olen elänyt 7vuotta tämänhetkisessä suhteessa ja nyt alkaa raja tulemaan vastaan. perheessämme on 9v tyttö, jolle olen isäpuoli ja sitten meillä on vuodenikäinen yhteinen tyttö. tämä vanhempi jolle olen isäpuoli on kulkenut mukana jo 7vuotta, mutta minulla ei ole häneen minkäänlaista kontaktia vaan hän pitää minua lähes pilkkanaan niin kuin myös äitiään. erityisesti tytön käytös on häikäilemätöntä äitiä kohtaan ei mitään kunnioitusta, esim ruokaa haukutaan,kiroillaan, sääntöjä ei uskota, valehdellaan, joka päivä jotain riitaa. Tuntuu että lapseen ei saa mitään kunnioitusta. Pahalta katsoa sivusta kun itse ei pysty vaikuttamaan asiaan. jos puutun asioihin niin äiti puolustaa tytärtään ja siitä tulee riita! Tuntuu pahalta jättää meidän pienempi lapsi ja suhde kun perhe elämä ei toimi. olemme käynneet lapsipsykologilla käyttäytymisentakia, mutta äiti ei neuvoja ota oikein tosissaan. YRITÄNKÖ VAI JÄTÄNKÖ? Lapseeni tulen pitämään aina yhteyttä!!
Isäpuolena oleminen
vaikeaa!!!!
62863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onkohan kirjoittaja samasta pesueesta kuin tuo ylempänä oleva kirjoittaja :-). Lapsella tulee olla rajat, jos niitä ei aseteta kotoa käsin, ne viime kädessä sitten laittaa poliisi. Jos teillä vaimosi kanssa olis hyvät suhteet, te voisitte keskustella yhdessä ja sopia ne toimintatavat, miten tytön käyttäytymisen kanssa toimitaan. Ja pysyisitte myös siinä linjassa. Mutta jos toinen kieltää ja toinen lupaa, riitoja taatusti on edessä.Kannattaisiko vakavissaan jutella siitä, että onko tyttären käyttäytyminen asia jonka annetaan ajaa koko suhteenne eroon asti.Uusperheessä on aina tehtävä kompromisseja varsinkin jos on sinun ja minun lapsia.
mieheni ottaa herneen nenään jos hänen lastansa komentaa. Huh, ei todellakaan ole uusioperheessä helppoa!
nenääni, jos koen että lastani kohdellaan epäoikeudenmukaisesti tai siltä pohjalta, että toinen ei nyt vaan satu sietämään lastani nurkissammme. En tiedä miten noin yleensä on, mutta meillä ainakin on voitu sopia yhdessä niistä säännöistä, mikä koskee kaikkia lapsia. Ja jos on sanomista, niistä ei puhuta lasten kuullen vaan kahdestaan. Ja ainakin tähän asti sopuun ja yhteisymmärrykseen on päästy.
miestäsi!
sä ny sitä kesken kaiken menit säälimään? Meilhän on kaikki hyvin. En ole tuo alkuperäinen kirjoitaaja jos niin luulit ;-).
että ysivuotias kokee jäävänsä paitsioon uudessa perheessänne. Lapsethan vaistoavat heti kaiken, ja hän varmasti on mustis pikkusisarukselleen. Hän myös ymmärtää, että ilmeisestikään et pidä hänestä yhtä paljon kuin "omasta" lapsestasi, ja käyttäytyy nyt noin, että saisi itsekin huomiota. Sitten mahdollisen torjuntaan ja pettymykseen varautuen hän on heti mahdollisimman hankala, kuin osoittaakseen ettei "tunnu missään". Sisimmässään hän varmasti kaipaa hellittelyä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
En tiedä, käytätkö tilannetta myös keinona päästä ulos epätyydyttävästä suhteesta? Jos teillä on lapsesi äidin kanssa ongelmia, keskustele niistä hänen kanssaan, älä sysää syytä vielä pienelle lapselle. Yhdeksänvuotias on vielä kovin lapsellinen, vaikka vauvaan verrattuna isolta tuntuukin.
Tsemppiä ja pitkää pinnaa!