Sinä kirjoitit muistaakseni jotain ihottumasta jossain keskustelussa. Minullakin arven vieressä kuiva punainen läikkä, kävin Meilahdessa sitä näyttämässäkin joulukuussa. Määrättiin kortisonia ja kyllähän se aina häipyy vähäksi aikaa sillä. Mutta tulee aina takaisin, ja eihän kortisonia voi jatkuvasti laittaa. Mikään muu siihen ei tehoa. Millaista sinun ihottumasi oli? Ja oliko se niin, että se oli levinneen syövän oire?
Menen kohta 3-vuotiskontrolliin, joten siellä taas katsotaan mitä se oikein on. Vähän pelottaa, jos olisikin pitänyt vaatia tarkempia tutkimuksia kun kävin Meilahdessa.
Sinulla LPolku on ollut koettelemuksia kerrakseen, oletko yksinhuoltajakin? Saatko mistään hoito- tai taloudellista apua? Voimia sinulle!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo, vanhaan arpeen ja sen ympäristöön tuli punaista ihottumaa, sellaista kuivaa ja vähän aristavaa jota sitten rasvailin ja se tuntui mukamas häipyvän. Ja tuli takaisin. Mammografiassa ei näkynyt mitään, ultrassa jotain "juosteisuutta" - paksuneulanäytteestä Naistenklinikalla sitten vihdoin oikea laatu selvisi.
Kyse ei ollut varsinaisesti levinneestä syövästä vaan paikallisesta uusimisesta joka levisi kudoksena ihon alla.
Kyllä ne siellä kontrollissa ottaa asian varmaan tosissaan, ja onhan niillä siellä tietoa ja kokemusta, mistä kannattaa huolestua ja mistä ei.
Itselläni oli siinä vaiheessa jo syöpäpolin seurannat päättyneet, joten tämä uusiminen selvisi sitten ikäänkuin vahingossa, kun olkanivelen murtumaa kuvattiin.
Kiitos sulle vastauksestasi, pitää vaan luottaa kai jos sanotaan, ettei syytä huolestua. Ja ehkä tutkituttaa ihotautilääkärillä, mikä läiskä se on.