Lueskeltuani vanhoja ketjuja täällä, tekee mieleni kirjoittaa siitä, miten mielestäni monenlaiselle vanhemmuudelle on tilaa, ellei peräti tilaus. Yritän seuraavassa selkeyttää, mitä tarkoitan. Itse olen biologinen vanhempi. Vanhemmuuteni rajoittui lapsen kantamiseen, synnyttämiseen ja muutaman kuukauden puutteeliseen huolenpitoon. Voin rehellisesti ja ilman katkeruutta todeta, että pojalleni huostaanotto oli pelastus. Hän sai uudet, lasta kauan toivoneet vanhemmat. Eli fysiologisten tarpeidensa ohella hänen psykologiset tarpeensa tulivat tyydytetyiksi. Hän sai rakkautta ja arvostusta osakseen. Lisäksi hän tunsi kuuluvansa johonkin perheeseen ja sukuun. Eli sijaisvanhemmista tuli hänelle sekä psykologiset, että sosiaaliset vanhemmat. Nämä olivat osa-alueita, jotka minun vanhemmuudesta tuolloin puuttuivat. Nyt, kun tarkastelen rehellisesti menneitä, en usko, että millään tuella, olisin tuolloin pystynyt olemaan hänelle biologisen vanhemmuuden lisäksi myös psykologinen ja sosiaalinen äiti. Miksi tätä taustaa vasten olisin evännyt häneltä oikeuden kutsua sijaisvanhempiaan isäksi ja äidiksi. Minun oma kokemuskin on, että he olivat ja ovat edelleen hänen isänsä ja äitinsä ja minä olen hänen "syntymä-äitinsä", joka voi rakastaa ja tukea häntä. Mielestäni on olemassa myös juridinen vanhemmuus, joka sijoituksessa osin säilyy biologisella vahemmalla, siirtyy joiltain osin sosiaalityöntekijöille ja jotain osioita hoitavat sijaisvanhemmat. Adoptiossa tämä juridinen vanhemmuus siirtyy totaalisesti adoptiovanhemmille. Kaikki nämä vanhemmuuden osa-alueet; biologinen, psykologinen, juridinen ja sosiaalinen muodostavat niin ison kakun, että joskus tarvitaan monta eri vanhempaa huolehtimaan lapsesta, että kaikki osa-alueet tulevat hoidetuiksi. Jos toimijoita on monta, parhaiten nämä osa-alueet tulevat hoidetuiksi, jos puhallamme yhteiseen hiileen. Tuon minun kehittelemän vanhemmuuden jakamisen sijasta voisi vanhemmuutta tarkastella myös erilaisten vanhemmuuden roolien kautta. Silläkin tavalla tarkastellen, aina on ollut ja aina tulee olemaan, vanhempia, joiden voimavarat eivät riitä kaikkien vanhemmuuden roolien hoitamiseen.
Monenlaiselle vanhemmuudelle on tilaa
The Suski
903337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Ei vanhemmuutta voi pilkkoa. Sen joko hoitaa kokonaisuudessaan tai ei hoida.
on puutteita täynnä
sepustani miksikään tieteelliseksi teoriaksi, kunhan kirjoitin ajatuksiani. Minusta on sääli, että me hajoitamme voimamme toinen toisiamme arvostellen, vaikka voisimme toimia yhdessä yhteisten lastemme hyväksi.
"yhteisten lastemme hyväksi"? Lapsi on yhteinen vain hänen äidilleen ja isälleen! Isovanhemmat ja sisarukset toki kuuluvat kuvaan, mutta lapsi ei ole heille "yhteinen".
Sijoitusta ei voi koskaan jakaa hoidettavaksi ns. kahden äidin voimin?
Lapsella on aina ja vain yksi äiti.
Sijari ei ole äiti, vaan on auttamassa tilanteessa, kun vanhemman omat voimat eivät riitä.
Jokaisen lapsen oikeus on oma syntymäkoti ja vanhempien tehtävä laittaa asiat kuntoon niin pian kuin se on mahdollista!
Lapset joiden mahdollisuus palata kotiin on mahdoton, pitäisi adoptoida.
Lisäksi naisen, jonka oletetaan olevan kyvytön vanhemmuuteen (alkoholin käyttö ym) pitäisi kuulla valistusta ABORTIN MAHDOLLISUUDESTA ENEMMÄN, jolloin hän voisi ratkaista tulevan ongelman ajoissa.
Sijoitus on kamalin vaihtoehto lapselle, vanhemmille ja muille lapsen omaisille!
Saan tulvan sijareita kimppuuni, luulen. Siksi esitän kysymyksen, kuinka moni teistä olisi lähtenyt omasta kodistaan sijaisperheeseen vapaaehtoisesti?? Pyydän miettimään ja vastaamaan rehellisesti???
ja minä puhuin yhteisistä lapsistamme. Itse olen jakanut poikani äitiyden vuosikaudet maailman ihanimman äidin kanssa. Rauha hänen sielulleen. Koulussa työskennellessäni koin kaikki luokkamme lapset "yhteisiksi lapsiksemme". Luitko aloitukseni, jossa yritin selittää, mitä tarkoitin?
Suski hyvä, teoriasi tekee lapsesta objektin, jonka tunteille ei jää tuossa tilaa. Lapsi nimittäin rakastaa vanhempiaan luonnostaan ja jos nyt vanhemmat ripotellaan lapselta biologiseen vanhempaan, sijaisvanhempaan ja vielä juridiseen vanhempaan, eli sosiaalityöntekijään, niin odotatko lapsen voivan esimerkiksi tuntea itsensä tuon juridisen, kasvottoman vanhemman hoteissa varmaksi ja turvatuksi siten kun lapsen kuuluu. Entä rakastaako lapsi muka tuota juridista vanhempaansa ja rakastaako ylipäätään biologista vanhempaansakaan, joka oli valmis vapaaehtoisesti hänet jakamaan kahden muun vanhempiroolin kanssa. En usko lapselle jäävän kovinkaan hyvää kuvaa itsestään biologisten vanhempien suostuessa vapaaehtoisesti jakamaan hänet ja luopumaan hänestä. Missä on lapsen koti tuossa teoriassa, tarkoitan henkinen koti?
Lapsella on nimenomaan subjektiivinen oikeus parhaaseen mahdolliseen huolenpitoon. Toisinaan ihminen on niin rajallinen, että omankaan lapsen kohdalla voimavarat eivät siihen riitä. Minusta on ehdottomasti parempi, että joku sijaistaa äitiä/isää näissä tilanteissa, kuin se, että ne vanhemmuuden osa-alueet, joihin äiti/isä ei kykene, jätetään kokonaan hoitamatta. Sepustukseni oli omaa pohdintaani, eikä mitään esim. lapselle selitettävää. Voi olla, että sen avulla puolustelen meitä biovanhempia tai ainakin itseäni. En halua myöskään yhtyä siihen kuoroon, joka parjaa sijaisvanhempia tai sosiaalityöntekijöitä. Omat kokemukseni kumpaisistakin ovat voittopuolisesti hyviä, samoin lapseni kokemukset. Joskus jokainen tekee asioita, jotka olisivat saaneet jäädä tekemättä. Jokaisen kohdalle sattuu myös tilanteita, jotka tuntuvat epäoikeudenmukaisilta. On oma valinta, tekeekö niistä elämäänsä katkeroittavan vai eteenpäin vieviä muistoja.
ei ole rajallista. Lapsen sydän on laaja. Sinne mahtuu vaikka kuinka monta ihmistä samanaikaisesti. Monet ihmiset siellä, eivät vähennä lapsen tuntemaa rakkautta jota kuta toista kohtaan. Tämän faktan on oma poikani minulle opettanut.
Poikasi on vastuuntuntoinen ja aikuinen mies nyt. Siksi hän säästää sinua. Tuskin hän koskaa raaskii kertoa todelliset tunteensa sinulle, koska aina on vaara, että masennut, pelästyt, tulet onnettomaksi ja ratkeat ryyppäämään tai painut muuten rappiolle ja sellaista riskiä ja syyllisyyden vaaraa poikasi ei kannata ottaa itselleen. Sijoitus on lapselle aina katastrofi silloin kun hän on vielä pieni lapsi ja mielestäni sen kaunisteleminen on kaksinaismoraalista. Olen aikaisemmin ketjuissa pönkittänyt sinua, mutta en sinun takiasi vaan siksi, että olen ajatellut, että selviämisesi on eduksi pojallesi hänen tilanteessaan, johon hän on aikuisten kunkin vuorollaan hänet pettäessä. Ja missä oli hänen juridinen vanhempansa sossu, silloin kun häneltä katosi katto pään päältä lähes? Silloin kun vastuu jaetaan, niin sitä ei lopulta kanna kukaan. Viimeinen yksikkö, jolle minä vanhemman vastuun soisin on sossutantta, joka ei yhteen tiettyyn lapsiyksilöön sitoudu, vaan kiireellisessä huostaanototossakin sossutantta tekee päätöksen pikaisesti, eikä telkkariohjelman perusteella sen jälkeen edes ole tietoinen, mitä lapsen elämässä tuon jälkeen tapahtuu, koska tämä juridinen vanhempi, oli juridinen vanhempi vain muutaman tunnin yhtenä yönä, jolloin hän sysäsi lumipallon liikkeelle. Häntä ei ole kiinnostanut juridisena vanhempana tuon jälkeen pätkääkään, mitä hänen "lapselleen" on tapahtunut, minne hänet on sijoitettu, mikä hänen fyysinen ja psyykkinen terveytensä on ja miten hän tulee toimeen. Eli se siitä.
Voi kun ihanasti kuvasit tilanteen lapsen parhaaksi.Paras tulos saavutetaan juuri näin. Tunnut olevan lastaan rakastava äiti,kun pystyt näin toimimaan, ajatellen lapsesi parasta.Sillä juuri poikasi on kasvanut terveeksi aikuiseksi. Totta on että lapsi rakastaa montaa aikuista.Olet ihana äiti juuri pojallesi.
tuohan oikeuttaa tulevien äitien bailuputken. Lopeta heti.
Onneksi tuo, mitä vastauksessasi kirjoitit, on yhtälailla vain mielipiteesi, kuin minun kirjoitukseni on vain minun mielipiteeni. Uskon tuntevani poikani niin, että voin luottaa hänen mielipiteisiinsä. Hän on oman elämänsä suurin asiantuntija, sano sinä, mitä sanot. Minun elämäni ja se pysynkö raittiina on minun vastuullani, ei sinun kannustuksesi varassa tai lapseni sanomisten varassa. En ole enää se ihminen, joka joskus kauan sitten olen ollut.
Muisteles vaan:
"
Pelkään aina
Kirjoittanut: pettynyt 23.2.2007 klo 14.09
ettei poika uskalla luottaa minuun, vaikka sanookin luottavansa.
"
Poikasi on myöskin joutunut pettymään sijaisäitiinsä, joka kertomasi mukaan oli luvannut pojan perivän hänet. Sijaisäiti petti pojan, eikä jättänyt testamenttia pojan hyväksi. Hehkuttamassasi monen vanhemman rakkaudessa jokainen aikuinen pettää, ainakin sinun poikasi kohdalla näin on käynyt. Toki poikasi on rakastanut kaikkia, mutta kukaan teistä kolmesta tahosta ei ole ollut hänen rakkautensa arvoinen. Ette ole ansainneet kukaan häntä. Toki voit jatkossakin luottaa poikasi hienotunteisuuteen ja kohteliaisuuteen. Sitä en epäile hetkeäkään.
edelliseen lähdelinkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000023974056
minulla on ollut ja tulee edelleen toisinaan olemaan epäilyn hetkeni. En ole niin varma itsestäni, että muodostaisin lukittuja mielipiteitä, joita en koskaan muuttaisi. Perusvireeni kuitenkin on vahva luottamus poikani rakkauteen minua ja sijaaisvanhempiaan kohtaan. Poikani oli valmis unohtamaan isänsä aiheuttaman mielipahan jo ennen minua. Olen ylpeä hänestä. Mielestäni se, periikö poikani vanhempansa, ei ole rakkauden mittari. Usein kuolema korjaa satoaan niin yllättäen, ettei testamentteja ennätetä tehdä. Tämä perimiskysymys ei ole pojalleni tärkeä. Minäkin siitä mainitsin, kun joku kysyi.
kun pystyt senkin sanomaan, kuka on kenenkin rakkauden arvoinen. Nyt sitten painin itseäni paljon viisaammanm kanssa.
Helinä-Keiju3:n viestien väliin tarvitsin juuri tuota.
jatkossakin uuden vauvan toisille, kun olet niin heikko. Mielestäni äidin ja isän pitää aina lähteä siitä, että ei anna lastaan pois. Sehän on katastrofi lapselle. Jos vielä muut siihen kannustavat, kuten sijarit täällä ja Ceauzesku Romaniassa niin yhteiskuntamme rapautuu kokonaan. Mitä varten kuvittelet ihmisen elävän, jollei omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan varten. Ei tänne yksin itseä ja omaa hyvinvointia varten olla synnytty. Ole onnellinen, että poikasi rakastaa sinua, sitä en ole epäillyt hetkeäkään. Jos tunnet olevasi hänen rakkautensa arvoinen, niin ihmettelen suuresti. Samoin ihmettelen jos sijaisisä tuntee olevansa poikasi rakkauden arvoinen. Mitä niin ihmeellistä teissä on, että poika on valmis antamaan kaikki pettymykset anteeksi, vai oletteko kumpikaan edes anteeksi pyytäneet menettelyänne.
Tarvitset sitä ja tarvitset tätä. Mutta oletko ajatellut mitä poikasi tarvitsee, vai onko sillä merkitystä lainkaan.
jolla minä itse mittaan ihmisen laatua, on hänen kykynsä antaa anteeksi. Onneksi poikani omaa tämän kyvyn. Hän omaa kyvyn antaa anteeksi, vaikka häneltä ei anteeksi pyydettäisikään, tai vaikka ne, jolle hän anteeksi antaa eivät jonkun mielestä olisi sitä ansaitneetkaan. Huomaatko, saat minut aivan kiihtymään ja tulee kirjoitusvirheitä.
on haave haaveiden joukossa, haaveiden joita tuskin koskaan toteutan. Haaveilen paljon muustakin.
Minua ei pätkääkään omatunto soimaa, vaikka kuinka syyllistät minua kiihtymyksestäsi. Menetkö seuraavaksi korkkaamaan koskiksen, kun Helinä-keiju aiheutti sinulle pahaa mieltä.
suhtautumisen vastapainoksi poikani ja minä tarvitsemme myös ystävällisyyttä, kuten arvelen kaikkien muidenkin tarvitsevan.
ja se syyllistytkö vai et on oma valintasi.
Pitääkö tollanenkin erikseen ilmoittaa. Mutta käsitätkö, että koska poikasi on vielä niin nuori, niin hänet pystyt kyllä syyllistämään, koska olet tollanen syyllistäjätyyppi. Se tässä kauhistuttaa.
On täysin utopistista lähteä hakemaan ystävällisyyttä tai muitakaan inhimillisiä piirteitä viranomaistoiminnoista, jota sijaispalvelukin osaltaan on. Äläkä sinä hae ystävällisyyttä poikasi siivellä, sehän on riistoa pojaltasi.
Oletko ylpeä pojastasi siksi, että hän on valmis antamaan sinun ja sijaisisän aiheuttamat pettymykset anteeksi ja vielä pyytämättä. Entäs jos hän ei olisi valmis anteeksiantoon. Etkö silloin olisi ylpeä hänestä. Tämä on hyvin oleellinen kysymys.
Itse katson että lapsella on itseisarvo sellaisenaan, ja äiti/isä rakastaa omaa lastaan sellaisena kuin lapsi on, ilman että hänen tarvitsee kääntää toinenkin poski pettäjälle. Mielestäni kaikilla ihmisillä on oikeus ja joskus jopa velvollisuus itseään kohtaan, olla antamatta anteeksi. Anteeksianto ei ole ihmisen mitta. Emme ole mitään Jeesuksia.
että en pärjää kanssasi väittelyssä. Väännät kaikki sanomiseni, antaen niille merkityksiä, joita minä en niille puutteellisilla kirjoitustaidoillani, ole antanut. En pärjää kanssasi, joten luovutan.
käteni pystyyn ja antaudun. Sinun sanomansi vihreäkin näyttää punaiselta.
äläkä ala kerjätä säälipisteitä, joka näköjään syyllistämisen lisäksi kuuluu repertuaariisi. Olen älykäs, ei siitä tarvitse minua syyllistää.
Olen täysin samaa mieltä Helinän kanssa, että poikasi on vastuuntuntoinen nuori aikuinen nyt. Minusta aikuisen pitääkin kyetä miettimään kenelle voi puhua todellisista tunteistaan.
Aikuisen ei kuulu enään syytellä vanhempiaan vaan ottaa vastuu omasta elämästään ja katsoa eteenpäin. Jos vanhempien ratkaisut ovat olleet vääriä niin sitten on itse syytä tehdä toisin.
Me saamme jokainen jonkilaiset "eväät" lapsuudestamme toiset paremmat kuin toiset. On kuitenkin meidän päätettävissä miten ne käytämme. Syömmekö ne heti loppuun ja syytämme vanhempia niiden riittämättömyydestä vai kartutammeko niitä muilla antimilla .
Elämänsä voi elää syytellen vanhempiaan ja katkeroitua tai sitten yrittää ymmärtää vanhempien ratkaisuja siinä tilanteessa kuin nämä ovat olleet.
Ei niitä tarvitse hyväksyä, mutta ymmärtää voi. Lukemani perusteella olet tehnyt aikoinaan hyvän ratkaisun. Olet nyt mukana poikasi aikuisessa elämässä ja poikasi vierailee luonasi ja tuo tyttöystävänsäkin, joten luota itseesi ja jatka samaa rataa.
Mielestäni kunnon äiti/isä ei myöskään oma-aloitteisesti ryhdy eikä vaadi ruotimaan ja setvimään isoksi kasvaneen lapsensa kanssa sitä, minkälainen äiti tai isä hän on ollut ja nyyhkimään, voi voi kuinka huono äiti/isä olen sinulle ollut. Se terapointi ja säälinkerjuu on järkyttävää keskenkasvuisuutta ja menneisyydessä piehtarointia. Lapsella ei ole siihen mitään velvollisuutta eikä häntä saa velvoittaa sellaiseen vanhempien ikuiseen ymmärtämiseen ja anteeksiantoonkaan. Enkä nyt puhu vain huostaanotetuista ja sijoitetuista lapsista vaan kaikista. Mutta valmis on oltava kuuntelemaan ja kestettävä, jos lapsi itse haluaa asiat käydä läpi. Me olemme vastuussa lapsillemme menettelystämme, emme muille.
Mitä tulee sijaireihin, niin joskus tuntuu, että he ihanne on siellä suunnalla, että sijari ja biovanhempi yksissä tuumin keskittyvät edellyttämään lapselta ymmärrystä kyseiseen järjestelyyn. Asetelma on kertakaikkiaan naurettava, pieneltä lapselta toivotaan ymmärrystä itseään moni verroin vanhempien aikuisten toilailuille. Etteköhän sijarit nyt vaadi lapselta hiukan liikaa sitä ymmärtämystä. Sijaritoiminnassa kaikki tavoitteet ja roolit pitää ehdottomasti pistää täysin uusiksi.
Tuon ensimmäisen kappaleen sisällöstä olen samaa mieltä.
Tuosta toisesta asiasta:
Tuntuisi kummalliselta jos joku luulee pienen lapsen ja vähän isommankin ymmärtävän sijoitusta. Se on lapselle aina täysin käsittämätön repäisy tuntemattomaaan. Vieraaseen ympäristöön, vieraisiin ihmisiin ja tapoihin pitäisi sopeutua ja olla iloinen. Se on lapselle hylkäys oli syyt mitkä tahansa. Se on suuri tragedia.
Kun lapsesta tulee nuori ja aikuinen niin silloin hän toivottavasti kykenee ymmärtämään.
Ei, kyllä se aina pitää olla niinpäin, että ymmärrystä ei haeta uhrilta, joka huostaanotossa on aina lapsi, ei myöskään kun hän on kasvanut lapsenkengistään.
Älykäs ei aina ole viisas
Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei edes joudu.
ikävuosien karttuessa. Vauva ei kykene kiinnittymään (siis syvällä juurtuvalla tavalla) kuin äitiin.
Aluksihan vauva luulee olevansa osa äitiä. Vierastamisvaiheen jälkeen (4-9kk) vauva alkaa aktiivisesti ottaa kontaktia muihin ihmisiin. Ensin isään, isovanhempiin ja sisaruksiin.
Vasta muutaman vuoden ikäisen lapsen sydän on ns. laaja, johon mahtuu monta ihmistä.
Perusturvallisuus syntyy kuitenkin äitiin tai häntä vauva-ajalla hoitaneeseen ihmiseen.
Jos lapsi vauvaikäisenä luottaa kehen vain ja lähtee itkemättä kenen vain mukaan, hänen perusturvallisuutensa ei ole kehittynyt normaalisti!!
Kouluiässä alkaa vähitellen tulla kaverit yhä tärkeämmiksi ja opettaja on numero yksi. Äiti ja isä jäävät enemmän taustalle.
Olen joutunut antamaan lapseni vähäksi aikaa sijoitukseen, mutta siitä olen iki onnellinen, että ehdin luoda perusturvallisuuden.
Lapsen sydän on todella laaja, jos perusturvallisuus on kunnossa.
Silti sijoitetun lapsen sydän ei välttämättä sitä ole, vaan hänen on otettava vastaan se mitä saa?
Lapsen tahto kun on silloin vieraiden aikuisten taskussa. Vaatii kovan opettelun, että hyvin pienenä sijoitettu oppii luottamaan ihmisiin ja todella avaa sen sydämensä laajaksi?
piti nyt tulla viel moikkaamaan sinua, kun toi Hellu näyttää pistävän sinua ahtaalle täällä.
Ei kannata kauheesti välittää. Hellu on vaan niin perusteellinen luonteeltaan, että kääntää viimeisenkin kiven, ennen kuin lopettaa. Kääntää ja vääntää asioita mielensä mukaan.
Hyvin sinä kuitenkin "ottelussa" olet pärjännyt.
Hellu ei anna koskaan periksi kenellekään. Niinhän sitä sanotaankin, että viisaampi aina luovuttaa lopulta.
Sen mitä olet pojastasi kertonut, on antanut kuvan hyvinkin järkevästä ja tasapainoisesta nuoresta miehestä. Hän on kuitenkin varmaan saanut hyvät eväät elämäänsä sijaisvanhemmilta ja hänellä on vahva itsetunto. Hän ei valita osaansa. Varmaankin näkee tulevaisuutensa ihan hyvänä. Kyllähän hänellä on jo aikakin alottaa itsenäinen elämänsä ja hän vaikuttaa siihen jo ihan valmiilta, joten ei koe "isän"hylkäämistä mitenkään katastrofaalisena elämänsä tässä vaiheessa. Eikä hän nyt ole mitenkään totaalisen yksin, onhan hänellä äiti ja tyttis. Luulen, että tuon ikäinen nuori mies ei enää itke "isin" perään, kyllä enemminkin surisi jos tyttis hylkäisi.
Hyvää jatkoa sulle ja pojallesi. Minä uskon, että haaveesi vielä toteutuu sen vauvan suhteen ja sitten olet hänelle maailman paras äiti. Haluan aina ajatella asioista positiivisesti ja toivon parasta tapahtuvaksi. Eihän aina käy hyvin, mutta ei silti pidä maalailla piruja seinille.
Tässä ei ole nyt ollenkaan kyse Suskista ja hänen henkilökohtaisesta elämästään, vaan kyse on siitä ajatusmaailmasta, johon sijarit ja Suski ovat suomalaisvanhempia viemässä, eli että huoletta voi äidit ja isät sysätä kaksi kolmasosaa vanhemmuudestaan ja omasta lapsestaan muille, täysin tuntemattomille ja kasvottomille tahoille. Tämä on minulle ainakin periaatekysymys ja tulen vastustamaan Suskin ajatuksia kaikkialla riippumatta siitä, kuka noita ajatuksia esittää. Tuskinpa amalia sinä ainakaan olisit periaatteessa valmis jakamaan omat lapsesi tai lapsenlapsesi sossutanttojen ja jonkun tuntemattoman, hyvää tarkoittavan perheen kanssa ja olemaan sen jälkeen vielä tyytyväinen itseesi.
Mikäs niistä vauvoista estää haaveilemasta, jos ei kerran tarvi niin kauheesti vastuuta kantaa heistä tuolla Suskin ja sijareiden mallilla.
tiedän, että taistelet joka asian kanssa periaatteesta, mutta ensinnäkin yrittäisitkin pitää ne keskustelut periaatetasolla, niin et tulisi turhaan loukanneeksi ihmisiä.
Periaatteessaha voi keskustella vaikka kuinka tiukasti menemättä silti henk.koht. loukkauksiin. Minusta Suski on pärjännyt nykyisessä elämässään hienosti ja hänelle pitää antaa siitä tunnustusta, ei ole taatusti ollut helppoa päästä tähän pisteeseen, sieltä katuojasta. Minusta Suski näyttää suuntaa, nii sijareille kuin bioillekin, että kaikki ei välttämättä ole menetetty, vaikka kerran sinne katuojaan olisi pudonnut. Kun ihmisellä on tahtoa tarpeeksi, niin kaikki on mahdollista. Aivan ihanaa nyt, kun Suski voi olla edes aikuiselle pojalleen nyt tukena ja nauttia täysillä mahd. lapsenlapsistaan.
Minusta olet käsitellyt Suskin ajatelmia aivan liian suppeasta näkökulmasta. Minä en koe hänen ajatuksiaan kuten sinä.
Tilannehan on se, että sijarit yleensä aina tulevat mukaan kuvioihin vasta siinä vaiheessa, kun perheen ja lasten asiat ovat meistä riippumattomista syistä jo täysin hunningolla. Me sitten yritämme koota kasaan, mitä kasattavissa on. Tämä koskee lasten eheyttämistä ja turvallisuuden tunteen antamista heille, kuin myös mahdollisesti koko perheen tilanteen parantamista.
Olen aivan varma, että valtaosa sijareista on sitä mieltä, että lapset kuuluisivat ensisijaisesti omille vanhemmilleen, mutta jos vanhemmista ei kertakaikkiaan ole siihen, niin me sitten autamme ja toivomme, että vanhemmat ryhdistäytyisivät ja saisivat lapsensa takaisin. Meistä olisi kiva huomata vanhemmissa yritystä parempaan ja varmasti haluamme myös sellaista olla tukemassa kaikin tavoin. Me välitämme näistä lapsista ja toivomme aina heidän parastaan ja lapsille olisi parasta pystyä elämään omien vanhempiensa kanssa. Kyllähän sitä vanhemmuutta on välillä pakkokin jakaa, jos ne joiden asiana se on eivät hommastaan kunnialla suoriudu.
Siinä olen kanssa samaa mieltä, että näin ei saisi olla, vaan yhteiskunnan ja yleisen mielipiteen pitäisi olla sillä kannalla, että kun kerran lapsesi synnytit, niin hoida hänet myös kunnolla, äläkä huuda toisia hätiin. Niin on pitänyt ennekin äitien huolehtia lapsistaan ja paljon onnettomimmissa olosuhteissa mitä nykyisin.
Toisaalta kun ajattelemme Suskin tapausta, niin hänhän oli aivan lapsi synnyttäessään poikansa.
Suskin vanhemmat tässä ovat syyllisiä, jos niitä pitää hakea. Heidän tehtävänsä olii ollut huolehtia Suskista ja hänen tekemisistään. Tuollaisissa tapauksissa on aivan varmasti ollut parempi, että Suski on antanut periksi äitiydestään lapsen eduksi. Hänestä ei kertakaikkiaan olisi ollut vanhemmaksi. Tälläisia tapauksia on valitettavan paljon. Ei ole väärin jos näissä tilanteissa mieluummin kannustetaan äitiä tekemään päätöksiä lapsen parhaaksi ja luopumaan osin lapsestaan. Toivoisi vain, että yhä useampi äiti voisi seurata Suskin mallia ja pelastaa sen mitä pelastettavissa on ja olla edes joskus oikea äiti lapsilleen.
Minäkin ajattelen esim. näiden meidän lasten äitejä, et ei mene enää montaa vuotta, kun heistä tulee mummoja ja olisi ihanaa, jos edes isoäitiyden pystyisivät kunnialla hoitamaan, mutta huonolta näyttää.
Hetken jo luulin sinun kyllästyneen tähän palstaan tyystin.
Tauko silloin tällöin on paikallaan kun perusteettomasti saa lokaa niskaansa.
Vastauksesi ovat aina parasta luokkaa.
Sinä jaksat pukea sanoiksi pitkälti minunkin tuntemuksiani, minä en jaksaisi. Kiitos sinulle.
Suskille tsemppiä, Amalia on oikeassa.
alatyylistä mielipiteen ilmaisua
Sain Suskin avauksesta sen käsityksen, että kun tiettävästi hän toivoo vielä itselleen vauvaa, niin hän ei pitäisi mitenkään pahana, että uusikin vauva kokisi hänen esikoisensa kohtalon huostaanotettuna sijaislapsena. Mulla palo ihan hihat siitä avauksesta. Amalia, et saanut minua kauniilla puheillasi toisiin ajatuksiin tässä sijaislapsiasiassa, joka on jo rutiinia ja arkipäiväistetty normaalitoiminnaksi Suomessa vastoin sitä, että sellaisen pitäisi olla äärimmäinen ja harvinaislaatuinen toimenpide sivistysvaltiossa, jossa oletetaan elävän sivistyneitä ihmisiä.
mitä pojalle olisi mielestäsi pitänyt tehdä? Mikä taho pojan olisi ansainnut?
Jos ei Suski halunnut lasta pitää niin lapselle olisi pitänyt suoda adoptiovanhemmat. Näin hän olisi välttynyt sijaisisän hylkäämiseltä ja olisi saanut perintönä adopioäitinsa kuollessa puolet omaisuudesta ja siten mahdollisuuden oman elämän aloittamiseen taloudellisessa mielessä ja juridisena adoptioäidin lapsena. Nythän hän jäi täysin tyhjän päälle.
Jos taas Suski olisi halunnut pitää vauvansa lapsiäitinä, olisi yhteiskunnan pitänyt huostaanottaa alaikäinen lapsiäiti Suski vauvoineen päivineen, koska Suskin vanhemmat eivät hoitaneet velvollisuuksiaan tytärtään kohtaan.
Nyt on toimittu väärin siksi, että Suski uskoo huostaanoton ja sijoituksen olevan siunaukseksi lapsille ja levittelee täälläkin mielestäni aivan liian matalaa huostaantottokynnystä, mikä heikentää yleistä moraalia vanhemmuuteen kaikessa sallivuudessaan. Juuri tämä Suskin hehkutus on omiaan ketjuttamaan huostaanotot suvuittain sukupolvelta toiselle. Kuvittelin, että Suski jos kuka, pyrkisi katkaisemaan sukunsa huostaanottoperinteen, mutta eipä niin ole käymässä. Lapsi unohdetaan kokonaan sijoitusilluusioissa, sillä lapsuuden jälkeen elämä jatkuu monta vuosikymmentä, ja kaikissa elämänkaaren eri vaiheissa sijaislapsena ollut kantaa ja käsittelee lapsuuttaan alati eri näkökulmista riippuen kulloisestakin elämäntilanteestaan. Niin on käynyt sotalapsille ja niin tulee käymään sijoitetuillekin lapsille.
Ettekö te muut sitten pidä lapsen oikeuksien vastaisena sitä, että lapsi viettää koko lapsuutensa sijaislapsena kuten Suskin poika.
eri tavoin tulkitsemme eri kirjoituksia.
Minä en mitenkään saanut Suskin jutusta sellaista kuvaa, että hänen mielestään on ihan ok, et lapsia synnytetään tänne huostaanotettaviksi. Olen ymmärtänyt myös hänen aikaisemmista kirjoituksistaan, ettei ole ollenkaan ylpeä siitä miten silloin nuorena käyttäytyi ja ettei pystynyt huolehtimaan lapsestaan, kun ei itsestäänkään. Suskin ajatukset olivat lähinnä jo tapahtuneiden asioiden pohdintaa, kun ei asioille sillonkaan mitään voinut ja piti ratkaista kuitenkin lapsen eduksi, niin hän vaan nyt toteaa, että lapsi kuitenkin sai hyvän kodin ja turvallisen lapsuuden rakastavien ihmisten luona ja on kiitollinen, että tälläiset ihmiset löytyivät hänen lapselleen.
Siitä olen aivan varma, että jos hän nyt vastuuntuntoisena aikuisena päättäisi tehdä lapsen, niin hän tekisi lapsen juuri siksi, että saisi kokea sen oikean äitiyden, mikä häneltä ensimmäisen kanssa huumehöyryjen vuoksi jäi kokonaan kokematta. Satavarmasti hän hyvittäisi nyt uudelle vauvalle kaiken sen mitä olisi ensimmäiselleen halunnut antaa, mutta ei pystynyt.
Kyllä joissakin tapauksissa on hyvä, että äiti edes sen verran välittää lapsestaan, että antaa vaikka vieraalle hoidettavaksi, jos toteaa, ettei itse kertakaikkiaan osaa eikä pysty. Parempi silloin, että joku toinen hoitaa, kuin että lapsi jää kokonaan heitteille.
Siinä olen kanssasi ihan samaa mieltä, että äitien moraali on höltynyt ja aivan liian helposti luovuttavat vastuun lapsistaan yhteiskunnalle, siis taas pitää lisätä ei kaikki, vaan ne jotka niin tekee, älkää toiset äidit nyt hermostuko, en yleistä. Vallalla on paljon sellaista ajattelua, että vaikka pitäisi kantaa vastuu lapsistaan, niin ei viitsitä. Vanhemmat riitelevät kumpi hoitaa ja äidit sitten tasa-arvon nimissä jättävät myös hoitamatta ja lähtevät kaljalle, kun kerran isäkin. Ei olisi minun nuoruudessani tullut kysymykseenkään tuollainen moraalittomuus. Kyllähän tuolla tavoin käyttäytyvä äiti olisi kaikkien naapureiden ym. taholta teilattu niin, että yksi yritys olisi riittänyt. Nykyään se näyttäis olevan ihan cool, et lapsistaan ei tarvi välittää. Hoitakoon kuka hoitaa, tai olkoon hoitamatta.Tuollainen moraalittomuus pitää saada loppumaan ja vanhemmat kantamaan vastuunsa jälkikasvustaan. Nykyään ei ole enää kenenkään pakko synnyttää ns. ei toivottuja lapsia. Miksi hitossa niitä väkisin tekevät jos eivät kuitenkaan välitä.
Siinä kohdassa on ihan suotavaa, että sinä kuin kaikki muutkin heiluttaisivat moraalin nostattamiseksi lippua ja kovaa.
vaikea vastata, kun ajattelee esim. niitä olosuhteita mitä Suskin pojalla oli. Koska äiti ei todellakaan pystynyt hänestä huolehtimaan, isästä ei tietoa, muut sukulaisetkin hunningolla, niin mitä vaihtoehtoja todellisesti olisi ollut.
Toisaalta luulen, että Suskin poika on todella viettänyt sijaisperheessä tasapainoisen onnellisen lapsuuden. Hän oli niin pienikin, ettei edes omasta äidistään muistanut mitään, joten ei siitä hylkäämisestäkään ole osannut niin kärsiä. En usko, että poika on edes mitenkään katkera, koska hänen elämänsä on ollut ihan hyvä kaikesta huolimatta. Katkerampi varmaan olisi, jos narkkariäiti olisi saanut hänet jollain kepulikonstilla takaisin itselleen, eikä kuitenkaan olisi pystynyt huolehtimaan, vaan lapsi olisi joutunut kärsimään. Nyt ei näytä olevan katkeruutta ollenkaan. Sekin, että poikaa ei sitten kuitenkaan adoptoitu, on varmaan sekä pojasta, että Suskista nyt katsottuna ihan hyvä asia. Nyt lopulta kun äitikin on kuntoutunut, he voivat olla yhdessä perhe.
Tavallaan loppu hyvin, kaikki hyvin.
Mielestäni 5-kuukautisena huostaanotettu lapsi joka on viettänyt 18 vuotta sijaislapsena vailla juridista asemaa siinä perheessä, mihin hänet on sijoitettu, on yhteiskunnan taholta kokonaan hylätty ja jätetty vaille ihmisoikeuksia. Äiti on tyytynyt tähän ja sallinut tapahtuneen. Entäs isä. Eikö jokainen poikalapsi mieti mielessään kuka on hänen oikea isänsä, varsinkin senjälkeen kun rakas sijaisäiti kuoli ja sijaisisä heitti pellolle elämästään. Kun 5-kuinen vauva huostaanotettiin, niin yrittivätkö viranomaiset selvittää kuka on isä vai tyytyivätkö laiskuuttaan vauvan sukuoikeuden polkemiseen. Alaikäiseltä Suskilta ei voitu sitä odottaa, mutta viranomaisilta olisin odottanut. Suomen käytäntö koko lapsuuden kestävistä sijoitetuista ei vastaa länsimaisia oikeuskäsityksiä lapsen näkökulmasta, koska lapsi jää niin paljon vaille juridisia oikeuksia eikä käytönnössä kukaan ole hänestä vastuussa. Miksi ei äitinsä hylkäämiä vauvoja anneta adoptioon, kuten muissa maissa tehdään. Myös isommat lapset, jotka vanhemmat hylkäävät, ansaitsisivat rakastavat adoptiovanhemmat ja jos sellaisia ei suomesta (tahallaan pienellä kirjoitettuna) löydy, niin ulkomailta löytyy. Kyllä vaaleat suomalaslapset, esim. 5-vuotiaana kelpaavat hyvin vaikkapa amerikkalaisille adoptiolapsiksi siinä missä kehitysmaiden lapset tänne meille. Tulevaisuudessa myös Kiina ja Intia vaurastuvat ja onvatkin jo vaurastunut niin paljon, että varmaan vanhempiensa hylkäämät suomalaislapset saisivat sieltäkin rakastavat ja hyvin toimeentulevat vanhemmat, kun kerran meillä täällä Suomessa on tarjolla vain verovaroin ylläpidettyä, sitoutumatonta hoitotoimintaa sijaisperheissä vailla juridisia oikeuksia ja juridista lapsen asemaa. Tämä on tätä meilläkin markkinoitua maailmanlaajuista jaettua vanhemmuutta, johon suomalaislapsetkin, jotka eivät suomalaisille kelpaa, pääsevät toivon mukaan osallisiksi ja tuntevat itsensä sitten kokonaan jonkun aikuisen ihan omiksi lapsiksi.
Saatte sijoitetun lapsen lapsuusajan, miksi teidän pitää vielä saada hänen sydämensäkin?
kannibaali eli ihmissyöjä.
on taas puolensa ja puolensa.
Mielestäni lapsilla tulee olla oikeus omiin biolog.sukulaisiinsa ja heillä lapseen. Jos lapsi adoptoidaan, niin kaikki siteet omiin sukulaisiin, esim. isovanhempiin jne katkeavat täysin ja lapsi jää juurettomaksi.
Vaikkei meidän lasten sukulaiset heistä kauheasti välitä, ovat kuitenkin saaneet tutustua heihin ja nyt isoina pitää itse yhteyksiä. Näkevät ainakin mistä ovat kotoisin ja minkälaisia ja kuinka rakastavia oikeesti sukulaisensa ovat. Ei jää mitään epäselväksi. Adoptiolapsi jää aina vähän juurettomaksi ja miettii mihin joukkoon kuuluisi.
Tässä Suskinkin tapauksessa, luulen, että poika on onnellinen, että yhteys biol.äitiin säilyi, nyt hänellä ei olisi ketään. Kyllä täysikäisen biol.lapsenkin monet laittavat uuden rakkauden tieltä muuttamaan. Ei olisi adoptio kotia pojalle välttämättä taannut. Rahaa ehkä perinnön muodossa, mutta poika ei näyttäisi siitä olevan mitenkään katkera, hän on saanut sij-äidiltään niin mahtavan henkisen perinnön, ettei raha ole sen rinnalla minkään arvoista.
Toisin kuin sijaislapsi, adoptiolapsi saa adoptioperheensä suvun.
ainakin meillä on otettu ihan suvun jäseniksi, mutta kun se meidän suku ei ole heidän biol.sukunsa ja siihen, juurillensa heillä juuri on se kaipuu.
Olen sen nähnyt niin selvästi juuri meidän sijoitettujen kanssa, kuinka isovanhemmat, meidän molempien sisarukset, meidän omat lapset, serkut jne ovat pitäneet näitä meidän lapsia ihan samanarvoisina sukulaisina, koskaan ei ole eroteltu, kuka oikeesti on sukua tai ei.
Silti se ei mitenkään ole lapsille riittänyt. Vaikka tietävät tosi hyvin, etteivät ole mitenkään omien sukulaistensa suosiossa, vaan päinvastoin, niin kaipuu siihen suuntaan on silti valtava. Melkein anelevat, että pääsisivät tapaamaan edes jotain sukulaistaan, siis anelevat sukulaisiltaan, et saanhan tulla. Joskus sitten armosta saavat.
Sijoitustapauksissa sukulaisilla ja vanhemmilla, jotka ovat lapsen hylänneet, säilyy "sukuoikeus" lapseen, mutta ei mitään velvollisuutta toisin kuin adoptiossa, jossa hylätty lapsi saa kokonaan uuden suvun ja aseman siellä, missä hän on toivottu. Se, että Suomessa lapsi joutuu sijaislapsena virumaan koko lapsuusaikansa, 18 vuotta, on pöyristyttävää lapsen oikeuksien halventamista yhteiskunnan taholta. Ja tämmöstä vielä kaunistellaan ja sallitaan, jopa ihannoidaan täällä. En voi tajuta. Sitten taas ne biologiset suvut ja biologiset vanhemmat, jotka haluavat lapsensa kanssa pitää yhteyttä joutuvat kokemaan ne ihmisoikeusloukkaukset, että yhteydenpito omaan lapseen estetään milloin milläkin mielivaltaisella verukkeella jonkun täysin juridiikasta tietämättömän sosiaalityöntekijän tai sijarin toimin. Miten voitte sallia tämmöstä peliä maassamme.
ja vielä keinotekoisia, en ymmärrä ollenkaan. Minusta lapsilla pitää olla oikeus tavata omia sukulaisiaan, niin paljon kuin vaan sukulaisille sopii.
En ole itse koskaan rajottanut, enkä todella ymmärrä miksi kukaan muukaan. Kyllä siinä on sitten paljon mätää sijarin puolella, jos yrittää estää sukulaistapaamiset.
Pitäisi miettiä kahteen kertaan alalla jatkamista, jos ei edes tuollaisessa asiassa näe lapsen etua ja oikeutta.
Se tulee kääntymään joskus aivan varmasti sijaria vastaan, kun totuus lapselle selviää. Siitä saa varmasti vihat päälleen
sinulla omia olettamuksia aivan yltäkyllin. Mistä nuo kaikki oikein saat päähäsi.
Meillä kokemusta todella paljon sekä bio-, adoptio-, sijais-, sekä tuki perheelapsista eikä moista soppaa ole tullut esiin.
On ollut selvät sävelet jokaisen lapsen henkilökohtaisista elämän taustoista. Kyllä amalia on oikeassa ja näin se tulee olemaankin vaikka kuinka yrittäisimme sitä adoptiota niin ei sekään onnistu ilman sukuselvitystä ja tiedät mitä se merkitsee.
Se on kait aikuisen onnettoman ihmisen työstamätöntä tuskaa jota esität ainoaksi oikeaksi totuudeksi että "adoptio, jossa hylätty lapsi saa kokonaan uuden suvun"... Mistä se hirvittävä ajatus sinulle on tullut? Tiedätkö edes mikä on adoptio.
Miten voit väittää että sijoituksessa lapsi joutuu virumaan koko lapsuusaikansa 18 vuotta. Miksi halveksit näitä lapsia sitä en voi ymmärtää.
koko lapsuutensa, armeijan alkamiseen asti, jolloin sijaisisä poisti hänet elämästään. Uskon Suskin kertomuksen eikä tämä koko lapsuuden kestävä sijoitus ole lainkaan harvinainen Suomessa, koska kuulemma huostaanottoja puretaan ani harvoin. Tietoni niin koko lapsuudenaikaisista huostaantotoista kuin tapaamisrajoituksistakin olen saanut biovanhempien palstalta sekä täältä sijaripalstalta, jossa sijarit epäävät lapsilta jopa kännykät, vaikka ne kuuluvat normaalivarustukseen murkkuikäisillä. Kauhee tappelu oli vähän aikaa sitten sijaislapsen kännykkäoikeudesta tällä palstalla.
tai joutui antamaan lapsensa Pelan sijoituksen takia muualle synnyttämänsä pojan. Arvatkaa miten hän kaipasi lastaan koko meillä olevan sijoituksen ajan!Olisi otettu koko paketti, mutta luvattiin muualle se lapsi, perheeseen jossa oli jo 2 tyttöä annettu adoptiossa ja tämä oli poika! eli raakasti toimii Pela!Tyttö eli pikku-äiti oli meillä sijoituksessa sitten täysikäisyyteen asti. Sitten tämä tyttö "rakaistui" vanhimpaan poikaamme, joka aikoinaan sanoi, että sai siskon, kun hänellä on 2 veljeä. vanhin poika jätti vaimonsa ja oman poikansa tämän tytön takia ja muuttivat yhteen, nyt tämä poika teki , kait, itsarin tämän sijaistytön vuoksi, kun tyttö etsi uusia miehiä! Tyttö oli insestin uhri silloin aikoinaan.Eli ei se elämä ole näillä lapsilla kaikkien tapahtumien takia onnellista! Ja me annettiin kaikkemme, tässä tulos!
ap kirjoituksen mustaa sydämmessäsi?
Lue se avoimin silmin, ja ymmärrät.
Jos et, on ajatusmaailmasi sopimaton!
Anteeksi jo etukäteen! Olen lukenut kirjoituksiasi, ja ymmärrän ettet voi koskaan muuttaa mielipidettäsi. Periaatteestako?
>miksi teidän pitää vielä saada hänen sydämensäkin? <
Siksi, että he haluavat sen antaa.
Sinä se jaksat jauhaa samaa soopaa kuukaudesta toiseen.
En väitä, että kaikissa tapauksissa lapset kiintyvät sijaisvanhempiin tai päinvastoin, mutta kiintymystä ei myöskään voi estää silloin kun se on tullakseen.
Hoitorobotiksi en aio ruveta tulevaisuudessakaan vaan pysyn ihmisenä jolla on tunteet.
Hellu on tällä palstalla vain ja ainoastaan oman pätemisen tarpeensa takia.
Hupaisaa on ollut lukea hänen analyysejään sinusta, tekemisistäsi ja tekemättä jättämisistäsi.
Hänhän tuntee ja tietää sinut paremmin kuin sinä itse!
Kannattaa ohittaa olankohautuksella ja jättää omaan arvoonsa.
Sinulle hyvää jatkoa elämääsi mitä jatkossa päätätkin tehdä.
Suskistakin mielipiteen heiluu kuin jojo, riippuen siitä, mitä hän milloinkin itse kirjoittaa.
Hupaisaa on ollut lukea hänen analyysejään minusta, tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni.
Hänhän tuntee ja tietää minut paremmin kuin minä itse!
Kannattaa ohittaa olankohautuksella ja jättää omaan arvoonsa.
olla se jota kovasti kaivataan kaitsun toimesta.kerroin sille sinusta
mahdollinen kaipaajani esittää asiansa itse?
Minä ajattelen tuosta niin, että äiti siinä torjuu lapsensa kokonaisvaltaisen ja ainutkertaisen rakkauden ja tuuppaa lastaan rakastamaan muita, lapselle tuntemattomia tahoja, jotka lapsen sitten paremman puutteessa on pakko selviytyäkseen ottaa sydämeensä. Mielestäni huostaanotettujenkin lasten psyykelle on parempi ja arvokkaampi perintö se, että äiti on vastustanut ja tapellut huostaanottoa vastaan ja pyrkinyt kynsin hampain pitämään kiinni lapsestaan, vaikka sitten hänet menettäisikin. Tällöin lapselle ja äidille jää yhteinen itkun aihe ja yhteiset kyyneleet ja jaettu suru. Suskun mallissa lapsi itkee yksin ja aikuiset toppuuttelevat ja vähättelevät lapsen kyyneleitä selittäen, että sullahan on kaikki hyvin ja monta ketkä sua rakastaa, kun äitisi on niin ihana nainen että sun parhaaksi susta luopui. Ei mene läpi, ei. Sama isille tietty.
kukakin on ensin taistellut?
kyseenalaistaa Helinä-Keiju3:n tietoja. Häpeä
että taistelu hävitään aloituksen kaltaisella aivopesulla, kuten Suskille just on käynyt.
Suski sentään ole ketään yllyttämässä toimimaan, kuten hän. Kai tässä on lähinnä kysymys tapahtuneen tosiasian myöntämisestä ja hyväksymisestä jollain tasolla.
Kyllä ihmisen on pakko pystyä antamaan itsellen jossain vaiheessa anteeksi omat töppäyksensä, jotta voi jatkaa elämäänsä. Etenkin tuossa vaiheessa, missä Suskikin on, eli ei hänelle ole riittänyt, että vain on hyväksynyt itsensä ja antanut anteeksi tekosensa, vaan hän on myös ottanut itseään niskasta kiinni ja korjannut sen mitä korjattavissa on vielä ollut. Nyt pystyy olemaan äitinä ja tukena pojalleen, vaikka jo aikuisikään ehtineelle. Kyllä sitä äitiä tarvii isommatkin lapset.
Ei siinäkään mitään järkeä olisi, että piehtaroisi vaan itsesäälissä ja katuisi loppuelämän tekojaan, jotka on tapahtuneet hänelle lapsuusiässä. Pitää osata antaa anteeksi itselleen. Poika ilmeisesti on antanut äidilleen anteeksi jo kauan sitten. Eiköhän mekin jo voitais?
Suomessa elää hälyttävät 15.000 lasta sijoitettuna kotinsa ulkopuolelle. Siis KOTINSA ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa sitä, että heillä ei ole OMAA kotia, missä he asuisivat. Tämä on sijaislapsen tilanne siis. Miten tämä selitetään YK:ssa. Sinne ei ole kelvannut Suomen kaunisteltu jaetun vanhemmuuden selitys, koska YK on esittänyt vakavan huolestumisensa nimenomaan suomalaisten KOTINSA ulkopuolelle sijoitettujen lasten tilanteesta. Muualla ainakin nähdään nämä lapset kodittomina ja sitähän he ovat, jos rehellisiä ollaan.
ulkopuolella esim. sijaisperheessä tai lastenkodissa kuin kadulla, kuten monissa, monissa muissa maissa.
Brasiliassa esim. poliisipartiot ampuvat katulapsia
Ei kai YK:lle ole noin vastattu.
YK:lle jaetun vanhemmuuden teoraansa esiteelyt. Katos likkaa
luvuista. Mikähän se oikea luku nyt sitten mahtaa olla?
Juuri luin tuolta biopalstalta, missä joku kertoi poimineensa Stakesin tilastoista tiedon, että Suomessa on tällä hetkellä yhteensä 9000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta. aika iso ero tuohon 15000.
En aio selitellä näitä lukuja yhtään missään, joku muu saa hoitaa sen homman.
Toiseksi, minun näkemykseni mukaan koditon lapsi on sellainen, joka asuu laitoksessa, eikä hänellä siten ole minkäänlaista oikeaa kotia. Sijaisperheissä asuvilla on koti siellä missä sijaisperheenkin koti on. Parhaissa tapauksissa näillä lapsilla saattaa olla kaksikin kotia, se missä heidän vanhempansa asuvat ja sitten sij.koti.
minä en ole puhunut mitään YK:lle tai kenellekään muullekaan vastaamisesta.
Minä puhuin vain Suskin tilanteesta.
Lue suositukset meille kaikille, sinulle, minulle ja hentun liisalle.
Lausunto YK:n lapsen oikeuksien komitean suositusten täytäntöönpanosta
Ulkoasiainministeriölle
YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomen kolmannen määräaikaisraportin johdosta antamat loppupäätelmät
http://www.mll.fi/ajankohtaista/kannanotot/?x28187=1548388
Lue suositukset meille kaikille, sinulle, minulle ja hentun liisalle.
Lausunto YK:n lapsen oikeuksien komitean suositusten täytäntöönpanosta
Ulkoasiainministeriölle
YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomen kolmannen määräaikaisraportin johdosta antamat loppupäätelmät
http://www.mll.fi/ajankohtaista/kannanotot/?x28187=1548388
puhuvat H............ kodista ja T............ kodista. Sisareni perhekin on sijaisperhe. Heillä lapset puhuvat kodista ja H........n kodista
toi suski oikein on?????????????????????????????????
mitä tällä kysymykselläsi tarkotat? Sotkitko minut johonkin toiseen, vai mitä tapahtui? Olen pudonnut kärryiltä täydellisesti. En ole ollut selittämässä YK:lle mitään, enkä aio vastaisuudessakaan selittää.
Ensinnäkin amalia, itse kehotit minua käsittelemään lasten sijoitusasiaa yleisellä tasolla, jottei kukaan esim. Suski loukkaantuisi, joten siirrytty on nyt YK:n tasolle, ei kai sen yleisemmäksi enää päästä. YK:ssa nimenomaan käsitellään suomalaislasten tilannetta yleisellä tasolla ja tilastolukumäärien mukaan siellä ollaan huolestuneita nimenomaan Suomen lasten asemasta. Jos haluat verrata meitä brasilialaisiin lastensuojelussa, niin sitten pitäisi alistua myös muilla aloilla pitämään Suomea Brasilian vertaisena maana. Tuskin silloin olisimme EU-kelpoisia, nytkin jo tuntuu heikkoa tekevän, kun tulee julkiseen tietoon maailmalla, minkälainen mätä hallintokulttuuri meillä täällä on. Jos menemme esittämään nämä asenteet YK:hon ja kansakuntamme mielipide on yleisesti salliva suuriin huostaanottoihin muka lapsen parhaaksi, niin silloinhan irtisanoudumme YK:n tavoitteista, jotka ovat perheiden puolella eikä suinkaan perheiden hajoittamisen puolella. Suomen ihanne on YK:n vastainen nyt, joten erotkaamme moisesta pilipalijärjestöstä kuin YK, jos emme sen tavoitteita kerran kunnioita emmekä toteuta lainsäädännössämme.
selvää, mutta ihmettelin vaan, että miksi kysyit multa siihen tyyliin ihan kuin olisin puhunut jotain YK:sta tai muusta mihin viittasit. Siksi kyselin.
Jos pointtisi oli vain laajentaa keskustelua mahd. yleiselle tasolle niin ok. sitten.
KATKERINE KOMMENTTEINEEN
Muistaakseni se oli Suski, joka täällä sanoi: ANTAA KAIKKIEN KUKKIEN KUKKIA.
palstatila vielä ole koskaan loppunut kokonaan, et pitäis joidenkin kirjottelua rajoittaa???
Usein on hyvinkin hiljaisen oloista, jos ei Hellu pitäis kirjottelua yllä, niin...
Kyl te tiedätte.
mitä tarkoitat, luen mielelläni täysin vastakkaisia mielipiteitä. Mistä en pidä, ovat henkilöön käyvät kommentit, joita valitettavasti tälläkin palstalla on ollut
Huomaan, että olet biovanhempana tarkoin miettinyt lapsen parasta.
Monet biot eivät huomaa, että heidän lapsillaan on monet "kasvattajat"- päiväkoti, koulu, televisio, isovanhemmat, yhteiskunta, ja omat vanhemmat, jotka siirtävät omia mielipiteitään lapseen ( mm. rasismi)
Onnittelen sinua hyvin avarakatseisesta kirjoituksesta.
Olen jo oppinut aiemmin lukemaan kirjoituksiasi, koska niistä löytyy aina se pointti!
En osaa oikein muotoilla sanojani. Puhuit suullani. Hyvä