voi myös olla vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö,kun ainut lapsi,ja joutunut katselemaan vanhempiensa juomista.

    Äänestä

  • "totaali-itsekkään alkoholistiäidin takia.."

    Mikäli kyseessä on oikeasti alkoholismi, se on sen luokan tauti että vaikka äiti haluaisikin olla juomatta, niin hän ei pysty. Alkoholismissa juominen on siis pakonomaista eikä omalla tahdolla ole enää valtaa.

    Jokin pakkohoitosysteemi olisi hyvä olla raskaana oleville, jotka käyttävät riippuvuutensa vuoksi sikiötä vaurioittavia aineita. Myöskin tukea synnytyksen jälkeen, jotta elämä pysyisi oikeilla raiteillaan. Ehkä näin voitaisiin parantaa vähintään kahden ihmisen elämän laatua.

    Luokallani oli eräs FAS-lapsi, silloin jo lähes täysi-ikäinen. Hänellä oli älyllisiä ongelmia etenkin matematiikassa ja kielissä. Myöskin joitain psyykkisiä ongelmia, pelkoja ym. Ulkoisesti ei näkynyt mitään vammaan viittaavaa.

    En tiedä voiko FAS:n todeta jo raskauden aikana.

    Äänestä

Eipä välttämättä huomaa, mutta kyllä sen synnytyksen jälkeen huomaa heti.

Joten ei pidä ottaa alkoa odotusaikana!

Äänestä
  • No ei nyt välttämättä tarvitse olla aina alkoholismista kyse prkl. Jos ei ole tiennyt olevansa raskaana ja on ollut railakkaampi vaihe päällä (jos on ollut vaikka joku juhlasuma esim synttäreitä ja muita kissanristiäisiä).Kai sen nyt älyää ihan jokainen normaali ihminen että raskaus aikana ei pidä juoda!! Ei se raskaus heti kaikilla samointein tunnu,useilla muutemat kuukautisetkin vielä vaikka jo raskaana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut... kirjoitti:

Huomaako Sikiön alkoholivaurio FASin missään tutkimuksissa odotuksen aikana ja jos huomaa niin kuinka varhaisessa vaiheessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu