Härkämiehestä

Olen lukenut tältä palstalta paljon juttua härkämiehestä (olen naimisissa sellaisen kanssa) ja siitä, kuinka hän voi olla v-mäinen, hankala ja voimakastahtoinen, jonka kanssa on "vaikeuksia". Ihmettelen suuresti tuollaisia puolia härässä.

Itse olen kovapäinen kaurisnainen, todella vahvaluontoinen ja se olen yleensä minä, jolta tämä härkämies kysyy sen viimeisen sanan. Ja tämä johtunee siitä, että härkäni on oppinut luovimaan kanssani ja mieluiten hän joustaa ennenkuin alkaa kuuntelemaan tulista luonnettani. Härkämieheni on maailman leppoisin ihminen ja hän ei kyllä tekisi pahaa kelleen, välttää riitelyä eikä tinkaa asioista, ellei hän ole totaalisen oikeassa - yleensä hänellä on paljon näkemystä ja faktaa asian suhteen. Hän pitää puolensa vaikka hamaan hautaan asti. Ainoa negatiivinen seikka hänessä on, että hän on työnarkomaani eikä puhu syvistä tunteistaan tai mieltä painavista asioista (hänestä näkee sen heti), ennenkuin olen kaivanut ne metrien syvyyksistä esille. Tästä olemme käyneet monta kertaa "matsia", koska kun hän menee puhumattomaksi, niin hänen perässään menen minäkin.

Härkämieheni muistaa sanoa, ehkäpä liiankin, usein minua rakkaakseen ja että rakastaa. Hyvä se on...mutta tästä kaurisnaisesta se tuntuu jo ärsyttävältä, kun pitää hokea sitä jatkuvasti enkä myöskään itse pidä jatkuvasta "lääppimisestä". Tiedän saaneeni loistavan miehen, mutta jokin hänessä ärsyttää minua aina - haluaisin joskus hänen edes raivostuvan minulle, mutta ei! Hän ei ole koskaan edes suuttunut minulle, vaikka kuinka olen yrittänyt häntä raivostuttaa ;)

Härkämies on minun mielestäni "helppo" ja hänen kanssaan on helppoa elää, toisin kuin tämmöisen v-mäisen, itsepäisen, omanapaisen kauriin kanssa! :) Ja jos vertaa miehiä horoskooppien mukaan, niin kyllä härkä on sieltä helpoimmasta päästä - toista ovat kauriit, oinaat ja vesimiehet (tämä on vain omakohtainen näkemys/kokemus). Olen monesti miettinytkin, että miten hänellä kestää hermot tämmöisen vaikean kaurisnaisen kanssa, mutta voin kertoa, että härkämiehelläni on lehmän hermot ja hän itse on sanonutkin omaavansa pitkän pinnan ja kun häneltä se pinna katkeaa, niin kellään ei ole mukavaa.
41108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hyvin menee niin kauan kun on tunteita jäljellä mutta kus ne kylmenee ja Härältä ei,niin jopa oot kusessa.Ei ikinä pääse

Äänestä

Tuo täsmää tosiaan.. 7 vuoden kokemus härkämiehestä ja ite Härkänainen...

Äänestä

Vaikeita ovat olleet nimenomaan kauris ja skorpionimiehet. Ovat vaativia, kunnianhimoisia ja laskelmallisia, mutta omaavat paljon paljon hyviä ominaisuuksia...sen lisäksi ovat hämmästyttävän herkkiä, vaikka muuta sanotaan. Rapupojan kanssa olen ollut kihloissa, helppo tyyppi, kunnes petti. Naimisissa kalat miehen kanssa, elää aikapaljon unelmissaan ja ansiotyö ei maistunut kovinkaan hyvin tälle herralle.

Äänestä

totta joka sana,, näin se vaan on ..sanoo vaalea lempeä härkä mies..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaurisnainen kirjoitti:

Olen lukenut tältä palstalta paljon juttua härkämiehestä (olen naimisissa sellaisen kanssa) ja siitä, kuinka hän voi olla v-mäinen, hankala ja voimakastahtoinen, jonka kanssa on "vaikeuksia". Ihmettelen suuresti tuollaisia puolia härässä.

Itse olen kovapäinen kaurisnainen, todella vahvaluontoinen ja se olen yleensä minä, jolta tämä härkämies kysyy sen viimeisen sanan. Ja tämä johtunee siitä, että härkäni on oppinut luovimaan kanssani ja mieluiten hän joustaa ennenkuin alkaa kuuntelemaan tulista luonnettani. Härkämieheni on maailman leppoisin ihminen ja hän ei kyllä tekisi pahaa kelleen, välttää riitelyä eikä tinkaa asioista, ellei hän ole totaalisen oikeassa - yleensä hänellä on paljon näkemystä ja faktaa asian suhteen. Hän pitää puolensa vaikka hamaan hautaan asti. Ainoa negatiivinen seikka hänessä on, että hän on työnarkomaani eikä puhu syvistä tunteistaan tai mieltä painavista asioista (hänestä näkee sen heti), ennenkuin olen kaivanut ne metrien syvyyksistä esille. Tästä olemme käyneet monta kertaa "matsia", koska kun hän menee puhumattomaksi, niin hänen perässään menen minäkin.

Härkämieheni muistaa sanoa, ehkäpä liiankin, usein minua rakkaakseen ja että rakastaa. Hyvä se on...mutta tästä kaurisnaisesta se tuntuu jo ärsyttävältä, kun pitää hokea sitä jatkuvasti enkä myöskään itse pidä jatkuvasta "lääppimisestä". Tiedän saaneeni loistavan miehen, mutta jokin hänessä ärsyttää minua aina - haluaisin joskus hänen edes raivostuvan minulle, mutta ei! Hän ei ole koskaan edes suuttunut minulle, vaikka kuinka olen yrittänyt häntä raivostuttaa ;)

Härkämies on minun mielestäni "helppo" ja hänen kanssaan on helppoa elää, toisin kuin tämmöisen v-mäisen, itsepäisen, omanapaisen kauriin kanssa! :) Ja jos vertaa miehiä horoskooppien mukaan, niin kyllä härkä on sieltä helpoimmasta päästä - toista ovat kauriit, oinaat ja vesimiehet (tämä on vain omakohtainen näkemys/kokemus). Olen monesti miettinytkin, että miten hänellä kestää hermot tämmöisen vaikean kaurisnaisen kanssa, mutta voin kertoa, että härkämiehelläni on lehmän hermot ja hän itse on sanonutkin omaavansa pitkän pinnan ja kun häneltä se pinna katkeaa, niin kellään ei ole mukavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu