Lapseni syntymän jälkeen olen ruvennut pelkäämään kuolemaa. En virallisesti vanhuuteen tms. kuolemista, vaan en uskalla mennä laivaan tai lentokoneeseen tms. En tiedä pelkäänkö lapseni kuolemista vai omaani, jolloin lapseni jäisi äidittömäksi. Onko muilla ollut jotain tälläista, mitenköhän tästä pääsisi yli?
Olisi kiva lähteä lomalle mutta mutta...
Olisi kiva lähteä lomalle mutta mutta...
Vastaukset 7
Vanhimmat
samoja ajatuksia kuopuksen (1v) syntymän jälkeen ja olen kuullut kavereiltani samaa. Mietin usein juuri kuinka kauheaa olisi jos sairastuisin tai kuolisin vaikka onnettomuudessa.
Tämä on ihan vissiin aika yleistä vauvan saaneilla naisilla.
Minä olen esikoiseni (n5kk nyt) jälkeen ajatellut ja pelännyt kuolemaa valtavasti! Ennen ei ole ollut mitään vastaavia tuntemuksia. Pelkään sairastuvani, joutuvani onnettomuuteen yms. Pelkään myös lapseni puolesta. Ajatus siitä että lapseni jäisi äidittömäksi enkä voisi olla seuraamassa hänen kasvuaan, tukemassa ja rakastamassa häntä on sietämätön. Kuolema on mielessäni nykyään päivittäin. Se on inhottavaa ja haluaisin päästä siitä eroon. En anna kuitenkaan ajatusteni/pelkojeni vaikuttaa arkeemme enkä poikani elämään. Ehkäpä tämäkin vaihe menee ohi... Mukava tietää kuitenkin että en ole ainoa...
Samanlaiset tunteet olen käynyt lävitse. Jäätyäni yksinhuoltajaksi... todellakin yksin mies häippäsi jälkiä jättämättä niin silloin sama tuska iski uudelleen ehkä vielä lujempaa, mutta lasten kasvaessa sekin on nyt mennyt onneksi ohi. Kuoleman pelko ja huoli siitä mitä, jos kuolen -> mitä tapahtuu sen jälkeen lapselleni?? kysymykset/pelot ovat varmasti aika jokaisen äidin läpi kahlattavia tunteita.
Toinen mylläkkä on mielestäni se, kun lapsi tulee murrosikään ja ottaa kunnolla etäisyyttä.... sitä pelkää kaikkea mahdollista tapahtuvaksi. Haluaisi suojella niin kovasti pahalta maailmalta, mutta eihän sitä kaikilta kolhuilta pysty varjelemaan.
Toivottavasti tämä helpottaa, että aika tekee tehtävänsä. Ei ole kovin pitkäkestoinen pelkotila.
Eli et ole ainoa. En niinkään arjen rutiinien pyörittämisessä kuolemaa mieti, mutta iltaisin rauhoittuessani nukkumaan jne...omalla kohdallani tämä menee lievän masennuksen piikkiin...kun liian lyhyitä yöunia tulee tarpeeksi paljon alkaa mieli synkistymään ja eiköhän jokainen vatsanväännekin ole merkki jostakin vakavammasta. Meni jopa niin pitkälle että menin jalkakipujen vuoksi lääkäriin ja kun sieltä pääsin (tunti juttelua) oli kivut hävinneet. Eli mietin jos jokin sairaus tai onnettomuus vie minut tai mieheni tai lapseni...nyt kun mietin viimeistä vuottakin olen itse mennyt lääkäriin melko useasti eri vaivojen takia, passittanut mieheni lääkäriin sekä vienyt lapseni lääkäriin...
Mietin juuri tässä yhtenä päivänä, että mistä lähtien olen pelännyt autollakin matkustamista ( varsinkin pidempiä matkoja). Ja totesin, että pelko alkoi lapsen synnyttyä. Lapsi on nyt jo koululainen.
Lapsen isä on kuollut ja lisäksi moni läheisemme on kuollut pienellä aikaa, useita myös nuorena, joten se ei ainakaan ole helpottanut kuolemanpelkoa.
Matkustimme tuossa vähän aikaa sitten ulkomaille ja kaikenlaiset kauhukuvat olivat matkalla mielessä:(
Ehkä sinun kannattaa ottaa asia puheeksi esim. neuvolassa jossa osaavat neuvoa sinulle oikeita kanavia lähteä asiaa selvittämään, niin pääsette sinne matkallekkin ehkä sitten:) Kaikkea hyvää teille.
nauroin, kun äitini pelkäsi matkoilla isäni autolla tapahtuvia ohituksia teillä jne., vaikka isäni on hyvä kuski, ja nyt olen aivan samanlainen. Viimeksikin matkalla ollessamme mua pelotti koko moottoritieosuus, vaikka keli oli hyvä ja liikennettä suht vähän. Olin niin peloissani, että itseänikin näin jälkikäteen ihmetyttää. Lentokoneessa en oo koskaan pelännyt, ja oon matkustellut paljon, mutta viimeksi lentokoneessa oli kyllä tukalat oltavat... Ja jo heti silloin, kun tulin raskaaksi, jätin kokonaan raskaamman hevirokin kuuntelun kertaheitolla, koska en kertakaikkiaan voinut kuunnella sellaista musiikkia enää. Ennen kuuntelin säännöllisesti. Myös vähänkään kauheemmant leffat ja X-filesin tyyppiset jutut jäi multa telkkarista katsomatta. Aivan kummallista.
Helpottaisiko , jos ihan järjen kanssa selvittäisitte asiat jotka mietityttää.
Sovitte lastenhoidon joidenkin tuttujen tai sukulaisten kanssa ihan kirjallisesti , että jos jotain sattuu , niin tiedät sitten kuka lapsesi hoitaa.
Samoin ehkä henkivakuutus turvaisi jäljellejäävien talouden.Matkoille ehdottomasti matkavakuutukset.
Testamentti muutenkin jos on yhtään omaisuutta, ei kannata rueta pelkäämään sokeasti , vaan miettiä mikä' on se pelon aihe ja sitten vaan rohkeasti siitä puhumaan ja ratkaisua etsimään.