Onko tehtävä uusi sopimus? Mitäs jos isä ei suostu?
Me muutettiin erilleen ensin vuosia sitten. Tehtiin yhteishuoltajuusopimus, koska meillä oli asiat hyvin, isä näki lapsia, he olivat usein isän luona, ja oltiin välillä kaikki yhdessä ja käytiin lomilla ym. Huoltajuus pelasi älyttömän hyvin.
Sitten tuli uusi nainen, ja tapaamiset loppu siihen paikkaan. Nyt viiden vuoden aikan mies ei ole nähnyt lapsia kuin kerran vuodessa. Nuorimmaista ei kahteen vuoteen. Minulle ei vastaa puhelimeen, eikä maksa elareita kun sossun kautta.
Joten yhteishuoltajuus loppu siihen paikkaan, ja olenkin ollut yksnhuoltaja siitä lähtein kun se nainen viisi vuotta sitten ilmestyi miehen elämään. Lapsista tuli kertaheitolla isättömiä.
Onko siillä vaihdolla mitään merkitystä?
Me muutettiin erilleen ensin vuosia sitten. Tehtiin yhteishuoltajuusopimus, koska meillä oli asiat hyvin, isä näki lapsia, he olivat usein isän luona, ja oltiin välillä kaikki yhdessä ja käytiin lomilla ym. Huoltajuus pelasi älyttömän hyvin.
Sitten tuli uusi nainen, ja tapaamiset loppu siihen paikkaan. Nyt viiden vuoden aikan mies ei ole nähnyt lapsia kuin kerran vuodessa. Nuorimmaista ei kahteen vuoteen. Minulle ei vastaa puhelimeen, eikä maksa elareita kun sossun kautta.
Joten yhteishuoltajuus loppu siihen paikkaan, ja olenkin ollut yksnhuoltaja siitä lähtein kun se nainen viisi vuotta sitten ilmestyi miehen elämään. Lapsista tuli kertaheitolla isättömiä.
Onko siillä vaihdolla mitään merkitystä?
Vastaukset 34
Vanhimmat
mitään merkitystä. Ihan samalla lailla saat sossun kautta elarit kuin tähänkin asti.Jos isä ei kiusaa ja hankaloita elämää, niin ei kai asialle tarvitse mitään tehdä. Typerä mies kun tuolla lailla lapsensa hylkäsi. No sitä saa mitä tilaa, ansaitsee lasten halveksunnan.
Jos isä ei suostu, se on käräjäreissu. Jos isä ei tee elämää hankalaksi eväämällä esim. allekirjoituksiaan virallisista papereista, yksinhuoltajuuden hakeminen on turha menoerä, kun ei voi olla varma, mitä oikeuden valtaapitävät asiasta tuumaavat.
Kuvittelitko, että miehesi elää vain sinun muistollasi loppuelämänsä? Miten paljon olet manipuloinut lapsiasi, että he eivät "haluaisi" mennä tapaamaan isäänsä?
että miksi ihmeessä vähän väliä samaa avausta - ilmeisesti eri henkilöiltä..?
Muutama rivi alempana oli "sama ongelma" ja kun vähän selaa niin vastauksia löytyy...samoja samaan kysymykseen ja "ongelmaan"...Siitä ei muuten tarvii tehdä ongelmaa.
Huoltajuusmuodolla on niin pieni merkitys käytännön asioihin, että kannattaa harkita, lähteekö käräjöimään jos toinen osapuoli ei sitä halua muuttaa. Aika kuluu nopeaan ja lapsi kasvaa. Pian lapsi/isä voi pitää suoraan yhteyttä halutessaan eikä siihen äitiä tarvita.
Kokemusta on...
Se on kumma kun nainen ilmestyy isän elämään, ei lapset enää kiinnosta kuin sen verran, mitä on sovittu. Ei mitään tehdä enää lapsen kanssa yhdessä. Lapsi on vain välttämätön paha jokatoinen viikonloppu. Tapaamisia ei sovita äidin kanssa vaan lapsen. Kiva olisi äitykästäkin sopia jonkun kaverin kanssa jotain menoa... ei baariin ... vaikka vain konserttiin. Ei voi lippua hankkia kun ei ole tietoa koska sitä vapaata olisi.
Käräjille on turha lähteä.. ainakaan minun tapauksessani kun olin se köyhempi osapuoli ja puheeni olivat aivan turhia. Oikeutta ei saa vaikka kyseessä lasten etu. Pitkä juttu mutta kokemuksesta vaan, että aivan turhaa köyhempänä lähteä oikeutta hakemaan
Miksi pitäisi käräjöidä?
mistä asiasta?
jos teillä on tapaamissopimus jossa on määritelty
etän tapaamiset (esim joka toinen viikonloppu).
Etä joko tapaa lasta tai ei tapaa,
se on etän päätös.
Käräjöimällä asia ei muutu, etällä ei ole tapaamispakkoa.
Eipä ole ei sopimusta...
Suuntana siis lastenvalvoja,
jonka avustuksella teette sopimuksen.
Lastenvalvoja hyväksyy sen.
Tietenkin voitte jatkaa ilman sopimusta, mutta silloinhan juuri on sellaista että tavataan kun tavataan.
sopimus tai ei ei isää voi pakottaa tapaamaan lapsia ja oli sopimus tai ei silti tavataan kun tavataan ei sopimus takaa tapaamisia
Isä kun ei suostu mihinkään neuvotteluihin kanssani missään instanssissa. Oikeussaliin tuli,ja sinnekin asianajajansa kanssa. Heillä ei ollut esittää mitään asiaan liittyvää koska minulla oli kaikki dokumentit. Silti tämä hoitojen laiminlyöjä sai tahtonsa lävitse.
Nyt vaihtoehtona minulla enää kolme: Lyödä hanskat tiskiin, jatkaa taistelua tai sitten "vetää köyttäkin kaulaan, kun ei hommat hoidu jumalauta". Viimeinen vaihtoehto valitettavasti tuntuu helpommalta... Ei oo köyhällä helppoo!!!!
Mitä se hyödyttää kostaa siitä, että hänellä on uusi kumppani? ei hänen tarvitse sinulta kysyä hyväksyntää siihen. Te olette eronneet, joten päästä siis jo irti!
Aivan typerää syyllistää aina äitiä siitä. Jos mies on aikuinen ja vastuullinen, niin on hänen velvollisuus pitää huolta siitä, että tapaa lapsiaan, ei äidin!
Kelleen ei voi väkisin niitä tuputtaa,jos lapset ei kiinnosta.
Eikä kaikki ole katkeria siitä että miehellä on uusi eukko. Joskus se on helpotus niin vaimolle kuin lapsillekin. Sitä vaan on joskus vaikea nähdä, kun rakkaus on sokee.
Niin mikä kosto? Ei tässä kysymyksessä ole mikään kosto. Lasten etuja tässä ajetaan, eikä mitään kosteta. Ei vaan voi katsella sitä lasten pahoinvointia. Ja tiedoksi edelliselle "kostokirjoittajalle", minullakin on uusi kumppani, enkä todellakaan haikaile kenenkään perään. Lasten parasta ajattelen aina ja ikuisesti!!!! Jotain rajaa näille kirjoittajille jos jotain ihan tosissaan yrittää keskustella niin aina on joitain mulkeroita mukamas hyviä kannanottoja kirjoittamassa....
Laske sataan ja hengitä rauhallisesti. Lue kirjoitukset uudelleen. Varsikin omasi.
Onko tosiiaan lasten etu, että vastuuntunnotonta isää yritetään väkisin ottamaan vastuuta. Onko tosiaan lasten parasta, raastuvassa isolla rahalla yrittää ostaa lapsille isää.
Lapset on niin vahvoja ja fiksuja, että seliävät kyllä. Selviätkö sinä katkeruudestasi? Mitä roikut historiassa kun voisit mennä eteen päin uuden kumppanisi kanssa.
En viitsi mulkeroille enää vastata kun et tiedä, enkä viitsi taustoja selvittää..
Nämä lapset eivät ole vahvoja... syystä, jota en ala mulkerolle selvittämään.
Hyvää kevättä "asiantuntija"!!!
Eikö "leikki" mielyttänytkään? Turha parkua kun paskat on jo housuissa. Isän ja lasten väliset asiat on isän lasten välisiä ei siihen katkerin eukkojen tarvise puuttua. Jos ei taustoja selvittele on turha ottaa henkilökohtaisesti. Katsoppa peiliin äläkä yksin syytä uutta muijaa. Harmittaako eksä selvisi eteen päin ilman sinua eikä jäänyt yksin sinua kinumaan takaisin.
Ihmettelen todella tuollaisia kommentteja, mitä sinäkin nyt näppikseltäsi päästelit.
Onkohan joku vienyt sinulta jonkin tärkeänkin lelun ja mikä pistää sinut niin hanakasti puolustamaan aloittajan ex-puolisoa?
Etkö kenties koe tulevasi hyväksytyksi miesten keskuudessa jos et ole puolustamassa heitä jokaisessa asiassa..
Jos isän ja lapsien väliset asiat ovat vain isän ja lapsien väliset eikä isä pidä lapsiin mitään yhteyttä, miksi pitäisi olla yhteishuoltajuus?
Mitä mielestäsi tarkoittaa yhteishuoltajuus?
Sitäkö, että etävanhempi saa oikein sopimuksen voimalla tehdä kiusaa lapsilleen ja exälleen, mutta vastuuta ei tarvitse ottaa mistään?
Siinäpä ihmettelet, se on sinun asiasi.
Juu, se mun ainoo lelu on patterin välissä ja pipokin on vähän kiree.
Hanakasti syytellää exsiä ja mitä ne nyt on nyxksiä, eikä huomata olleenkaan, mitä itse suustaan päästetään.
Sitten vedetään herne nenään yhdestä lausesta vaikka ne liittyvät asioihin kokonaisuudessa ja yksittäin niiden merkitys muuttuu.
Sinun käsitys yhteishuoltajuudesta voi olla eri kuin minun se sinulle sallittakoon kuten minullekkin.
Erosta huolimatta vastuu jaetaan. Ei kummallakaan voi olla niin suurta egoa, että ei voi yhdessä lapsistaan huolehtia niin kasvatus vastuullisesti ja taloudellisesti. Se on minun mielipiteeni yhteishuoltajuudesta.
Aloittaja "voivotteli" sitä, että uuden tullessa kuvaan isä ei enää tapaa lapsiaan. Mutta ei sen tarkemmin kertonut onko se syy vai vain asiayhteys. Täällä puhutaan käräjistä ja lastesuojelojoista. En yksinomaan puolustele exsää, mutta ei häntä voi pakottaa ottamaan vastuuta ja tapamaan lapsiaan. Kyllä lapsi sen vaistoaa, että ei isä ole aidosti tilanteessa länsä ja siitä kärsii enemmän kuin "isättömyydestä" Mitä lapset tekee tälläisellä vastuuttomalla isällä. Menkää sinne lastensuojelijalle ja hakekaa sitä yksinhuoltajuutta. Jos ette sitä saa antakaa olla ja jatkakaa eteen päin. Ei elämää voi elää paperilla.
Ja jos isä ja lapset pystyy keskenään sopimaan tapaamisista, antakaa sopia. Parempi sekin on kuin ei tapaisi olleenkaan. Mitä se on teiltä pois?
meiltä?
Minulla ei onneksi ole samanlaista tilannetta kuin aloittajalla, mutta jos olisi, haluaisin taatusti myös yksinhuoltajuuden.
"Mitä lapset tekee tälläisellä vastuuttomalla isällä"
No eikö aloittaja juuri ollut hakemassa yksinhuoltajuutta isän vastuuttomuudesta johtuen, ainakin aloituksesta niin päättelin.
"Juu, se mun ainoo lelu on patterin välissä ja pipokin on vähän kiree."
Ja sen kyllä huomaa. Ihmetyttää ihmiset jotka löytävät lähivanhemmasta syyn aina, olkoot hän kertonut elämästään mitä tahansa.
Se on teidän itsetunto-ongelmaisten aika iso ongelma, kun täytyy päästä moittimaan muita tilanteessa kuin tilanteessa.
En kirjoita kenellekkään henkilökohtaisesti. Kiukutelkaa yksinänne, jos otatte kaiken henkilökohtaisesti. Enkä osoita ketään sormella. Avarakatseisuutta. Ihmetyttää ihmiset jotka löytävät etävanhemmasta ja tämän uudesta syyn aina. Jankutan jatkossakin, että syy löytyy niin etä-, kuin lähivanhemmastakin.
Ja sinun onnesi varmasti lohduttaa aloittajaa.
Lopuksi touhon itsetuntoon. Tosissa ihmisissä ärsyttää eniten se minkä haluaisi itsessään muuttaa.
...hoblaa ------- jonon ensimmäinen ei toi Ä:llä alkava kirjottaja. Tehän ette pysy enää kärryillä----- hyvä nimitys tommosista toi MULKERO, hahahahahaaaa, Mulkero kuullostaakin hyvältä.,
Mulkerolla jotain äitejä vastaan ihan selviö toi. Mä kunnioitan äitejä ne tekee raskasta ja arvokasta työtä etenkin yh-äidit. Turha niitä on parjata ja kenenkään mulkero ex-miähen rassata.
Pysykööt mulkerot lesteissään!
Mitkä on sitten ne etävanhemmat velvollisuudet yhteishuoltajuudessa? Näitä lukemalla ei niitä ole olleskaan. Se etä saa tehdä ihan mitä haluaa jopa jossain tapauksessa kiusata lapsista huolehtivaa äitii ja siinä samalla välissä kiusaantuu ne lapsetkii
Näinkö se sitten menee? Jos näin on niin olisi kirveellä hommii
"Tosissa ihmisissä ärsyttää eniten se minkä haluaisi itsessään muuttaa"
Tosiaan! Olenkin aina toivonut olevani ihminen, joka ei pärjää muiden kanssa, vaan haluaa lempiharrastuksekseen muiden ihmisten moittimisen.
Haluaisin tietysti myös, että minua pidettäisiin avarakatseisena, vaikka moittisin kaiken aikaa muita jostakin enkä uskoisi kenenkään juttuja, vaan vääntäisin jokaisen asian siksi, miten itse luulen niiden olevan.
Voi lapsi rakkaat. Mä kunnioitan äitejä ja isejä ne tekee raskasta ja arvokasta työtä etenkin yh- äidit ja yh- isät. Voi mies parkoja, kun meitä naisia joutuu kestämään.
Kopari luki vain yhden sanan ja sai elämälleen sisällön. Olkaa ystävällisiä ja lukekaa näitä kirjoituksia, ennen kuin toitotatte sen oikean ja vain oikean totuuden.
Tää on hauska harrastus, mitä minä tekinsinkään ilman teitä.
Koitahan jo huomata mitä itse tuotat. Minä jo sen tiedän mitä itse kirjoitan, mutta ihan samaan paskaa sinäkin kirjoitat. Lue omat tuotoksesi niin huomaat että teet ihan sitä samaa kuin minäkin.
Lähden sinun linjallesi silloin kun täällä joku ihan huvikseen pistää jonkun toisen aloituksen ja mielipiteet sekä ajatukset matalaksi, kuten sinä aloittajaa kohtaan teit.
Jos joku asiallisesti kysyy jotakin kuten aloittaja, ei tulisi mieleenkään lähteä vänkäämään asiasta mistä en tiedä mitään ja syyttämään sekä kehoittamaan katsoa peiliin ja etsimään sitä vikaa itsestään.
Siinä on meillä vissi ero. Sinä haluat aiheuttaa syyttä suotta pahaa mieltä ihan yleisesti, minä pistän kampoihin ilmiselville kusipäille.
"Ja jos isä ja lapset pystyy keskenään sopimaan tapaamisista, antakaa sopia. Parempi sekin on kuin ei tapaisi olleenkaan. Mitä se on teiltä pois?"
Miten tuossa tilanteessa lähivanhempi voi järjestää omat menonsa?
Yhteishuoltajuus = jaettu oikeudellinen vanhempainvastuu lapsesta.
Kusipäät on kusipäitä vaikka voissa paistas. Ja kyllä tuo mulkero -sana on huitsinhyvä----- sopii tuolle m:lle-
Vanhemmuutta ei välttämättä jaeta käytännössä, vaikka lapsi olisi yhteishuollossa.
Miten tuossa tilanteessa lähivanhempi voi järjestää omat menonsa?
Sen voi vapaan voisi ottaa ihan vaan extrana, ilman mitään menoja. Jos lähivanhemmalla on jotain menoja voisi lapsista ottaa vastuun vaikka lähi- tai etävanhemman vanhemmat, sisarukset, ystävät, isomummit. Ja MLL: lla on edullisia koulutuksen saaneita lastehoitajia, jotka on aina käytettävissä. Ei se etävanhempi ole ainut vaihtoehto, että jäädään marttyyrinä, yksin kotiin kuikuttelemaan jos menot ei sopi yksiin.
Paperi on vain paperia.
Oletko tavannut tätä naista? Naiset on varustettu sen verran heikolla itsetunnolla, että kokevat toiset naiset uhkana, ei lapsia.
Naisten on vaikea hyväksyä, että meillä jokaisella on menneisyys.
Jos tämä nainen on terveellä järjellä varustettu aikuinen, voisitte tutustua toisiinne. Ja tämä nainen voisi antaa miehelleen enemmän luottoa, että ette heti hänen silmaän vältettyä "petä" tätä naista. Tai tämä nainen noutaa lapset näihin tapaamisiin, jos on hänelle liikkaa, se että lasten huoltajat ovat yhteydessä toisiinsa.
