Opettaja

Olin entisessä kansakoulussani ja opettajani oli tuttu mies kansakouluajoilta. Istuin luokassa ja opettaja tuli luokkaan ja kaikki nousivat ylös seisomaan ja tunti alkoi.

Minulla oli ihan eri kirja kuin muilla, joten rupesin etsimään oikeaa kirjaan ensin repusta ja sitten ruskeasta pahvilaatikosta, joka lojui jaloissani. Siellä ei ollut kirjan kirjaa, vaan ihan muita tavaroita. En uskaltanut sanoa opelle, että minulla ei ole kirjaa. Pulpetilla oli vain vihko ja kynä.

Yhtäkkiä ope seisoi vieressäni ja löi minua poskelle. Nousin seisomaan ja kysyin siltä, että miksi se löi ja näkivätkö muut oppilaat, kun se löi minua. Kukaan ei nähnyt ja kaikki vaan pyörittelivät päitänsä, vaikka varmasti näkivät sen. Sanoin opelle, että ei se saisi lyödä oppilaitaan ja se sanoi minulle, että voin lähteä kotiin sieltä tunnilta, kun olen muka lintsannut muutenkin koulusta ja hän sanoi olevansa minua ylempi ja hänellä on valtaa enemmän kuin minulla.

Jäin vielä istumaan pulpettiin ja vähän ajan päästä kysyin siltä, että enkö vielä saisi jäädä tänne, niin se antoi luvan, jos en enää räpeltäisi ja etsisi koko ajan tavaroitani.
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotain hukassa. Olet joutunut käymään jotain läpi joka on vienyt elämästäi pohjan. Mutta kaikella on jokin tarkoitus. Joskus elämä antaa ja joskus ottaa.

Olet ehkä hiukan itsepäinen et halua tehdä kuten sinulta odotetaan, tai luulet jonkun odottavan. Sitten ikäänkuin kostat heille jotka ovat täysin syyttömiä asioittesi kulkuun.

Sinua pistää vihaksi jokin asia jonka olisit tiennyt mutta joku esti sinulta sen aikaisen tiedon jonka olist tarvinnut. Toisaalta olet tietoinen ettei kaikkia voi kukaan ihminen tehdä aina oikein. Virheitä tehdään aina ja ihankaiken.

Olet turaan yrittänyt viivytellä asioiden loppuun viemmistä. Miksi jarruttaa enään? Tee hyvä ihmien nyt vihdoinkin sitä mikä on sinusta itsestäsi mielekästä.."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oppilaana kirjoitti:

Olin entisessä kansakoulussani ja opettajani oli tuttu mies kansakouluajoilta. Istuin luokassa ja opettaja tuli luokkaan ja kaikki nousivat ylös seisomaan ja tunti alkoi.

Minulla oli ihan eri kirja kuin muilla, joten rupesin etsimään oikeaa kirjaan ensin repusta ja sitten ruskeasta pahvilaatikosta, joka lojui jaloissani. Siellä ei ollut kirjan kirjaa, vaan ihan muita tavaroita. En uskaltanut sanoa opelle, että minulla ei ole kirjaa. Pulpetilla oli vain vihko ja kynä.

Yhtäkkiä ope seisoi vieressäni ja löi minua poskelle. Nousin seisomaan ja kysyin siltä, että miksi se löi ja näkivätkö muut oppilaat, kun se löi minua. Kukaan ei nähnyt ja kaikki vaan pyörittelivät päitänsä, vaikka varmasti näkivät sen. Sanoin opelle, että ei se saisi lyödä oppilaitaan ja se sanoi minulle, että voin lähteä kotiin sieltä tunnilta, kun olen muka lintsannut muutenkin koulusta ja hän sanoi olevansa minua ylempi ja hänellä on valtaa enemmän kuin minulla.

Jäin vielä istumaan pulpettiin ja vähän ajan päästä kysyin siltä, että enkö vielä saisi jäädä tänne, niin se antoi luvan, jos en enää räpeltäisi ja etsisi koko ajan tavaroitani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu