Työuupumus, mutta ei

eli olet väsynyt töihisi,voi johtaa jopa sairaseläkkeelle,kuten minut,kun en voinut olla sairaslomalla

Puhun kokemuksella. Olen itse tällä hetkellä sairaslomalla työuupumuksen ja siitä johtuvan masennuksen vuoksi.
Työssäni olen myöskin kokenut olevani "korvaamaton" jo useamman vuoden ajan, enkä todellakaan halunnut sairaslomalle. Pidän työstäni ja vastuustani. Olen terveydenhuoltoalalla ja autan ja neuvon muita ihmisiä!
Kun olin joka päivä väsynyt, huolimatta siitä nukuinko "tarpeeksi" vai en, mieheni alkoi huomautella minulle kumpi on tärkeämpi, työni vai minä itse ja perhe!!
Olin myös muuttunut iloisesta, optimistisesta ja elämänmyönteisestä ihmisestä väsyneeksi, masentuneeksi pessimistiksi. Tuntui että kaikessa tapahtui Murphyn laki, eli kaikki mikä voi mennä pieleen menee pieleen. Siltä tuntuu kun on masentunut. Tietenkin myös lapset ja mies kärsivät, kun äiti oli muuttunut ilottomaksi!

Tajusin ettei niin voi enää jatkua. Kynnys hakea apua oli korkea, mutta lopulta varasin ajan terveyskeskuksen konsultoivalle psykiatrille. Enkä todellakaan kadu!!
Juttelimme niistä asioista jotka itse otin puheeksi. Lopussa hän kysyi kuinka voi auttaa, kysyi kuinka suhtautuisin sairaslomaan ja lääkityksen aloittamiseen?
Vastasin etten millään voisi jäädä sairaslomalle, mutta hän sanoi että tarvitsisin ehdottomasti lepoa. Ja että oli hyvä kun hain apua ajoissa, sillä jos antaa tilanteen jatkua liian kauan voi ollakin jo vaikeampi tai peräti mahdotonta "tervehtyä".
Olin valmis aloittamaan lääkityksen, kunhan vain se "vanha iloinen minä" taas heräisi talviunestaan. Ja hänen kehoituksestaan jäin kuin jäinkin myös sairaslomalle. Vaikka ensin koin pettäväni työnantajani, niin nyt tajuan hyvin että tämä oli tehtävä. Muuten sama oravanpyörä olisi vain jatkunut... ja minä olisin ihmisraunio!
Olen ollut melkein 2 kk sairaslomalla ja lääkityksellä, saan nykyisin nukuttuakin (ilmeisesti lääkkeet ja lepo auttavat siihenkin), kaiken härdellin keskellä en koskaan nukkunut hyviä yöunia, en saanut unta ja heräilin usein.

Aurinko alkaa taas pikkuhiljaa paistamaan minunkin taivaallani, keräilen tässä voimia työhön palaamista varten. Ihan vielä ei tunnu siltä että jaksaisi, mutta pian kyllä. En nimittäin enää koskaan tahdo "tällaiselle" sairaslomalle!!
Ensi viikolla käyn jälleen vastaanotolla, silloin keskustelemme voinnistani sekä siitä josko olen ollut tyytyväinen lääkitykseeni.

Mieti siis sinäkin omaa tilannettasi uudelleen, ja tee ratkaisusi omien tarpeittesi mukaan, ei työn. (Ymmärrän jos olet yksityisyrittäjä, silloin on paljon vaikeampi.)
Tsemppiä sinulle, toivottavasti löydät oikean ihmisen auttamaan!!

Itse ainakin aloitin psykoterapian, josta on ollut apua, mutta minulla onkin muita ongelmia, jotka osaltaan vaikuttavat työssä uupumiseen. Minullekin terapeutti on kyllä suositellut sairauslomaa ja ehdotellut jopa lääkityksen aloittamista, mutta mieluiten koettaisin selvitä tästä ihan vaan puhumalla asioista. Saa nyt nähdä, miten käy, mutta ainakin tällä erää pelkkä asioiden käsittely on auttanut jaksamaan. Vielä kun saisi kehitettyä jonkinlaisen itsetunnon ja pääsisi eroon menneisyyden jättämistä haavoista, niin ehkä tämä elämä alkaisi näyttää valoisammalta. Pahimmassa vaiheessakin työ tuntui kuitenkin olevan ainut asia, mikä minut piti liikkeellä ja järjissäni. Muuten olisin varmaan vaan maannut kotona ja itkenyt elämän kurjuutta. Terapian aloitettuani pystyin puhumaan uupumuksestani työtovereillenikin ja helpotti huomata, ettei muutkaan mitään super-ihmisiä ole, kun siihen asti olin pohtinut, että olenko ainut, joka ei jaksa ja mikä minussa on vikana.

Kiitos kaikille vastauksista. Kysyin asiaa itse asiassa mieheni puolesta, joka mietti lääkäriin menoa. Hänellä on tosiaan töissä ainakin kesään asti sellainen tilanne, että häntä tarvitaan ihan ehdottomasti eikä pysty sairaslomalle jäämään. Eli kesän yli pitäisi ainakin jaksaa. Nyt hän on kuitenkin jo niin piipussa, että on itsekin alkanut huolestua. Koko ajan väsynyt, vaikka menee nukkumaan yhdeksän aikaan illalla, ei jaksa katsoa tv:tä (ei pysty keskittymään), ei jaksa käydä lenkillä, huono olo, huimaa, oksettaa, masentaa... Tätä ei todellakaan ole helppoa katsoa vierestä, mutta en tiedä miten voisin auttaa. Soitanko vain lääkäriajan ja pakotan sinne? Pelkään myös, että pian tilanne on siinä mallissa, että mikään ei enää auta. Mieheni on vielä alle kolmenkymmenen, joten nuori ihminen kyseessä.

tai epilepsian,sit loppuu kiire,hae sairasloma yksityislääkäriltä

Hei,

Lääkäri ei varmaankaan voi pakottaa sairaslomalle, mutta varmasti sitä vahvasti suosittaa. Ja kannattaa suositusta uskoa, koska edessä se joskus on. Mitä pahemmaksi pääsee, sen pidempään kestää toipua. Eikä se ole kenenkään etu, ei yksilön eikä työyhteisön.

Mulla on omakohtaista kokemusta asiasta. Menin lääkäriin hakemaan jotain muuta apua kuin sairaslomaa; kun en mukamas työtilanteen vuoksi voinut jäädä pois. Sain masennuslääkkeet, niiden kuulemma piti auttaa jaksamaan.

Kun lääkkeistä (muistaakseni Cipralex) tuli huono, oksettava olo, niin en voinut syödä paria päivää pidempään. Jotenkin jaksoin ilman lomaan asti, ja vielä pitkään sen jölkeenkin, kunnes vuoden päästä oli se sairasloman paikka.

ottamalla uudenlainen asenne ja taktiikka työhön ja työkavereihin.

Uutterat ja kiltit uupuvat muita herkemmin. Oletko liian uhrautuva ja toisten töitä paiskiva? Osaatko sanoa EI? Pidätkö puoliasi? Luotatko siihen, että osaat ja hallitset työsi? Lupaudutko ylitöihin? Projekteihin? Mitä työ sinulle merkitsee? Koko elämääkö?? osaatko delegoida?

Omaa käytöstään ja asennettaan voi muuttaa. Mutta se vaatii paljon työtä.

Itse koin totaalisen burn outin ja hakeuduin työterveyshuoltoon. Lopulta keskustelu oli tasoa "En kestä" ja itkua. Sain ajan psykologille ja keskustelin pari-kolme kertaa hänen kanssaan. Tapasin myös lääkärin,jolta sain reseptin ahdistuslääkkeisiin. Psykologilta sain tukea ajatella vain itseäni ja nostin kyseisestä duunista kytkintä ja vaihdoin paikkaa. Jätin entisen firman tosi paskaan tilanteeseen,mutta kiitos psykologisen avun, asia ei paljoa puristanut. Nyt tapahtuneesta on lähes vuosi ja olen voinut hyvin. Pahimmassa ahdistuksessa päätösten teon jälkeen olin myös sairaslomalla yhden viikon ja se oli todella hyvä viikko ja auttoi jaksamaan loppumetrit entisessä duunissa. Tarjottuja lääkkeitä en sitten loppujen lopuksi koskaan itse tarvinnut.

Ei ole vielä "ihan tarpeeksi" uupunut jos pystyy miettimään mennäkö lääkäriin vaiko eikö ja jopa kieltäytymään sairaslomasta koska on niin korvaamaton.
Minäkin olin "korvaamaton" aikoinani. Se maksoi minulle terveyteni. Tuli vastaan se päivä, että tuijotin työpinoani kokonaiset 8 tuntia kykenemättä tekemään yhtään mitään. Päivän loputtua tajusin että nyt oli tullut raja vastaan.
Että teille harkitsijoille tiedoksi, jos haluatte venyttää tuohon pisteeseen.....
Siitä on nyt minun kohdallani 2 vuotta, enkä ole toipunut vieläkään.....