Terve.
Aatelin kirjoittaa ongelmastani, nimittäin jännittämisestä. En ole sellainen jännittäjä joka pelkää esiintymistä, sillä minulle ei ole ongelma mennä luokan eteen esittämään jotain harjoitustyötä. Vaan: kaikki elämäntilanteen muutokset ja joittekin ihmisten seurassa olo jännittää.
Muutin viime keväänä asumaan omilleni (olen nyt 21) ja jännitin sitä niin paljon etten syönyt kunnolla lähes pariin viikkoon. Viikko ennen ja jälkeen muuton oli aika kamalaa aikaa, kun en vaan saanut syötyä. Tuntui että kaikki tulee ylös. Noin joka toinen aamu oksensinkin, en vain voinut sille mitään. Mahasta ei tietenkään tullut oikeestaan mitään kun en ollut kunnolla syönytkään. Hassua tässä on se, että halusin kyllä muuttaa ja minusta se oli kivaa. Onhan se luonnollista että jännittää tällaista elämänmuutosta, mutta se oli hassua että ei se loppunut siihen kun sai asetuttua aloilleen. Asiaa ei tietenkään helpottanut yhtään se, että äitini sanoi minua tyhmäksi ja sairaaksi kun noin käyttäydyin. Mutta minä en sille voinut mitään!
Pelkään myös tilanteita joissa joudun ihmisten luokse syömään. Esimerkiksi kun käyn kotona, sillä olen etääntynyt nyt vähän vanhemmistani, kun emme ole oikein samalla taajuudella asioissa. Pelkään että jos sanon jotain sopimatonta ja tulee sanomista. Siis jotain asiaa mikä minusta on hyvä tehdä yhdellä tavalla ja sitten äiti nostaa haloon että ei nyt noin. Mulla on kai huono itsetunto?
Nyt ollaan poikaystäväni kanssa muuttamassa pääsiäisenä omaan kotoon ja tiedän nyt jo että siitä tulee yhtä tuskaa kun en vaan saa syötyä. Luultavasti jännitän jo pari viikkoa sitä ennen. Tänä aamuna oksensin jostain syystä, kai koska oli niin paljon limaa kertynyt mahaan. Söin aamupalan ja menin takas sänkyyn, tuli mietiskeltyä kaikenlaista muuttoon liittyvää ja sitten minua kävikin taas pelottamaan. Kuitenkin haluan kovasti muuttoa ja meillä ei ole poikaystävän kanssa ollut koskaan mitään ongelmia.
Vuos sitten tammikuussa mulla oli ekaa kertaa tuollainen syömättömyysviikko. Lääkäri vain sanoi että pitää vaan yrittää syödä ja määräsi vapinaan propralia. Lääke kyllä poisti vapinan muttei sitä tunnetta. Muutaman söin, koko purkki melkein jäljellä.
Niiltä jotka on jaksaneet lukea tänne saakka kysyisinkin, että onko kellään samanlaisia kokemuksia? Mitä minun pitäisi tehdä?
Aatelin kirjoittaa ongelmastani, nimittäin jännittämisestä. En ole sellainen jännittäjä joka pelkää esiintymistä, sillä minulle ei ole ongelma mennä luokan eteen esittämään jotain harjoitustyötä. Vaan: kaikki elämäntilanteen muutokset ja joittekin ihmisten seurassa olo jännittää.
Muutin viime keväänä asumaan omilleni (olen nyt 21) ja jännitin sitä niin paljon etten syönyt kunnolla lähes pariin viikkoon. Viikko ennen ja jälkeen muuton oli aika kamalaa aikaa, kun en vaan saanut syötyä. Tuntui että kaikki tulee ylös. Noin joka toinen aamu oksensinkin, en vain voinut sille mitään. Mahasta ei tietenkään tullut oikeestaan mitään kun en ollut kunnolla syönytkään. Hassua tässä on se, että halusin kyllä muuttaa ja minusta se oli kivaa. Onhan se luonnollista että jännittää tällaista elämänmuutosta, mutta se oli hassua että ei se loppunut siihen kun sai asetuttua aloilleen. Asiaa ei tietenkään helpottanut yhtään se, että äitini sanoi minua tyhmäksi ja sairaaksi kun noin käyttäydyin. Mutta minä en sille voinut mitään!
Pelkään myös tilanteita joissa joudun ihmisten luokse syömään. Esimerkiksi kun käyn kotona, sillä olen etääntynyt nyt vähän vanhemmistani, kun emme ole oikein samalla taajuudella asioissa. Pelkään että jos sanon jotain sopimatonta ja tulee sanomista. Siis jotain asiaa mikä minusta on hyvä tehdä yhdellä tavalla ja sitten äiti nostaa haloon että ei nyt noin. Mulla on kai huono itsetunto?
Nyt ollaan poikaystäväni kanssa muuttamassa pääsiäisenä omaan kotoon ja tiedän nyt jo että siitä tulee yhtä tuskaa kun en vaan saa syötyä. Luultavasti jännitän jo pari viikkoa sitä ennen. Tänä aamuna oksensin jostain syystä, kai koska oli niin paljon limaa kertynyt mahaan. Söin aamupalan ja menin takas sänkyyn, tuli mietiskeltyä kaikenlaista muuttoon liittyvää ja sitten minua kävikin taas pelottamaan. Kuitenkin haluan kovasti muuttoa ja meillä ei ole poikaystävän kanssa ollut koskaan mitään ongelmia.
Vuos sitten tammikuussa mulla oli ekaa kertaa tuollainen syömättömyysviikko. Lääkäri vain sanoi että pitää vaan yrittää syödä ja määräsi vapinaan propralia. Lääke kyllä poisti vapinan muttei sitä tunnetta. Muutaman söin, koko purkki melkein jäljellä.
Niiltä jotka on jaksaneet lukea tänne saakka kysyisinkin, että onko kellään samanlaisia kokemuksia? Mitä minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sullahan on ihan selvästi vikaa nupissa!
No eivaan, mutta kuulostaa siltä et toi sun jännittäminen on päässy karkaamaan jo käsistä kun sä selvästi pelkäät (ja jännität) jo etukäteen sitä että jännittämisen takia menetät ruokahalus. En tiedä paljonko psykologit velottaa, mutta et sä tuosta varmaan omin avuin selviä
joo siis jos meen vaikka jonnekki bileisiin,discon,seuraavalla tunnilla koe..tai johonki tollasseen maha menee ihan sekasin..ja sit jos luokan eteen pitää mennä ni...NO WAY!mä vapisen ku joku haavanlehti...8)
mulla oli viime helmikuussa pari viikkoa juuri tuon tapaisia oireita: aamulla ei saanut syötyä, ja sitten kun kävi pesemään hampaita, niin viimeistään silloin laatta lensi.., en mielestäni jännittänyt mitään, mutta ehkä alitajuisesti, koska koulussa oli juuri silloin aika rankkaa ja vaikeaa..sitten se vaan lähti pikkuhiljaa pois, ja hyvä että lähti, sillä se aika oli kyllä yhtä helvettiä...