heippa! en tiedä mitä tehdä asiassa josta on tullut painajainen. mieheni pitää lastani ns lellikakarana. ei tule 31 v toimeen 9v tyttöni kanssa. hän kohtelee tytärtäni välillä ihan kivasti mutta usein liian jyrkällä kädellä. tyttöni ei saisi näkyä tai kuulua asunnossamme
kavereita ollut todella vähän nyt kun tullut on joka kerta kun joku kaveri ollut kylässä tullut minulle riitaa mieheni kanssa jostain lapseni tai hänen kavereidensa asioista. Lapsellani ei ole ollut paljon kavereita joten käyttäyminen heidän kanssaan ei ole ihan normaalia vaan sellaista näyttelyä yms. mutta kaikkensa hän yrittää.
välitän todella paljon miehestänikin ja haluaisin ratkaisun tähän .. siis jonun muun kuin eron. meillä on yhteinen lapsi joka on vielä vauva.
mieheni on masentuvaa sorttia ja tuntuu että meinaa välillä seota asioista joita odottaa että tyttäreni osaisi ja pitäisi tajuta vaikka on vielä lapsi.
kavereita ollut todella vähän nyt kun tullut on joka kerta kun joku kaveri ollut kylässä tullut minulle riitaa mieheni kanssa jostain lapseni tai hänen kavereidensa asioista. Lapsellani ei ole ollut paljon kavereita joten käyttäyminen heidän kanssaan ei ole ihan normaalia vaan sellaista näyttelyä yms. mutta kaikkensa hän yrittää.
välitän todella paljon miehestänikin ja haluaisin ratkaisun tähän .. siis jonun muun kuin eron. meillä on yhteinen lapsi joka on vielä vauva.
mieheni on masentuvaa sorttia ja tuntuu että meinaa välillä seota asioista joita odottaa että tyttäreni osaisi ja pitäisi tajuta vaikka on vielä lapsi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"mieheni on masentuvaa sorttia ja tuntuu että meinaa välillä seota asioista joita odottaa että tyttäreni osaisi ja pitäisi tajuta vaikka on vielä lapsi."
Lasten etu menee kaikkien edelle. Joten jos aikuinen ei osaa/kykene ymmärtämään lapsen rajoittuneisuutta jos vrt. aikuisen kykeneväisyyksiin, niin haloo, eikö äidinvaistot ja suojelukyky jo herää?
Sinulla on siis kolme lasta, kaksi oikeasti ja yksi iso ja taatusti isotöisin, otaksun.
Jos joku asia saa kysymään sinun virtuaalisestikkin, että onko tämä normaalia, tiedät ilman ainuttakaan vastausta, että et kysyisi sitä, jos se ei mielestäsi ole sitä.
Eli jos esim. vesi ei masitu miltään, se on juomakelpoista. Mutta jos haiskahtaa ja maistuu...
Luota omiin vaistoihisi, lapsilla on oikeus olla lapsi, aikuisilla velvollisuus huolehtia lapsista ja heidän oikeuksistaan.
Sinuna hakisin pikaisesti apua esim. perheneuvolasta tms. vastaavasta.
Ei ole häpeä hoidattaa loukkaantunutta kättä, jos sitä särkee.
Vielä tärkeämpää on heti alusta asti parisuhteessa ja olla rehellinen ja tunnustaa ongelma, hakea tarvittaessa kaikki liikenevä apu ja tuki.
Lapsen koti on vanhempien välinen suhde.
rinta-äänellä voin kertoa että tuo tilanne ei tule muuttumaan jos miehesi ei itse näe käyttäytymisessään mitään vikaa tai ongelmaa. Ajattele tytärtäsi, millaista hänellä on olla kotona kun siellä asuu tuollainen hirmu, joka vie oikeuden olla normaali rakastettu hyväksytty lapsi. Valitettavasti ainoa ratkaisu usein on ero. Kipeitä asioita, mutta jotain on tehtävä jo teidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta.Onko teillä muita aikuisia ympärillänne, jotka vahvistavat tyttäresi käsitystä hyväksyttynä, rakastettuna lapsena.
tilanteessa, kun itse olin lapsi, mutta onneksi minulla oli kilttejä sukulaisperheitä, joiden luona usein olin. En ymmärrä äitiäni vieläkään, miksi hän menetteli niin kuin teki - hyväksyi niin paljon pahaa.
kumpikin teistä vanhemmista on hakenut apua ongelmaan täältä keskustelupalstoilta samana päivänä ja viiden minuutin sisällä, onko sinulla kenties jakomielitauti kun kirjoittelet tänne sekä isänä että äitinä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000382&posting=22000000024747508
erota toisistaan tyttösi ja sinä. Sinä koet, että mies on tyly lastasi kohtaan, mutta kokeeko lapsesi tilanteen ihan tasan tarkkaan niin? Vai onko enemminkin kyse siitä, että olet loukkaantunut miehellesi siksi koska hän ei vastannut odotuksiasi lasta kohtaan? Sinä riitelet miehesi kanssa lapsesta, mutta tietääkö lapsi ja onko hän mukana riidoissa?
Kysyn siksi kun mulla on mies, joka pitää mua kovana omaa lastaan kohtaan vaikka en mielestäni ole. Mutta hänellä on sellainen tunne. Eikä hän osaa erottaa itseään ja omaa tunnettaan siitä lapsesta, vaan olettaa että lapsella on sama tunne kuin hänellä. Minä riitelen mun mieheni kanssa tästä asiasta, mikä sitten taas lisää hänen tunnettaan siitä, että sillä lapsella on kovaa ja se lapsi on ongelma.... Olen kuitenkin ystävälline lasta kohtaan, ja vaikka varmasti puutteitakin on, (saatan olla etäinen ja epäluontevakin varsinkin kun tilanne on kärjistynyt) en millään usko et se lapsi musta kärsisi.