Ja voi olla näinkin, että todellisuudessa tällä naisella ei ole mitään tekemistä asian kanssa, vain asia yhteys. Jos isä todella haluaa tavata lapsiiaan ja ottaa heistä vastuun, ei yhdelläkään naisella voi olla niin paljon valtaa, että voisi tulla isän ja lasten väliin.
että isä tapaa lapsia vain kerran vuodessa. Silloin olisi varmaankin parasta ettei tapaa ollenkaan. Kyllähän sitä jo vuoden aikana ehtii vieraantua. Olisi melkein sama jos menisi jollekkin kaukaiselle sukulaiselle kylään, josta ei tietäisi mitään. Tai ihan ventovieraalle. Täytyy vain ihmetellä mitä tuollaisen äijän päässä liikkuu. Kusta todennäköisesti.
Käsittääkseni yhteishuoltajana teidän tarvitsee tehdä yhteiset päätökset koskien lapsiasi. Esim. yhteishuoltajana minulta vaadittiin isän suostumus: pankkitiliä avatessani pojalleni (jolloin hänellä voi olla myös huoltajana käyttöoikeus, riippuu sopimuksesta ), hakiessani hänelle passia, sopivaa koulua valitessa täytyy isän suostumus olla mukana. Tämä toteutuu, jos isään on välit. Jos hän asuu kovin kaukana eikä vastaa sinun puheluihisi, on asioista vaikea päättää yhdessä. Joskin tuollaisella asenteella hän ei liene kovin kiinnostunut näistä asioista edes päättämään. Tarvittaessa hän voi kyllä hankaloittaa eläämääsi, jos yhteiset päätökset eivät onnistu. Näin ollen yksinhuoltajana voit päättää ne itse, ilman toisen suostumusta.
Se, valitsevatko vanhemmat yhteishuoltajuuden vai yksinhuoltajuuden ei vaikuta suoranaisesti siihen miten lapsen elatus ja tapaamiset järjestetään. Yhteishuolto voi toteutua vaikka käytännön asioiden vuoksi valittaisiin yksinhuolto huoltomuodoksi ja - ikävä kyllä - aina yhteishuoltajuus ei tarkoita sitä, että vanhemmuus jaettaisiin käytännössä eron jälkeen.
Eivätkö tapaamiset onnistu syystä tai toisesta?
Lapsella on oikeus tavata muualla asuvaa vanhempaansa. Mikäli sinulla ei ole lainvoimaista sopimusta tapaamisista, tai tehtyä sopimus ei toteudu sinun täytyy ottaa yhteyttä lapsen asuinkunnan lastenvalvojaan. Hän järjestää neuvottelun lapsesi lähivanhemman kanssa tapaamisoikeuden toteutumiseksi.
Yhteishuolto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsen kanssa asuva vanhempi ei voisi muuttaa toiselle paikkakunnalle ilman tapaajavanhemman suostumusta. Yhteishuollossa kummallakin huoltajalla on oikeus saada tietoja lapsestaan viranomaisilta, mm. päivähoidosta, lääkäriltä, opettajilta ja poliisilta. Lähivanhemman kuoltua lapsi siirtyy automaattisesti toiselle yhteishuoltajalle, samoin lapsen perimän omaisuuden hallinta.
Jos vanhempien kiistat ovat jatkuvia, ja etenkin, jos kiistaa on sellaisista asioista, joista huoltajien pitäisi päättää yhdessä, yksinhuolto saattaa rauhoittaa lapsen elämän.
Yksinhuolto on useimmiten paras ratkaisu vanhemmille, joiden suhteessa on esiintynyt henkistä tai fyysistä väkivaltaa, päihdeongelmia, sairalloista mustasukkaisuutta, työnarkomaniaa tai muita addiktioita.
On myös muistettava, ettei yksinhuolto sulje tapaajavanhempaa pois lapsen elämästä, sillä vanhemmuus toteutuu lapsen ja vanhemman tapaamisissa, jotka voivat olla hyvinkin tiheitä ja kestoltaan pitkiä. Kiistatilanteissa kuitenkin yksinhuolto osoittaa selkeästi kumman vanhemman näkökulma toteutuu.
moi vaan ,mulla on 12 v tytär ja isä ei ole pitänyt yht 4v kun hän löysi eromme jälkeen uuden nais yst.et sama tilanne meillä .yhteishuoltajuus mutta ei ees soita tytölleen .et semmoinen tapaus se tuntuu olevan vaikeata. olisiko muoti-ilmiö tämä isä malli.