gradus + kontrollit

Moi kaikille! Osaako kukaan kertoa, millä perusteella kontrollitarkastusten tiheys määräytyy? Olen tältä palstalta lukenut jopa ainoastaan vuoden välein tapahtuvasta tarkastuksesta. Siis toki kontrollit harvenevat ajan kanssa, mutta että alussakin niin harvoin...?

Riippuiskohan se jotenkin syövän ärhäkkyydestä siis siitä gradus-luokituksesta? Vitsi, että oon kyllä tyhmä, mutta kertokaa asiasta jotain tietävät. :)

Itselläni oli gradus 3 ja näin alkuun kontrollit on 3 kuukauden välein.
101113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Moi!
Kyllä minullakin oli siis gradus 3, isokokoinen kasvain, levinnyt vartijaimusolmukkkeeseen.
Vuoden välein käyn kontrollissa 5 vuoden ajan.
Kaksi ekaa oli omassa sairaalassa, nyt sitten kolmannesta alkaen Meilahdessa.

Äänestä

sitten puolen vuoden,ja sitten kerran vuodessa ?

Äänestä
  • oli viimeinen syto heinäkuussa. sädeehoitoa en saanut,minä olen BRCA2.geenivirheenkantaja.Syöpä oli kainaloon levinnyt,geenivirheen takia annoin poistaa myös terveen rinnan.Ikää minulla on jo 50v.ja aikuiset lapset. Minulla oli ensimmäinen kontrolli(verikokeet,ultra) tammikuussa. Seuraava kontrolli on joulukuussa,ehkä se jatkuu siitä vuoden välein.Olen potilaana Meilahden syöpäklinikalla.

    Äänestä

Minulla vain syöpäepäily. Ekan vuoden kävin kahden kk:n välein kontrollissa, sitten puolen vuoden ajan ja vielä nyt vuoden välein n. kolme vuotta. Eikä minulla kuitenkaan ole syöpädiagnoosia...

Äänestä

Hei! Olin suolistosyöpä-leikkauksen jälkeen kak-
sikertaa kontrollissa yhdeksän kuukauden aikana ja siihen se sitten jäi.

Kyselin täällä aiemmin toisten kokemuksia vastaa-
vasta. Kiitos vain vastauksista. Niistä innois-
tuin helmikuun lopulla kyseleen tilannetta sai-
raalasta ja niinhän siinä oli käynnyt, että kont-
rolli olisi pitännyt olla puolen vuoden päästä.
Oli jäänyt vain kutsumatta. Aika tuli heti seu-
raavana päivänä, mutta vasta huhtikuun lopulla.
Edellisestä kontrollista on silloin miltein kak-
si vuotta. Toivoa vai voi, ettei löydy mitään.

Olkaa ystävät itse tarkkana niitten kontrollien
kanssa, ettei käy niinkuin minulle. Ei saa olla
näin välinpitämätön ja huoleton.

Äänestä
  • mun miehelle.Hänellä oli paksunsuolen syöpä.odoteltiin kutsua puolisen vuotta,soiteltiin ja kyseltiin.Kutsun laitto oli unohtunut,,,

    Äänestä

Minulla kontrollit aluksi kahdesti vuodessa.
Nyt kahden vuoden jälkeen, kerran vuodessa aina kymmeneen vuoteen saakka.
Tässä välillä kontrolleissa löytynyt kaikenlaista vaivaa,
ei kuitenkaan syöpään liittyvää.
Mutta nopeasti on aina tutkittu,
syövän mahdollisuus aina ollut kuitenkin olemassa.

Äänestä

Itsellä gradus 2, kontrollit ainakin toistaiseksi puolen vuoden välein. eri asia onkin, mitä kontrollilla tarkoitetaan... kun tarkastukset siirtyivät terveyskeskukseen, ei lääkäri ekalla kerralla suostunut verikokeisiin! Toisella kerralla osasin olla tarpeeksi paniikissa ja jopa löytyi lähete myös verikokeisiin samoin kuin mammoon ja ultraankin.

Äänestä
  • kyllä olla paikkakuntakohtaisia. Sama kaupunki, sama sairaala, sama gradus- toisella kontrollitarkastukset vuoden välein ja toisella 3 kuukauden välein. Heti alusta lähtien. Kummallista.

    Äänestä

  • lehtpiort kirjoitti:

    kyllä olla paikkakuntakohtaisia. Sama kaupunki, sama sairaala, sama gradus- toisella kontrollitarkastukset vuoden välein ja toisella 3 kuukauden välein. Heti alusta lähtien. Kummallista.

    Sehän on vain yksi tekijä. Eiköhän ne kontrollit suhteuteta potilaaseen, leviämis/uusimisriskiin ja annettuihin hoitoihin.

    Hoitoja on ihan turha vertailla keskenään, jos joskus ihmistä hoidetaan yksilönä, niin ainakin silloin, kun hän sairastuu syöpään!

    Hoitovastekin saattaa olla eri ihmisillä erilainen, ja toista seurataan sen takia tarkemmin kuin toista. Mitä noita miettimään. Jos tuntuu ettei kontrollit riitä, niin eikun oireenmukaisiin tutkimuksiin omaan hoitoyksikköön. Siihenhän syövän jälkihoito nykyään perustuu enemmän kuin kontrolleihin, ainakin oppaiden mukaan.

    Munulla ei ole vielä omakohtaista kokemusta kontrolleista, mutta jos mieltäni kalvaisi epäilys, ettei kaikki ole niinkuin pitää, niin en jäisi odottamaan seuraavaa kontrollia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustankissanpaksutposket kirjoitti:

Moi kaikille! Osaako kukaan kertoa, millä perusteella kontrollitarkastusten tiheys määräytyy? Olen tältä palstalta lukenut jopa ainoastaan vuoden välein tapahtuvasta tarkastuksesta. Siis toki kontrollit harvenevat ajan kanssa, mutta että alussakin niin harvoin...?

Riippuiskohan se jotenkin syövän ärhäkkyydestä siis siitä gradus-luokituksesta? Vitsi, että oon kyllä tyhmä, mutta kertokaa asiasta jotain tietävät. :)

Itselläni oli gradus 3 ja näin alkuun kontrollit on 3 kuukauden välein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu